Olen riehaantunut shoppailemaan. Elämä on ihanaa ja minä olen ihana. Olenkohan mä sairastumassa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön? Viime kevät oli yhtä helvetin alhoa ja masennusta ja epätoivoa. Nyt on hyvä vaihe, ja kun on rahaa käytössä niin sitähän palaa. Viimeksi ostin Nescafé Dolce Guston (se oli alennuksessa ja tykkään erikoiskahveista - siksi se OLI saatava) ja kaksi talvitakkia, suihkuverhot ja kolme uutta käsilaukkua. Tänään tilasin kolme hajuvettä ihan nimien ja kuvausten perusteella. Kävin kyllä ihan tänään Sokoksella nuuskuttelemassa tuoksuja ja petyin siihen että kauan himoitsemani tuoksu muuttui ihollani muistuttamaan halpaa saippuaa. No, eipä tarvinnut sitä ostaa.
Katselen tässä samalla ohjelmaa tabuista ja maistelen teetä. Pitänee kohta mennä nukkumaan kun aamulla on työpäivä ja mulla niin paljon univelkaa viikolta kerättynä että tulisi tarpeeseen kunnolliset yöunet.
Ja sen verran sanon, että RAKASTAN Tigin tuotteita, varsinkin oransseissa pulloissa olevia hiuksia suoristavia tuotteita. Ne on melkein yhtä loistavia kuin ne tuuheuttavat, pinkeissä pulloissa olevat. Pinkeissä parempaa on vain tuoksu, se hyvin makea ja karkkimainen mansikka on jotain ihan mahtavaa! Ei sillä, en väitä etteikö noi oranssit tuoksuis hedelmäisinäkin ihanilta, mutta toi mansikka vaan... Nam.
Mulla ei siis taaskaan ollut yhtään mitään varsinaista asiaa. Paitsi se, että olen ihastunut TAAS ja se on ihanaa. Tällä kertaa se on molemminpuolista, saa nähdä mitä tästä tulee vai meneekö taas vituiksi.
Nyt menen hakemaan iltateetä ja harkitsen jotain ihan ihan minimaalista iltapalaa. Aion uudenvuoden lupauksena luvata itselleni, että laihdutan viisi kiloa ja yritän kiinteyttää masustani ylimääräiset pois. Olen toki tyytyväinen näinkin ja rakastan ihan vähäsen vain löllyvää kroppaani. Ja mun tukka on ihana ja sininen ja rakastan lunta ja pikkupakkasta ja kaikki on niin loistavasti! Life is good.
lauantai 8. joulukuuta 2012
perjantai 16. marraskuuta 2012
Vie mut minne vaan
Just tänään mä voisin pakata laukkuni ja lähteä matkalle. Ihan vain pienelle matkalle. Voisin lähteä ihan minne vaan. Ympäri maata on niin paljon selvittämättömiä asioita...
Toissailtana jouduin pyyhkäisemään silmiäni ikävästä. Katsoin TAAS Hopeanuolta maratonina ja mieleen tuli se kun istuin viikonlopun paikallani lattialla ja monia, monia tunteja päähäni väkerrettiin pikkuleteillä sinisen mustia pidennyksiä. Se oli yksi mun elämäni parhaista viikonlopuista. Huomasin, että hänkin oli blogannut minusta. Parempi, että kävi niinkuin kävi. Niin siellä luki. Kolahti minuun. Sattui ja vähän riipaisikin. Koko eri teille lähteminen oli jotain mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, mutta se oli väistämätöntä kun ottaa huomioon mitä tapahtui. Mutta ei mitään, näin aikuisten elämässä käy.
Tänään söin ekan kerran tälle viikolle terveellistä ruokaa. Paistoin kotimaista kirjolohifilettä pannulla, maustoin sen limepippurilla ja suolalla. Tuuppasin kasvikset mikroastiaan, kuumensin ne ja keitin munanuudelit ja vetäisin koko sopan sekaisin. Se oli huippua.
Sain työkaveriltani ihania neuleita talveksi. Vihreän jossa on venepääntie, se mätsää kivasti mun tukkaan. Sit on musta vähän pidempi, aika ohut ja poolokauluksinen. Viimeiseksi on keltainen napitettava, siinä on kaulukset ja kaikki. Tuolla ne nyt pyörii pesussa että saan ne kaappiin.
Sisutuskin on nyt valmis. Ruotsalaiset matot tulivat ja nojatuoli laskeutui lukunurkkaukseen. Nyt puuttuu enää verhot, nekin on vaan lyhennystä vaille valmiit. Kyllä se taas tästä etenee, vielä reissulle Ikeaan niin sitten kaikki on huippua.
Käyn kamppailua itseni kanssa siitä, että menenkö nukkumaan (huomenna aamuvuoro) vai katsonko vielä muutaman jakson Sinkkuelämää-maratonia. Huomenna piipahdan ostamassa lankoja paria joululahjaa varten ja aloitan ihanan terapeuttisen talviharrastukseni neulomisen! Ajattelin tehdä kaksi tuubikaulahuivia, toisen sammaleenvihreän ja toisen tummanlilan. Semmoisia jotka on vähän pidempiä, että saa kahteen kertaan kiepautettua kaulan ympäri. Toivon vaan että löytyy haluamassani väreissä sellaista lankaa mistä suunnittelin tekeväni huivit. Ehkä joku osaa arvostaa itsetehtyä joululahjaa, ainakin meidän mamma. Eli ei muuta kun lankaostoksille, jos vaan osaan ostaa riittävän monta kerää lankaa että riittää molempiin huiveihin että niistä tulee riittävän pitkät.
Mutta ei mulla muuta, haen vähän iltapalaa ja jatkan maratonia. Tack och adjö!
Toissailtana jouduin pyyhkäisemään silmiäni ikävästä. Katsoin TAAS Hopeanuolta maratonina ja mieleen tuli se kun istuin viikonlopun paikallani lattialla ja monia, monia tunteja päähäni väkerrettiin pikkuleteillä sinisen mustia pidennyksiä. Se oli yksi mun elämäni parhaista viikonlopuista. Huomasin, että hänkin oli blogannut minusta. Parempi, että kävi niinkuin kävi. Niin siellä luki. Kolahti minuun. Sattui ja vähän riipaisikin. Koko eri teille lähteminen oli jotain mitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, mutta se oli väistämätöntä kun ottaa huomioon mitä tapahtui. Mutta ei mitään, näin aikuisten elämässä käy.
Tänään söin ekan kerran tälle viikolle terveellistä ruokaa. Paistoin kotimaista kirjolohifilettä pannulla, maustoin sen limepippurilla ja suolalla. Tuuppasin kasvikset mikroastiaan, kuumensin ne ja keitin munanuudelit ja vetäisin koko sopan sekaisin. Se oli huippua.
Sain työkaveriltani ihania neuleita talveksi. Vihreän jossa on venepääntie, se mätsää kivasti mun tukkaan. Sit on musta vähän pidempi, aika ohut ja poolokauluksinen. Viimeiseksi on keltainen napitettava, siinä on kaulukset ja kaikki. Tuolla ne nyt pyörii pesussa että saan ne kaappiin.
Sisutuskin on nyt valmis. Ruotsalaiset matot tulivat ja nojatuoli laskeutui lukunurkkaukseen. Nyt puuttuu enää verhot, nekin on vaan lyhennystä vaille valmiit. Kyllä se taas tästä etenee, vielä reissulle Ikeaan niin sitten kaikki on huippua.
Käyn kamppailua itseni kanssa siitä, että menenkö nukkumaan (huomenna aamuvuoro) vai katsonko vielä muutaman jakson Sinkkuelämää-maratonia. Huomenna piipahdan ostamassa lankoja paria joululahjaa varten ja aloitan ihanan terapeuttisen talviharrastukseni neulomisen! Ajattelin tehdä kaksi tuubikaulahuivia, toisen sammaleenvihreän ja toisen tummanlilan. Semmoisia jotka on vähän pidempiä, että saa kahteen kertaan kiepautettua kaulan ympäri. Toivon vaan että löytyy haluamassani väreissä sellaista lankaa mistä suunnittelin tekeväni huivit. Ehkä joku osaa arvostaa itsetehtyä joululahjaa, ainakin meidän mamma. Eli ei muuta kun lankaostoksille, jos vaan osaan ostaa riittävän monta kerää lankaa että riittää molempiin huiveihin että niistä tulee riittävän pitkät.
Mutta ei mulla muuta, haen vähän iltapalaa ja jatkan maratonia. Tack och adjö!
torstai 1. marraskuuta 2012
Life's lonely but so fucking GOOD
Elämäni on yksinäistä ja jonkun mielestä jopa säälittävää, mutta niin mahtavaa tällä hetkellä! Aloitin työt uudessa paikassa, käyn siellä silloin tällöin extraamassa ja näin ollen mulla oli varaa ostaa itselleni kauan himoitsemani Fatboy! Ja tilasin eilen uusia leluja ihan itseäni varten... Ei niistä sen enempää, jokainen voi sitten miettiä mitä mä mahdoinkaan lahjaksi itselleni tilata.
Töissä on kivaa kun on pientä flirttiä suuntaan ja toiseen, voi kun pojat tietäisi että vaan kiusaan niitä enkä ole muuten millänikään... Hehheh.
Odottelen tässä että illan elokuva (Kissaihmiset) alkaa. Huomenna mulla pitäis ilmestyä tänne kämpille aivan ihana tumma peilipöytä, kapea yöpöytä ja kokovartalopeili. Lisäksi ostoslistalla on yhä edelleen astiasto ruokailuvälineineen, viinilasit, käytävämatto ja kaikenlaista pientä. Sisustaminen olis kivaa jos vaan olis kunnolla aikaa!
Halusinpahan taas jakaa elämäni menoa ja raapaista vähän pintaa miten mulla menee. Jaksan siivota, käydä töissä, syödä ja näyttätyä tallilla eli olen ihan elämäni vedossa. Toistaiseksi. Mutta sehän riittää. Tunnistan oireet ja jossain vaiheessa alkoi taas ahdistaa ja tulla sellaisia ajatuksia että vois vaan jäädä pitkäkseen koko päiväksi. Tykkään kyllä nukkumisesta edelleen kovasti, mutta se ei enää sillai hallitse elämää ja pärjään vähemmälläkin unella ilman hirvittävää herkkiskiukkua. Kyllä se tästä.
Kerroin isälleni millainen viime talvi ja kevät mulle oli. Voin nyt pyytää isältä apua jos en jaksa. Ja se on hyvä se. Isä tukee mua eri tavalla ja me lähennyttiin kovasti kun uskallettiin ääneen puhua asioista jotka kaivelee. Liikuttavaa sinällään, isä on pahoillaan siitä että äiti ei ole ollut mulle tukena vastoinkäymisissä ja isä tuntee syyllisyyttä ettei pakottanut äitiä olemaan mulle oikea äiti. Ei sille voi mitään, jos on lähtöisin sellaisista oloista joissa negatiiviset asiat lakaistaan maton alle niin ei voi olettaa että voisi olla tukena ja oikea äiti. Olin asiasta kyllä katkera ja olen jollain tasolla vieläkin.
En tiedä, voinko antaa äidilleni koskaan anteeksi. Tuntuu niin hirveältä, että oma äiti ei halua/pysty/voi tukea lastaan kun elämä potkii ja terveys heittelee. Välillä sitä miettii, että olenko mä niin suuri pettymys ettei mulla ole väliä. Isoveljeä ja sen (itseaiheutettua!!!) onnetonta tilannetta jaksetaan surkutella, mutta kun tulee kyse musta ja sellaisesta asiasta joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämään niin sillä ei ole väliä. Asioista ei saa puhua. Se on masentavaa, ja sattuu! Sattuu, vaikka koko episodista on yli vuosi aikaa.
Tuoreessa muistissa on kaikki se pelko, se halu puhua jonkun toisen naisen kanssa asiasta, se kaipuu äidilliseen lohduttamiseen! Ei se tunnu samalta, enkä usko että saan äitiäni ikinä ymmärtämään millaisen pettymyksen hän tuotti. Kaikki ne lupaukset jotka lapsena annettiin että äiti on aina tukena ja rakastaa vaikka tapahtuisi mitä... Ei niillä ole enää pohjaa! Jopa pikkuveljeni oli enemmän tukenani kuin äiti, vaikka pikkuveljelle ei pitänyt alunperin kertoa koko asiasta yhtään mitään. Halusin silti kertoa, ihan jo siksi että jos tilanne olisi mennyt pahaksi niin olisin testamentannut pikkuveljelleni kaiken maallisen omaisuuteni ja olisin halunnut että hän huolehtii kissoistani parhaaksi katsomallaan tavalla. Onneksi ei tarvinnut niin radikaaleihin ratkaisuihin päätyä ja minäkin sain terveen paperit tänä keväänä. Vuoden päästä pitäisi mennä vasta papakokeisiin, mutta en taida haluta pitkittää asiaa niin kauas. Pelkään yhtä, että mulla on edelleen muutoksia ja joudun samaan ruljanssiin. Nyt lohduttaa se, että tiedän mitä tuleman pitää JOS joudun uusintakierrokselle.
Nyt tukenani on yksi ihminen vähemmän. Enkä puhu äidistä, koska äiti ei tukena ollutkaan. Puhun ystävästä, entisestä ystävästä. Hän oli tukena loistavasti. Jaksoi kuunnella ja tukea ja lohduttaa. Emme ole enää ystäviä, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö arvostaisi kaikkea sitä aikaa, läheisyyttä, rakkautta ja välittämistä jota häneltä sain. Ei, päinvastoin. Olen siitä vilpittömän kiitollinen.
Päivitykseni otsikko kertoo tämän päivän fiiliksen. Elämäni on yksinäistä, mutta vitun hyvää. Olisi kiva katsoa jonkun kainalossa vaikkapa illan elokuvaa, joka juuri alkoi, mutta en kaipaa elämääni mitään vakituista riippakiveä roikkumaan. Näin on hyvä. Ja onhan mulla kissat! Nukahdan iltaisin onnellisena siihen, että kissa (yleensä pikkukissa) tulee jalkojen päälle tai jalkojen viereen ihan kiinni kehräämään ja nukkumaan. En kaipaa mitään, enkä ketään. Enkä kadu mitään. Paitsi sitä, etten ole vaatinut äitiäni tilille tekemättömistä asioista. Mutta vielä koittaa tilinteon hetki!
Töissä on kivaa kun on pientä flirttiä suuntaan ja toiseen, voi kun pojat tietäisi että vaan kiusaan niitä enkä ole muuten millänikään... Hehheh.
Odottelen tässä että illan elokuva (Kissaihmiset) alkaa. Huomenna mulla pitäis ilmestyä tänne kämpille aivan ihana tumma peilipöytä, kapea yöpöytä ja kokovartalopeili. Lisäksi ostoslistalla on yhä edelleen astiasto ruokailuvälineineen, viinilasit, käytävämatto ja kaikenlaista pientä. Sisustaminen olis kivaa jos vaan olis kunnolla aikaa!
Halusinpahan taas jakaa elämäni menoa ja raapaista vähän pintaa miten mulla menee. Jaksan siivota, käydä töissä, syödä ja näyttätyä tallilla eli olen ihan elämäni vedossa. Toistaiseksi. Mutta sehän riittää. Tunnistan oireet ja jossain vaiheessa alkoi taas ahdistaa ja tulla sellaisia ajatuksia että vois vaan jäädä pitkäkseen koko päiväksi. Tykkään kyllä nukkumisesta edelleen kovasti, mutta se ei enää sillai hallitse elämää ja pärjään vähemmälläkin unella ilman hirvittävää herkkiskiukkua. Kyllä se tästä.
Kerroin isälleni millainen viime talvi ja kevät mulle oli. Voin nyt pyytää isältä apua jos en jaksa. Ja se on hyvä se. Isä tukee mua eri tavalla ja me lähennyttiin kovasti kun uskallettiin ääneen puhua asioista jotka kaivelee. Liikuttavaa sinällään, isä on pahoillaan siitä että äiti ei ole ollut mulle tukena vastoinkäymisissä ja isä tuntee syyllisyyttä ettei pakottanut äitiä olemaan mulle oikea äiti. Ei sille voi mitään, jos on lähtöisin sellaisista oloista joissa negatiiviset asiat lakaistaan maton alle niin ei voi olettaa että voisi olla tukena ja oikea äiti. Olin asiasta kyllä katkera ja olen jollain tasolla vieläkin.
En tiedä, voinko antaa äidilleni koskaan anteeksi. Tuntuu niin hirveältä, että oma äiti ei halua/pysty/voi tukea lastaan kun elämä potkii ja terveys heittelee. Välillä sitä miettii, että olenko mä niin suuri pettymys ettei mulla ole väliä. Isoveljeä ja sen (itseaiheutettua!!!) onnetonta tilannetta jaksetaan surkutella, mutta kun tulee kyse musta ja sellaisesta asiasta joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämään niin sillä ei ole väliä. Asioista ei saa puhua. Se on masentavaa, ja sattuu! Sattuu, vaikka koko episodista on yli vuosi aikaa.
Tuoreessa muistissa on kaikki se pelko, se halu puhua jonkun toisen naisen kanssa asiasta, se kaipuu äidilliseen lohduttamiseen! Ei se tunnu samalta, enkä usko että saan äitiäni ikinä ymmärtämään millaisen pettymyksen hän tuotti. Kaikki ne lupaukset jotka lapsena annettiin että äiti on aina tukena ja rakastaa vaikka tapahtuisi mitä... Ei niillä ole enää pohjaa! Jopa pikkuveljeni oli enemmän tukenani kuin äiti, vaikka pikkuveljelle ei pitänyt alunperin kertoa koko asiasta yhtään mitään. Halusin silti kertoa, ihan jo siksi että jos tilanne olisi mennyt pahaksi niin olisin testamentannut pikkuveljelleni kaiken maallisen omaisuuteni ja olisin halunnut että hän huolehtii kissoistani parhaaksi katsomallaan tavalla. Onneksi ei tarvinnut niin radikaaleihin ratkaisuihin päätyä ja minäkin sain terveen paperit tänä keväänä. Vuoden päästä pitäisi mennä vasta papakokeisiin, mutta en taida haluta pitkittää asiaa niin kauas. Pelkään yhtä, että mulla on edelleen muutoksia ja joudun samaan ruljanssiin. Nyt lohduttaa se, että tiedän mitä tuleman pitää JOS joudun uusintakierrokselle.
Nyt tukenani on yksi ihminen vähemmän. Enkä puhu äidistä, koska äiti ei tukena ollutkaan. Puhun ystävästä, entisestä ystävästä. Hän oli tukena loistavasti. Jaksoi kuunnella ja tukea ja lohduttaa. Emme ole enää ystäviä, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö arvostaisi kaikkea sitä aikaa, läheisyyttä, rakkautta ja välittämistä jota häneltä sain. Ei, päinvastoin. Olen siitä vilpittömän kiitollinen.
Päivitykseni otsikko kertoo tämän päivän fiiliksen. Elämäni on yksinäistä, mutta vitun hyvää. Olisi kiva katsoa jonkun kainalossa vaikkapa illan elokuvaa, joka juuri alkoi, mutta en kaipaa elämääni mitään vakituista riippakiveä roikkumaan. Näin on hyvä. Ja onhan mulla kissat! Nukahdan iltaisin onnellisena siihen, että kissa (yleensä pikkukissa) tulee jalkojen päälle tai jalkojen viereen ihan kiinni kehräämään ja nukkumaan. En kaipaa mitään, enkä ketään. Enkä kadu mitään. Paitsi sitä, etten ole vaatinut äitiäni tilille tekemättömistä asioista. Mutta vielä koittaa tilinteon hetki!
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Rotatkin jättävät uppoavan laivan...
Aivan, suunnittelen pakoa nykyisestä työpaikastani. Tai en konkreettisesti työpaikastani, vaan työnantajastani. Suunnitteilla on joukkopako. Vakituisesta henklökunnasta ilmeisesti kaksi eivät ole lähdössä tai katsele muita töitä. Kyllähän se yllättää, kun katsoo millaista porukkaa meillä on töissä. Mutta ei siinä mitään, tuuppasin itse jo jalkaa oven väliin toisaalle. Itseasiassa menen sinne tekemään nyt kaksi iltavuoroa. Aika jännää, tiedä vaikka joutuisin menemään koulutukseen...
Nyt en jaksa keskittyä bloggaamiseen, päätäni särkee ja olo on muutenkin monista erinäisistä syistä HYVIN kurja. Möngin siis peiton alle tekemään kuolemaa.
Tulevalla viikolla pitäisi suunnata Ikeaan astiaostoksille. Masentava ajatuskin. Shoppailua. HYI!
Nyt en jaksa keskittyä bloggaamiseen, päätäni särkee ja olo on muutenkin monista erinäisistä syistä HYVIN kurja. Möngin siis peiton alle tekemään kuolemaa.
Tulevalla viikolla pitäisi suunnata Ikeaan astiaostoksille. Masentava ajatuskin. Shoppailua. HYI!
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Elämä on
Olemme nyt herrojen kissojen kanssa muuttaneet ensimmäiseen ihan omaan asuntoon, eli ostamaani saunalliseen unelmien täyttymykseen. Ja nyt on hyvä olla. Niin uskomattoman hyvä olla. Vihaan työtäni, pomojani, työpaikkaani, osaa työkavereistani ja jopa palkkaustani. Ja silti, mun elämäni on mallillaan ja kaikki mahtavaa ja en muista milloin syksy olisi näyttänyt näin valoisalta.
Ei ole varsinaisesti mitään uutta blogattavaa tai kerrottavaa elämästäni muuttoa lukuunottamatta. Yksinkertaisesti ei ole mitään meneillään! Paitsi ihastuminen, mutta sekin taisi mennä reisille. Näyttää nimittäin siltä että ihastukseni kohde olisi homo. Sehän olisikin vallan sopivaa, en nimittäin vieläkään ole halukas lokeroimaan itseäni mihinkään lokeroon. Olen minä enkä muuksi muutu. Ja kaiken lisäksi olen helvetin ihana omana itsenäni!
Rakastan elämääni!
Ei ole varsinaisesti mitään uutta blogattavaa tai kerrottavaa elämästäni muuttoa lukuunottamatta. Yksinkertaisesti ei ole mitään meneillään! Paitsi ihastuminen, mutta sekin taisi mennä reisille. Näyttää nimittäin siltä että ihastukseni kohde olisi homo. Sehän olisikin vallan sopivaa, en nimittäin vieläkään ole halukas lokeroimaan itseäni mihinkään lokeroon. Olen minä enkä muuksi muutu. Ja kaiken lisäksi olen helvetin ihana omana itsenäni!
Rakastan elämääni!
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
maanantai 1. lokakuuta 2012
Elämän nälkä
Sain potkun perseelleni, nyt on pakko kerätä kaikki se mitä minusta on jäljellä tuolta lattian rajasta ja ruveta toimimaan. Tein virheen, josta muut ihmiset ovat kiitollisia. En jaksa tuntea enää syyllisyyttä, tein sen mitä oli tehtävissä ja pohjimmiltaan toimin siksi että haluan ihmiselle vain parasta.
19.9 tein kaupat asunnostani ja nyt olen ollut 28.9 -> siellä tekemässä remonttia. Tänään saatiin vihdoinkin viimeisetkin tapetit seinistä irti. Millainen vatipää läimii tapetit suoraa betoniseinään ilman pohjamaalia? Tapettien irroittaminen aloitettiin lauantaina. Eilen pestiin eteisestä ja keittiöstä seinät ja tänään maalasin eteisen. Se vaatii vielä toisen kerroksen maalia, mutta muuten lopputulos oli kyllä tosi hyvä. Ottaen huomioon että kyseessä oli jotain muuta kuin ovenkarmien maalausta...
Tasan kaksi viikkoa aikaa saada asuntoon maalit ja tapetit seiniin. 15.10 pääsen luovuttamaan nykyisen asuntoni (tuttavallisesti kutsun tätä läävää helvetinkoloksi) avaimet huoltoyhtiölle. Onneksi pääsen tästä näin pian eroon. Häädön saanut naapuri ei muuttanutkaan pois. Vitun kiva.
Nyt olen niin kylmissäni ja väsynyt etten jaksa pitää ajatuksiani kasassa että bloggaisin jotain älykästä. Menen kaivautumaan peittoon ja odottamaan entistä surkeampaa huomista...
..kunhan siivoan ensin kissojen vessat, toinen katti kävi näköjään juuri kusella jalkojeni juuressa.
19.9 tein kaupat asunnostani ja nyt olen ollut 28.9 -> siellä tekemässä remonttia. Tänään saatiin vihdoinkin viimeisetkin tapetit seinistä irti. Millainen vatipää läimii tapetit suoraa betoniseinään ilman pohjamaalia? Tapettien irroittaminen aloitettiin lauantaina. Eilen pestiin eteisestä ja keittiöstä seinät ja tänään maalasin eteisen. Se vaatii vielä toisen kerroksen maalia, mutta muuten lopputulos oli kyllä tosi hyvä. Ottaen huomioon että kyseessä oli jotain muuta kuin ovenkarmien maalausta...
Tasan kaksi viikkoa aikaa saada asuntoon maalit ja tapetit seiniin. 15.10 pääsen luovuttamaan nykyisen asuntoni (tuttavallisesti kutsun tätä läävää helvetinkoloksi) avaimet huoltoyhtiölle. Onneksi pääsen tästä näin pian eroon. Häädön saanut naapuri ei muuttanutkaan pois. Vitun kiva.
Nyt olen niin kylmissäni ja väsynyt etten jaksa pitää ajatuksiani kasassa että bloggaisin jotain älykästä. Menen kaivautumaan peittoon ja odottamaan entistä surkeampaa huomista...
..kunhan siivoan ensin kissojen vessat, toinen katti kävi näköjään juuri kusella jalkojeni juuressa.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Baby you're firework
Tämä päivä on ollut niin syvältä kuin päivä vain voi olla. Kaikki mahdolliset tunteet vellovat sisällä ja itku on tullut jo monta kertaa. En ole halunnut edes nauraa tai hymyillä tai ajatella mitään iloista. En ole uhrannut ajatustakaan sisustamiselle. Olen kokenut sellaista menettämisen tuskaa jollaista voin kuvitella että äiti kokee kun joutuu hautaamaan lapsensa. Lapseni ei ole saanut tappotuomiota, mutta sellainen pelko leijuu ilmassa. Ja nyt etten hämmennä ihmisiä liikaa, niin totean kyseessä olevan karvainen lapsi. En erittele sen tarkemmin kuka heistä, ei ihmisten tarvitse tietää tai tulla ilkkumaan tuskaani ja tunteitani. Haluan purkaa niitä jonnekin ja viimeisten neljän päivityksen perusteella blogiani ei lue kukaan niin tämä on kuin terapiaa että purkaisin asioita vain itsekseni.
Jos sä kuolet, susta tulee taivaan kirkkain tähti. Me tavataan sateenkaarisilloilla, kivun tuolla puolen, paikassa jossa aika ei päde, jossa vanhuus ei vaivaa ja kaikki vaivat jää tälle puolen. Pystyisitkö sä koskaan ymmärtämään, miksi tässä kävi näin? Kuin leijonaemo olen taistellut puolestasi ja ottaisin kipusi koska tahansa itselleni. Haluan sinulle vain parasta hoitoa. Nyt saat olla kotona, omassa laumassa, omien parissa. Seuraavat viikot määräävät elämämme suunnan. Niin sinun kuin minunkin. Edetään päivä kerrallaan. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Laitoin tänään virallisen irtisanomisilmoituksen asunnostani, samoin laitoin muuttoilmoituksen menemään. Tuntuu ihan hassulta, että mä olen nyt asunnonomistaja. Tai en ihan vielä, virallisesti kaupat tehdään tällä viikolla. Sitten aion tehdä jotain hyvin radikaalia ja hakea itselleni credit/debit-korttia. Isona osana lopullista aikuistumista hankin siis pankkikortin luotto-ominaisuudella. Tai eihän se mikään luottokortti ole, vaan maksuaikakortti. Ja sitä ei sitten höyläillä ellei ole ihan just nyt akuutti hätä. Hätätilanteita varten se onkin.
Muistilistalla muuttojutuissa on vielä sähkö- ja nettisopimukset ja sitten vielä semmonen pikkujuttu kun rautakaupassa käynti että saan maalit ja tapetit asuntoon. Ja parasta on se, että KUKAAN ei tule ulisemaan siitä, että valitsemani väri on tyhmä, sisusteet ja huonekalut rumia ja HÄN ei olis ikinä valinnu semmosia. Kukaan ei kävele mun mielipiteiden yli. Ja saan nakata vesilintua puolelle irtaimistostani. Laitan hirvittävän määrän fleece-huopia varastoon kun ei ne kaikki mahdu mihinkään eikä niille ole järkevää käyttöä.
Ja nyt en jaksa juuri enää edes blogata mistään aiheesta. Haluan juomaan teetä ja kääriytymään peiton alle. Ehkä huomenna on parempi.
Jos sä kuolet, susta tulee taivaan kirkkain tähti. Me tavataan sateenkaarisilloilla, kivun tuolla puolen, paikassa jossa aika ei päde, jossa vanhuus ei vaivaa ja kaikki vaivat jää tälle puolen. Pystyisitkö sä koskaan ymmärtämään, miksi tässä kävi näin? Kuin leijonaemo olen taistellut puolestasi ja ottaisin kipusi koska tahansa itselleni. Haluan sinulle vain parasta hoitoa. Nyt saat olla kotona, omassa laumassa, omien parissa. Seuraavat viikot määräävät elämämme suunnan. Niin sinun kuin minunkin. Edetään päivä kerrallaan. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Laitoin tänään virallisen irtisanomisilmoituksen asunnostani, samoin laitoin muuttoilmoituksen menemään. Tuntuu ihan hassulta, että mä olen nyt asunnonomistaja. Tai en ihan vielä, virallisesti kaupat tehdään tällä viikolla. Sitten aion tehdä jotain hyvin radikaalia ja hakea itselleni credit/debit-korttia. Isona osana lopullista aikuistumista hankin siis pankkikortin luotto-ominaisuudella. Tai eihän se mikään luottokortti ole, vaan maksuaikakortti. Ja sitä ei sitten höyläillä ellei ole ihan just nyt akuutti hätä. Hätätilanteita varten se onkin.
Muistilistalla muuttojutuissa on vielä sähkö- ja nettisopimukset ja sitten vielä semmonen pikkujuttu kun rautakaupassa käynti että saan maalit ja tapetit asuntoon. Ja parasta on se, että KUKAAN ei tule ulisemaan siitä, että valitsemani väri on tyhmä, sisusteet ja huonekalut rumia ja HÄN ei olis ikinä valinnu semmosia. Kukaan ei kävele mun mielipiteiden yli. Ja saan nakata vesilintua puolelle irtaimistostani. Laitan hirvittävän määrän fleece-huopia varastoon kun ei ne kaikki mahdu mihinkään eikä niille ole järkevää käyttöä.
Ja nyt en jaksa juuri enää edes blogata mistään aiheesta. Haluan juomaan teetä ja kääriytymään peiton alle. Ehkä huomenna on parempi.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Hylättyjen valtakunta
Kaikki täällä tuntuu muistuttavan sinusta, minusta, meistä. Niin monta vuotta, niin monta vuotta minäkin menetin turhaan. Olen kulkenut yksin niin kauan kuin voin muistaa. Nyt haluan kulkea yksin jossain muualla. Haluan aloittaa uuden elämän, jossa en muista sitä että rakastin sinua, tai sinua, tai sinua. Ketään teistä. Maailmani romahti tänään ja tilalla on vain katkeruus. En voi sille mitään, vaikka esittäisin mitä tahansa niin koskee, koskee, koskee! Riipii sisuskaluja ja haluaisin vain oksentaa kaiken inhoni ulos. Haluaisin unohtaa, haluaisin osata vihata, haluaisin halveksia niinkuin halveksin toisia. Mutta en osaa. Olen pidätellyt kyyneleitä liki puolet päivästä, nyt ne saavat vihdoin tulla. Kukaan ei näe, eikä kukaan osaa minua lohduttaa. Sain ansaitsemani läksiäislahjan.
Ostin asunnon, muutan pois tästä helvetillisestä katkeruuden pesästä.
Ja nyt itken. Itken sitä, etten tiedä millaisen kylpyhuoneen haluaisin, millaiset laudeliinat ja kiulut ja mittarit saunaan, millaiset nojatuolit haluan ostaa, oikeastaan itken myös sitä että valitsemani värimaailma pelottaa. Näyttääkö asuntoni kohta siltä, että asuisin vanhan mummon alushousuissa?!
Hormonit heittelevät ja yritän kirjoittaa nyt niin järkevästi ja tyhjentävästi kaikista mieltä painavista asioista ennenkuin humala ottaa vallan. Päivä on ollut yhtä taistelua kyyneliä vastaan. Itsesyytökset kaikuvat päässä. Ne kaikuvat tyhjille seinille. Vaikka olisin tuonutkin tunteeni julki, niin olisin päätynyt samaan tilanteeseen. Näkihän sen. Kaikki se halveksunta, se tunnekylmyys. Kaikki mitä joskus oli, lakaistiin maton alle. Minä HALUSIN rakastaa sinua ja saada sinulta vastarakkautta. Minä halusin USKALTAA olla sinun nyt ja aina. Minä halusin viettää yöni sinun kanssasi, sinun vieressäsi, sinun silitettävänäsi. Minä halusin auttaa sinut jaloillesi. Minä halusin rakastaa sinut ehjäksi, kokonaiseksi. Sinä et nähnyt mitä minä näin, enkä usko että kukaan näkee sinussa samaa. Sinä valitsit ne muut, joten minun on mentävä. Minun on lähdettävä pois, en kestä olla täällä enää enkä kestä nähdä sinua. Sinä et tiennyt. Tai ehkä tiesit, muttet välittänyt.
Asunnon osto ei tunnu enää juhlalta. Se tuntuu välttämättömältä. Tiedän, että liian monet tietävät ja alkavat sääliä. En kestä sitä. Hävisin, ja se siitä. Menetin sinut itseäni kuusi vuotta nuoremmalle ja sinua itseäsi neljätoista vuotta nuoremmalle. Senkin kehdonryöstäjä.
En usko rakkauteen.
En pysty.
En enää.
Ostin asunnon, muutan pois tästä helvetillisestä katkeruuden pesästä.
Ja nyt itken. Itken sitä, etten tiedä millaisen kylpyhuoneen haluaisin, millaiset laudeliinat ja kiulut ja mittarit saunaan, millaiset nojatuolit haluan ostaa, oikeastaan itken myös sitä että valitsemani värimaailma pelottaa. Näyttääkö asuntoni kohta siltä, että asuisin vanhan mummon alushousuissa?!
Hormonit heittelevät ja yritän kirjoittaa nyt niin järkevästi ja tyhjentävästi kaikista mieltä painavista asioista ennenkuin humala ottaa vallan. Päivä on ollut yhtä taistelua kyyneliä vastaan. Itsesyytökset kaikuvat päässä. Ne kaikuvat tyhjille seinille. Vaikka olisin tuonutkin tunteeni julki, niin olisin päätynyt samaan tilanteeseen. Näkihän sen. Kaikki se halveksunta, se tunnekylmyys. Kaikki mitä joskus oli, lakaistiin maton alle. Minä HALUSIN rakastaa sinua ja saada sinulta vastarakkautta. Minä halusin USKALTAA olla sinun nyt ja aina. Minä halusin viettää yöni sinun kanssasi, sinun vieressäsi, sinun silitettävänäsi. Minä halusin auttaa sinut jaloillesi. Minä halusin rakastaa sinut ehjäksi, kokonaiseksi. Sinä et nähnyt mitä minä näin, enkä usko että kukaan näkee sinussa samaa. Sinä valitsit ne muut, joten minun on mentävä. Minun on lähdettävä pois, en kestä olla täällä enää enkä kestä nähdä sinua. Sinä et tiennyt. Tai ehkä tiesit, muttet välittänyt.
Asunnon osto ei tunnu enää juhlalta. Se tuntuu välttämättömältä. Tiedän, että liian monet tietävät ja alkavat sääliä. En kestä sitä. Hävisin, ja se siitä. Menetin sinut itseäni kuusi vuotta nuoremmalle ja sinua itseäsi neljätoista vuotta nuoremmalle. Senkin kehdonryöstäjä.
En usko rakkauteen.
En pysty.
En enää.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Heinekenia nassukkaan
Olen nyt aivan ihastunut juomaan olutta. Olut on yllättävän hyvää. Mutta elämä on muuttunut yllättävän paljon, ihan superlyhyessä ajassa. Lasken tunteja siihen, että voin tehdä asunnosta tarjouksen. Haluan omaan kotiin, haluan pois tästä talosta, tästä kaupungista, tästä kaupunginosasta.
Olen tehnyt virheen, itseasiassa useita. Haluaisin uskoa, että olen tehnyt ne vain siksi että voisin auttaa rakastamaani miestä. Mutta en ole tainnut tehdä niitä siksi, enkä usko että voin enää tehdä mitään sellaista mistä oikeasti olisi apua. Voisinpa kirjoittaa asiasta lisää, mutta en voi.
Eikä mulla ollut edes mitään asiaa miksi halusin kirjoittaa, kunhan halusin kertoa lähinnä siitä että juon taas olutta. Ja pidän siitä!
Olen tehnyt virheen, itseasiassa useita. Haluaisin uskoa, että olen tehnyt ne vain siksi että voisin auttaa rakastamaani miestä. Mutta en ole tainnut tehdä niitä siksi, enkä usko että voin enää tehdä mitään sellaista mistä oikeasti olisi apua. Voisinpa kirjoittaa asiasta lisää, mutta en voi.
Eikä mulla ollut edes mitään asiaa miksi halusin kirjoittaa, kunhan halusin kertoa lähinnä siitä että juon taas olutta. Ja pidän siitä!
torstai 23. elokuuta 2012
Kunnes kuolema meidät erottaa
Nyt olen ollut taas jännän äärellä oikein huolella enkä edes tiedä mistä aloittaisin! Aloitan vaikka asuntojutuista. Olen vakaasti päättänyt ryhtyä asuntovelalliseksi ja mulla on kiikarissa juuri sopiva rivitaloasunto jota menen maanantaina katsomaan. Pankissa täytyy käydä vielä henkilökohtaisesti keskustelemassa, mutta alustavasti selvittelin että mulle irtois näillä tuloilla ja ilman takaajia noin 55t € lainaa. Joten hyvää vauhtia olen siis ryhtymässä kunnon kansalaiseksi ja muuttamassa kaupungista landelle. Ja ette usko kuinka helpottavaa koko tää prosessi on! Ei täällä kaupungissa ole mitään sellaista, minkä takia haluaisin jäädä tänne asumaan. Työmatka toki pitenee, mutta se nyt on pieni hinta siitä että pääsen omaan rauhaan ja elämä helpottuu kaiken kaikkiaan niin monella eri tasolla.
Sunnuntaita odotan kun kuuta nousevaa. Sillon pääsen taas ajamaan auto + traileri-yhdistelmää keskimäärin 800km ympäri maata. Tiedossa on ainakin pysähdykset ja lastaukset Hämeenkyrössä ja Karjaalla. Ponipojat tulee kotiin! Pääsen pihassa sitten ottamaan tyypit heti alkuviikosta uusimmalla ostoksellani.
Ja ihan oikeasti, mulla ei ole kohta hiuksia päässä! Värjään hiuksiani näköjään lähes päivittäin. Yritän edelleen äärimmäisen hanakasti saada oranssia pehkoa pinkiksi jälleen. Toisin päin kesti pitkälti toista viikkoa ja vaati viitisen värjäyskertaa. Eilen erehdyin laittamaan mandariinin/kuparin sävyisen värjäävän hoitoaineen jo lupaavassa vaiheessa olevan värin päälle ja palasin rytinällä alkupisteeseen... Harmittaa! Suunnittelen jo mitä väriä laitan pinkin jälkeen kun joskus saan tämän oikeasti pinkiksi. Kokeilulistalla ovat omenanvihreä ja turkoosi. Rakastan suoravärejä ja Angels & Devils - nettikaupasta saa ehdottomasti parhaat!
Ja tunteet alkaa erästä kohtaan viiletä. Tilalle on tulossa välinpitämättömyys ja oikeastaan myös jopa halveksuntaa. Tai no, ei halveksuntaakaan... Haluaisin vaan auttaa ja saada ihmisen tajuamaan että nyt mennään rytinällä metsään eikä se lumipenkka enää pelasta. Mutta mäkin olen vain ihminen, enkä pysty tekemään päätöksiä toisen puolesta ja kaikista vähiten rupean pakottamaan. No, eipähän ainakaan enää tule sitä fiilistä että sydän tulee rinnasta ulos tai että sydän läpättää kun possun saparo. Epätoivo iskee silti välillä, ja silloin tekee edelleen mieli niellä niitä partateriä. Se tunne on jotenkin niin.. primitiivinen? Voiks se olla primitiivinen? Ei se oo, se on vaan niin lamauttava tunne kun näet toisen onnettomana ja tekisit mitä tahansa että saisit sen hymyilemään ja rakastamaan sua. Jopa nielisit ne saatanan partaterät, pukeutuisit pitsiin, laittaisit mekon päälle, olisit pullantuoksuinen kotiäiti, tehtailisit kääkylöitä... Ihan mitä tahansa. Siis IHAN mitä tahansa.
Sä olet mun elämäni suloisin virhe.
Sunnuntaita odotan kun kuuta nousevaa. Sillon pääsen taas ajamaan auto + traileri-yhdistelmää keskimäärin 800km ympäri maata. Tiedossa on ainakin pysähdykset ja lastaukset Hämeenkyrössä ja Karjaalla. Ponipojat tulee kotiin! Pääsen pihassa sitten ottamaan tyypit heti alkuviikosta uusimmalla ostoksellani.
Ja ihan oikeasti, mulla ei ole kohta hiuksia päässä! Värjään hiuksiani näköjään lähes päivittäin. Yritän edelleen äärimmäisen hanakasti saada oranssia pehkoa pinkiksi jälleen. Toisin päin kesti pitkälti toista viikkoa ja vaati viitisen värjäyskertaa. Eilen erehdyin laittamaan mandariinin/kuparin sävyisen värjäävän hoitoaineen jo lupaavassa vaiheessa olevan värin päälle ja palasin rytinällä alkupisteeseen... Harmittaa! Suunnittelen jo mitä väriä laitan pinkin jälkeen kun joskus saan tämän oikeasti pinkiksi. Kokeilulistalla ovat omenanvihreä ja turkoosi. Rakastan suoravärejä ja Angels & Devils - nettikaupasta saa ehdottomasti parhaat!
Ja tunteet alkaa erästä kohtaan viiletä. Tilalle on tulossa välinpitämättömyys ja oikeastaan myös jopa halveksuntaa. Tai no, ei halveksuntaakaan... Haluaisin vaan auttaa ja saada ihmisen tajuamaan että nyt mennään rytinällä metsään eikä se lumipenkka enää pelasta. Mutta mäkin olen vain ihminen, enkä pysty tekemään päätöksiä toisen puolesta ja kaikista vähiten rupean pakottamaan. No, eipähän ainakaan enää tule sitä fiilistä että sydän tulee rinnasta ulos tai että sydän läpättää kun possun saparo. Epätoivo iskee silti välillä, ja silloin tekee edelleen mieli niellä niitä partateriä. Se tunne on jotenkin niin.. primitiivinen? Voiks se olla primitiivinen? Ei se oo, se on vaan niin lamauttava tunne kun näet toisen onnettomana ja tekisit mitä tahansa että saisit sen hymyilemään ja rakastamaan sua. Jopa nielisit ne saatanan partaterät, pukeutuisit pitsiin, laittaisit mekon päälle, olisit pullantuoksuinen kotiäiti, tehtailisit kääkylöitä... Ihan mitä tahansa. Siis IHAN mitä tahansa.
Sä olet mun elämäni suloisin virhe.
maanantai 20. elokuuta 2012
Love is a mutt from hell
Rakkaus on rakki helvetistä, noin vapaasti suomennettuna. Jos ei muuta, niin olo on lievästi ilmaistuna helvetillinen. 38 astetta kuumetta, kurkussa kaktus ja sen pari kaveria ja järkyttävä nuha. Puhe puuroutuu ja uskomattoman kivuliaasti särkee lihaksia mm. pohkeissa ja selässä. Lisäksi oikeaan käteen sattuu aika laittoman paljon, tulehdus vetää kättä ihan olkapäästä asti. Välillä tuntuu, kun joku kaivais mun kättä sisältä päin auki moralla. Ei siitä sen enempää, töissä olen ollut kaksi päivää jo tässä kunnossa. Sulaa hulluutta ja maksimoitus idiotismia, mutta minkäs sille mahtaa.
Oikeastaan mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa taaskaan.
Rakkaus laimenee, ja ehkä niin on hyvä. Paras antaa sen kuolla pois vaan. Mutta eihän rakkaus kuole, se vain vaihtaa kohdetta.
Kyllä se tästä. Selviän päivä kerrallaan.
Risteilystä voisin kertoa muutaman sanan. Humala jäi puuttumaan, tästä vedetään se johtopäätös että viina oli huonoa vaikka sitä olikin riittävästi. Krapulakin ilmeni vain punaisina silminä, infernaalisena väsymyksenä ja herkkyytenä hajuille. Onneksi parfyymikaupassa oltiin käyty edellisenä iltana nuuskimassa ostoslista valmiiksi. Luultiin meitä virolaisiksi, kun oltiin niin kauniita. Ja sitten ihmetteli nörtin näköinen keskivartalolihava peräkammarinpoika kun ei lämmetty, eikä millään uponnut kaaliin ettei se ole kohteliaisuus että näyttää virottarelta. HYI. Hauskaa kuitenkin oli, vaikkei me edes maihin päästy käymään. Baari meni kiinni viideltä ja me oltiin hytissä nukkumassa lähempänä seitsemää. Onneksi aamulla meitä vielä rakastettiin pelastusharjoituksella, jota kesti lähemmäs tunnin ja kuulutuksia tuli jatkuvalla syötöllä. Bussimatka kotiin oli hivenen kivulias.
Nyt on sellainen olo, että pitää katsoa uusin jakso vampyyrisarjaa ja sitten pesiytyä peiton alle nukkumaan flunssaa pois. Päässä jyskyttää aika tavalla.
Pus moi <3
Oikeastaan mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa taaskaan.
Rakkaus laimenee, ja ehkä niin on hyvä. Paras antaa sen kuolla pois vaan. Mutta eihän rakkaus kuole, se vain vaihtaa kohdetta.
Kyllä se tästä. Selviän päivä kerrallaan.
Risteilystä voisin kertoa muutaman sanan. Humala jäi puuttumaan, tästä vedetään se johtopäätös että viina oli huonoa vaikka sitä olikin riittävästi. Krapulakin ilmeni vain punaisina silminä, infernaalisena väsymyksenä ja herkkyytenä hajuille. Onneksi parfyymikaupassa oltiin käyty edellisenä iltana nuuskimassa ostoslista valmiiksi. Luultiin meitä virolaisiksi, kun oltiin niin kauniita. Ja sitten ihmetteli nörtin näköinen keskivartalolihava peräkammarinpoika kun ei lämmetty, eikä millään uponnut kaaliin ettei se ole kohteliaisuus että näyttää virottarelta. HYI. Hauskaa kuitenkin oli, vaikkei me edes maihin päästy käymään. Baari meni kiinni viideltä ja me oltiin hytissä nukkumassa lähempänä seitsemää. Onneksi aamulla meitä vielä rakastettiin pelastusharjoituksella, jota kesti lähemmäs tunnin ja kuulutuksia tuli jatkuvalla syötöllä. Bussimatka kotiin oli hivenen kivulias.
Nyt on sellainen olo, että pitää katsoa uusin jakso vampyyrisarjaa ja sitten pesiytyä peiton alle nukkumaan flunssaa pois. Päässä jyskyttää aika tavalla.
Pus moi <3
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Kun mies unelmoi
No niin, häistä on selvitty ja hääpari sanoi kauniissa tilaisuudessa kirkossa toisilleen sen, mitä meidät kutsussa pyydettiin todistamaan, eli "Tahdon.". Kyllä he tahtoivat ja saivat toisensa. Kaunis pari, morsiammella mielettömän upea mekko, tarjoilut ja juhlafiilis kunnossa. Aikuisten kaikkea muuta kuin pömötyshäät. Vapautunut ja rentoutunut fiilis, ei pahemmin piitattu siitä että etikettirikkeitä ilmeni varsinaisella rytinällä. Hyviä kuvia saatiin aikaiseksi ja serkkukuva on ehkä parhautta pitkään aikaan, yhtä lukuunottamatta oltiin kaikki serkut edustettuna.
Ja tällä päivämäärällä olen tehnyt kaupat aivan ihanasta shetlanninponista. Siitä toisessa blogissani lisää.
Ei mulla varmaan ole taas mitään sen kummempaa blogattavaa. Voisin valittaa siitä pitkät tovit, että facebookin aikajanalla ei saa piilotettua kaikkia vanhoja julkaisuja. Mutta ehkä sillä ei ole niin merkitystä, olen kohta muutenkin vapaa.
Haaveilen uudesta tukasta, haluaisin kokeilla seuraavaksi sinistä tai vihreää tuon nyt oranssin tilalle. Sininen olis ehkä se parempi. Onneksi kukaan ei töissä karsasta vaikka oliskin vähän villimmän värinen tukka. Pääasia taitaa olla että hiukset löytyy eikä silläkään ole loppupeleissä niin merkitystä.
Ulkona tuoksuu jo syksy. Tää syksy on kuitenkin erilainen kuin aikaisemmat. Tänä syksynä mulla on niin paljon uutta ja ihanaa elämässäni. On uutta ponia, on uusia haaveita ja ennenkaikkea on rakkautta. Niin toivotonta kuin se onkin, niin mun elämällä on merkitystä kun rakastan. Mun elämällä on arvoa ja mulla itselläni toivoa niin kauan kun mulla on jotain mitä rakastaa. Talvi ei pelota yhtään niin paljon kuin viime vuonna, monestakin syystä. Nyt tunnistan jo tunteen kun pitää hakea apua. Ja olen heittänyt painolastia menemään. Uskon, että nyt jaksan ja selviän.
Aion lähteä tiistaina risteilylle Tallinnaan bilepaatilla. Olen sen ansainnut. Kesäkausi töissä päättyy ja sitä sietää juhlia. Ja täytyyhän sitä kesällä käydä edes jossakin. On sitten syksy aikaa lorvia kotona ja ajella porukoille ja värkätä ponien kanssa. Hymy tulee huulille väkisin!
Ja tällä päivämäärällä olen tehnyt kaupat aivan ihanasta shetlanninponista. Siitä toisessa blogissani lisää.
Ei mulla varmaan ole taas mitään sen kummempaa blogattavaa. Voisin valittaa siitä pitkät tovit, että facebookin aikajanalla ei saa piilotettua kaikkia vanhoja julkaisuja. Mutta ehkä sillä ei ole niin merkitystä, olen kohta muutenkin vapaa.
Haaveilen uudesta tukasta, haluaisin kokeilla seuraavaksi sinistä tai vihreää tuon nyt oranssin tilalle. Sininen olis ehkä se parempi. Onneksi kukaan ei töissä karsasta vaikka oliskin vähän villimmän värinen tukka. Pääasia taitaa olla että hiukset löytyy eikä silläkään ole loppupeleissä niin merkitystä.
Ulkona tuoksuu jo syksy. Tää syksy on kuitenkin erilainen kuin aikaisemmat. Tänä syksynä mulla on niin paljon uutta ja ihanaa elämässäni. On uutta ponia, on uusia haaveita ja ennenkaikkea on rakkautta. Niin toivotonta kuin se onkin, niin mun elämällä on merkitystä kun rakastan. Mun elämällä on arvoa ja mulla itselläni toivoa niin kauan kun mulla on jotain mitä rakastaa. Talvi ei pelota yhtään niin paljon kuin viime vuonna, monestakin syystä. Nyt tunnistan jo tunteen kun pitää hakea apua. Ja olen heittänyt painolastia menemään. Uskon, että nyt jaksan ja selviän.
Aion lähteä tiistaina risteilylle Tallinnaan bilepaatilla. Olen sen ansainnut. Kesäkausi töissä päättyy ja sitä sietää juhlia. Ja täytyyhän sitä kesällä käydä edes jossakin. On sitten syksy aikaa lorvia kotona ja ajella porukoille ja värkätä ponien kanssa. Hymy tulee huulille väkisin!
perjantai 10. elokuuta 2012
Onni
Tänään haluan kirjoittaa teille onnesta, rakkaat pampulat. Tänään minä olin onnellinen niin pienistä asioista, kuten vaikkapa siitä että kahvi maistui hyvältä tai että tein ihmisen iloiseksi. Sellaisista hyvin yksinkertaisista asioista. En muista koska olin viimeksi näin hirveän tasapainoisen ja onnellisen tunteen vallassa. Hallitsen taas omaa elämääni eikä tarvitse enää teeskennellä tai peitellä sitä mitä olen tai joskus olin. Elämässäni on niin paljon faktoja jotka haluavat ulos ja haluan kertoa niistä, haluan puhua ihan kaikesta siitä mitä on tapahtunut ja miksi minut on kolhittu tämmöiseksi. Mutta se ei liity onneen.
Monet miettivät mitä se sellainen onni on. Toisista onnen saa rahalla, materiaalilla, omistamalla, ylipäänsä mammonalla. Minusta onni tulee jokapäiväisistä asioista. Ihan pienistäkin. Minä olin onnellinen kun roskiin heitettävästä suklaakakusta (minä inhoan kakkuja ja suklaata) löytyi minulle monta herukkaterttua syötäväksi. Ja näköjään kissani saa onnen ihan sillä että se kaivautuu vaatekasaani ja nukkuu siellä. Ilmeisesti tuoksuu riittävästi minulta ja läheisriippuvainen mutta epäluuloinen kissa kokee olonsa turvalliseksi. Johan meillä onkin yhteistä taivalta pari vuotta takana... Vieläkään se ei tule syliin kuin äärimmäisessä vahingossa, mutta lähellä tykkää muuten olla.
Onnikin on niin outoa ja ailahtelevaa toisinaan. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että löydän itseni tästä nykyisestä tilanteestani, olisin nauranut itseni kipeäksi. Nimittäin vuosi sitten olin vajoamassa jonnekin niin syvään kuiluun jossa en osannut kuvitellakaan, että vielä joskus rakastaisin ja riutuisin sen takia. Niin me taiteilijat aina teemme. Riudumme, milloin milläkin tekotaiteellisen paskan boheemilla syyllä. En ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mitään, kaikki flow on kadoksissa. Ennen tekstiä syntyi helposti. Nyt ei tule runoja, ei novelleja, ei kertomuksia, ei mitään. Flow on mennyttä. Olen kirjoittanut viimeksi muutakin kuin blogia yli puoli vuotta sitten. En kaipaa sitä. En kaipaa kadotettua inspiraatiota. Kaipaan inspiraation kohdetta. Olisi rentouttavaa kirjoittaa ja vihdoinkin luoda tekstiä jossa olisi positiivinen fiilis. Mutta millainen taiteilija, millainen runoilija minä sitten olisin? Luultavasti en kovin kummoinen.
Olin saanut uuden kommentin runoihini, kommentin ihmiseltä joka ei edes tunne minua. Oli elänyt runojeni kautta koko elämäni, kokenut rakkauteni ja tiesi mitä kävin läpi. Samaan aikaan lämmitti, ja hävetti. Toivotti minulle kaikkea hyvää ja tiesi, hän tiesi kuinka pohjalla kävin. Nyt luomisen tuskassani olen tälle ihmiselle velkaa edes sen, että kirjoitan runon siitä että minä selvisin. Minä elän, hengitän, tunnen ja rakastan koko kropallani, koko sielullani. Askel on keveä ja maailmassa jälleen värejä. Niistä minä haluan kirjoittaa!
Onni on tässä ja nyt.
Monet miettivät mitä se sellainen onni on. Toisista onnen saa rahalla, materiaalilla, omistamalla, ylipäänsä mammonalla. Minusta onni tulee jokapäiväisistä asioista. Ihan pienistäkin. Minä olin onnellinen kun roskiin heitettävästä suklaakakusta (minä inhoan kakkuja ja suklaata) löytyi minulle monta herukkaterttua syötäväksi. Ja näköjään kissani saa onnen ihan sillä että se kaivautuu vaatekasaani ja nukkuu siellä. Ilmeisesti tuoksuu riittävästi minulta ja läheisriippuvainen mutta epäluuloinen kissa kokee olonsa turvalliseksi. Johan meillä onkin yhteistä taivalta pari vuotta takana... Vieläkään se ei tule syliin kuin äärimmäisessä vahingossa, mutta lähellä tykkää muuten olla.
Onnikin on niin outoa ja ailahtelevaa toisinaan. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että löydän itseni tästä nykyisestä tilanteestani, olisin nauranut itseni kipeäksi. Nimittäin vuosi sitten olin vajoamassa jonnekin niin syvään kuiluun jossa en osannut kuvitellakaan, että vielä joskus rakastaisin ja riutuisin sen takia. Niin me taiteilijat aina teemme. Riudumme, milloin milläkin tekotaiteellisen paskan boheemilla syyllä. En ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mitään, kaikki flow on kadoksissa. Ennen tekstiä syntyi helposti. Nyt ei tule runoja, ei novelleja, ei kertomuksia, ei mitään. Flow on mennyttä. Olen kirjoittanut viimeksi muutakin kuin blogia yli puoli vuotta sitten. En kaipaa sitä. En kaipaa kadotettua inspiraatiota. Kaipaan inspiraation kohdetta. Olisi rentouttavaa kirjoittaa ja vihdoinkin luoda tekstiä jossa olisi positiivinen fiilis. Mutta millainen taiteilija, millainen runoilija minä sitten olisin? Luultavasti en kovin kummoinen.
Olin saanut uuden kommentin runoihini, kommentin ihmiseltä joka ei edes tunne minua. Oli elänyt runojeni kautta koko elämäni, kokenut rakkauteni ja tiesi mitä kävin läpi. Samaan aikaan lämmitti, ja hävetti. Toivotti minulle kaikkea hyvää ja tiesi, hän tiesi kuinka pohjalla kävin. Nyt luomisen tuskassani olen tälle ihmiselle velkaa edes sen, että kirjoitan runon siitä että minä selvisin. Minä elän, hengitän, tunnen ja rakastan koko kropallani, koko sielullani. Askel on keveä ja maailmassa jälleen värejä. Niistä minä haluan kirjoittaa!
Onni on tässä ja nyt.
keskiviikko 8. elokuuta 2012
One witness refused to remain silent
Ja aivan loistavan elokuvan olivat saaneet aikaiseksi. Suosittelen ihan kaikille. En ole aiemminkaan digannut kulttuureista, joissa naisten oikeuksia poljetaan, mutta nyt olen vielä enemmän sitä mieltä että islam on uhka niin naisille kuin ei-islamilaisille maillekin. Elokuva, josta tässä puhun on nimeltään Soraya M ja harvemmin elokuva saa mua sellaisen raivon, pettymyksen ja ällötyksen valtaan. Inhoan miehiä tällä hetkellä ja aivan tuhottoman paljon. Miehen himosta tiukempaan ja yhä kiinnommeltuun ympärileikattuun pilluun kivitettiin useamman lapsen äiti ja uskollinen vaimo. Uskon, että tätä tapahtuu muuallakin kuin vain elokuvissa. Uskon, että tämä on yhä arkipäivää monissa islamistisissa maissa.
Älkää käsittäkö väärin, minä en ole rasisti. Minä pidän erilaisia kulttuureja rikkautena. Mutta edes minusta missään kulttuurissa EI saa olla mitään ihmisoikeuksia rikkovaa. Tässä mielessä Suomikaan ei ole mallikelpoinen valtio. Ruotsi taitaa olla lähimpänä ihannevaltiotani. Minusta homoille kuuluvat samat oikeudet kuin heteroille. Jos tämä toteutuu, niin Suomi on minulle vihdoin sellainen maa, jota minä haluan puolustaa ja jossa on sellaiset arvot jotka ovat nykyaikaa eivätkä syrji ketään. Sellaisesta maasta voisi olla ylpeä. Suomi ei olisi enää ahdasmielinen takapajula. Mutta siihen menee aikaa.
Kaikki eivät ole vielä valmiita sellaiseen muutokseen. Ei niin kauan, kun uusnatsipuol.. anteeksi, perussuomalaisille löytyy kannattajia ja muuan kristillishihhuli saa olla äänessä. Sitä minä en ymmärrä, että lääkäri suoltaa sellaista paskaa siitä, että homous on sairaus. Eikös lääketieteellisessä opeteta, että homous on kuitenkin poistettu Suomessa tautiluokituksesta -81... Luin joskus kyseisen rouvashenkilön pamfletin 2000-luvun alusta ja täytyy tunnustaa, että mikään ei ole hetkeen huvittanut mua yhtä paljon. Se, jos mikä, oli hirvittävää paskaa jota edes entinen ystäväni Halinalle ei saanut krapulassa väännettyä pönttöön. Ja se jos mikä oli hirveää!
Ja katson tässä parhaillaan erittäin häröä elokuvaa. Rakastan musikaaleja, mutta tää on ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Oopperan kummitus. Rakastan kaikkia rakkaustarinoita ja muita, mutta jotenkin tässä leffassa on jotain hyvin hyvin karmivaa.
Olen tässä tänään ollut ihan liekeissä mun uusista punaisista rintaliiveistä. Niillä saa aivan tuhottoman upean kaula-aukon aikaan ja mulla on jopa tissivako! Siis jotain ihan supermahtavaa! Ehdottomasti parhaita ostoksia joita olen kolmella eurolla tehnyt. Ehdottomasti. Ja edelleen mun tekis kauheasti mieli tilata kolme saatavilla olevaa Escadan kausituoksua. Saatavilla olis kaiketi vaan Sexy Graffiti, Rockin' Rio ja Island Kisses. Sexy Graffiti oli muistaakseni ihan ensimmäinen kausituoksu jonka hankin. Sen jälkeen järjestäen kaikki. Nää uusimmat Marine Groove yms yms ei ole olleet yhtä hyviä.
Himoitsisin myös uutta Calvin Kleinia, ihan jo sen kuvauksen takia. Minäpä kopsaan nimen ja kuvauksen Sokoksen verkkokaupan sivuilta. " Calvin Klein CKIN2U naiselle puhuttelee uutta sukupolvea, joka on rohkaistunut seksuaalisesti ja jolla ei ole sitoumuksia. Seksikäs. Tuoksu on heille, jotka elävät nykyhetkessä.Latvatuoksu: Punaherukan lehdet, Sisilian bergamotti, Pinkki grapefizzSydäntuoksu: Sokeriorkidea, Valkoinen kaktusPohjatuoksu: Neonmeripihka, Punasetri, Vanilijakohokas" Jos kyseinen tuoksu on läheskään yhtä hyvä kun One Shock niin olen ihan myyty. Ai miten niin rakastan hajuvesiä ja tykkään tuoksua hyvältä...
Älkää käsittäkö väärin, minä en ole rasisti. Minä pidän erilaisia kulttuureja rikkautena. Mutta edes minusta missään kulttuurissa EI saa olla mitään ihmisoikeuksia rikkovaa. Tässä mielessä Suomikaan ei ole mallikelpoinen valtio. Ruotsi taitaa olla lähimpänä ihannevaltiotani. Minusta homoille kuuluvat samat oikeudet kuin heteroille. Jos tämä toteutuu, niin Suomi on minulle vihdoin sellainen maa, jota minä haluan puolustaa ja jossa on sellaiset arvot jotka ovat nykyaikaa eivätkä syrji ketään. Sellaisesta maasta voisi olla ylpeä. Suomi ei olisi enää ahdasmielinen takapajula. Mutta siihen menee aikaa.
Kaikki eivät ole vielä valmiita sellaiseen muutokseen. Ei niin kauan, kun uusnatsipuol.. anteeksi, perussuomalaisille löytyy kannattajia ja muuan kristillishihhuli saa olla äänessä. Sitä minä en ymmärrä, että lääkäri suoltaa sellaista paskaa siitä, että homous on sairaus. Eikös lääketieteellisessä opeteta, että homous on kuitenkin poistettu Suomessa tautiluokituksesta -81... Luin joskus kyseisen rouvashenkilön pamfletin 2000-luvun alusta ja täytyy tunnustaa, että mikään ei ole hetkeen huvittanut mua yhtä paljon. Se, jos mikä, oli hirvittävää paskaa jota edes entinen ystäväni Halinalle ei saanut krapulassa väännettyä pönttöön. Ja se jos mikä oli hirveää!
Ja katson tässä parhaillaan erittäin häröä elokuvaa. Rakastan musikaaleja, mutta tää on ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Oopperan kummitus. Rakastan kaikkia rakkaustarinoita ja muita, mutta jotenkin tässä leffassa on jotain hyvin hyvin karmivaa.
Olen tässä tänään ollut ihan liekeissä mun uusista punaisista rintaliiveistä. Niillä saa aivan tuhottoman upean kaula-aukon aikaan ja mulla on jopa tissivako! Siis jotain ihan supermahtavaa! Ehdottomasti parhaita ostoksia joita olen kolmella eurolla tehnyt. Ehdottomasti. Ja edelleen mun tekis kauheasti mieli tilata kolme saatavilla olevaa Escadan kausituoksua. Saatavilla olis kaiketi vaan Sexy Graffiti, Rockin' Rio ja Island Kisses. Sexy Graffiti oli muistaakseni ihan ensimmäinen kausituoksu jonka hankin. Sen jälkeen järjestäen kaikki. Nää uusimmat Marine Groove yms yms ei ole olleet yhtä hyviä.
Himoitsisin myös uutta Calvin Kleinia, ihan jo sen kuvauksen takia. Minäpä kopsaan nimen ja kuvauksen Sokoksen verkkokaupan sivuilta. " Calvin Klein CKIN2U naiselle puhuttelee uutta sukupolvea, joka on rohkaistunut seksuaalisesti ja jolla ei ole sitoumuksia. Seksikäs. Tuoksu on heille, jotka elävät nykyhetkessä.Latvatuoksu: Punaherukan lehdet, Sisilian bergamotti, Pinkki grapefizzSydäntuoksu: Sokeriorkidea, Valkoinen kaktusPohjatuoksu: Neonmeripihka, Punasetri, Vanilijakohokas" Jos kyseinen tuoksu on läheskään yhtä hyvä kun One Shock niin olen ihan myyty. Ai miten niin rakastan hajuvesiä ja tykkään tuoksua hyvältä...
tiistai 7. elokuuta 2012
Uh la la la
Vietinpä sitten vähän vapaapäivää. Olispa mun kaikki päivät tämmösiä! En kehoita ketään menemään erääseen paikalliseen rintaliiviliikkeeseen, valikoima on surkea ja henkilökunta ammattitaidotonta. Löysin onneksi Sokokselta sen mitä olin etsimässä, eli ihonväriset reilummin topatut rintaliivit juhlamekon alle. Lisäksi mukaan tarttui toisesta kaupasta kahdet rintsikat, kymmenen paria nilkkasukkia, sellaisia liittimiä millä saa painijanselkätopit näyttämään hyvältä normirintsikoilla ja push-up geelityynyt. Kyllä noilla jo vähän etenee taas tämä elämä.
Tänään nukuin pitkään kahden koiran ja yhden terroristiksi luokiteltavan kissanpennun kanssa. Luultavasti nukun huomennakin pitkään kun kerran vasta puoli neljään menen töihin. Ja kissatkin tarvinnevat huomiota kun äiskä on liipottanut pitkin kyliä, maita ja mantuja. Aikamoinen möksmöks tuolla näyttää olevan menossa. Taidan vasta huomenna värjätä tukkani, ei nyt yöllä oikein huvita ja siinä samallahan se menee kun suihkussa käy muutenkin.
Syystä että ei vielä nukuta, taidan käydä tarkistamassa mihin hintaan Sokokselta sais tilattua netin kautta parit Escadan tuoksut ja Calvin Kleinin utarepidikkeet, niitähän ei ole vielä tänään muuttanut tähän talouteen riittävää määrää..!
En jaksanut tehdä itselleni tänään mitään ruokaa, aamupalaa ei lasketa, joten kävin työpaikallani syömässä. On sekin kun en vapaapäivänä malta kyseisestä lafkasta pysyä poissa, ihan kun muita ravintoloita ei olis olemassakaan.
Tässä pitäisi vielä jaksaa neljä iltavuoroa ja sitten mulla onkin viikonloppu vapaa. Lauantaina on tiedossa häät, jota varten sovitin tänään koko asukokonaisuuteni mekkoineen, kenkineen ja koruineen. Sunnuntaina on muuten vaan jännää, pääsen pikkuisella verukkeella harrastamaan maisemamatkailua... Tuskin se enää mikään salaisuus on että mulla on haussa porukkaani kolmas oma poni. Tai muotoilen asian toisin, enää sitä ei ole syytä pitää salaisuutena kun ostoilmoitukset löytyy netistä ja vähän vähä-älyisempikin ne sieltä halutessaan löytää. Yhtä ihanaa ponia menen siis sunnuntaina katsomaan ja parhaassa tapauksessa sen ostankin. MUTTA, tämä ei ole se varsinainen blogi jonne haluan asiaa sen enempää puida.
Empiirisen tutkimukseni mukaan ulkona tapahtuu lempiasiaani maailmassa: sadetta! Voinkin siis laittaa musiikit ja valot pois ja mennä kynttilän kanssa hetkeksi parvekkeelle kuuntelemaan miten sade rummuttaa autojen päälle ja nurmikolle. Kesäsade, I love it!
Tänään nukuin pitkään kahden koiran ja yhden terroristiksi luokiteltavan kissanpennun kanssa. Luultavasti nukun huomennakin pitkään kun kerran vasta puoli neljään menen töihin. Ja kissatkin tarvinnevat huomiota kun äiskä on liipottanut pitkin kyliä, maita ja mantuja. Aikamoinen möksmöks tuolla näyttää olevan menossa. Taidan vasta huomenna värjätä tukkani, ei nyt yöllä oikein huvita ja siinä samallahan se menee kun suihkussa käy muutenkin.
Syystä että ei vielä nukuta, taidan käydä tarkistamassa mihin hintaan Sokokselta sais tilattua netin kautta parit Escadan tuoksut ja Calvin Kleinin utarepidikkeet, niitähän ei ole vielä tänään muuttanut tähän talouteen riittävää määrää..!
En jaksanut tehdä itselleni tänään mitään ruokaa, aamupalaa ei lasketa, joten kävin työpaikallani syömässä. On sekin kun en vapaapäivänä malta kyseisestä lafkasta pysyä poissa, ihan kun muita ravintoloita ei olis olemassakaan.
Tässä pitäisi vielä jaksaa neljä iltavuoroa ja sitten mulla onkin viikonloppu vapaa. Lauantaina on tiedossa häät, jota varten sovitin tänään koko asukokonaisuuteni mekkoineen, kenkineen ja koruineen. Sunnuntaina on muuten vaan jännää, pääsen pikkuisella verukkeella harrastamaan maisemamatkailua... Tuskin se enää mikään salaisuus on että mulla on haussa porukkaani kolmas oma poni. Tai muotoilen asian toisin, enää sitä ei ole syytä pitää salaisuutena kun ostoilmoitukset löytyy netistä ja vähän vähä-älyisempikin ne sieltä halutessaan löytää. Yhtä ihanaa ponia menen siis sunnuntaina katsomaan ja parhaassa tapauksessa sen ostankin. MUTTA, tämä ei ole se varsinainen blogi jonne haluan asiaa sen enempää puida.
Empiirisen tutkimukseni mukaan ulkona tapahtuu lempiasiaani maailmassa: sadetta! Voinkin siis laittaa musiikit ja valot pois ja mennä kynttilän kanssa hetkeksi parvekkeelle kuuntelemaan miten sade rummuttaa autojen päälle ja nurmikolle. Kesäsade, I love it!
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Nunnuntaiajatuksia
Jos olisin lomalla, niin sanoisin että näin se kesäloma toimii. Mutta koska en ole lomalla, totean vaan että nyt mennään ryminällä eteenpäin monessakin mielessä. Kaikki menee juuri niinkuin suunnittelin. Ja mikä parasta, tiedän tehneeni jälleen yhden äärimmäisen onnistuneen päätöksen elämässäni kun jätin jotakin vanhaa taakseni. Sain paljon, jopa paljon enemmän kuin itse annoin. Rakkaus, välittäminen ja kiintymys ovat aitoja. Vaan kaikki yhdistäneet asiat eivät välttämättä olleet. Ja minä en ollut riittävän vahva kertomaan, etten ole kaikista niistä asioista samaa mieltä. Oli helpompi mukautua, eikä irtipäästäminen ollut helppoa. Mutta se oli pakko tehdä, koska en enää osaa luottaa. Enkä voi. Pitkä radiohiljaisuus ja sitten tämä. Miltäköhän minusta tuntui?
Olen mennyt eteenpäin. Tämä on viimeinen päivitys, joka koskee edellistä aihetta. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Eikä anteeksipyydettävää.
Huomenna olisi tiedossa vapaamuotoista shoppailua. Tarvitsen ainakin neljä koristetyynyä ja juhlamekon alle ihonväriset olkaimettomat rintsikat. Ostin ihanan mekon serkun häihin, mutta puutteellisesta rintavarustuksestani johtuen tarvitsen vähän reilummin topatut liivit. Ei mitään bombshell - liivejä sentään!
Tänään olin töissä ja pitäisi vielä lähteä vähän puuhastelemaan mielekkäästi vanhemmille. Siellä oli tarjolla saunaa ja herkkuruokaa, joten lienee syytä pakata pieni nyssäkkäni, ruokkia kissat ja laittaa lättäjalkaa toisen eteen. Kaupan kautta matkaan siis!
Olen mennyt eteenpäin. Tämä on viimeinen päivitys, joka koskee edellistä aihetta. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Eikä anteeksipyydettävää.
Huomenna olisi tiedossa vapaamuotoista shoppailua. Tarvitsen ainakin neljä koristetyynyä ja juhlamekon alle ihonväriset olkaimettomat rintsikat. Ostin ihanan mekon serkun häihin, mutta puutteellisesta rintavarustuksestani johtuen tarvitsen vähän reilummin topatut liivit. Ei mitään bombshell - liivejä sentään!
Tänään olin töissä ja pitäisi vielä lähteä vähän puuhastelemaan mielekkäästi vanhemmille. Siellä oli tarjolla saunaa ja herkkuruokaa, joten lienee syytä pakata pieni nyssäkkäni, ruokkia kissat ja laittaa lättäjalkaa toisen eteen. Kaupan kautta matkaan siis!
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Ärsärsärs!
Ristiriitaisia tunteita joista päällimmäisenä ärsytys. Täydellinen päivä ja se tullaan pilaamaan monilta eri tahoilta, mutta pahinta on oman huonon omantuntonsa puhdistusyritys sillä että yritetään saada mut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Kaks kuukautta sitten se olis saattanut onnistuakin, mutta ei enää. Edes mun petetty luottamukseni ja puukon jälki selässä ei parane näin nopeasti. No, ilmeisesti muut tietävät paremmin mistä mä välitän ja mistä en. Luulin tuntevani itseni parhaiten, mutta näköjään olen erehtynyt.
Olen lopettelemassa hiljaiseloani, kohta on aika esitellä täysin uudistunut MINÄ. Eilen itseasiassa uusi minä pääsikin jo vähän raottamaan kaapin ovea ja vilkuttelemaan maailmalle. Uusi minä ei enää nöyristele eikä pyytele olemassaoloaan anteeksi. Uusi minä tekee sitä mitä olen aina halunnut, eli ihan just mitä vittua lystään. Olen päivä päivältä tyytyväisempi elämääni ja siihen millaista siitä teen. Tähän mennessä tehdyt uhraukset ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi ja ajankohtaisiksi. Muutoksia on tultava, että pääsen eteenpäin. Kukaan ei enää sanele mistä saan pitää ja mistä en. Enää en halua sensuroida ajatuksiani tai mielipiteitäni vain ollakseni korrekti ja mukautuvainen. Haluan olla minä enkä mikään muiden muokkaama ihannekuva minusta. Haluan viihtyä kehossani ja elämässäni ja ympärilleni valitsemieni ihmisten seurassa omana itsenäni.
Ja silti, SILTI olen surullinen. Olen aina, kun tajuan että vaihe elämässäni on ohi. Ja tänään yksi vaihe elämästäni loppui. Monet itkut ja vielä useammat naurut jäävät taakse. Mä en lupaa mitään, en enää lupaa mitään.
Luin taas vanhoja päiväkirjojani ja muita puuhavihkoja. Olen näköjään ollut jo yläasteella melankolisuuteen taipuva tarkkailija. Lukioaikaiset kirjoitukset olivat parhaita, silloin on näköjään riittänyt pohdiskeltavaa ja osittain samoja asioita pyöritellyt paperilla kuin nyt mielessäni. Kesämerkinnät ovat olleet parhautta, muu vuosi eletty säästöliekillä ja kesät päästelty kunnolla pitkin maita ja mantuja. Niin se menee edelleen. Elän kesälle ja kesällä. Ja juovun osittain alkoholista ja osittain rakkauden tunteesta. Rakastan elämää, rakastan kesää, rakastan rakastaa ja rakastan jokaista päivää. Olen kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Näin se menee ja joillekin asioille ei voi mitään.
Laitoin soimaan hömppäbiisin ja nyt menen nukkumaan. Hengitän muutaman kerran, nukahdan, näen unia ja aamulla herätessäni olen mennyt eteenpäin.
Aerosmith - I don't wanna miss a thing
Olen lopettelemassa hiljaiseloani, kohta on aika esitellä täysin uudistunut MINÄ. Eilen itseasiassa uusi minä pääsikin jo vähän raottamaan kaapin ovea ja vilkuttelemaan maailmalle. Uusi minä ei enää nöyristele eikä pyytele olemassaoloaan anteeksi. Uusi minä tekee sitä mitä olen aina halunnut, eli ihan just mitä vittua lystään. Olen päivä päivältä tyytyväisempi elämääni ja siihen millaista siitä teen. Tähän mennessä tehdyt uhraukset ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi ja ajankohtaisiksi. Muutoksia on tultava, että pääsen eteenpäin. Kukaan ei enää sanele mistä saan pitää ja mistä en. Enää en halua sensuroida ajatuksiani tai mielipiteitäni vain ollakseni korrekti ja mukautuvainen. Haluan olla minä enkä mikään muiden muokkaama ihannekuva minusta. Haluan viihtyä kehossani ja elämässäni ja ympärilleni valitsemieni ihmisten seurassa omana itsenäni.
Ja silti, SILTI olen surullinen. Olen aina, kun tajuan että vaihe elämässäni on ohi. Ja tänään yksi vaihe elämästäni loppui. Monet itkut ja vielä useammat naurut jäävät taakse. Mä en lupaa mitään, en enää lupaa mitään.
Luin taas vanhoja päiväkirjojani ja muita puuhavihkoja. Olen näköjään ollut jo yläasteella melankolisuuteen taipuva tarkkailija. Lukioaikaiset kirjoitukset olivat parhaita, silloin on näköjään riittänyt pohdiskeltavaa ja osittain samoja asioita pyöritellyt paperilla kuin nyt mielessäni. Kesämerkinnät ovat olleet parhautta, muu vuosi eletty säästöliekillä ja kesät päästelty kunnolla pitkin maita ja mantuja. Niin se menee edelleen. Elän kesälle ja kesällä. Ja juovun osittain alkoholista ja osittain rakkauden tunteesta. Rakastan elämää, rakastan kesää, rakastan rakastaa ja rakastan jokaista päivää. Olen kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Näin se menee ja joillekin asioille ei voi mitään.
Laitoin soimaan hömppäbiisin ja nyt menen nukkumaan. Hengitän muutaman kerran, nukahdan, näen unia ja aamulla herätessäni olen mennyt eteenpäin.
Aerosmith - I don't wanna miss a thing
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Sykkyrällä
Hyvänen aika kun on kuuma! Olen tänään ollut liikkeellä aamusta lähtien ja pahemmaksi vaan menee koko ajan. Nytkin mun pitäisi itseasiassa olla menossa, mutta kun en ole jaksanut vielä pukea vaatteita suihkun jälkeen päälle ja just söin hyvin myöhäisen päivällisen... Nyt ei sit enää kiinnostais lähteä mihinkään.
Projektini ei ole edennyt mihinkään, ehkä sitten kuukauden päästä palataan asiaan sen suhteen kun rupeaa muutoksia tapahtumaan suuntaan tai toiseen.
Kuninkuusravit on käyty tälle vuodelle ja sitä rataa.
Oikeastaan mulla ei ollut mitään asiaa edes mitä olisin erityisemmin halunnut blogata, kunhan yritän vältellä lähtemistä. Melkein voisin kyllä katsoa leffaa kotosalla, en jaksa eväänikään enää liikauttaa. Tosin jos lähden liikkeelle niin siellä vois olla SE mies. Ja sen takia vois jo lähteä liikkeelle. Siispä kaiketi menen kaivelemaan kaapistani vähän kevyempää vaatetta, mekkoa tai hametta tai shortseja tai ihan mitä tahansa.
Projektini ei ole edennyt mihinkään, ehkä sitten kuukauden päästä palataan asiaan sen suhteen kun rupeaa muutoksia tapahtumaan suuntaan tai toiseen.
Kuninkuusravit on käyty tälle vuodelle ja sitä rataa.
Oikeastaan mulla ei ollut mitään asiaa edes mitä olisin erityisemmin halunnut blogata, kunhan yritän vältellä lähtemistä. Melkein voisin kyllä katsoa leffaa kotosalla, en jaksa eväänikään enää liikauttaa. Tosin jos lähden liikkeelle niin siellä vois olla SE mies. Ja sen takia vois jo lähteä liikkeelle. Siispä kaiketi menen kaivelemaan kaapistani vähän kevyempää vaatetta, mekkoa tai hametta tai shortseja tai ihan mitä tahansa.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Luomia ja muuta mukavaa
Löysin pohkeestani uusia luomia ja ne on jumalauta mustia! Ja ne kutisee ja on arkoja ja ne on mustia ja ne on äärimmäisen arveluttavan oloisia. Pitänee niitä näyttää samalla kun ehkä ensi viikolla menen ranteeni kanssa uudestaan näytille.
Juupa, olin sitten eilen viihteellä. Vedin sen sortin överikännit että olen pistänyt pystyyn hirveän drama queen - kohtauksen ja olen suudellut sitä rakastamaani miestä. Oijoijoi. Ja tänään oltiin siis molemmat töissä samassa vuorossa ja mentiin pitkin seiniä toisiamme hyvin suloisesti vältellen. Tai siis, minä en suudellut sitä miestä vaan se suuteli mua kun vihjaisin että mulla on hyvänmakuista huulikiiltoa, haluatko maistaa. Leijuin hetken aikaa pilvissä. Kunnes tulin ryminällä alas. Se mies nimittäin lähti jonkun tsubun kanssa tanssimaan seuraavaa hidasta eikä edes viitsinyt lähteä meidän kanssa samoille jatkoille. Ja meidän jatkothan oli McDonald'sin Drive In - kaistalla. Onneksi käytiin siellä hakemassa ruokaa, olis meinaan ollu hyvin paljon pahemmat olot. Aamulla nukuin ehkä tunnin pätkissä, möngin vessaan ja join varmaan kaksitoista litraa vettä.
Aivan ihanaa ruokaa sain tänään töissä. Pyysin ruokaa mikä tulee nopeasti, jonka saa syötyä nopeasti ja joka ei ole kevyimmästä päästä. Sain ison lautasellisen lihapullia, ranskalaisia ja kerma-pippurikastiketta.
Ja huomenna menee vielä enemmän jännäksi, salamyhkäinen projektini etenee seuraavalle asteelle. Jos on lisää kerrottavaa huomenna, niin kerron siitä ehdottomasti lisää. Hahaa. Jännittää jo nyt hirveästi!
Juupa, olin sitten eilen viihteellä. Vedin sen sortin överikännit että olen pistänyt pystyyn hirveän drama queen - kohtauksen ja olen suudellut sitä rakastamaani miestä. Oijoijoi. Ja tänään oltiin siis molemmat töissä samassa vuorossa ja mentiin pitkin seiniä toisiamme hyvin suloisesti vältellen. Tai siis, minä en suudellut sitä miestä vaan se suuteli mua kun vihjaisin että mulla on hyvänmakuista huulikiiltoa, haluatko maistaa. Leijuin hetken aikaa pilvissä. Kunnes tulin ryminällä alas. Se mies nimittäin lähti jonkun tsubun kanssa tanssimaan seuraavaa hidasta eikä edes viitsinyt lähteä meidän kanssa samoille jatkoille. Ja meidän jatkothan oli McDonald'sin Drive In - kaistalla. Onneksi käytiin siellä hakemassa ruokaa, olis meinaan ollu hyvin paljon pahemmat olot. Aamulla nukuin ehkä tunnin pätkissä, möngin vessaan ja join varmaan kaksitoista litraa vettä.
Aivan ihanaa ruokaa sain tänään töissä. Pyysin ruokaa mikä tulee nopeasti, jonka saa syötyä nopeasti ja joka ei ole kevyimmästä päästä. Sain ison lautasellisen lihapullia, ranskalaisia ja kerma-pippurikastiketta.
Ja huomenna menee vielä enemmän jännäksi, salamyhkäinen projektini etenee seuraavalle asteelle. Jos on lisää kerrottavaa huomenna, niin kerron siitä ehdottomasti lisää. Hahaa. Jännittää jo nyt hirveästi!
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Jonnin joutavaa jutusteltavaa
Olen mennyt elämässäni eteenpäin. Heittänyt ankkurin täysin uusille vesille. Olen aloittanut elämäni uudistamisen heittämällä lukemattomat määrät tavaraa pois ja mä jumalauta siivosin kämppäni! Siihen vaikutti kyllä se, että rakas pikkuveljeni käväisi täällä hyvin pikaisesti kylässä ja liki tukehtui, plus saattoi olla lähellä itkua. Kaksi jätesäkillistä tavaraa heitin asunnostani ulos, plus pari ihan tavallista muovipussia. Sitä lähti aivan mielettömän paljon! Tämä siivous tapahtui siis kymmenen päivää sitten, tosin se vaati kaksi päivää aikaa. Tämän jälkeen olen imuroinut asuntoni jo kahdesti. Eli kymmenen päivän sisään olen imuroinut kolmesti. Ja arvatkaa mitä... Tykkään jopa siitä!
Tiskaamista vihaan kyllä yhä edelleen, ja johtuen siitä että minulla ei ole yhtään puhtaita lautasia aion heittää kaikki lautaseni roskikseen ja suuntaan Ikeaan ostoksille. Sitä paitsi, tarvitsisin eteiseen maton joka mätsää pinkkiin lamppuun ja lisäksi päiväpeiton, alkoviin uudet verhot ja parvekkeen oven eteen myös verhon. Ja mitä vittua minä teen kuuden hengen astiastolla kun mua on vain yksi?! Eli aion ostaa siis astiaston neljälle hengelle, sivupersoonilleni ja itselleni. Ikeassa on aivan ihania astioita!
Ja yhden uuden tuttavuuden olen solminut, uusi rakkauteni: suoravärit! Päässäni on nyt aivan ihastuttava kirkas oranssi raita. Ennen se oli pinkki. Kohta se on taas pinkki. Ja sitten ehkä turkoosi tahi sininen. Olin kuulkaas kun lapsi karkkikaupassa kun katselin ihania värejä ja suunnittelin seuraavaa tukkalaitettani. Suoristusraudalla olen opetellut kihartamaan tukkaani, pakkohan tuo oli opetella kun olen mennyt tuommoisen laitteen ostamaan! Se sujuu jo yllättävän näppärästi. Pitäis siis elokuun häihin saada laitettua jonkinlainen fiftarityylinen tukka ja tulin siihen lopputulokseen että kiharat olis se juttu joka kruunais koko lookin.
Rakkausrintamalla on HYVIN levotonta. Olen vähän hukassa itseni kanssa ja olen kerinnyt särkeä jo kaksi sydäntä kuukauden sisällä. Ja itseasiassa löin niistä toista avokämmenellä poskelle kun se suuteli mua. Ja se oli vielä mies! Siis hyi oksetus.
Kävin tässä juuri toissa päivänä aamuyöstä viiden maissa keskustelua siitä, että jos olisin raskaana niin mitä tekisin. Hypoteettinen oletus, tälle ei ole MITÄÄN fyysisiä mahdollisuuksia koska olen viimeksi harrastanut seksiä viime vuoden helmi-maaliskuun vaihteessa. Mutta JOS näin olisi käynyt, niin vastasin että kahdessa tapauksessa pitäisin sen lapsen. Toinen olisi se, että lapsi olisi M:n ja toinen olisi se, että lapsi olisi tämän johon olen ollut jo hyvän tovin toivottomasti rakastunut. Tämähän nyt ei liittynyt mitenkään mihinkään, kunhan huvikseni kirjoittelen.
Viime aikoina olen ollut liki päivittäin viihteellä ja katsonut hyvän ystäväni kanssa elokuvia. Viimeksi eilen oli vuorossa pizzaa ja kaksi viimeisintä Twilightia, Edward rocks! Huomenna on tiedossa taas leffailtaa, minä haen komediat ennenku menen töihin. Maksani sanoo varmaan kesän lopuksi poks.
Ranteeni on edelleen rikki. Musta tuntuu, että se menee öisin aina sijoiltaan. Siitä kuuluu naps ja sitten sattuu ja itkettää ja ranne jää siihen (yleensä hassuun) asentoon jossa se on ollut ennen napsahdusta. Lasta on jo niin likainen ja pehmennyt, että sitä ei voi edes käyttää enää. Mun PITÄIS mennä kuvauttamaan toi ranne ja ehkä jopa mennä niihin fucking allergiatesteihin. Vaikka onko sillä niin väliä, kun en tule koskaan kertomaan työnantajalleni niiden testien lopputuloksia. Ja se salamyhkäinen projekti on edelleen kesken, ja se ei mennytkään ihan niin putkeen kun toivoin... Ja se salamyhkäinen projekti liittyy erittäin olennaisesti noihin allergiatesteihin.
Vanhempieni uusi kissanpentu on supersoma ja ihan adhd-tapaus. Vertasin juuri omaan kissaani sen pennun kokoa ja mun pienen kissan pää on samankokoinen kun koko se pentu! Ilmeisesti kämpässä on niin kylmä, kun pikkukissa nukkuu erittäin mielellään mun kyljessä kiinni. Se tulee viereen heti kun mulla hytinä lakkaa ja on siinä ihan koko yön. Aamulla kun rupean liikehtimään niin se lähtee odottamaan, että kulhoihin tulee aamupalaa. Mun täytyykin itseasiassa tehdä tilaus, kissojen ruokintapiste näyttää harvinaisen dorkalta kun siinä on kenkälaatikoiden kansia alustana. Voi jösses. Ja ihan turhaa diipadaapaa olen kirjoitellut. Huhhuh!
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Vuodatuksesta vanhat päivitykset
Tässä vielä vuodatuksesta otetut vanhat päivitykset:
Mä mietin sellaisia asioita joissa ei ole muiden kannalta mitään väliä. Esimerkkinä tästä mietin tässä yksi päivä, että huomaakohan töissä joku että mulla ei ollut mitään aplikaattoria jolla olisin laittanut meikkivoidetta, tulikohan sitä tasaisesti ja osasinko mä käyttää sitä oikein. Mä TIEDÄN että mun elämäni perustuu muiden miellyttämiseen, on perustunut jo pienestä pitäen. Ei se ole mikään salaisuus, mun äiti on vaikea ihminen joka on tehnyt korjaamatonta tuhoa mun identiteettiin ja itsetuntoon. Pelottavinta on, että mä tunnistan itsessäni niitä täysin samoja piirteitä ja jopa ymmärrän miksi äiti tekee niinkuin tekee tai sanoo asioita. Viime talvena me riideltiin äidin kanssa paljon. Nyt mä olen ymmärtänyt, että se kaikki ihan oikeasti oli mun syytä. Minä olin kiittämätön, laiska ja saamaton vätys. Huomaan, että mitä enemmän mä hyvitän sitä kaikkea, sitä helpompi mun on olla. Eikä me tapella äidin kanssa enää.
Eräs ystäväni tiedusteli tässä päivänä eräänä Kylli-tädin horinoita luettuaan että miksen mä ole sanonut mitään siitä miltä musta tuntuu ja mitä mä kelaan asioista. Kyse ei ole epäluottamuksesta. Kyse on tuomitsemisen pelosta. Pelosta, että mun oikeuteni suruun, tuskaan, kaipaukseen, epätoivoon ja toivottomaan rakkauteen tuomitaan. Ihmiset ovat hirvittävän kärkkäitä tuomitsemaan toisten ratkaisuja. Oli kyseessä sitten koiran pennutus, kastematojen mallitoimiston perustaminen tai vaikkapa se, että täydellisellä pihakivetyksellä on yksi väärän värinen kivi väärässä rivissä. Minä olen se väärän värinen kivi väärällä rivillä muuten täydellisellä pihakivetyksellä. Minut tuomitaan ennenkuin saan edes suutani auki. On asioita joista en halua puhua, niistä haluan kirjoittaa.
Kirjoitin kirjeen muotoon edellisen bloggaukseni sillä oletuksella, että se voisi auttaa mua paranemaan. Mä haluaisin uskaltaa uskaltaa. Mutta ei mua voi auttaa, eikä mua voi pakottaa puhumaan. Mutta ei mua saa myöskään tuomita siitä ratkaisusta, etten halua kaataa tätä kenenkään muun niskaan. Mulla on jäljellä enää muistot ihanasta elämästä joka mulla hetken oli. En halua, että ne muistot tahrataan tuomitsemalla. Haluan omassa pienessä kuplassani helliä niitä muistoja ja elätellä toiveita siitä, että se joskus palaisi. Että se kaikki palaisi. On henkisesti hirveän rankkaa yrittää rämpiä tässä samassa suossa. Jokainen päivä näyttää sateiselta ja harmaalta. Mutta mä näen myös auringon. Se hymyilee mulle hänen kasvoillaan. Mun muistoissani paistaa aina aurinko, ja on lämmin. Peiton alla on aina lämmin.
Kuuntelin töissä Kaija Koota. Yksi biisi tuntui erityisen omalta ja puhuttelevalta. Olen aina ajatellut kyseistä biisiä hieman eri tavalla, mutta nyt kuulin sen ihan uudella nuotilla. Ajattelin ensin, että tämä biisi kuvaa tunteitani suurimmasta mahdollisesta potentiaalisesta menetyksestä, mutta mä tajusin että mä olen kokenut jo Sen Suurimman Mahdollisen Menetyksen. Isku vasten kasvoja, en usko että edes lemmikkieni menetys tuntuisi niin tuskalliselta kuin se, että minä menetin sinut. Toivunko sinusta ikinä? Ja haluanko toipua?
http://www.youtube.com/watch?v=54LT8vGzaxI
Oon selviämättä päivä kerrallaan. Neljään sanaan kiteytyy minun elämäni.
Sovitaan että en juo ikävään vaan juhlin sitä, että mut vakinaistettiin tuohon työpaikkaan jossa olen ollut tänään 29.5 päivää vaille vuoden. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan...
Äh, olen ihan ylitunteellinen ja iljettävä ja ällösiirappinen pikkuolento.
Haluaisin niin vaan uskaltaa kertoa tunteistani. Mutta en voi. En mitenkään, ei koko suhteessa olisi järkeä ja satuttaisin vain itseni pahemman kerran. Mutta en myöskään osaa kääntää sydäntäni pois päältä! Ehkä se näkyy minusta kilometrin päähän, ehkä ei, mutta kaipaan lähelleni tuota ihmistä. Kaikki muut ovat vain korvikkeita. En minä tarvitsisi mitään ihmeellistä. Viereen nukkumaan, juttelemaan niitä näitä ja olemaan lähellä. Sitä minä haluan, sitä minä tarvitsen. Ja kuitenkin, sitä minä en saa. Järki sanoo toista, tunteet toista. Siksi on niin vaikeaa olla sekä järki- että tunneihminen. Harvat ovat molempia. Minä olen.
Kärsin tästä alkukesästä enemmän kuin aiempina vuosina. Hormonit hyrrää ja unentarve on jotain aivan mahtavaa. Ja sen lisäksi ruokahalu! En edes ole lihonut vaikka syön aivan hillittömiä määriä ruokaa. Ja olen jopa laittanut perheelle ruokaa tässä hyvin monena päivänä putkeen. Listalla on ollut liha-sienipyöryköitä kera perunamuusin, kermakastikkeen ja puolukkahillon, kermassa haudutettua broileria kera paprikan, tomaatin, mandariinilohkojen ja fetajuuston ja viimeisimpänä (epäonnistunutta) broileria viinissä.
Äh. Ketä minä yritän huijata? Olen rakastunut ja kärsin.
Miten ihanaa onkaan olla rakastunut, ja toisaalta miten turhauttavan rasittavaa kun se on (kai) yksipuolista... Ja vielä kun kaikki täytyy ääneen kieltää! Että ei tässä mitään ole tekeillä. Mutta kun on tekeillä! Ainakin minusta. Analysoin kaikkea ja kaikkia elkeitä, ilmeitä, sanoja, tekoja... Tänäänkin analysoin päässäni, että tarkoittikohan suklaajäätelöllä lahjominen jotain erityistä. Äh, en ole pitkään aikaan tuntenut itseäni näin ihastuneeksi teinitytöksi. Ärsyttävää. Vatsa on täys lepattavia perhosia ja sukat pyörii jaloissa. Ja kesällä meno vaan pahenee.
Voisinkohan säätää itseni kesäksi puolelle teholle, niin pysyisin jotenkin edes järjissäni ja toimintakykyisenä. Se on tuo lämpö ja halvatun aurinko kun aiheuttavat jopa minussa sellaisia jänniä juttuja... Melkein tunnen itseni kissaksi keväällä, hyvä etten ääneen mourua, möykkää ja metelöi. Onneksi teen sitä vain tänne blogiini ja pääni sisällä. Voi luoja. Olen ihan sietämätön. Vaihdoin puhelimeenkin kyseisen henkilön kohdalle ihan ikioman soittoäänen. En kestä itseäni enää sekuntiakaan tämmöisenä. Olen iljettävä ja vastenmielinen. Hyi. Ja IHANA. <3
En ole ainoa joka on sitä mieltä, että olen ihan saamaton laiska paska luuseri joka viettää loppuelämänsä kärttyisenä yksinäisenä kissamummona kämpässä, joka on siivoustasonsa puolesta jo vajonnut narkkarikämppää alemmalle tasolle. Vaan eipä se mitään, tämä on mun koti ja tänne ei tartte kenenkään tulla siivottomuudesta ulisemaan. On nähkääs olemassa ihmisiä jotka eivät rakasta siivousta tai saa siitä henkistä orgasmia. Tiedän, äskeinen tieto saattaa tulla joillekin tahoille yllätyksenä mutta yrittäkää kestää.
Nyt kun paljastuksilla lähdetään liikkeelle, niin minä kerron teille seuraavassa pari tosijuttua joista silloin tällöin putkahtelee mitä ihmeellisimpiä väitteitä:
1. Evoluutio on totta
2. Ihmiset ovat paljon uudempi eläinlaji kuin dinosaurukset, ja missään tapauksessa me emme eläneet samaan aikaan dinojen kanssa
3. Joulupukki ON olemassa
4. Jumalaa EI ole olemassa
5. Lihava ihminen voi olla esteettinen ja kaunis
6. Kaikki arvosteleminen ei ole kateutta
7. Suomi on rahanpalvojien diktatuuri
8. Erilaisuus on rikkaus
9. It's ok to be gay
En jaksa jatkaa listaa enää yhtään pidemmälle koska en tiedä kuinka voisin kirjoittaa lyhyesti muutaman pintaan nousseen ajatuksen. Tajusin juuri, että tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä joita ihan rehellisesti halveksin. Mieleeni ei kuitenkaan tule paljastaa sitä heille / hänelle. Kyse on ihmisen vapaudesta valita, mutta tässä tapauksessa en voi kehua millään tavalla onnistuneesta valinnasta. En väitä että oma elämäni olisi pelkästään sateenkaaria, auringonpaistetta ja enkelinpieruja ja oikeastaan oma elämäni on kaukana täydellisestä (oma valinta) mutta niin aivan satavarmasti on näiden halveksimieni ihmistenkin! Tajusin juuri, että halveksimisen lisäksi säälin kyseisiä ihmisiä aivan tuhottomasti. Siitäkin huolimatta että kyseiset ihmiset eivät lue blogiani, en koe akuuttia halua mennä yksityiskohtiin mahdollisista syistä ja seurauksista. Joten vaihdan lennosta aihetta, sainpahan tämänkin tiedon pois sydämeltäni.
Koin tänään akuuttia mielihalua ottaa kynän, paperia ja valokuvan itsestäni. Miksi? No siksi, että kerrankin Maajussille morsian - ohjelmassa oli maajussi jonka voisin halajaa! Tosin jotenkin luulen, etten antaisi itsestäni tv:ssä kovin hyvää kuvaa eikä maajussi juuri vastannut unelmakumppanini kuvausta. Olen joskus sanonut (ja nyt sanon uudestaan) että unelmakumppanini olisi jotain akselilta Marilyn Manson - Lady Gaga - Beth Ditto. Voitte siis päätellä siitä kuinka paljon oikeasti joku tavismaajussi(tar) minuun kolahtaisi. Minä nyt vaan satun olemaan heikkona ihmisiin jotka ovat juuri sitä mitä haluavat eivätkä välitä vittuakaan muiden mielipiteistä. Olen itse hyvällä matkalla kohti tällaiseksi ihmiseksi tuloa.
Olen nyt jauhanut sen verran paskaa, että taidan laittaa vatsalihaslaitteen tekemään töitä ja rupean katsomaan Marilyn Mansonin musiikkivideoita. Ja viritän kuolalapun, sillä Manson on KUUUUUMA! Lääh lääh, haluan!
Ja nyt kun se asia on käsitelty, niin jatkan kahdella muulla aiheellani.
Haluan jakaa nyt tännekin uusimman friikahdukseni kohteen. Olen täysin totaalisen hurahtanut parvekesisustamiseen. Visioni on halvalla budjetilla mutta silti hyvällä maulla toteutettuna sellainen, että hankin kaikkia tarpeellisia ja värikkäitä juttuja. Ihan ensimmäiseksi ostoslistallani on värikäs matto ja tikasmallinen hylly. Hyllyyn olis tarkoitus ostaa erilaisia ja erivärisiä koriste-esineitä ja kukkaruukkuja. Lisäksi hankin koko kasviston kasaan, tarkoitus olisi laittaa sekä tekokukkaa että aitoa kasvia. Kukkien ja kasvien suhteen on muutama pieni rajoitus, niistä suurin taitaa olla se, että parvekkeelleni paistaa aurinko koko päivän eli siinä on kuuma. Eikä mulla ole edes lasitettua parveketta. Värimaailmaksi olen ajatellut turkoosin eri sävyjä, beigeä ja tehosteväriksi joko oranssia tai pinkkiä. Riippuu tietysti mitä on saatavilla.
Alkuperäinen suunnitelma oli vaan hankkia tohon parvekkeelle matto ja riippumatto telineineen. Mutta sitten mittailin parvekettani uudestaan ja päädyin siihen lopputulemaan että ainakaan se riippumaton teline ei ole tuohon tulossa tilaa viemään. Riippumatolle on onneksi monta kiinnityspaikkavaihtoehtoa olemassa, täytyy vaan ostaa köyttä että saa sen kiinni tukevasti. Huoh. Olen avautunut viimeisen kolmen päivän aikana enemmän parvekkeestani kuin olen edes iloinnut kyseisestä mukavuustuotteesta. Perslävettää se, että parveke ei ole lasitettu ja me ollaan vasta toisessa kerroksessa. Kissojen karkaamisen perusteella mietin tuota korkeutta ja kesäkalusteiden ja sateen kannalta mietin lasitusta. Mutta en mä sitä lasitusta kaivannut viime kesänäkään, enkä talvella. Ei se lumi tuolla parvekkeella haitannut mua millään tavalla. Sade viime kesänä haittasi hieman, olihan mulla kaikki DVD:t, kirjat ja levyt pihalla kestokasseissa suihkuverhon alla. Ai miten niin muutossa ei osattu järkeillä niitä sisälle asti... Mitään korvaamatonta tuhoa millekään ei aiheutunut.
En viettänyt viime kesänä juuri aikaa parvekkeella kahdesta syystä, en koskaan ehtinyt ja toisekseen en viihtynyt parvekkeella. Siellä ei ollut mitään syytä mennä vaan istuskelemaan tai lukemaan kirjaa tai rentoutumaan tai edes juomaan teetä. Kissat siellä vietti enemmän aikaa kun minä.
Aivan, ja kävin hankkimassa sen Lidlin vatsalihasvyön. Olen kyllä vastoin ohjeita käyttänyt sitä myös selkään ja toivon sen sulattavan multa jenkkakahvat. Siis laite on ihan huippu super mega yybermahtava! Oon käyttänyt sitä nyt eilen ja tänään kumpanakin päivänä kahdesti. Siinä on monta eri ohjelmaa ja voimakkuuden voi säätää välille 1-40. Mulla ollut nyt mahassa tehot 19 ja selässä 14. Kahdessa viikossa toi manuaali lupaa näkyviä ja tuntuvia tuloksia. Syytä olis näkyäkin, kesällä olis timmimmälle olemukselle käyttöä. Ja tietysti käytän fuskauksen vuoksi myös todella vahvoja kiinteyttäviä vihreä tee - kapseleita jotka jäi Nutrilett-kuurin yhteydestä. Raportoin tietysti tuloksista, mutta ihan näin kahden päivän käyttökokemuksen perusteella voin äkkiseltään sanoa että tuo laite on paras ostos johon voin ihan huoletta sijoittaa 20€ enkä keksi muuta fiksumpaa tai tarpeellisempaa rahankäyttötapaa. Ruokaa ja muita turhuustuotteita ei tietenkään lasketa. Suosittelen tuota laitetta kaikille! Ihana. Rakastan! <3
Joopa joo. En ole juuri jaksanut kirjoitella, niin monet vastoinkäymiset on koitelleet mielenterveyttä ja ihmistensietokykyäni. Listalla on edelleen reilusti ihmisiä joita pidän tunnevammaisina ääliöinä. Ei siitä sen enempää, prosentuaalisesti hyvin mainittava osa ystävistäni tuntuu unohtavan lupauksen tukea myötä- ja vastoinkäymisissä.
Olen tykännyt viettää aikaa itsekseni, elokuvien parissa unohdan oman tylsyyteni ja saan tunne-elämälleni tyydytystä. Lisäksi nukun paljon. Siis oikeasti paljon. Enkä jaksa siivota. Vietän kaiken vapaa-aikani joko nukkuen, vanhemmillani tai tietokoneen hellässä syleilyssä. Odotan tilaisuutta potkia päähän niitä jotka ovat tehneet minulle vääryyttä. Silläkin listalla on paljon ihmisiä. Kyllä, välttelen tietoisesti ihmisten seuraa.
Sain autoni myytyä, tai siis se lähtee huomenna kun raha vaihtaa omistajaa. Jäin hieman kaupassa häviölle suhteessa siihen paljonko maksoin itse autosta ja paljonko olen kuluttanut sen korjauksiin, mutta pääasia että eroon pääsen.
Ai niin, annoin taas nettishoppailulla ensiapua sisäiseen tyhjyyteeni. Tilasin juhlia varten mekon, kesäksi kahdet shortsit, keltaisen trikooliivin, kaksi t-paitaa, hupparin, farkkuhaalarin, alusvaatteita ja parin kenkiä. Laskun loppusumma oli muistaakseni 173€. Siitä vähenee tietysti noin 40€, riippuen siitä mitä palautan. Farkkuhaalareita tilasin kahta eri kokoa, kuten myös farkkushortseja, lähetän sitten epäsopivat takaisin. Ja olen aivan koukuttunut Christian Diorin tuoksuun J'Adore. Ihmiset ovat totuttaneet minut merkkituotteisiin! Viime aikoina mua on lahjottu tuolla Diorin tuoksulla, kolmella Láncomen huulikiillolla, Espritin nahkaisella olkalaukulla (ei mikään luksusmerkki, mutta kuitenkin!) ja nyt uusimpana Yves Saint Laurentin ripsivärillä. Ja kaikki tämä koska olen niin ihana. Niin minä olenkin, ihana.
Pohdiskelin juuri että olisikohan Lidlin vatsalihasvyölaitteesta mitään hyötyä... Se maksaa kuitenkin vain 20€, joten mun täytynee käydä hakemassa sellainen ihan koekäyttöä varten. Tässähän olis dataamisen ohessa niin kätevää tehdä puolen tunnin vatsalihastreenit... Joo. Täytyy mun sellainen käydä hakemassa. Ei mitään turhan suuria odotuksia, mutta sikspäkkiä kesäksi odotellessa!!
Eilen tuli kevät, ihan yhdessä yössä. Sitä ennen onkin tuntunut siltä ettei kevät koita ikinä. Olen päättänyt myydä autoni, siitä on päästävä nyt just heti eroon. Vastahan mun auto on jättänyt mut työpaikalle syystä tai toisesta kaksi kertaa. Ja jatkuvasti on jotain rikki. Viimeisimpänä rakas autoni päätti käräyttää yhden sähköjohdon poikki. Se sähköjohto sattui vaikuttamaan auton käynnistykseen, ja eihän se purkki sitten käyntiin halunnut lähteä. Kone pyöri kyllä, mutta käyntiin se ei lähtenyt. Ensimmäisellä korjausyrityksellä se ei korjaantunut, koska meisselissä ei riittänyt pituus *wirn* että oltais saatu sulakeboksi pois edestä että päästään sähköjohtoon käsiksi. No, seuraavana päivänä ja pidemmällä meisselillä homma toimi taas. Ja nyt auto onneksi käynnistyy taas ja toimii, ainakin hetkellisesti. Aion sen silti laittaa seisomaan ja myyntiin. Jos ei muuta, niin vien tuon auton liikkeeseen ja annan sen vaihdossa toiseen autoon. Mutta sillä nyt ei ole kiirettä.
Töitä on riittänyt välttävästi, pakolliset laskut on saanut maksettua mutta pari vähemmän kiireellistä köllöttää vielä erääntymässä. Yllättävät menot on näköjään myös työssäkäyvällä ihmisellä ihan mahdollisia. Noh, täytyy toivoa että saan tuon kakkosduunin jota hain. Soitan sinne maanantaina luultavasti ja tiedustelen onko hakemus saapunut. Työ ei ole mistään parhaimmasta päästä, mutta rahaa siitäkin saa. En kehtaa kyllä edes kirjoittaa minne hain ja mitä tekemään. Ehkä sitten kun saan itse tietää mahdollisesta töihin pääsystä.
Kevät on näyttänyt entistä paremmalta tässä viime viikkoina. Pääsyy on ollut se, että sain kohdunkaulansyövän esiasteen kanssa taistelustani erävoiton, ja näillä näkymin lopullisen voiton. Elimistössäni ei nimittäin ole korkean riskin virusta, eli ei ole todennäköistä että mulle tulisi joskus tulevaisuudessa syöpä. ainakaan kohdunkaulalle. Helpotus oli uskomaton. Uskon nyt ihan oikeasti eläväni jatkoajalla. Tuskin tästä elämästä tulee kauhean pitkä, mutta tähtään siihen että olisi ainakin laadukas. No, sanotaanko että jos ei laadukas niin kelvollinen. Ja sitä se tällä hetkellä autoa lukuunottamatta on. Olen saanut uuden ystävän jonka seurassa viihdyn ja jota näen myös työpaikan ulkopuolella. Hän on siis työkaverini johon olen nyt vasta tutustunut kunnolla.
Lupailin jonkinlaista ruokapäiväkirjaa. Sitä ei tullut kun en jaksanutkaan muistella mitä olen päivän mittaan syönyt. Mutta, olen aivan ihastunut sellaiseen ruokaan jota olen tehnyt tässä viikon ajan yhtä iltaa lukuunottamatta päivittäin. Ruoka on eräänlainen keitto. Siihen tarvitaan paketti riisinuudelia, 2-3 paistettua kananmunaa ja mausteita. Olen myös lisännyt ruokaan herkkusieniä kokonaisena, siis säilöttyjä. Aivan sairaan hyvää ja itämaistyyppistä. Ei takuulla terveellisimmästä päästä, mutta maistuvaa ja vie nälän.
Olen myös innostunut muokkaamaan vaatteita, HYVIN vaihtelevalla menestyksellä. Muokkasin pari t-paitaa lähtöpistettä paremmiksi, mutta farkkujen kanssa ei onni ollut ihan yhtä myötäinen. Mulla oli kaapissani siis kahdet polvista puhki olevat farkut, joista toiset oli mun lempparit ja paljon aikoinaan rakastetut. Vaaleammat leikkasin polvimittaisiksi ja nämä lempparifarkkuni reilusti lyhyemmiksi. Leikkausjälki ei ollut tasainen ja farkut liian kireät että shortsit olisivat olleet onnistuneet ja näyttäneet hyvältä. No, ei muuta kun entiset lempparifarkut roskikseen ja luultavasti menen kaupasta ostamaan itselleni lyhyet farkkushortsit. No, kuin hyvitykseksi löysin kaapistani käyttämättömät farkut joiden olemassaoloa en edes muistanut. Hyvä näin.
Elämässäni on nyt menossa hyvä vaihe, olen tyytyväinen elämässäni ihan kaikkeen. Jopa tähän välillä niin tuskallisen raastavaan yksinäisyyteen. Rakastan kissojani ja niiden seuraa niin, että en oikein osaa kuvitella että täällä meidän kanssa asuisi joku. Mutta ainakaan mitään negatiivista ei ole nyt näköpiirissä, paitsi tuo perkeleen auto. Olen nukkunutkin viime aikoina kuin pieni porsas, painajaiset ovat kaikonneet ja kaiken kaikkiaan olo on hyvä ja tasapainoinen. Nyt aion työstää iltapalaksi yhden appelsiinin (tutkimuksen mukaan paljon sitrushedelmiä syövillä naisilla on pienempi riski sairastua syöpään) ja ottaa sen jopa tavaksi. Jos siis saan appelsiinini takaisin, pikkukissani näyttää käyttävän sitä tällä hetkellä leluna..!
Yöaika on yksinäiselle niin.. vaikeaa? Jossain on toinen ihminen, joka kaipaa mua sydän yhtä vereslihalla kuin omakin. Sydäntä oikein raastaa halu toisen ihmisen luo. Ja samalla tietää, että se olisi tuhoon tuomittua alusta loppuun. Kauniita hetkiä mutta sitten tarpeet eivät kohtaa. Tulee riitoja, loukataan ja satutetaan toista. Ihan kuin ei olisi muuta ratkaisua. Eikä olekaan. Ihminen on ihmiselle susi, ihminen on kuin susi. Paitsi ettei liiku yleensä laumoissa.
Ei siinä ole mitään luonnotonta. Yksinäisyydessä. Joku fiksu kirjoitti mietelauseen yksinäisyydestä.
"Yksinäisyys on sitä, että painaa kämmenensä yhteen tunteakseen ihmisen lämmön, että kääntyy ja vilkaisee peiliin nähdäkseen ihmisen hymyn, että purskahtaa itkuun kuullakseen ihmisen surun äänen."
Tuo kolahtaa minuun, riipii sieluani niin saatanan syvältä. Noin se minullakin menee. Yksin käydessäni parivuoteelle tuplaleveän peiton alle laitan oman käsivarteni ympärilleni ja kuvittelen, että se on jonkun muun. Pahimmassa ikävässäni laitan vartalotyynyn vierelleni peiton alle ja kääriydyn sen ympärille kerälle. Ihan kuin kissani aavistaisi yöllisen tuskani, sillä niiden läsnäolo helpottaa. Aidosti, helpottaa tuntea toisen olennon läsnäolo ja rakkaus. Ne vain tulevat lähelle. Eivät vaadi mitään, eivät edes kosketusta. Tulevat itse iholle. Siihen kohtaan, jossa se lohduttaa eniten. En olisi tässä ilman kissojani. En ehkä olisi tässä ollenkaan, jos asiat olisivat menneet toisin. Jos olisin fiksu ja osaisin arvostaa mitä minulla on, voisin olla jossain muualla rakastamani ihmisen kanssa. En osannut. Joten kärsin siitä joka päivä, joka ikinen yö.
Tiedättekö sen tunteen, kun rakastaa niin paljon että olisit valmis nielemään partakoneen teriä vain saadaksesi rakkaasi hymyilemään? Huoraisit koko maailmalle saadaksesi rakkaasi huolet kaikkoamaan? Vain sellainen rakkaus on todellista, jossa olet valmis antamaan itsesi alastomana kaikkine vikoinesi toisen eteen ja vaatimaan vain ehdotonta hyväksyntää. Tässä minä olen, tällainen minä olen, rakasta minua! Olen antanut sydämeni kokonaan vain kerran, enkä tainnut koskaan saada sitä takaisin. En edes puolikasta siitä. Tuskin koskaan saankaan. Päivittäin ajattelen, jos asiat olisivatkin menneet toisin. Oliko vika lopulta kuitenkin vain minussa? Jos minä olin niin hankala, en pitänyt lupauksiani, painostin ja lopulta ajoin rakkaani pois. Siitä on nyt hieman yli puoli vuotta. Ja vaikka se mies oli sika, kaipaan häntä päivittäin. Kun voisin laittaa yhden viestin, saada selityksen tapahtuneelle. Toivon niin että saisin mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Ihan alusta. En saa. Rakastan niin että sattuu, tuntuu kuin sydän tulisi joka lyönnillä rinnasta ulos. Tämä on minun taakkani. En ole valmis vielä mihinkään uuteen, enkä ole saanut itseäni korjattua. Siinä on paljon työsarkaa. En usko, että siitä tulee koskaan täysin valmista. Jään loppuelämäkseni tunteiden raajarikoksi. Siipeni ovat palaneet. En halua lentää, en halua rakastaa. En enää koskaan!
Tulipahan laitettua tuommoinen otsikko. Joo, Kylli-täti vihaa. Tällä hetkellä vihaan mahaani. Minulla on diagnoosikin siihen, ja se on ärtyvä paksusuoli. Se on diagnoosi selittämättömille ruoansulatuksen häiriöille jotka johtuvat rakenteesta ja/tai ruokavaliosta. Mulla on sellaisia ruoka-aineita joita täytyy vältellä, koska maha tulee hirveän kipeäksi jos niitä erehdyn syömään. Porkkana kaikissa muodoissa on ylivoimaisesti pahin. Sitten tulee kypsentämättömät juurekset, viljat (suurissa määrin), broilerin- ja sianliha ja tuliset ruoat. Ja juuri tällä hetkellä mulla on sellainen kiputila päällä, että olen syönyt jotain sellaista mistä maha ei tykkää. Vaimo ehdotti tutkimuksiin menoa, koska mun tila huononee ja jos tätä tahtia poksahtelee esiin lisää ruoka-aineita joita en voi syödä niin elän kohta pelkästään lehtipihvillä ja salaatilla.
Sitä paitsi olen huolissani terveydestäni muutenkin. Ja mielenterveydestäni. En nyt itseäni lähtisi hulluksi tituleeraamaan, mutta kai mulla jonkinasteinen bipo on. Huomattavasti parempia kausia ja sitten huonompia, jolloin mikään ei kiinnosta ja kämppä on sen näköinen että täällä asuu vakavasti masentunut henkilö. Joudun vielä tuskissani odottamaan korkean riskin HPV testin tulosta. Tiedän sen olevan positiivinen. Olen aivan varma siitä.
Pelkään itseäni, pelkään ihmisiä, pelkään elämää. Vihaan tätä tunnetta. Tiedän, että pitäisi olla nukkumassa jo koska joudun menemään töihin jo varttia vaille yhdeksään. En vaan saa millään aikaiseksi mennä nukkumaan. Pelkään etten saa nukuttua kuuhulluuden takia, tai jos saan nukuttua niin näen painajaisia. Plus kissoilla näyttää olevan jälleen ralli meneillään. Ja idioottinaapurillakin kuulosti basson jytäävän.
Huomisen kun jaksaa, niin olisi taas kaksi päivää ponintäyteisiä vapaapäiviä. Ellei mun maha tapa mua ensiksi. Palelemisesta päätellen mulla on edessä tosi hilpeä yö. Siispä nappaan pari Libraxia ja menen peiton alle kylkiasentoon toivomaan parasta. Onneksi lääkäri suostui kirjoittamaan noita kramppilääkkeitä, ne on pelastaneet monta huonompaa päivää.
Ja ai niin, kaikki te jotka väitätte että kissat ei voi olla onnellisia eikä niillä ole riittävästi tilaa juosta ja riehua yksiössä: tukehtukaa siihen itseensä. Kyllä ne kissat keinot keksii miten pääsee painelemaan täysillä ja juoksutila moninkertaistuu kun käyttöön ottaa ikkunalaudat, seinät ja sängyn alustat. Toki nää mahtu paremmin juoksemaan kaksiossa keittiöstä parvekkeelle, mutta veikkaan että yksiössä elämänlaatu on parempi ja ruokintakin kohdillaan kun älysin vaihtaa markettipaskasta pois. Ja onhan se kiva että keksitään vähän jäynää.
Tänään tosiaan olen syönyt täytetyn croissantin (kalkkunaleike + juusto + kurkku + salaatinlehti), suklaadonitsin ja uunissa tehtyä kasvispyttipannua (peruna, sipuli, sekalaiset kasvikset). Näistä veikkaisin kivun aiheuttajaksi perunaa, sillä aika pian tuon pyttipannun jälkeen kivut alkoivat. Kuumetta ei ole, eli kyseessä ei ole umpparin puhkeaminen. Kivut on samanlaiset kun edellisellä kerralla kun söin jotain mitä ei olisi pitänyt. Edellisen kerran suorastaan saatanallisia kipuja oli loppukesästä kun erehdyin syömään katkarapukeittoa, johon joku valopää oli niitä porkkanoita laittanut. Saas nähdä tuleeko huomenna verta... En jaksaisi lähteä taas testaamaan ja kokeilemaan mikä noista ruoka-aineista on taas sellainen jonka saa laittaa kiellettyjen listalle. Ja jos jotakuta kiinnostaa, miten tuota kartoitan niin käytän altistustaktiikkaa. Syön koko päivän vain paria raaka-ainetta ja sitä kautta rajaan kipua / oireita aiheuttavat muutamaan ja sitten suljen vaihtoehtoja pois. Porkkanan kohdalla tätä ei tarvinnut tehdä, koska oireet olivat niin selkeät ja osasin yhdistää ne suoraa porkkanaan, viimeistään surullisen kuuluisalla kesäisellä Ikea-reissulla. Söin lihapullia ja epähuomiossa kipollisen porkkanaraastetta. Taisi kulua puoli tuntia ja sitten pääsinkin viivana kiitämään vessaan itkemään ja (anteeksi groteski ilmaus) paskomaan verta. Veri liittyy aina asiaan. Sitä on tiedossa yöllä, tai viimeistään huomenna aamulla.
Ja tällä päivityksellä ei taaskaan ollut minkäänlaista motiivia. Toivon vain hieman ymmärrystä kanssaihmisiltäni jotka tietävät näistä mun taudeista ja ymmärtävät sen verran etten ihan kaikkea jaksa ja mulla on niitä huonoja ja suorastaan surkeita päiviä paljon. Viikoittain siis. Vielä toistaiseksi ne eivät vaikuta työkykyyn muuten kuin työmotivaatiota laskien. Kyllä sekin päivä tulee, kun niiden takia täytyy olla pois töistä. Varsinkin jos viime kesä toistuu ja annan paineen käydä ylivoimaiseksi niin, että menetän elämästäni kaiken mielekkyyden ja loppuunpalaminen liippaa läheltä. Eikä siinä, kyllähän mä jaksan tiettyyn pisteeseen painaa vaikka sitä 10-16 tuntista päivää jatkuvasti, MUTTA kun sanon tarvitsevani lepoa tai hitaampaa tahtia niin mulle on sitä syytä antaa. Sanon siitä nimittäin sen kerran ja sen jälkeen vedän itseni loppuun.
Pelkään ensi kesää tuhottoman paljon. Millaisiin hoitoihin joudun ennen sitä? Mitä muuta kremppaa tässä tulee? Olenko mä kesällä enää työkykyinen? Olenko mä kesällä hengissä? Kuinka moni mut on siihen mennessä jo hylännyt? Mitä kaikkea tässä täytyy jaksaa vielä ennen luhistumista? Pettääkö multa viimeinenkin kynsi jolla roikun elämän syrjässä kiinni? Mitä mulle tapahtuu? Liikaa kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastausta. Eikä luultavasti kenelläkään muulla. Kohtalo ja sattumien summa sanelevat mun elämää. Entä jos viimeinenkin palo, mikä mussa on elämänhalua jäljellä, päättää sammua? En mä huoli enää eläimistäni, mulla on niille kaikille jatko selvillä. Mä olen huolissani itsestäni.
Ai niin, haluan että mut tuhkataan. Ja jos mun elimissä on jotain viemiskelpoista, niin ne saa antaa sellaiselle joka niitä tarvitsee. Hittoako mä niillä enää sitten teen? Toivottavasti mä pääsen sellaiseen paikkaan josta sisäinen rauha ei lopu eikä mulla ole enää kipuja. Ajattelen kuolemaa, ihan päivittäin. Mä tiedän, etten elä pitkään. Todennäköisesti kuolen ennen mun vanhempia. Kuolema on ajatuksena jotenkin lohdullinen. En pelkää kuolemaa, eikä se olis mikään vahinko vaikken aamulla enää heräiskään. Kunhan kuoleminen ei käy kipeää. En kestä kipua. Ja sitä on onneksi tiedossa jatkossa paljon!
Tänään olen kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä. Kosketusta, hellyyttä. Halausta edes. Nyt pahimpien kipujen laannuttua olisin noiden kramppien aikana toivonut vierelleni ihmistä, pitämään kädestä tai silittämään hiuksia tai ihan mitä tahansa. Kärsin yksin. Oma vikani, en pyytänyt tueksi ketään. Muistan sen ensi kerralla, että jaettu tuska on puolitettu tuska.
Tämä on sekava päivitys jolla ei ole kerrassaan minkäänlaista motiivia. Koska en keksi mitään muutakaan kerrottavaa, niin koen suureksi halukseni kertoa teille päivän ruokailuistani. Lista on lyhyt. Olen syönyt tänään yhden kampaviinerin, neljä ohuen ohutta kalkkunafileviipaletta, yhden Finduksen Teriyaki Beef pakasteaterian ja yhden juustolasagnevuuallisen. Hirvittävä määrä ruokaa. Tai no, ei periaatteessa. Ottaen huomioon, että olen syönyt koko päivän aikana tuon kaiken. Iltapäivästä kello puoli kahdesta alkaen.
Mulla on huomenna, tiistaina ja keskiviikkona vapaata. Ja miten juhlistan tätä? Istumalla läppäri sylissä kotona miettimässä syntyjä syviä. Juon teetä (Lipton, Strawberry) ja katson Putouksen toissa viikon jaksoa. Kuohuviiniä olisi jääkaapissa pullollinen mutta jotenkin ei vaalituloksen johdosta huvittaisi sitä korkata. Jollain kierolla tavalla uskoin ihmeeseen, niinkuin tahdon aina uskoa mahdottomaan. Mutta ei siitä sen enempää, tämä ei ole poliittinen blogi.
En oikeastaan jaksa kirjoittaa enempää koska ei ole mitään kirjoitettavaa. Paitsi pieni analyysi seuraavasta asiasta: kokeilin vaihtaa nukkumissuuntaa sängyssä. Ihmettelin kun nukutti niin perkeleen huonosti ja hyvää asentoa ei meinannut löytyä, yritin kuitenkin kolme yötä nukkua jalat ulko-ovelle päin. Viime yönä vittuunnuin oikein huolella kun unta ei meinannut tulla ja palelin ja muutenkin oli huono mieli. No, mitäs ihminen tekee kun kaikki menee huonosti valitsemallaan uudella polulla? Kääntyy 180 astetta ja palaa vanhelle polulle. Eli, minä käänsin pääni ulko-ovelle päin ja kas, nukuin yön kuin pieni porsas.
Ja kohta aion mennä jatkamaan porsastelua. Heti tämän Putous-jakson (ja seuraavan!!) jälkeen.
Tosiaan, tällä päivityksellä ei ollut kerrassaan mitään motiivia, kunhan vain halusin tuhota aikaa johonkin ja kertoa päivän syömisiäni. Plus halu kirjoittaa oli kova. Ja minusta liitoksistaan repeilevä Jaakko Saariluoma on käsittämättömän suloinen.
Ai niin, en ole ajatellut tuota itselleni haitallista ihmistä enää niin paljon. Taitaa olla ihastus / kiintyminen laimenemassa. Toivottavasti ainakin. Hulluksihan tässä muuten tulis. Tai siis hullummaksi. Olen jo ihan täysin kahjo. Nutcase. Ja erään testin mukaan olen tunteellinen järki-ihminen. 50-50 sekä järki- että tunneihminen. Aika jännä.
Uusi harrastuksemme kissaherrojeni kanssa. Kukin valitsee itselleen mielekkään paikan kämpän eri puolilta ja siellä lorvitaan tekemättä mitään fiksua. Välillä kokoonnumme keittiössä teenkeiton merkeissä ja sitten hakeudumme jälleen lorvintapaikoille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että yksi kissa on ottanut makuupaikakseen pakastimen päällä olevan puutarhasohvan pehmusteen ja sekalaisen tyyny- ja fleecehuopaviidakon muodostaman rytökasan ja toinen kissa majailee eteisessä varavuoteen virkaa toimittavan rahin päällä. Itse olen parkkeerannut itseni, läppärini, kaiuttimeni ja termosmukini sohvalle. Ja aion tässä pysyä kaiken sen ajan jota en vietä töissä, sängyssä, suihkussa, keittiössä tai vanhemmillani. Kuviolorvinta on tästä lähtien elämäni keskeisin sisältö.
Olen niin saamaton, etten ole vieläkään siivonnut asuntoani. Täältä kerättiin kyllä jo vaimon kanssa 85% mainoslehdistä (kierrätyspaperista) ja kaikki pitkin lattioita juoksevat tyhjät pullot. Hirveästi en ole kiinnostunut tekemään muuta. Yksinkertaisesti siivous ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei niin tippaakaan.
Ei mua kyllä noin niinkun kamalasti kiinnosta mikään muukaan. Kulkemiseni on erittäin rajoitettua, sillä autoni on rikki. Olen selittänyt autoni vikoja hyvin pitkällisesti kahden päivän aikana vaikka ja minne, joten en tähän sen enempää jaksa eritellä ja kertoa yksityiskohtia. Auto tosiaan ei vaan starttaa ja käynnistysvalot palaa koko ajan vaikkei avain ole edes virtalukossa. Siinä ongelma pääpiirteissään. Pikkuveljeni on ollut huippu ja suostui heittämään mut tänään ja huomenna aamuun töihin. Tänään pääsin töistä kotiin pomon kyydillä ja huomenna pikkubroidi saa käyttää mua äänestyspaikan kautta kun heittää kotiin. Yritän alkuviikoksi keksiä keinoa oman purkkini liikkeellesaantiin. Olen onneksi keskiviikkoon asti vapailla, joten auton suhteen ei ole niin justiinsa. Ponit on päästävä hoitamaan ja koirat käyttämään, mutta muuten ei ole pakollisia menoja.
Olen tässä taas hieman visioinut, mm. tatuointia kehiteltiin kovasti paljon ensin vaimon kanssa saunassa tiistaina ja sitten uudemman kerran lampun kiinnityksen ohessa muistaakseni torstaina. Keksittiin aivan mahtava toteuttamiskelpoinen tatuointi-idea jossa yhdistyisi kaikki se, mitä tatuoinnilta haluan. Haluan että tatuoinnissa yhdistyy kaikki minulle tärkeä, eli tässä tapauksessa seuraavat asiat:
Vaimon kanssa syntyi visio siitä, että tatuoinnissa voisi olla esimerkiksi kissa jolla on ratsastuskypärä päässä ja sen ympärille rakentaisi haluamiani elementtejä. Kasvia, taustaa... Ja kissan silmät voisivat olla siniset, kuvastaen vilpittömyyttä ja toisaalta sinisilmäisen herkkää uskoani kanssaihmisiin. Mahdollisesti ruusuke (sinivalkoinen) voisi kuvata voittoa... Täytyy ehdottomasti ideaa kehitellä eteenpäin. Minusta tuo on parempi idea, kuin ihan tavistylsät kissan tassut molempiin rintoihin.
Toinen visioni ei liity tatuointiin vaan siihen, kuinka paljon minä rakastan vettä ja kylpyammeita. Ja koska asunnossani ei ole kylpyammetta enkä minä tiedä mitään parempaa keinoa rentoutumiseen kuin piiiiiiiiiiitkä kuuma kylpy, aion hankkia jonkinlaisen muovisen suuren saavin, johon mahtuu tämmöinen pieni ihminen puoli-istuvaan asentoon. Lasten kylpyammekin tulee kysymykseen. Mulle saa heitellä tästä lisää ideoita ja mahdollisesti vinkkejä mistä löytäisin kuvatunlaiseen käyttöön sopivan saavin. Motonet ja Etola ovat listallani ensimmäisiä vierailukohteita. Ja sitten tarvitsen kyydin kyseisiin paikkoihin, ellen saa autoani kuntoon pian.
Ja nyt jotten kuolisi huomenna vitutukseen ja olisi epäystävällinen asiakkaille, lienee paikallaan mennä yrittämään nukkumista. Herätykseen 9 tuntia. Oikeastaan mua ei yhtään nukuta. Ei tipan tippaa. Ehkä sillä, että join illan aikana 2,5l teetä on jotain tekemistä väsymyksen puuttumisen kanssa. Niin tai näin, mutta kiukuttaahan se. Huomenna aion kiusata asiakkaita ja laitan lohenpunaiset farkut jalkaan! Siitäs saatte. Mulkut.
Kunhan tässä pikaisesti testaan uuden läppärille ostamani sylitason. Kirjoittaminen ainakin on pirusti mukavampaa, kun läppäri on optimaalisessa asennossa ja jäähdytys pelaa. Ja ehkä samalla vilkaisen yhden jakson True Bloodin nelostuottista. No hyvä on, maksimissaan kaksi.
Tulin juuri vaimolandiasta jossa sain hemmottelua oikein olan takaa, enkä todellakaan ole mitään sellaista ansainnut. Vaimolla sain teetä, saunomista, herkkuja, siideriä ja ennen kaikkea aivan ihanan selkähieronnan öljyn ja rasvan sekoituksella, se tuoksui IHANALTA! Nyt olo on aivan mahtava. Jotenkin... Rakastettu. Olen vaimostani niin kauhean onnellinen, ilman vaimoa olisin täysin hukassa, vailla suuntaa elämässäni. Kuka mua sitten vahtisi, tukisi, hyväksyisi mut tämmöisenä mitättömänä paskiaisena ja vielä rakastaisi tämmöisenä? Ei kukaan. Ilman vaimoa mä en olisi mitään. En yhtään mitään. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää, kuin vaimo on.
Hyviä uutisia tosiaan tuli, kun kävin siellä kontrollissa. En muista edes kirjoitinko siitä jo. Tarkistan asian samantien.
Okei, olin kirjoittanut kontrollista.
Tänään käytiin vaimon kanssa heppahommissa ja Ikeassa! Ikea on vaarallinen paikka ihmiselle, jolla on rajoittuneesti rahallista mammonaa käytössä ja joka on äärettömän altis houkutuksille. Ostin sieltä kummiskin muutamia kivoja ja tarpeellisia juttuja. Mm tämän läppärin sylitason, joka on kirkkaanvihreä. Ja punaraidallisen termarin. Ja kaksi kookkaahkoa pahvilaatikkoa ratkaisemaan näitä pikkuruisia ongelmia joita mulla on tässä luukkuni siisteystilanteessa. Yksi laatikko on tarkoitettu lehtienkeräyslaatikoksi ja toinen kakkospyykkikoriksi. Josko vaikka noi pyykit ja lehdet katoais tuosta lattialta kuljeksimasta. Muutaman asian saatan sieltä Ikeasta joutua vielä hakemaan, kunhan rahatilanteeni hieman paranee. JA ostin vihdoinkin eteiseen sen vitun lampun. Tosin se ei ole vitun lamppu, se on maailman siistein ja suloisin lamppu ja ihan mun näköinen. Se on fuksianpunainen! Ja siinä menee yksi raita. Ostin siihen myös tarpeelliset kiinnityshässäkät, eli huomenna on tiedossa sähköhommia vaimon kanssa. "Savun hälvettyä, tarkistamme kytkennän."
Ja nyt mulla on uusi håmåkin håmåmpi tucca. Se on muuten siili, mutta mulla on aivan ihastuttava täysin vaalea keesi. Ja se on kerrankin oikeasti super blondi. Ensi kerralla siitä tulee pinkki. Kunhan vaalenee vielä hemmetisti lisää että se pinkki tarttuu hyvin ja on sitten oikeasti kirkas ja näyttävä.
Huomenna on tiedossa ensin ponipäivä ja sitten keilausta pikkubroidin kanssa klo 18-19. Maltan tuskin odottaa! Ja ehkä otan päivällä pienet nokkaunet koissujen kanssa. En usko, että huomenna ratsastan poniakaan koska on ennustettu niin kovaa pakkasta. Olen helposti palelevaa sorttia.
Ja tästäkin tuli romaani eikä mikään pikabriiffi. Hups?
Faktahan se on. En odota elämältäni mitään, olen täysin tyytyväinen tähän nykyiseen tilaan. Olkoonkin että asuntoni on superpaskainen ja teen työtä jota osittain inhoan ja olen niin yksinäinen että sieluun sattuu. MUTTA ne ovat kaikki mun ihan ihkaomia valintoja. Olis mulle varmaan ottajia jos haluaisin avata silmäni. Ehkä. Mutta haluaisinko mä ketään, joka olisi epätäydellinen? Se riski on aina otettava. Enkä mä tahdo ketään jakamaan tätä arkea mun kanssa, mulle riittäis ihan aivan täysin yksinkertaisesti se, että joku vaan antais mulle hellyyttä ja nukkuis vieressä.
Yöllä heräsin taas näkemään painajaisia. Ensin näin unta että yksi mulle hyvin tärkeä ihminen (enkä ymmärrä miksi helvetissä se ihminen on mulle tärkeä) menetti ajokorttinsa, koska ajoi humalassa ja seuraavassa unessa olinkin jo naimisissa kyseisen tyypin kanssa. Ja se ei ollut kaunista se. Ja se tässä pelottaakin niin veetusti.
Ja olen ihan älyttömän sairaan rakastunut True Bloodin Ericiin! Se on I-HA-NA! Ja minä kuulostan ihan superiljettävältä teiniltä.
Siis rakastan. Ihan oikeasti. Kun toinen on niin täydellinen! Muodot on täydelliset ja vaikka onkin vähän silikonia laitettu ja pinta hieman vaalea mutta silti. Minun oma rakas kultamussukka termosmuki. Se on ihana, kaunis ja täydellinen. Ei falskaa laisinkaan! Se on siis oikeasti täydellisin esine / asia mun elämässäni.
Ilmoitus päättyy.
Olen vakuuttunut eläväni jatkoajalla. Kävin tänään lääkärissä näyttämässä kyhmyjä. Ne ovat villiintyneitä rauhasia, eli siis vaarattomia. Ovat vaan syystä tai toisesta päättäneet turvota, mutta lääkärin mukaan voisivat olla jopa kookkaan mansikan kokoisia - siinä vaiheessa kuulemma pitää tulla uudestaan näytille ja pitää seurata kuitenkin etteivät enempää villiinny. En muista rauhasten hienompaa nimeä, mutta ne säätelevät liman eritystä. Kuinka ihastuttavaa. Limaneritysrauhaseni ovat villiintyneet. Lottopotti siis.
Lisäksi lääkärillä tutkittiin päällisin puolin paikat, otettiin papa ja korkean riskin hpv testi, jonko tuloksesta pitkälti riippuu jatko. En ole koskaan ollut yhtä kivuliaassa papatutkimuksessa osallisena, Se lääkäri ei ihan oikeasti osannut käyttää ankannokkaa, vaan veivasi sitä helvetin kivuliaasti ylös ja alas ja sivuille. Hoitsu katsoi menoa vähän kummissaan ja yritti rauhoittaa ja rentouttaa mua, sanoi vaan että mitä rennompi olen niin sitä nopeammin homma on ohi. Voin kertoa että tällä hetkellä en istu mielelläni, puoli-istuva asento on jo ihan okei. Verta ei onneksi tule, että ei ihan niin paljon kuitenkaan runnellut.
Jos korkean riskin hpv testi on positiivinen, joudun uudestaan kolposkopiaan ja hyvin tiukkaan seurantaan. Jos se on negatiivinen, pääsen takaisin kunnalliselle puolelle ja menen rutiinitarkastukseen (papa) kahden vuoden päästä loop-hoidon päivästä. Ette usko sitä helpotuksen määrää kun lääkäri sanoi että paikat näyttävät todella siistiltä ja että ne kyhmyt eivät ole vaarallisia! En ole halunnut koko aiheesta edes blogata, tässä on ollut ihan riittävän paljon mietittävää ja syitä ahdistua. Mm. äitini, joka ilmoitti tosiaan vihaavansa mua ja tanssittaa mua pillinsä mukaan. Vielä tovi täytyy tanssia kyseisen pillin mukaan. Mutta kohta se loppuu. Kuten myös mun kärsivällisyys ja tämä jatkoaika.
Koen ihan tosissani eläväni jatkoajalla. Olen todella monta kertaa jo säikähtänyt ja ollut aivan varma että nyt on vakavaa ja henki lähtee, mutta vieläkään en ole kuollut. Faktahan on se, että syövän esiasteenkin jälkeen on suuri riski uusimiselle. Nuorilla ihmisillä kun solut jakaantuu niin hirvittävää vauhtia, nuoruus voi olla se joka tappaa. Jakautuuhan ne syöpäsolutkin samaa tahtia kun normaalit, terveet solut.
Jos haluan etsiä jotain äärettömän positiivista tästä kaikesta paskasta, olen tajunnut ketkä ovat niitä ihmisiä joita kehtaan kutsua ystävikseni ja joihin tiedän voivani luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ilokseni työyhteisössäni on myös tälläisiä ihmisiä. Työyhteisöni on ihanasti myötäelänyt mukana tässä kaikessa ja ollut valtavana tukena. Ymmärretään ihmistä, joka on fyysisesti ja henkisesti vedetty loppuun mutta annetaan sen silti tehdä töitä. Jopa mun pomo tuli tänään käymään kun sille selvisi ketkä ovat iltavuorossa. Tuli ihan vain mua tapaamaan ja ilmaisemaan tukensa. Halasikin mua ja oli lähes yhtä helpottunut hyvistä uutisista kuin mä itse!
Josko nyt voisin vaikka nukkua taas yöni kunnolla, sunnuntaipäivän ja maanantai-illan välissä en nukkunut tuntiakaan. Olin putkeen 35 tuntia hereillä. En tykännyt siitä alkuunkaan. Ei tule sitten myöskään sellainen fiilis, että haluaisin autolla tähdätä puuhun tai lyhtypylvääseen.
Olen häilynyt jaksamiseni rajamailla, mutta sieltä on mut liikkeelle potkaissut joka kerta ihminen, jota ilman tuskin enää olisin olemassa. Kiitos tämän ihmisen osaan sanoa ei ja kuunnella omaa jaksamistani. Ei ole pakko, jos ei halua. Ja kipeille asioille saa nauraa. Eikä ole mitään sellaista asiaa josta ei voisi puhua ja jota ei pystyttäisi järjestämään. Elämässäni on enkeli. Kiitos vaimo, Ria. Kiitos. Rakastan sinua.
Väsyttää aivan kamalasti, lisäksi hampaaseen särkee ja löysin kolme peukalon kynnen kokoista kyhmyä. Voi sanonko mikä. Iski pienoinen paniikki kun yksi noista osui käteen ja sitten löysin vielä nuo kaksi. Suihkussa siis löysin. Menemättä iljettäviin yksityiskohtiin (siis aiheuttamatta traumoja kuvailemalla yksityiskohtaisesti löytökohtaa) sanon, että kyhmyt ovat hilloviivan molemmin puolin symmetrisesti limakalvojen alla, kaksi oikealla puolella ja yksi vasemmalla. Sydän jätti tosiaan lyönnin jos toisen jos kolmannenkin välistä. En ole tuommoisia koskaan aikaisemmin huomannut.
Voi hemmetti. En nyt tiedä pitäiskö ruveta soittelemaan heti gynekologille aikaa vai katsoa muutama päivä katoavatko itsekseen. Tekis mieli vaan pyyhkiä koko juttu muistista. En nyt oikeesti millään jaksais enää tämmöstä shaissea tähän samaan syssyyn. Voi perrrrrrjantai. Tekisi mieli tuupata tähän vielä litania muita voimasanoja.
Päätä särkee viidettä, vai peräti jo kuudetta päivää putkeen. Jatkuvasti ei satu, ja kipu on vain toisella puolella päätä, säteilee hartiaan myös ja koskee jonnekin silmänpohjaan. Hyvin vittumainen olotila. Ja mun pitäisi olla taas nukkumassa, huomenna on tiedossa taas töitä 7 tuntia ja koko aika siitä yksin. Viime yönä uni taisi tulla vasta neljältä, ja herätys oli vähän yli 11. 10 tunnin unentarpeella voin sanoa, että olin aamulla lievästi sanottuna haluton nousemaan sängystä.
Kuuntelen Stratovariusta ja fiilistelen. Kuuntelin joskus tämän tyyppistä musiikkia enemmänkin, mutta ainainen synkistely jäi kun löysin elämääni mielekkeitä asioita. Teininä oli vaan akuutti tarve angstata. Tai no, en mä ole siitä vieläkään päässyt yli. Tykkään edelleen angstata ja suhtautua mm. kaikkeen pessimistisesti. Tai ehkä enemmän realistisesti. Pessimisti ei pety koskaan, minä petyn kaiken aikaa ja milloin mihinkin. Pääasiassa ihmisiin. Lähes poikkeuksetta petyn ihmisiin ja niiden pahantahtoisuuteen ja oman edun tavoitteluun. Tuskin edes tiedätte kuinka pitkälle minä menisin muiden ihmisten takia. Korostan, että vain sellaisten ihmisten takia joista välitän. Tarpeen tullen tekisin ihan mitä tahansa rakkaideni eteen. Kuolisin, tappaisin, antaisin vaikka vaatteet päältäni ja rahat pankkitililtäni.
Yritin kirjoittaa taas. Aloitin lupaavasti sen kirjankin. Jumitan edelleen ykkösluvussa. Ei taida musta tulla dekkarikirjailijaa. Oikeasta aiheesta tekstiä tulee kyllä ja ihan tarkkojen yksityiskohtien kera. Dekkaristi ei oikein voi kirjoittaa kauhean melankolista tekstiä, sillä romantiikan ohella se taitaa olla ainoita tunteita joita saan itsestäni puserrettua ulos. Voisin tietysti kirjoittaa vaikka kymmenen A4 liuskaa kuvaillen lyijykynää (kokeiltu) mutta kuka sellaista jaksaa lukea? Haaveilen ihan tosissaan kirjailijan urasta, mutta kirjalliset lahjani tuntuvat rajoittuvan novelleihin ja runoihin. Voisin tietysti ruveta runoilijaksikin. Mutta olisi älyttömän siistiä kantaa läppäriä mukana joka paikkaan ja kirjoittaa kun tulee flow. Syventyä vaan siihen läppäriin ja tekstiin.
Runosuonikin on toistaiseksi ehtynyt. Ainoat runot joita päästäni tupsahtelee käsittelevät kuolemaa, epätoivoista rakkautta ja kaiken kaikkiaan vain supermasentavia aiheita. En jaksaisi aina kirjoittaa samoista aiheista. Tiedän, että blogissani esiintyvät hyvin usein samat aiheet, motiivit ja tunteet. Toistan itseäni, mutta silti jokainen päivitys on erilainen.
Ruoka sen sijaan... Siitä voisin kirjoittaa ihan kuinka paljon vaan ja toisekseen sitä voisin syödä ihan kuinka paljon vaan. Tänään en ole edes syönyt hirveitä määriä. Kaksi quick & tasty lohipasta pakasteateriaa, kolme aprikoosia, 1/5 sipsipussin, muutaman kovan pääkallokarkin, vähän vajaan 200g briejuustoa, kolme valkosipulisuolakurkkua ja töissä yhden karjalanpiirakan. Yhdistänkin tähän nyt sitten ruokapäiväkirjan. Kirjoitan ylös kaiken mitä syön päivän mittaan. Näppärää.
Ensi viikolla tiedossa kaikenlaista superjännää toimintaa, ja mahdollisesti surullistakin. Pikkujoulut ja vaimon tukemista. Laidasta laitaan mennään fiilisten kanssa. Ja hämmentyneenä ollaan ihan noin niinkun yleensäkin tunnepuolella. Olen ihan sykkyrällä. Mutta Pasilasta siteeraan Sesse Ensilumea: "Minä avaan solmuja, en sido rusetteja." Että ehkä saan tästä ainakin sykkyrän auki. Uudelleen solmittuna nättiin solmuun tuskin. Jepa, nyt on aivan pakko mennä nukkumaan. Heti viimeisen siiderin jälkeen, tulee uni paremmin ja ehkä painajaiset pysyy poissa. Viime yönä heräsin painajaiseen vaan kerran, melkein heti nukahtamisen jälkeen. Toivottavasti tänä yönä ei tarttee herätä ollenkaan!
...kaunis on maailma.
Henkisesti todella raskas päivä. Vaistomaisesti säikähdin joka kerta kun puhelin soi tai tuli viesti. Ihan oikeasti, pelkään äitiäni, mutta päällimmäisenä taitaa kuitenkin olla huoli. Ei meillä aina ole ollut tällaista, että suututaan ihan pikkuasioista ja liioitellaan. Meillä oli joskus ihan tasaista ja pystyttiin jopa puhumaan. Teininä asia ei ollut ihan näin. Olin omasta mielestäni hirveän hankala, ja asioista on keskusteltu monta kertaa. Kun kirjoitin armeijasta kirjeen kotiin, jossa pyysin anteeksi kaikkea aiheuttamaani harmia, koin jonkinlaista henkistä kasvua. Silloin isäni sanoi, että he ovat äidin kanssa kiitollisia että ovat meidän kanssa päässeet oikeasti helpolla verraten muutamaan tuttavaperheeseen ja heidän lapsiinsa.
Meitä sisaruksia on kehuttu siitä, että meidät on kasvatettu käyttäytymään hyvin. Huomaan sen kyllä töissä, asiakkaat ovat välillä todella hämmentyneitä kun teitittelen heitä. Ja osalle sitten ihan suoraan vittuilen päin näköä. Työpaikkani on liki avohoitolaitokseen verrattava paikka. Vahinko, ettei asiakkaiden otsassa lue sen enempää ja tuntuu olevan hirveän ylivoimaista ensinnäkin tervehtiä, kiittää ja esittää asia. Parhaita ovat asiakkaat jotka tulevat raha kourassa mykkänä seisomaan tiskin eteen. Yleensä näiden kohdalla vain tervehdin ja jatkan heidän tuijottamistaan, josko he vaikka ottaisivat seuraavan askeleen keskustelussamme. Tai sitten myyn heille kalleimman saatavilla olevan tuotteen, yleensä sillä saa jo kielenkannat irtoamaan. Voi ei, lupasin töissä olla sen pahemmin bloggaamatta asiakkaista ja työstäni sen tarkemmin.
Olin siis bloggaamassa äidistäni. Luulen, että kunhan tilanne tästä tasoittuu niin istutan äitini pöydän ääreen ja kysäisen ihan suoraa että mikä on ongelma ja onko oikeasti kaikki hyvin. Olen kyllästynyt olemaan ainoa aikuinen näissä meidän perhesuhteissa. Ei siis liene ihme, että olen työpaikallanikin sellainen turvallinen, pehmeä, lempeä ja huolehtiva äitihahmo. Johtunee siitä, että aina työporukalla jonnekin lähdettäessä olen kuski. Ja parhaassa tapauksessa haen, vien, kuskaan, toimitan ja kannan kotiin. Paras esimerkki tästä lienee tapaninpäivä, joka vietettiin työporukalla baarikierroksen merkeissä. Ajoin neljä kertaa edes takaisin naapurikuntaan. Matkaa suuntaansa noin 25km. Toiseksi viimeisellä kerralla lähdin hakemaan työkaveriani naapurikunnan paikallisesta kun se meni kiinni, itsehän sijaitsin silloin kotipaikkakunnallani ja lähdin naapurikuntaan vain hoitamaan toisen työkaverini koirat. Eksyin taas aiheesta jännän äärelle. No, ei se mitään.
Huolimatta varsin kyseenalaisesta maineestani (kylmä, tunteeton, ilkeä, häijy, paha suusta, vaikea, vittumainen) olen iloinen siitä, että olen työkavereideni keskuudessa pidetty ja haluttua seuraa. Erotan ystävyyden ja hyväksikäytön toisistaan, tässä on kyse ensimmäisestä. Jälkimmäiseen ei oikein ole varaa, sillä silloin loppuu viimeinenkin auttamisenhalu. Ja minähän autan aina ja pyyteettömästi niitä, joista välitän. Tiedän voivani kääntyä kyseisten ihmisten puoleen jos tarvitsen itse ihan mitä tahansa, oli se sitten rahaa, keskusteluapua, muuttoapua, kyytiä tai ihan mitä mieleen pilkahtaa, you name it. Olen tästä saanut jo todisteitakin. Sairaudessani työyhteisö on ollut isommin tukena kuin varsinainen perheeni.
Työporukassani (siinä tiiviimmässä) onkin lentävä huuli siitä, että olemme yhtä suurta perhettä. Ottaen huomioon että meitä on laskutavasta riippuen kolmesta viiteen. Olen siis kahdessa paikassa saman firman alaisuudessa töissä, siitä kaksi eri työporukkaa. Ja arvatkaas mistä tämä perheläppä lähti liikkeelle? Siitä, että kesäkauden päättäjäisissä me käytiin tällä kolmen kokoonpanolla sekasaunassa alasti, ihan niinkun perheet tekee. Ollaan siis yhtä suurta perhettä. Ja minä työpaikan juniorina olen se äiti-hahmo. Olen ylpeä työperheestäni, heiltä saan juuri sitä pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää ja tukea jota en omaltani saa. Tämä on ensimmäinen työpaikka jossa oikeasti tunnen kuuluvani joukkoon. Olen ehtinyt kiertää monta monituista paikkaa, mutta nyt tuntuu kuin olisin tullut kotiin. Ja niin mä olenkin.
En tiedä, ehkä huominen on sitten taas hivenen helpompi. Jos ei helpompi, niin ainakin pidempi. Täytynee kirjoittaa muutama rivi vielä poniblogiin.
Seuraavassa elämässä lakkaan tuntemasta huonoa omaatuntoa mm. kaikesta. Kyllä, nyt iskee taas äitikompleksia. Kolahti aika kipeästi kun soitin äidille kun töistä pääsin ja saan sitten vastaukseksi suoraa huutoa höystettynä itkulla. Kuinka minä olen taas ajattelematon paska. Minulla ei ole röntgenkatsetta ja inhimillisten vikojeni lista on aika massiivinen muutenkin, huolellisuus ja täsmällisyys sekä tarkkuus eivät ole hyveitäni. Epäilen silti että suurin osa puhelun sisällöstä oli liioiteltua. Mutta ei tässä auta sitten kai kun joka kerta nussia pilkkua ja toimia niinkuin isorouva tahtoo. Kukas minä olen sitä protestoimaan?
Tänään on tullut silkkaa sitä itseään niskaan oikein tuutin täydeltä. En jaksa edes ottaa kaikkea henkilökohtaisesti. Selkäkipu valvottaa ja tunnen olevani kuin maan matonen. Paha mieli ja haluaisin läimäyttää itseäni. Olenko ihan aikuisten oikeasti tyttärenä niin epäonnistunut, että mun niskaan saa kaataa kaiken? Vielä joskus multa lähtee mielenterveys tämän kaiken takia. Ja vielä joskus mä laitan pisteen tälle mun tallomiselle. Sanon suorat sanat. Ja tarpeen tullen laitan välit tyystin poikki. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä. Ja tiedän, että jo vuosia eräät henkilöt on seuranneet tätä menoa läheltä ja tulleet siihen lopputulokseen että tämä suhde ei ole ihan terve. Hei, ei se olekaan! Luuletteko, että minä en sitä olisi huomannut? Kyllä mua on pantu niin halvalla, kontrolloitu, manipuloitu ja tehty mun elämästä sellaista helvettiä välillä että osittain se johti siihen että meinasin kesän päätteeksi saada aivan totaalisen burn-outin.
Ja nyt kun pääsin avautumaan, niin kyllähän mun elämä voisi olla vaikeampaakin. Mutta voisi se olla vitusti helpompaakin! Yrittäkää mahduttaa samaan vuorokauteen työt, ponit, kissat, muut pakolliset menot ja vähintään 9 tuntia yöunta. Niin. Loppuu vuorokaudesta tunnit kesken. Ja ei siinä, voin mä niistä yöunista joustaa. Mutta pidemmän päälle mua ei väsyneenä, kipuisena ja kiukkuisena katsele kukaan. Luulin saaneeni elämäni sellaiseen balanssiin, että pystyisin yhdistämään valitsemani elämäntavan terveyteen ja sairauksien kanssa tasapainoiluun. Ei se mene ihan niin. Ja parasta on se, että ihmiset jotka ovat mut saattaneet alulle eivät tiedä sekunnin murto-osaakaan siitä mitä mun arki on ja mitä mun pään sisällä kulkee. Mä alan pikkuhiljaa sisäistää, että ei mulla ehkä ole loputtomasti sitä aikaa. Mulla on ollut selittämättömiä alavatsakipuja, tuntuu kuin joku viiltelisi puukolla sisältäpäin. Pelkään kuollakseni. En aio hakeutua lääkäriin, mainitsen asiasta kyllä kun menen kontrolliin.
Voi kun tietäisitte kuinka mua koskee. Koskee se, että kuinka vähän mun vanhemmat välittää mun sairaudesta ja mun terveydestä ylipäätään. Jos mä olisin äiti ja mun lapsi kävisi läpi samaa kuin minä, mä tarjoaisin ainakin keskustelumahdollisuutta ja kyselisin vointia muutenkin kuin vain vittuiluna. Koska ihan oikeasti, mulla on todella huonoja päiviä ollut tässä useita putkeen. Tiedän olevani jollain tasolla masentunut. Ensimmäinen askel parantumiseen on ongelman myöntäminen. Ja kyllä, mun asunto näyttää siltä että olen masentunut. Siisti ihminen en ole ollut koskaan, mutta yksinkertaisesti henkisen ylipainon takia en jaksa siivota. Tuntuu niin ylivoimaiselta kaivaa kaapista imuri ja edes pintapuolisesti esitellä sitä kämpälle. Tiskaus on jo ajatuksen tasolla niin vastenmielinen että mielummin unohtaisin koko asian.
Puhuin eilen isäni kanssa. Isä on pahoillaan siitä, että tietää mun kämpän olevan sotkuinen enkä siksi kutsu sitä ja äitiä kylään. Totuus on hieman toinen. Olkoon siinä uskossa, että kyse on vain siitä sotkusta. Oikea syy on se, etten tahdo nähdä niitä enempää kuin on pakollista. En tahdo moralisointia kodissani, en tahdo tarjota teetä ja näyttää siltä että olen onnellinen että tuppautuvat minun kotiini tekemään tupatarkastusta. Haluaisin päin vastoin repiä enemmän etäisyyttä. Haluaisin taas osata nauttia elämästäni. En enää osaa. Unohdin kaikessa kiireessä, miten nautitaan siitä mitä on. Pienet asiat tekee mut iloiseksi edelleen, mutta en voi sanoa eläväni elämäni parasta aikaa. Mä elin sitä tovi sitten. Se tuntuu kuin eiliseltä, mutta siitä on useampi vuosi.
Olen tässä illan mittaan katsonut surkeita ohjelmia nettitv:stä ja itkenyt itkemisestä päästyäni. Tunnen olevani niin järjettömän huono ihminen. Aiheutan vanhemmilleni aikuisena enemmän harmia kuin teininä koskaan. Tarkoitan pelkkää hyvää ja painan välillä oikeasti oman jaksamiseni rajoilla ja kiitokseksi saan aina ennemmin tai myöhemmin paskaa. Se on kai sitten vaan totuttava tähän että tätä se on. Elämä meinaan. Silkkaa paskaa.
Ainoa asia mikä mua on lohduttanut on Ismo. Ismo sai aikaan hysteerisen vollotuskohtauksen kun itkiessäni se tuli puskemaan vasten mun kasvoja ja nuoli kyyneleet kasvoilta. Sitten jotenkin ajattelin että kuinka joku on koskaan voinut (kahdesti!!!!) antaa noin ihanan kissan pois. Jumalauta. Mä rakastan tuota kissaa niin että kipeää tekee! Se on viimeiset kolme tuntia vaan kiehnännyt tässä mun kimpussa, tullut syliin ja kehrännyt, puskenut kasvot vasten kasvoja ja vaan ollut lähellä. Ihan kun se tietäisi itsekin miten paljon se mulle merkitsee. En usko, että mikään muu eläin pystyisi samaan.
Surullisenakin ajattelin, miten yksinäinen välillä olen. Omaa valintaa se on, ainakin osittain. Olisin niin onnellinen jos saisin vaikka nukkua yhden yön jonkun kainalossa. Ruikutan vaan minkä kerkiän. Mutta ei se mitään. On mulla Ismo joka nukkuu tiukasti vieressä koko yön. Mutta ei se ole sama asia. Seuraavassa elämässä mä tahdon sellaisen aikuisten parisuhteen. Tai hyvän diilin jossa oltais niinku keskenämme parisuhde mutta muulle maailmalle ei kerrottais mitään. Tai siis niin. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä mä tällä ajan takaa, mutta pääasia on että minä ymmärrän itse. Vai ymmärränkö sittenkään? En tiedä. Tuntuu vaan niin käsittämättömän pahalta. Riittämättömyyden tunne on uskomaton ja se rikkoo kohta kaikki rikottavissa olevat rajat.
I'm miserable piece of shit.
Aloitin kuin aloitinkin vihdoin siivousurakkani. Postiluukusta kolahti nimittäin kirje isännöitsijältä, että tahtoo tulla tarkastamaan wc-fasiliteetit koska vedenkulutus on noussut hirveästi ja epäillään että jonkun vessanpönttö vuotaa suoraa puhdasta vettä läpi. Joten loogisesti tietysti aloitin siitä, että laitoin lakanat pesuun ja pyykit koriin. Sen enempää en aio kylppäriin panostaa kun setä tulee käymään, keittiössä sen sijaan tapahtui paljonkin: kissanruokapurkit siirsin muovipussiin että vien ne metallinkeräykseen, siivosin irtoroskat lattialta ja pöytätasoilta sekä rikoin kissanruokien pahvilaatikot. Nyt keittiöön pääsee jopa kulkemaan ilman hyppimistä ja harppomista, pöydälläkin on tilaa ruuanlaitolle tai ihan vaan sille että tavarat saa laskettua käsistä.
Suunnittelen tässä samalla reissua Ikeaan, tarvitsen muutamia välttämättömyyksiä että asunnossani säilyy järjestys. Tarvitsisin ainakin lehtikorin, pienen pyykkikorin, koristetyynyjä ja päiväpeiton sohvaan. Ilmiselvästi asuntoni on vielä opiskelijan tasolla, tai sitten mulla on edelleen niin paljon tavaraa että voisin kalustaa kaksion.
Olen alkanut lämmetä yhtä enemmän ajatukselle, että muuttaisin naapurikuntaan. Helpottaisi elämää kauhistuttavan paljon, ja saisin ajaa autoa kyllästymiseen asti. Työmatka pitenisi reilusti, mutta ainakin matka tallille lyhenisi.
Joopa, tarkoitus olisi tosiaan saada nyt kämppä siivottua siihen kuntoon että kehtaan kutsua ihmisiä kylään. Huomasin ahdistuvani ajatuksesta, että koko kämppä pitäis siivota kerralla. Joten nyt siivoan pienempiä osioita kerrallaan, hetken kuluttua täällä voi jo imuroida! Seuraava askel on huomenna tyhjentää ja kerätä palautuspullot sekä siivota se kylppäri esittelykuntoon. Ai niin, ja vaihtaa ne ihanan puhtaat lakanat! Ja tiskaus on myöskin taas vuorossa... Ei perkele, taas ahdistaa! Jos tän kämpän sais siistiksi, niin lupasin itselleni uudenvuoden lupauksena että ylläpidän siisteyttä ja aina vapaapäivänä siivoan. Ahdistaa kun ei voi kävellä ilman sukkia, koska sitten on varpaat ja jalkapohjat täynnä kaikkea rottaa pienempää tavaraa kuten hiekkaa.
Nyt on niin hirveä nälkä, että täytyy lähteä jääkaapille metsästämään. Huomenna ansaittu vapaapäivä!
Meinasin tänään ihan tyystin olla bloggaamatta koska mulla ei ollut mitään sanottavaa ja heppablogiin kirjoitin jo superpitkän päivityksen, MUTTA:
Tänään on sellainen ihana fiilis. Lueskelin tuossa erästä nimeltämainitsematonta foorumia jossa oli linkitettynä entisaikojen muodokkaampia naisia, tulin siitä niin hyvälle tuulelle että rupesin miettimään omaa kroppaani. On mullakin ylimääräistä vatsassa eikä mitkään maailman tyrmäävimmät muodot, tissitkin on eri paria ja pienet, mutta ai että mä rakastan silti kroppaani ja olen siihen tyytyväinen. Noilla kuvien/maalausten naisilla ei ollut ihan vähän edes ylimääräistä, mutta hymy teki niin paljon! Olenkin aina sanonut, että jokainen ihminen on koostaan huolimatta kaunis. Otetaan esimerkkinä Beth Ditto. Lihava, mutta mielettömän kaunis ja osittain siksi että on sinut itsensä kanssa. Hymy tekee oikeasti paljon, se kaunistaa monet ei-niin-viehättävät kasvot. Jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista! Minussakin on, paljonkin. Enkä enää häpeä itseäni vaikka olis tukka paskasena, sheivaukset jääneet väliin, meikit levinneenä, tallivaatteet päällä ja vähän jenkkakahvaa vilahtaa.
Koska minä olen minä, ja minä olen just tämmösenä ihana! <3 Hyvä fiilis tänään.
Kirjoitin viime yönä kirjekuoreen ajatuksia ja aiheita mistä voisin blogata. Suurin osa niistä käsitteli seksiä tai seurustelusuhteita ylipäätään. Tajusin etten todellakaan halua blogata ainoastakaan aiheesta, jota kirjoittelin muistiin. Voi olla että joskus innostun ja kerron vaikka edellisen elämäni omituisista entisistä seurustelukumppaneista.
Tänään oli taas vaihteeksi autonkorjauspäivä. Autostani meni jälleen puhallin rikki, ja tietysti aamulla kun oli muutenkin vitunmoinen kiire töihin. Aja siinä sitten kaupungin poikki autossa joka muistuttaa lähinnä liikkuvaa iglua. Meinasin kaiken lisäksi myöhästyä töistä, ja olisin myöhästynytkin ellen olisi herännyt rakkaan kissani möyrintään jalkojeni päällä ja toisaalta äärimmäisen ahdistavaan painajaiseen. Olin edellisenä iltana laittanut itselleni herätyksen klo 8.55 että ehdin lähteä puolelta töihin ja olla varttia vaille valmiina työpaikalla. En sitten tajunnut että olin ajoittanut aikatauluni tunnin myöhempään kuin piti, sillä työaikani alkoi 8.45... Heräsin siis sattumien summaan 8.20 ja pääsin puolelta lähtemään töihin, siis kämpästäni. Taistelin tovin auton kanssa parkkipaikalla ja sain töissäkin vielä kaiken ajallaan valmiiksi. Mikä helpotus!
Eksyin siis aiheesta, eli auton korjaamisesta. Pikaisen diagnoosin perusteella kyseessä ei ollut tällä kertaa sulakkeen kosketushäiriö johon yleensä auttaa sulakkeen heiluttelu ees taas vaan sulake oli mennyt kokonaan rikki. En osannut siis kuin antaa ensiapua ja ajaa ikkuna raollaan kotiin jossa auto sitten korjattiin. Haettiin ensin sisältä korjausopas, kaverilta taskulamppu ja aseöljyä (auton lukkoon kun se aina jäätyy) ja sitten huoltsikalta parit uudet sulakkeet, että on sitten varalle uusi. Nyt puhallin toimii taas eikä ikkunat jäädy sisältäpäin. MAHTAVAA! Sulakkeenvaihdossa ja korjaustoimenpiteissä oli avustamassa myös otsikossa mainittu piparilonkero, joka oli varsin... eh... tuota... mielenkiintoinen makuelämys. Jääkylmänä upposi kyllä hyvin, mutta hieman lämmenneenä oli yhtä vastenmielisen makuista kuin mikä tahansa muu lonkero. Sulakkeen lisäksi saatiin korjattua myös apukuskin puolen ovenkahva, nyt apukuskin ovikin taas aukeaa sisäpuolelta kahvasta, ei tartte veivata ikkunaa auki ja avata ulkopuolelta! JEEEE!
Katsoin tuossa Putouksen nettitv:stä ja ainakin näin ensivilkaisulla täytynee sanoa että viime kauden hahmot olivat huomattavasti parempia, tai sitten musta vaan on tullut vanha etten ymmärrä tätä näiden hahmojen huumoria. Ei sillä, en ole tänään ymmärtänyt oikein mitään muutakaan. Varsinkaan meidän aasiakkaita. Siis jumankauta millaisia tampioita, jotka tuntuvat tietävän paljon enemmän meidän työstä kuin me työntekijät. Täytynee siis laittaa tiimipalaverissa viestiä ylemmälle taholle, että voisivat meidän sijasta hankkia automaatit joiden kanssa mokomat käytöstavattomat törkyturvat saa sitten tapella. Oikeasti tuntuu, että meillä käy vain avohoitopotilaita tai muuten vaan laitoksesta karanneita. Hyi ja yök. Yksi tunnusti ihan avoimesti idolikseen Timo Soinin! Ei tuommosia asioita kannata aspalle myöntää, aspa muistaa sen ja kohtelee sen mukaisesti. En todellakaan ymmärrä meidän aasiakkaita. Harkitsin jo perustavani meidän työntekijöille oman blogin jonne jokainen voisi kirjoittaa päivästään ja kauheimmista aasiakaskontakteista, mutten usko että työkaverini riemastuisivat sitä päivittämään. Mutta ei voi kuin ihmetellä, millaisia vatipäitä ja toivottomia tunareita meillä käy asiakkaina. Osa on oikeasti niin raskaita, että tekee mieli joko a) kirkua, b) alkaa itkeä, c) läimäyttää aasiakasta tai d) tiedustella aasiakkaan lääkityksen tilaa.
Mutta, ihanaa kun ulkona on lunta. Paksulti ihanaa, kevyttä, puhtaan valkoista pakkaslunta. Oikein odotan innolla että pääsen rakasta poniani ajamaan kärryillä huomenna. Toivottavasti pakkasta on huomenna niin kevyelti, etten ihan totaalisesti jäädy. Puuhapäivä tiedossa, menen vanhemmilleni eläinvahdiksi.
JA ette ikinä usko mitä ihanaa telkkarissa äsken oli! Muumeissa esiintyi pieni, karvainen ja todella suloinen seiloripukuinen tahmatassu! Jos saan joskus koskaan ikinä missään tapauksessa, niin puen lapseni seiloriasuihin. Sitä odotellessa täytynee teettää joko koiralle tai ponille seiloripuku. Somaa. Joo, taidan todella olla univelkainen ja virkistävän höyhensaarimatkan tarpeessa. MUTTA sitä ennen vielä mukillinen mansikkateetä että uni tulee kivasti kun heitän sängylle pitkäkseni ja kaivaudun ihanan tuplaleveän peittoni sisään. Täytynee vaihtaa lakanatkin, katselin juuri ja aluslakana on kiitos nenäverenvuotoni lähinnä sen näköinen että siihen on joku teurastettu. HUPS. Taidan siis vaihtaa mustat valkokirjaimiset lakanat ja muumityynyliinat, nyt kun niitä riittää joka tyynyyn. I-HA-NAA!
Joo, huomasin tänään että olen... tuota... mikäs on naispuolinen vastine aisankannattajalle? No, se olen kuitenkin. Aamulla kahdeltatoista tuli puhelu. Arvasin jo millä asialla soitteli. Joten siis laitoin puhelimen äänettömäksi ja käänsin kylkeä. Soitti mokoma uudestaan ja jopa vastasin, ystävällisesti tietysti, että mitä helvettiä hän mahtaa haluta. Tupakkaa halusi. Tiuskaisin kohteliaasti etten ole palvelija ja löin luurin kiinni. On tämäkin perkele. Ja sitten olisi halunnut vielä kyydin töistä pubiin.
Olen viimeisen kolmen yön aikana lukenut kymmenkunta blogia alusta loppuun. Jostain syystä luin jopa sen kauhistusta ja moraalista tuskastusta aiheuttaneen Kolmas pyörä - blogin. Se ei ollut niin hulvaton kuin Solutoveri, mutta jollain tavalla hyvin koskettava. Taisin bongata sen Facebookista jonkun teinikaverini seinältä ja oli pakko katsoa millaista paskaa lukevat. En ymmärrä miksei teini näe missä hänen suhteessaan vanhempaan mieheen mennään ja kuinka kovaa ollaan menossa sinne ryteikköön. Tiedän, ettei ole minun tehtäväni ruotia muiden elämää ja blogeja omassani, mutta olen itse ollut osittain vastaavassa tilanteessa. Mies ei tosin ollut varattu, mutta minua vanhempi ja siinä mentiin rytinällä metsään. En minäkään halunnut uskoa niitä pahoja kieliä jotka sattuivat olemaan oikeassa.
Voi ei. Arvostelen muiden blogeja blogissani. Yksi lohtu on, ja se on se ettei minulla tietääkseni ole vakituisia lukijoita eikä minun blogiani linkitellä minnekään nettisivuille joilla sitä voitaisiin ruotia oikein huolella. Eikä siinä, senkun ruotisivat. Mun elämäähän tää on.
Koska satunnaisen epäsäännöllisesti bloggaan tänne kissoistani ja niiden tekemisistä, mutta lupasin olla tekemättä tästä hevosblogia, perustin poneilleni blogin. En edes tähän samaan blogialustaan vaan täysin toisaalle, ei sitten mene sekaisin että kumpaan kirjoitan ja mistä. Elämä on tuntunut jotenkin ihan kauhean turhalta ja blaablaablaa, sitä perinteistä. Ei tässä kai pääse mitään ihmeempiä tapahtumaan kun olen aina kipeänä tai töissä, tai kipeänä töissä tai sitten tappamassa aikaa jonkun nobodyn kanssa. Kaipaan vaimoa, kaipaan järjen ääntä, kaipaan sitä että saisin olla vain ja tehdä mitä vittua lystäisin.
Tiedättekö, kissa kainalossa on kauhean vaikeaa kirjoittaa... Ismo parkkeerasi puoliksi syliin, suoraa vasemman käsivarteni alle. Katsoimme äsken Pasila-maratonini loppuun. Nyt olen katsonut kaikki neljä tuotantokautta. Mitäs sitten? Muumi-maraton? Vastahan sen pidin kun vielä kotona asuin... Muutama vuosi sitten! Tai sitten voisin vaikka siirtyä lukemaan kirjoja. Ai elämä, mikä se semmonen on?
Vois olla suihkun paikka ja sitten ehkä vähän sitä samperin kasviskiusausta. Huomenna olis töitä. PASKAA. En jaksa, olen kipeä, ei huvita. Paitsi että siitä saa rahaa. Siispä raahaudun sinne silti. Olin tänäänkin töissä vaikkei pitänyt. Kuuden tunnin palkka kolmen tunnin työstä. KELPAA!
Niinpä niin, Pasila-maraton jatkuu. Katson kakkoskauden viimeisiä jaksoja. Töissäkin olin tänään. Ruokaa laitoin kivasti. Tein kasviskiusausta johon laitoin ruokakerman lisäksi aurajuustoa, kasviksina käytin itämaisia wokkivihanneksia. En ole vielä tarkistanut makua koska eilistä ruokaa oli vielä jäljellä. Näyttää lupaavasti siltä että pitäisi tiskata kohta, ei ole kohta enää puhtaita lautasia. Eilen tein sellaista ihanaa makaroni-soijarouhemössöä aurajuustolla. Ja ostin kaupasta paketin soijarouhetta ja soijasuikaleita. Ja ainekset soijasuikale-kasvis-nuudeliwokkiin, kookosmaidolla ajattelin sen maustaa. Ai miten niin on rahat tiukilla? No on. Vaikka en hirveästi lihasta tykkää (nautaa ja riistaa ei lasketa) niin silti koen, että soijatuotteiden syöminen on köyhäilyä.
Sainpahan sentään neuvoteltua Vattenfallin kanssa ja selvitin asiat. Vattenfal katsoi oikeudekseen laittaa mulle kerralla puolen vuoden sähkölaskun ja se tuli kahtena kappaleena. Luki siis sähkösopparissa että lasku tulee kahden kuukauden välein ja nyt tuli kuitenkin puolen vuoden pommi kerralla. Noooh, onneksi ystävällinen täti siellä aasipalvelussa suostui lykkäämään eräpäivää ja jaksottamaan nykyisen laskun kahteen erään ja kaikenlisäksi vielä korottomana vaikka laskun eräpäivä oli ja meni! Nyt ei sitten tarvitse enää muuta kun soitella Nordeaan että ottavat vanhemmilta käyttöoikeuden pois mun tiliin, olen kyllästynyt siihen että rahalla kiristetään ja soitellaan että tiedätkö paljonko tililläsi on rahaa... Sen vielä selvitän ja sitten on taas tasapainoinen ja kiva olla.
Tai siis ei ole kiva olla. Tai on. Tai ei. Tai siis on ja ei. Ihan normaaliolo oikeastaan, lukuunottamatta sitä että mulla on pää täys räkää ja kuumetta. Ja jeeeeee, nyt mulla on Pasilan kakkoskauden viimeinen jakso! Ja huomenna mun täytynee käydä apteekissa ja Valintatalossa palauttamassa Elloksen vaatteita että saan uudet sopivammat tilalle. Huomenna ei onneksi tarvitse ajaa Lammille, helpottaa elämää hieman ja saan nukkua just niin pitkään kun huvittaa. Paitsi että ehkä lähden sen verran ajoissa töihin että kerkiän hoitaa juoksevat asiat. Eli viimeistään varttia yli 1 kun lähden niin kerkiän kivasti. Eli nyt jos menen nukkumaan niin ehdin nukkua 12h. Eli katson siis suosiolla pari ensimmäistä jaksoa kolmoskautta vielä.
Haluaisin kirjoittaa jotain hauskaa tähän loppuun, tai jotain epätoivoista parisuhdejuttua edes. Olen taas tänään tuijotellut puhelinta ja innostunut kuin teinityttö joka kerta kun tekstari on tullut eikä kertaakaan keneltäkään jolta toivoin. Mutta sain aika ihanan puhelun, yksi ihana aika äijämäinen tyttö haluaisi tulla mun luokse tässä kuussa, pitäisi pitää koti-ilta. Mutta kun. En halua sitä tyttöä tänne, enkä oikeastaan halua sekaantua siihen. En oikeastaan kestä enää mitään ihmissuhdejuttuja. En halua mennä enää rikki. Enkä oikeastaan jaksa yhtään mitään säätöä tähän nyt.
Keskityn töihin ja eläimiin, mahdollisesti huomenna soitan yhdestä kämpästä josko se olis vapaa ja sais ottaa eläimet mukaan. Se kämppä olis pienemmässä naapurikunnassa. Helpottais niin elämää jos sitä pakkais kapsäkkinsä ja muuttais pois tästä sisäsiittoisesta tuppukylästä (vielä sisäsiittoisempaan tuppukylään) landelle. Sieltä olis lyhyt matka hoitamaan hevosia ja tykkään autolla ajamisesta niin ei toi kasvava työmatka olis mikään ongelma. Paitsi etten ainakaan vielä tahdo muuttaa landelle, ainakaan nyt kun on vielä nämä parisuhdesäädöt kesken. Olis siinä kyllä toisaalta puolensa... Njaah. Harkitsen vakavasti kuitenkin muuttoa.
Jouduin sitten ottamaan eilen pienen välikuoleman illalla, päänsärky ja olo tuntui siltä että ihan kohta tulee kuolema jos en nyt just heti mene nukkumaan. Join yhteensä eilen ehkä puolitoista siideriä. Nukuin kaksi tuntia, heräsin kymmenen maissa ihan taas freesinä ja elinkelpoisena. Sitten kahden maissa ruvettiin nukkumaan porukalla, oli mukava ilta nuorempien seurassa enkä edes hävinnyt Muuttuva labyrintti - pelissä! Mielettömän hyvää pizzaakin oli tarjolla ja itse vein tuomisena nachoja kolmen dipin kera, pussin karkkia ja kaksi pulloa skumppaa. Join laittoman määrän teetä eilen, täytynee kyläilypaikkaan viedä pari pakettia kiitokseksi.
Huomenna pitää piipahtaa apteekissa, ostoslista on aika lyhyt tällä kertaa. En hae muuta kuin A-vitamiinitippoja nenään ja Cerazette-minipillereitä, jotka on sopineet mulle kehuttavan hyvin. Lueskelin käyttökokemuksia ettei ole nuorille ihmisille kauhean hyvin sopineet ja on tullut hirveitä sivu- ja haittavaikutuksia. Mulla ei ole mitään huonoja sivuvaikutuksia, positiivisia senkin edestä. Oon laihtunu, nesteet on lähteneet liikkeelle, tissit vähän kasvaneet ja vuodot + kivut on loppuneet kun seinään eikä ole edes mitään hormonien aiheuttamia mielialavuoristorataa. On ihan huippua olla ilman vuotoja!
Vuodenvaihde sujui rauhallisesti, kämppä jossa kyläilin sijaitsee kaupungin korkeimmalla paikalla - ei tarvinnut mennä edes ulos katsomaan raketteja kun ne näki niin näppärästi keittiön ikkunasta. Mullehan se oli hyvä, kipeenä ei ollu millään tavalla mukavaa olla hetkeäkään ulkona. Ihan tuskaa oli kun tänään illalla tein lähtöä kotiin, auton lukko oli jäätynyt niin ettei se auennut vaikka tungettiin sinne melkein purkillinen lukkosulaa. Lukko suli yhteistyöhön vasta siinä vaiheessa kun laitoin huulet kiinni ovenkahvaan ja puhalsin avaimenreikään useita kertoja. Ainakin suli kunnolla. On vaan äärimmäisen noloa joutua omalla tai kaupan parkkiksella tekemään ko. hommaa, mutta tuntuu olevan oikeasti ainoa keino jolla saa lukon suostumaan yhteistyöhön.
Jos olen oikein ahkera ja hyvinvoiva pikkupossu niin menen huomenna ratsastamaan. Jos olo on samanlainen kun tänään niin en aivan tasan tarkkaan mene ratsastamaan enkä liiku tästä kämpästä YHTÄÄN mihinkään. Täytynee yöksi ottaa taas yksi burana ja sellainen nenän ja poskionteloiden turvotusta hillitsevä nappi. Aika lääkepainoinen päivitys tänään, mutta sitähän se mun elämä on. Nappia naamaan, sillä selviää monesta murheesta. Ohhoh.
Ja herranen aika kuinka innostuin kun huomasin keneltä seittemän jälkeen tuli viesti! Ja kuinka minä sitten taas sinkosin kun pyydettiin. Toivon niin että kipeää tekee että puhelin soi ja se pyytäis mua sen kainaloon yöks. Ihan vaan kainaloon, en tahdo muuten sekaantua... Tai ehkä tahdonkin! En vaan oikeastaan ihan hirveästi tiedä missä hemsvetissä tässä mennään ja mitä tässä oikein nyt tapahtuu. Innolla odotan mitä tämä uusi vuosi tuo mukanaan! Vuotta 2011 on kuitenkin potkittu nyt perseelle ja se on haudattu unohduksen yöhön. Ja nyt minä hautaan itseni tuplaleveän ihanan lämpöisen peittoni syövereihin.
Ei ainakaan kahen kilon siika! Kuumehan se siellä taas iski vasaralla otsaan kera vuotavan nenän. Ja tätä aivastelun määrää! Kunhan saan aikaiseksi hilata itseni taas työterveyteen niin vaadin lähetteen laajoihin labroihin jossa katsotaan kaikki mahdollinen. Olen niin kyllästynyt olemaan jatkuvasti kipeä huolimatta siitä että oliko kesä vai talvi ja olinko oikeasti vilustunut jossain. Ei tosin tämmösenä talvena VOI vilustua paitsi jos on valopää (tunnustan) ja ajelee hiukset märkinä auton ikkuna auki.
Fiilistelen Kim Wildea ja biisiä You Keep Me Hanging On. Tunnistan tästäkin biisistä roppakaupalla itseäni. Häpeän oikein itseäni, mutta tuijotan herkeämättä puhelinta että jos se sattuisi soimaan... Ja jos se soisi niin mulla on tuossa hollilla takki, laukku ja kengät liki lähtövalmiina. Tietysti mun pitäis sairaana jäädä kotiin ja niin mä varmasti jäänkin koska se typerä puhelin ei soi, MUTTA jos se vaikka sois niin sinkoaisin kyllä hyvin satalujaa. Olen ehkä ihan naurettavan helppo. Ja teeskentelen vielä itselleni että olisin jotain muuta. Voi vitja. En halua sitoutua, mutta herranen aika kuin meikä on lämässä! Ja häpeän sitä ihan mielettömästi. Aikuinen ihminen minäkin mukamas.
Töissä oli ihan perus. Työkaveri olis lähettänyt mut kotiin puolen päivän maissa koska silmistä kuulemma näki että mulla on kuumetta eikä todellakaan hyvä olo. Noh, ei muuta kun toinen burana nassuun ja hyvin jaksoi. En voinut töistä edes lähteä koska työkaveri ei olisi selvinnyt kaikista iltahommista yksin. Muuten olisin lähtenytkin. Rakastan kuitenkin sitä kuittailua etten mene työterveyteen ennenkun mut saa pakottaa sinne ja siinä vaiheessa olen oikeasti kipeä. Olen sitten vaikka ilman ääntä ja aivan tukossa ja köhässä töissä mutta saikullahan en ole päivääkään ylimääräistä jos vaan mahdollista olla olematta. Viimeksi olinkin kuun alussa oikeasti helvetin kipeä tulehtuneen silmän ja poskionteloiden kanssa. Antibiootteja en halua, mutta erittäin mielelläni kuulisin tulokset niistä laajoista labroista. Ja homejutut soisin tehtäväksi myös.
Elloksen paketti tuli jo tänään! Jouduin laittamaan leopardikuvioiset farkut takaisin koska ne oli liian isot ja ne khakinvihreät reisitaskuhousut koska ne oli liian pienet. Takki oli IHANA ja kengät ihan täydelliset. Kiilakorkoiset nilkkurit, kokonaan leopardikuosiset. Siis myös korko. Ja kaksi hupparia ja työhousut. Minusta ihan mielettömän hyvät ostokset, kunhan sopivan kokoiset housut vielä tulee vaihdossa.
Ja se ihana skappari kävi tänään taas! Tsihhihhih.
Otin ja lakkasin kynnet tyttömäisesti neonpinkiksi. Ei mulla ole taaskaan mitään sanottavaa, mutta kauheasti haluan blogata ja kirjoittaa. Aloitin taas uuden kirjan ja se takkuilee. Ja mun elämäni takkuilee. Olen niin hirveän onnellinen tällä hetkellä. Hymyilen kuin urpo ja pallutan kissaa, koska kissa on yksi syy siihen että olen niin onnellinen. Toinen syy on lohduksi ostettu sipsipussi tuossa vieressäni ja kolmanneksi syy on viime yössä. Selvisi niin paljon enemmän ja ymmärrän nyt asioita niin paljon paremmin. Vai ymmärränkö sittenkään?
Nukuin pommiin aamulla, menin hiukset hammastahnassa töihin (älkää harjatko hampaita samalla kun laitatte hiuksia) ja eräs asiakas meinas mut sitten hakata töissä. Se oli jo hyvää vauhtia tulossa tiskin yli mua kohti. En välittäisi ehkä ruotia tässä asiaa enempää. Pelotti tovin aivan saatanasti,
Viimeisestä vuorokaudesta en välittäisi juuri edes puhua. Tapanin päivä "perheen" eli työporukan kesken sai mielenkiintoisia piirteitä ja lopulliset tilastot ovat muistaakseni viisi tikkiä, neljä edes-takaista automatkaa Hauholle, baarikierros ja lopullinen ahaa-elämys Nasun suhteen. Eiköhän Nasun kanssa koko säätö ollut tässä, ei mun hermot kestä tuota dokaamisen määrää ja sitä millainen aivoton vatipää ihmisestä tulee humalassa. En väitä että itsekään olisin kovin fiksu, mutta lasittunut katse ja jatkuva erittäin ärsyttävä hokema eivät kyllä auta asiaa.
Ärsyyntyminen ihmisiin ja riittämättömyyden tunne saivat mut taas tuhlaamaan liki 200€ vaatteisiin. Tajusin olevani addikti. Ja sitten tajusin että en ole addikti jos samaan tahtiin suostun luopumaan vanhoista vaatteistani. Aion siis jälleen kasata kaapeistani vaatteet joita en suinkaan enää laittaisi päälleni, muovipussittaa ne ja kiikuttaa UFF:n keräykseen! Mutta kun en tahdo luopua ihanista vaatteistani... Ostin tänään alesta vain hyödyllisia asioita, kuten täydellisesti istuvat maastohousut (desert camo) ja mustan biletopin (jossa on iso tiikerin kuva, yksi hiha ja toisella puolella toppiolkain) ja tietysti töihin pinkin, sporttisen hupullisen printtipaidan. Ja Ellokselta mulle on tulossa takki, nilkkurit, työhousut, tvillifarkut, maastonvihreät reisitaskuhousut ja kaksi hupparia. Voin sitten palauttaa äidiltä lainatut vaatteet.
Tänään olen ajatellut poikkeuksellisen paljon. Nukuttuani univelat pois olo oli jotenkin täysin epärealistinen ja tästä maailmasta kauhean irrallinen. Kävin ajelemassa kierroksen Tuulos-Lammi-Janakkala ja mietin asioita. En kyllä päässyt mihinkään lopputulokseen vaan pahoitin mieleni entistä enemmän. Mutta pääasia että kolmelta taholta olen kuullut olevani hyvä ihminen kiitos eilisen. Se riittää. Ainakin tälle päivälle. Huomisesta en sitten enää tiedä.
...nimittäin mulla on hallussani herra käyntikortin TYÖnumero! On sillä ihan oma henkilökohtainenkin numero, mutta yllättävää ettei mulla ole sitä. Facebookissahan se toki olisi tyrkyllä, mutta ylpeyteni ei anna periksi sitä sieltä ottaa. Ylpeydestä kun päästiin puhumaan niin olen erittäin ylpeä toiminnastani eilen töissä. Saatoin saada erään skapparin ihastumaan itseeni. Olen vain kerrassaan niin vastustamaton. Ja mikä parasta, mä en itse haluaisi edes sekaantua yhteenkään mieheen.
Kiitos erään työkaverini, jouduin julkisesti elämäni ensimmäisen kerran keskelle parisuhdedraamaa. Ilman parisuhdetta! Herra käyntikortti, sanottakoon häntä vaikka tässä yhteydessä Nasuksi, päätti pudottaa pommin ja ilmoittaa että hän tietää mun olleen kahtena yönä tuon työkaverini (= hänen kaverinsa) luona yötä ja hän haluaa tässäjustnytheti tietää mitä siellä on tapahtunut. Keräilin tovin leukaani lattiasta ja totesin tyynesti ja hieman viileästi että asiahan ei hänelle kuulu, mutta mitään ei ole tapahtunut ja olen siellä ollut kahdesti vaatteet päällä nukkumassa. Ensimmäisen kerran koska olin niin humalassa enkä uskaltanut ajaa autolla kotiin ja toisella kerralla ihan puhtaasti säälistä. Nasu ei sitten uskonut ja siitä saatiin kunnon tappelu aikaiseksi, en muista että olisin koskaan joutunut tapailuvaiheessa huutamaan niin kauan ja niin kovaa. Oli lievästi sanottuna haastavaa humalaiselle miehelle selittää että ei kulta, ei, sinä et ole korvike enkä käytä sinua kostaakseni jotakin jollekulle enkä tehdäkseni jotakuta mustasukkaiseksi. Jos pelaisin jotain tuollaista ala-arvoista ja likaista peliä, niin en varmaan olisi antanut itselleni lupaa ihastua?
Selkääni ja lonkkaani sattuu aivan mielettömästi. Veikkaan, että kostoksi siitä kun suutuin ja nolasin Nasun baarissa huutamalla suuni puhtaaksi, Nasu nosteli mua tietoisesti kovakouraisesti. Ensin siinä baaritiskillä juomien luona otti karhunhalin lonkkien kohdalta ja nosti, ja vaikka kuinka kirkaisin ja pyysin laskemaan alas, ei laskenut. Puristi vaan kovempaa. Ja sitten hitaiden aikaan nappasi karhunhaliin ja kantoi puoleen väliin baaria tanssimaan, ja tietysti puristi niin kovaa että selkä naksahti oikein huolella. Ennen tätä skitsokohtausta Nasu esitteli mut yhdelle salibandyn ketjukaverilleen tulevana vaimona. Ja tänään Nasusta ei ole kuulunut mitään muuta kun kaksi viestiä Facebookissa ja kolme tykkäystä (kuvaan, toiselta vohkittuun päivitykseen ja yölliseen päivitykseen). En aio itsekään laittaa viestiä ennenkuin Nasu laittaa ensin. Ja Nasuhan laittaa, viimeistään humalassa!
Kuinkahan daijulta muiden silmiin näyttää / korviin kuulostaa, että kutsun yli kolmekymppistä raavasta parrakasta miestä Nasuksi blogissani? Ja kuinka daijulta minä näytän niiden silmissä Nasun kanssa pyöriessäni jotka tietää mun syksyisistä lesboajatuksista enemmän... Tää on niitä hetkiä kun tunnen itseni taas teiniksi ja olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Koska, jos saan avautua (ja minähän saan koska tämä on mun blogi!), musta tuntuu että vaikka läheisyys tuntuu kivalta niin siitä enemmän haluan vain naiselta. Ei tuo mieskroppa herätä sillä tavalla viboja. Luulen silti ettei ole oikein antaa toisen ihastua yhä enemmän ja enemmän sillä aikaa kun minä olen edelleen itse hukassa oman seksuaalisuuteni kanssa. Pääsisin varmaan helpoimmalla kun lakkaisin kategorioimasta itseäni ja muita ja tekisin juuri niinkuin fiilis sanoo. Olenhan sentään tunne- enkä järki-ihminen. Se varmaan kuultaa läpi aivan kaikesta mun puhumisista ja teoista ja koko olemuksesta. Mun olemuksesta kuultaa läpi paljon muutakin. Ja olen kuulemma näin ihastuneena juuri niin siirappisen ällöttävä, kun stereotyyppinen ihastunut on.
Sain duunipaikalta joululahjojakin oikein kaksin kappalein. Sain pullon italialaista punaviiniä (siis hyi, olen koko puoli vuotta toitottanut saavani punkusta päänsäryn) ja keittokirjan jossa on nopeita ja helppoja mutta silti hyvin erilaisia ruokaohjeita. Siis viiniä ja keittokirja, kyllähän sellaiset kelpaa ravintola-alan orjalle. Ai niin, sain sitten vielä lahjakortin kahdelle kylpylään. Sen voisin ehkä jopa käyttääkin itse. Kiitoksena Vantaan leffareissusta voisin viedä vaimon nauttimaan kylpylärentoutumisesta. Pointtihan on se, että en voi mennä kenenkään sellaisen kanssa kylpylään tai muuhun vastaavaan paikkaan jossa en voi käyttää silmälaseja johon en luota 100% että muistaa varoittaa kynnyksistä ja rappusista. En siis ilman laseja näe muuta kuin muotoja ja värejä, en yksityiskohtia. Vaimo pitää musta niin hyvää huolta muutenkin, muistaa kaikki ruokavammatkin ja huolehtii että mulle käy kaikki, oli kyse sitten ravintolasta tai ruuasta tai oikeastaan ihan mistä tahansa. Siksi vaimo onkin paras!
Ja tähän vaimon ylistykseen onkin varmaan syytä lopetella tällä kertaa. Hyvää joulua kaikille, mulla on vielä huominen töitä ja sitten alkaa joululoma. Sitä kestää useampi päivä, mikä on ihan luksusta. Voin sitten kesäisen työkaverini ja Nasun kanssa juoda tilin tyhjäksi ja jatkaa rellestämistä. Ei ikinä uskois että mä olen 22. Kesällä 23. Onneksi mun henkinen ikä sanoo että mä olen 15, ja ilman hymiöitä musta tuntuu että tää mun blogi antaa musta juuri sen kuvan.
POPEDA - MIKÄ MUIJA
Päivä on suorastaan tulvinut nostalgiaa ja levotonta fiilistä. Uudet Calvin Kleinin tuoksut saapuivat tänään luokseni ja olen aivan rakastunut. Molemmat tuoksut ovat aivan täydelliset, vaikkakin eri tavalla. Luulin inhoavani myskiä, mutta ainakin tuossa unisex-tuoksussa se on raikkaan sitruksen lisäksi parhautta!
Tänään hiukset sai myös uuden kuosin. Nyt mätsään tukkani kanssa autoni sisätekstiileihin. Tukkanihan on nyt siis todella lyhyt ja suurimmaksi osaksi musta. Vain keesin päälliosa on punainen. Rakastan tätä uutta tyyliäni.
En ole ollut oma itseni viime aikoina. Viikonloppuna meinasin tappaa itseni stressiin, töissä oli suoraan sanottuna kamalaa ja jos olisin yhtään herkempi ihminen ja olisin kehdannut murtua niin olisin puolet työajasta istunut lattialla takahuoneessa itkemässä. Asiakkaissa ei ollut mitään vikaa vaan työkavereissa. En lähde erittelemään enempää mikä mätti, mutta raskasta oli kuitenkin. HYVIN raskasta.
Ja raskasta on ollut muutenkin. En tiedä kauanko tällaista menoa vielä jaksan. Osittain omasta valinnasta yksinäisyys potkii päähän. Tiedän etten teoillani ehkä näytä, mutta kyllä mustakin olis kiva vakiintua ja elää aikuisten elämää. Ei vaan ole näkynyt noita kelvollisia ja edes jollain tasolla varteenotettavia vaihtoehtoja. Tai yksi on, mutta ei siitä mitään tule kuitenkaan. Jos lähden listaamaan plussia ja miinuksia, niin kuten aina miinuksia tulee enemmän. Juu, ei riitä näköjään mulle että on omillaan toimeentuleva, ihan menestyvä, ok-näköinen, lapseton ja hieman mua vanhempi. Näiden hyvien puolten lisäksi on sitten se miinuspuoli, jossa kaikista suurin on se että maistuu tuo alko hiukkasen liikaa ja aina välillä korkki ei mene kiinni joten putki jää auttamattomasti päälle. Tiedän, ettei täydellisiä ihmisiä ole mutta ryyppyputket on semmonen juttu mitä mä en katso. Tai ehkä katsonkin, jos tästä jotain tulee. Olen kuitenkin jo valmis pettymään. Eipähän ainakaan sitten satu niin lujaa.
Käsittämätöntä tämä ihmissuhdepaska. Sen tietää olevan paskaa, mutta silti sitä kaipaa. Oikeastaan luulen sen johtuvan ihan vain siitä, että kaipaan läheisyyttä, toisen ihmisen kosketusta. En niinkään seksiä, koska en tiedä mitä siitä leikkauksen jälkeen tulee... En ole yhtään varma onko leikkauskohta parantunut täysin, lähinnä pelkään siis mahdollista verenvuotoa. Enhän toki haluaisi olla yhtä veristä mössöä... Noh, josko sitä ensi vuoteen asti odottais, onpahan sitten varmasti kulunut riittävän pitkä aika. Ja sitten olenkin ollut vuoden selibaatissa. Anteeksi rakkaat lukijani että jaoin kanssanne moisen karmeuden... Kyllä, edellisestä kerrasta on kohta vuosi. Että se siitä että MINÄ olisin kevytkenkäinen ja täysin rappiolla. HAHAA.
Nyt tiedän mikä on säälittävyyden huippu. Se on se, kun yöllä nukkumaan mennessä toivottaa hyvää yötä käyntikortille ja asettaa käyntikortin viereiselle tyynylle nukkumaan! Siis jumalauta. KÄYNTIKORTTI! Voiko yksinäisyys riivata niin pahasti, että sitä yrittää hellittää jollakin paperin palalla? Lohdutan itseäni ruualla, liialla nukkumisella ja sillä että keksin kaikenlaita oheistekemistä että voin välttää niiden kipeiden asioiden miettimisen. Tiedän, pidemmän päälle kaikki kasaantuu ja sitten saan ratkoa ongelmia roppakaupalla. Ei kai tää vaan taas mene siihen, että kasaan koko maailman paineet, ongelmat ja surut niskoilleni ja sitten jossain vaiheessa flippaan ja romahdan täysin? Yläasteella kävi näin ja siitä en selvinnyt ilman ulkopuolisen keskusteluapua.
Mä vaan haluaisin, että mulla olis joku jonka kanssa olis hyvä ja ehjä olla. Kyllä, tarkoitan nyt parisuhdetta. Tai edes sellaista järjestelyä, että mulla olisi joku jota halia ja pussailla, jonka kanssa nukkua ja puuhastella kaikenlaisia juttuja ja viettää aikaa. Vähän vakavampi kun friends with benefits - tyylinen ratkaisu. Ilman sitä pussailua mulla olikin jo erittäin lupaava järjestely kasassa, mutta sitten se otti ja kuivahti omaan mahdottomuuteensa. Ehkä se vaan on niin, että toiset ihmiset on tuomittu siihen yksinäisyyteen. Tai toinen vaihtoehto on, että on tuomittu siihen että vaihtoehtoina on yksinäisyys tai suhde huonoon ja kaikinpuolin epäsopivaan tyyppiin. Näitä epäsopivia ja erilaatuisia sikoja on tullut jokunen taas tänä vuonna nähtyä. Enkä ole juuri opikseni ottanut.
Olen ihanasti tämän päivän vaan maannut sohvalla ja katsonut laatuohjelmia (lue: Muumeja) DVD:ltä ja juonut laittoman määrän teetä. Pohdiskelin tuossa että liika tee lienee vaarallista, en jaksanut kyllä asiaa tarkemmin googlettaa tai tutkia. Ei teenjuonti estänyt päikkäreiden ottamista enkä usko että vaikuttaa muutenkaan yöuniin tai niiden laatuun. Eiköhän se mahdolliset uniongelmat johdu jostain ihan muusta...
Odotan kuin innokas pikkulapsi Sokoksen pakettia, sieltä tulee joululahjat perheelle ja mulle kaksi CK:n tuoksua. Mulle itselleni tulee se One (unisex tuoksu) ja One Shock for her. Perheelle tulee siis tuoksuva joulu, koska mulla on kaikille tilattuna tai ostettuna tuoksut. Pikkuveljen kihlatulle ostin Puman Flowing tuoksun jo aikaisemmin, samalla kun kävin etsimässä itselleni punaista kauluspaitaa töihin ja ostin itselleni tuon Espritin Jeans editionin, eli sen vintage-henkisen tuoksun. Vanhemmalle veljelleni ostin Burberryn London tuoksupaketin, isälle Ralph Laurenin Big Pony Blue 2 nimisen tuoksun, äidille Versacen Versus - tuoksupakkauksen ja pikkuveljelle Calvin Kleinin miesversion tuosta CK One Shock tuoksusta. Katsotaan mitä tykkäävät, valitsin tuoksut nimittäin ihan vain kuvausten perusteella! Pienellä riskillä mennään. Ja ostin sitten myöskin vaimolle ja poikani Kettilin kummitädille lahjat, mutta ne sitten eri paikasta ja voisin sanoa että mahtavat löydöt tein. Varmasti ilahtuu vaimo!
En varmaan toviin tarvitsekaan yhtään mitään, olen tänä vuonna uusinut vaatekaappini (toki muuton yhteydessä tein inviksen ja vein sellaisia pois mitä en käytä) ja hankkinut ainakin 10 uutta tuoksua. Vanhoista en kyllä luovu, pitäähän naisella nyt sentään olla kattava arsenaali tuoksuja joka lähtöön. Ai niin, taisin pyytää joululahjaksi vielä yhtä tuoksua, nimittäin Espritin Urban Nature female tuoksua, se oli aika kiva kun nuuskuttelin. Ei sitä tiedä jos vaikka tykästyn jompaan kumpaan CK:n tuoksuun kovasti paljon niin että joudun heti kättelyssä ostamaan sitä muutaman pullon varastoon... Onneksi on olemassa nettikaupat niin vältyin ihmismassojen aiheuttamalta ahdistukselta.
Ja masennuin suunnattomasti kun heräsin, ulkona oli lunta. Inhoan lunta. Lumi on kylmää, märkää, valkoista, sitä menee kenkiin ja yleensä sitä on liikaa yhdessä paikassa! Autoakin joutuu raappaamaan näkyviin... Täytyykin muistaa lähteä töihin hyvissä ajoin että saan auton kaivettua hangesta ja jäästä ajokelpoiseksi. Nyt mulla on kriisi, katsoisinko vielä yhden DVD:n (á 4 jaksoa) Muumeja vai menisinkö nukkumaan... Tietty viime yönä nukuin niin monta tuntia että taidan ottaa vielä kupin teetä ja laittaa uuden DVD:n pyörimään. Näin hurjan jännää on mun elämäni taas. Noh, onneksi tätä ei ole näkemässä kukaan muu kun minä ja kaksi kissaa. Hulttiolapsikin on jossain niin ettei tule edes keskusteluun facebookissa. Nyt on enää jäljellä päätös siitä minkä DVD:n laitan pyörimään! Liikaa vaihtoehtoja. Noh, survaisen tuosta jonossa seuraavana olevan sisään.
Ja teki kovasti mieleni tuossa yksi päivä katsoa taas Hopeanuoli - maraton! Vaimoooooo... ;) Hyvä on, myönnetään! Olen säälittävä ihmisperse. Säälittävyyden huippu. Taidan siis sen myönnettyäni tänäänkin toivottaa hyvää yötä käyntikortille ja asetella sen viereiselle tyynylle. Tsihhih ja puspus.
Nyt sain kyllä juuri tasan tarkkaan sen mitä olin hakenutkin, ja jumankauta millaisiin vaikeuksiin yhden illan humalasta voikaan pieni ihminen joutua! En tiedä kummasta kertoa ensin. Noh, kerron vaikka ensin reissustani työterveyteen. Se on tuoreempi juttu, eikä yhtä likainen. Varasin siis aamulla ajan työterveyshuoltoon koska epäilin poskiontelontulehdusta ja tiesin että on jotain muutakin koska en voinut sulkea silmää ilman kipua. Kipu oli vain oikealla puolella ja joka kerta kun räpäytin silmääni. Hoitaja ei osannut tehdä sille mitään ja passitti mut suoraa lääkärille. Lääkärikään ei meinannut ottaa mua vakavasti kunnes vänkäsin ja vänkäsin ja vänkäsin sen kanssa että katsoo sen mun silmän kunnolla, silmä kun ruukaa olemaan varsin tarpeellinen ihmiselle ja mulla on riittävän huono näkö etten toivo sitä menettäväni. No, katsoihan se ja katsoi vielä tovin uudelleenkin kunnes löysi alaluomesta tulehdusrakkulan. Jee. Ja poskionteloissa on niin paljon turvotusta ettei kuulemma mikään ihme jos vähän kivistää ja koskee. Sain siis antibioottikuurin (ja ne napit on norsun rauhoittavan kokoisia!!!), silmätippoja ja Duactia. Sairaslomaa en ylläri ylläri huolinut.
Ja nyt maanantaina on hyvä kirjoittaa perjantain töppäyksistä, niissä kun riittää puhuttavaa ihan vaan toviksi ja kunhan vaimo kerkiää lueskella niin vaimo varmaan sitten ottaa ja pieksää mut. Noh, olin siis ensin pikkujouluissa ja päätin lähteä siitä eteenpäin piakoin koska siellä oli tylsää. Erään työtoverini kanssa sitten siirryin vakiopubiin jossa sitten iloiseen tahtiin kaatelin juomaa ja siellä oli tunnelma hilpeä ja yksi aivan ihana (!!!) ihminen johon saatoin hitusen vaikka ihastua, toissapäivänä vaihdeltiin viestejä ja tänään olen monta kertaa ehtinyt tuota jo ajatella. Kiitos tuon ihmisen en lähtenyt tappelemaan kun tapani mukaan humalassa otin VÄHÄN kierroksia... Tappelukaveri olis ollu semmonen häijymmän oloinen ja kokoinen kaveri, että ehkä ihan hyvä että mua taas estettiin. Noh, kaupunkiin kun siirryttiin niin tässä vaiheessa homma sitten meni takkuiseksi. Tuon ihanan ihmisen kanssa soiteltiin moneen kertaan ja sitten kippas kappas kehveliä törmäsinkin erääseen liian humalassa olevaan mieshenkilöön joka liimaantui mun kainaloon loppuillaksi. Hyi ja yök. En muista yhtään mitä olen sille selittänyt, mutta mieshenkilöllä oli tosiaan ikää 50+ ja se oli aivan sitä mieltä että mä olen sen elämän rakkaus ja meidän pitää perustaa perhe. JIAIKS! Rakkaalta työtoveriltani tuo mies olikin sitten tiedustellut että eihän me sen kanssa varmasti olla pari ettei hypi vaan varpaille. Mietin että millä helvetillä tästä selviän.
Aamulla oli uskomaton morkkis, siihen asti kunnes ihanan ihmisen käyntikortti löytyi mun rintsikoista. Siihen jäi se morkkis sen siliän tien. Ja vielä enemmän morkkis sai kyytiä kun työpäivän jälkeen (darrassa ERITTÄIN nautinnollinen päivä) vastasin tuon 50+ miehen laittamaan facebook viestiin viileän korrektin ilkeästi että jos olisin elänyt dinosaurusten aikaan, voisin harkita jonkinlaista romantiikkaa mutta kun en elänyt niin en voi. Että anteeksi vain jos olen jotain sellaista sanonut, en todellakaan ole kiinnostunut. Huhhuh. Herra ei vastannut viestiin joten sanoma toivottavasti meni perille.
Katsoin juuri Titanicin ja itkin kuin vesiputous, nyt voisin vaihtaa jonkun toisen leffan pyörimään. Sain joululahjatkin järjestykseen, eikä tarvinnut mennä edes itse fyysisesti kauppaan ostoksille! Odotan innolla millaisia ne itselleni tilaamat CK tuoksut ovat, tilasin sen unisex tuoksun josta taisin aiemmin jo blogata sekä sen One Shock for her. Jälkimmäisestä tilasin myös miesten version pikkubroidille joululahjaksi. Toivottavasti tykkää. Ja jos tuo unisex tuoksu ei ole mun mieleen niin enköhän senkin saa jonnekin suunnalle lingottua. Että halpaa joulua, en saanut edes kaikkia veronpalautuksia tuhlattua. Hyvä minä. Taputusten saattelemana leffa vaihtoon ja lisää teetä koneeseen!
Olen niin väsynyt. Ja koskee niin helvetisti tietää, että mulle ennen niin kauhean tärkeä ihminen on jo livennyt musta niin kauas etten voi muuttaa asioiden kulkua. Väistämätöntä on se, että joku korjaa tämän ihmisen talteen ja pitää parempaa huolta kuin minä; tukee, kuuntelee, välittää, rakastaa, on tavoitettavissa. Korjaa säröt sielussa, herättää sydämen roudan keskeltä talviunesta ja auttaa jaksamaan. Ei minusta ollut siihen.
Kuuntelen Finlandersin Oikeesti biisiä ja mietin asioita. Vaakakuppi kallistuu sellaiseen suuntaan mikä ei ole mulle itselleni millään tavalla hyväksi. Tiedän tekeväni tyhmästi, mutta en voi itselleni mitään. Ette voi uskoa miltä mun kaltaisesta ihmisestä voi tuntua se, että joku haluaa mua, joku tykkää musta, joku pitää mua kauniina... Mun itsetunnossa ei ole vikaa, vaan se vika on siinä millaiseksi olen kuvitellut itseni ja vastaavasti sitten muut ihmiset. Yksinäisyyteen ja hellyydettömään elämään tottuneena tuntuu uskomattoman hyvältä nukkua toisen ihmisen vieressä ja ihan vaan viettää aikaa. Jutella, nauraa, tanssia, seurustella, ottaa muutama juoma, kulkea samalla kyydillä, tehdä erilaisia asioita yhdessä...
Huomasin jääneeni yksin. Olen sairausruljanssin aikana sulkenut ihmiset elämästäni ja yrittänyt teeskennellä että selviän yksin. En selviä. Tai selviän, koska on pakko. Mutta en halua selvitä yksin. Toisaalta en halua päästää ihmisiä lähelleni näkemään kuinka heikkoja hetkiä mulla välillä on. Mulle ehdotettua psykologia voisin kyllä harkita, olisi ihan terapeuttista päästä juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa joka voisi antaa uutta näkökulmaa siihen onko mun tekemiset ja ratkaisut ihan järkeviä ja ennenkaikkea käynkö mä edes täysillä. Tiedän että kaikki mun ratkaisut ei ole fiksuja. Siitä kertoo jo se, että odotan joka hetki että puhelin soi. Puhelimen pitää soida, että pääsen lähtemään.
Nyt täytyy päästä nukkumaan, ajatus ei kulje enää ollenkaan. Turhauttavaa kirjoittaa siitä ettei ole mitään mistä kirjoittaa. Sormet läppärin näppäimistöllä odottamassa naputeltuja sanoja jotka ilmestyvät näytölle. Ei mitään fiksua sanottavaa. Elämä on kahvitahroja, kipeitä hampaita, univelkaa ja enkelinpieruja. Olen niin väsynyt...
Sitä tässä on mietitty tovi. Mitä ne minusta tahtoo? Tuntuu, että jokainen haluaa jotain ja mä en tiedä puolistakaan että haluanko leikkiä mukana. Olen niin kyllästynyt elämääni ja osaan siinä olevista ihmisistä. Päivät ei eroa toisistaan. Herään, käyn Lammilla jos menen iltaan töihin, ajan töihin, ajan töistä kotiin, jumitan / käyn jossain juomassa pari ja menen nukkumaan. Kaikki päivät samaa. Huolimatta siitä vietänkö iltaa kotona vai siellä jossain muualla, olen ihan yhtä onneton ja tuntuu että seurassakin haluaisin vain katsella seiniä ja unohtaa olevani siinä. Olen niin hämmentynyt tilanteesta jossa elän ja oikeastaan olen onneton. Olen suunnitellut asioita paljon, mutta asiat eivät järjesty suunnitelmani mukaan. Asialle olisi varmaan syytä tehdä jotakin.
Mietin tänään nauraen työnkuvaani ja motivaatiotani ylipäätään mihinkään. Jos olisin koulussa ja joutuisin kirjoittamaan esseen työnteostani ja työpaikastani, se olisi varsin mielenkiintoista luettavaa. Täsmennän tätä essee-ajatusta joskus ja ehkä vielä omaksi huviksi kirjoitankin kyseisen esseen, mutta nyt en juuri jaksa kiinnostua Wordin kanssa tappelemisesta. Sitä paitsi luultavasti luetteloisin vain ranskalaisin viivoin (mitä vittua ovat ranskalaiset viivat ihan oikeasti, tavallisia väliviivoja ja luettelomerkkejä vain??!!) asioita joita päähäni putkahtelee. Niin teen itseasiassa nytkin. Vittu.
En osaa enää edes blogata kunnolla. Onneksi kirjoitankin tätä itselleni enkä kenellekään muulle. Fiilistelen tässä kirjoittaessani Kaija Koon biisiä Kaunis, rietas, onnellinen. Pystyn samaistumaan biisin sanoihin jonkin verran ja se saa mut hyvälle tuulelle. Biisi on mahtava. Kaikin puolin Kaijan musiikki on aivan huippua. Mutta tottahan se on, en mä tartte lupaa keneltäkään ja voin tehdä mitä vittua lystään, liian kaunis olen häpeämäänkin. Ehkä pitäis joskus kokeilla sitä häpeämistäkin, mutta toisaalta ei tässä vaiheessa ole mitään väliä enää. Välillä saattaa olla että tunnen pienoista häpeän astetta viime aikaisista tekosistani, mutta se on hyvin ohimenevää. En jaksa enkä halua hävetä että kerrankin tuntui tovin että olin oikeasti elossa. On se parempi kuin se, että ennen koin elämäni huippuhetket kun pääsin nukkumaan. Olisin voinut asua sängyssäni. Rakastan edelleen nukkumista ja löhöilyä, mutta ehkä mun elämään on löytymässä sisältöä.
Sisältöä löytyi elämään huomattavasti lisää kun poni vaihtoi tallia. Millaista adrenaliinia vereen saakaan aikaan se, kun radalla antaa ponille ohjaa, nousee kevyeeseen istuntaan ja antaa ponin painaa kiitolaukkaa niin että tytöltä tulee vedet silmistä! Se on myös niitä hetkiä kun tuntee elävänsä. Kuten muut hetket hevosten parissa. Eläinten kanssa olen eri ihminen. Huomaan sen itsekin. Mutta niille ei tarvitse esittää mitään, ne eivät oleta minusta mitään eivätkä ne odota minulta mitään vastineeksi pyyteettömästä rakkaudesta. Ihmiset eivät ymmärrä käsitettä pyyteetön rakkaus. Kaikesta täytyy hyötyä jotain, tai se ei maksa vaivaa. Eläimet eivät ymmärrä sellaisesta mitään. Niille ihminen kelpaa sellaisena kuin on, kunhan kyseinen ihminen kohtelee eläintä hyvin.
Eksyin jännän äärelle tässä mietiskellessäni. Rasittavaa odottaa josko puhelin soisi tai saisin edes tekstarin, mutta tuskin tänään. Ehkä huomenna. Huomenna aion herätä ajoissa ja käydä sekä ratsastamassa että hoitamassa pikkuponipojat ja käydä koirienkin kanssa lenkillä ennen töitä! Puuhaa riittää, ja se on hyvä. Fiilistelen tässä sen verran vielä että laitoin soimaan Pinkin biisin Please don't leave me. Olen varmaan kuluttanut tämän biisin puhki, mutta siinä on sanomaa. Ja tunnistan itseni tästäkin. En voi tapahtuneille asioille enää mitään ja luultavasti en koskaan opi katumaan tekemisiäni, mutta olen yksinkin ehjä. En pelkää kulkea yksin tässä maailmassa. Ja voi olla että ei kauaa tarvitsekaan. Edellisen lauseen kukin ymmärtäköön tavallaan. Niin minäkin teen ja elän sen mukaan.
Tässä tämä tällä kertaa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Olen vihainen. Aamulla pitäisi olla 8 töissä ja tässä mä edelleen jumitan. Olen niin vihainen ja pettynyt. Pettynyt omaan hyväuskoisuuteeni ja sellaiseen lojaaliuteen josta nyt kärsin niin että sydämeen isketään vaarnaa. Joustan, autan, välitän, olen ylipäätään olemassa ja kiitos siitä on se, että ainoa lupaus jolla oli mun elämäni ja hyvinvointini kannalta konkreettisesti väliä petettiin.
Eilen tätä kiukkua itkiessäni vaimo sanoi jotenkin niin ihanasti (en muista tarkkaa sanamuotoa) että vika on muissa ihmisissä jotka eivät ole sellaisia kuin minä haluaisin kuvitella niiden olevan. Lohdutti paljon. Mutta ei poistanut kiukkua, eikä epäuskoa kanssaihmisiin. Joillekin vaan tuntuu olevan niin saatanan haastavaa toteuttaa sellaisia asioita kuin lainanmaksu ja lähimmäisen auttaminen. Joo, nyt ymmärrän ERITTÄIN hyvin ihmisiä jotka elävät koko ajan miettien mistä saa rahaa, millä ruokkisi itsensä, mistä saisi bensaa autoon. Köyhyys on perseestä. Ei ihmiselämää ollenkaan. Minun tilanteeni oli tuollainen muutaman päivän, jollekulle tuo on arkipäivää.
Ja saatana, kansanedustajien aivopierut rassaavat taas oikein huolella. Tuntui, että nimeltämainitsemattoman persusankarin asiaton laukaisu siitä, että homojen tanssiminen Linnassa LOUKKAA häntä henkilökohtaisesti. Katsokoon perkele toisaalle! Vastaisku kyseiselle lausahdukselle oli kyllä mahtava, Homotanssit. Aion todellakin osallistua itsenäisyyspäivän homotansseihin. Saatan jopa pukeutua omaksi ilokseni mekkoon! Tai jakkupukuun.
En vaan vieläkään näköjään opi olemaan luottamatta ihmisiin tai kyseenalaistamaan mulle kivojen ihmisten perimmäistä tarkoitusta. Miten ihminen, joka on ollut koko sairauden ajan tässä tukena voi yht'äkkiä kokea tarpeelliseksi upottaa moran lapaluiden väliin? Onks se joku primitiivireaktio mitä mä en vaan kykene tämmösenä lällykkälöllykkänössötossukkatussukkatohveli-ihmisenä ymmärtämään? Mä en vaan koskaan opi kuinka näiden ihmisten kanssa pelataan ja kuinka näiden kanssa oikeesti tulee toimia...
Toisaalta, don't hate the player if you can't play the game.
Hain isänpäivälahjaa Alkosta. Ostin pullon aitoa shampanjaa. Oli kyllä hävyttömän kallis pullo, mutta pikkuvikoja. Saatoin ostaa itselleni myös lauantain kunniaksi pullon suomalaista kuohuviiniä, Elysée nro 1 tarttui mukaan. Hetken jo taistelin itseni kanssa ostanko tämän vai rosee version. Tähän päädyin. Saattaa isän ilme venähtää kun huomenna lahjapussista paljastuu aito pullo shampanjaa, ihan sitä samaa mitä formulakisoissakin podiumilla poksautellaan auki.
Joopa. Huomasin kaipaavani sellaista ihmistä jota ei ole olemassakaan. Kuvittelin vain. Kuvittelin kaiken. Aivan kaiken. Ja kärsin siitä nyt niin jumalattomasti. Muistoksi jäi lievä kuume ja hyvin hyvin kipeä kurkku. Ei muuta. Ei mitään käsiin tuntuvaa. Nälkä vain ja kauhea kaipuu toisen ihmisen luo.
Miun pikkupojalla oli tänään vieroitus. Mamma lähti ravitallille reeniin ja poika jäi kotiin. Tulihan se tämäkin päivä nähtyä...
Ja jauheliharuoka oli onnistunutta. Paistoin tomaattia, herkkusieniä, makeaa paprikaa ja grillivihanneksia, toisessa pannussa kärtsäsin jauhelihan texmex-mausteseoksen kanssa ja sotkin nuo kaksi keskenään ja tööttäsin vähän ruokakermaa sekaan ja ääntä kohti. Oli oikein maukasta.
Tai jotain sinne päin. Kaikkia kuningasideoita ei ehkä tarvitse toteuttaa, mutta ei kai aikaa voi kääntää enää takaisin. Enkä kääntäisi, vaikka voisinkin. Joskus musta tuntuu, että tätä mun elämää elää joku ihan muu. Tai joku muu tekee näitä urpoja päätöksiä mun puolesta. Sekoiltu on taas huolella ja jopa on kehoitettu kääntymään nuppilääkärin puoleen. Ei varmaan ihan huono vaihtoehto. Voisi keskustelu olla ihan tarpeen.
Minä kuulen suden huudot, vai ovatko ne kuitenkin omia huutojani keskellä painajaisten loputonta suota? Noh, ei sen väliä. Toivoin että kotimatkalla osuisin vaikka hirveen että olis tämä paska loppu. Oon niin väsynyt tähän kaikkeen, koko elämään, sairauksiin... Onneksi huomenna on vapaapäivä, saan vähän ajatuksia kasaan.
Joopa joo. Nyt on käyty sitten luupattavana, kokemus oli sinällään ihan jännä ja mielenkiintoinen, ehkä jopa kivuliaskin. En päässyt päiväkirrasta kotiin samana päivänä vaan jouduin yöksi osastolle. Koettelemus alkoi maanantaiaamuna kello kymmenen. Homma alkoi vaatteiden vaihdolla, päivähuoneessa lueskelulla ja sitten kello 12 maissa laitettiin tippa oikeaan käteen ja annettiin alkulääkitys ja homma pääsi alkamaan. Puolen päivän jälkeen mut kuskattiin sängyllä toimenpidehuoneeseen jossa heitin housut hittoon ja loikkasin lavetille makaamaan. Jalat sidottiin tukiin ettei nukkuessa nytkähtelyt aiheuta mitään kamalaa. Viimeinen asia mitä muistan on se, kun mulle isketään sellainen yläasteen köksäntunneilla käytetty suojamyssy (sienihattu) päähän ja anestesialääkäri tulee laittamaan mut unille.
Sitten heräänkin vinkumaan hirveää kipua alavatsassa. Siihen ei tuntunut auttavan mikään. Sain suonensisäistä kipulääkettä, ei vaikutusta. Sain suun kautta kipulääkettä, ei vaikutusta. Vasta kolmas kipulääke (suun kautta otettava pitkävaikutteinen) auttoi ja uskalsin tovin nukkua. Herättyäni ei ollut kipuja. Ruokaakin saatoin jopa harkita. Virhe! Siirryin hoitsun avustamana päivähuoneen puolelle ja sain eteeni leipää, jogurttia, hedelmiä ja teetä. Työstin kaksi leipää ja meinasin vieruskaverilta pyytää että ojentaisi mulle päärynän, mutta en kerinnyt sitten pyytää kun tuli niin karmea olo. Sain juotua peräti puolikkaan kupin teetä ja ajattelin juuri pyytää sitä päärynää, mutta sitten päässä rupesi pyörimään ja tuli hyvin puistattava olo. Siis aivan karmea. Katsoin anovasti hoitsua joka tulikin kysymään että onko kaikki hyvin. Sain soperrettua että ei ole, nyt on HYVIN paha olo. Hoitsu pyysi nousemaan ylös tuolista, että hän veis mut takaisin heräämöön mutta eipäs onnistunutkaan kun en pysynyt edes sen vertaa tolpillani että jalat olis kantanu yhtään. Siispä kahden hoitsun voimin takaisin sänkyyn ja lisähappea naamariin. Hapen johdosta olo sitten parani sen verran että uskalsin nukahtaa. Kello oli tuohon aikaan ehkä puoli kolme.
Nukuin tovin aikaa, mutta paha olo ei suostunut lähtemään. Heikotti, enkä edes vessassa voinut käydä yksin. Ei sillä että siitäkään olisi mitään tullut, istuskelin pöntöllä minuutteja odotellen josko jotain tapahtuisi. Taisi vaan ujopissa iskeä kun hoitsu oli samassa kopissa. Onnistui sitten kummiskin. Pääsin takaisin sänkyyn happinaamarin kanssa ja pyysin että soittavat iskälle etten ole siinä kunnossa että voisin lähteä vielä mihinkään, tulisin sitten taksilla perässä jos saisin mihinkään edes lähteä. Noh, ei mennyt montaa minuuttia niin iskä olikin sitten siinä sängyn vieressä pitämässä kädestä. Siinä se istui koko sen pari tuntia odottamassa tietoa siitä pääsenkö mä kotiin vai jatkanko osastolle. Päättivät lopulta soittaa vuodeosastolle että tulevat mun hakemaan. Yöksi menin naistentautienpolin vuodeosastolle. Meinasivat jättää mut ilman iltapalaa ja heikosta hapesta johtuen jatkoivat suolaliuoksella tiputusta yön. Vessassa pystyin illalla jopa käymään itse. Sitä riemun määrää! Illalla katselin Täydelliset naiset ja pari jaksoa Sinkkuelämää ja sitten nukkumaan.
Aamulla en ihan tuntenut itseäni ihmiseksi, mutta päästivät kuitenkin osastolta. Yhdeksän aikaan iskä tuli hakemaan ja piipahdin apteekissa hakemassa uudet lääkkeet (eli siis minipillerit, kerron kohta miksi) ja sillä aikaa iskä haki mulle leipomosta tuoreita sämpylöitä ja MUSTIKKAPULLAA <3 Siitä sitten kotiin, kotona puhelin soi koko päivän. Töistä soiteltiin, kaverit soitteli (osa ainakin), äiti soitti, iskä soitti... Iltapäivästä heikotti vielä, mutta muuten oli ihan jo elinkelpoinen olo. Istuminen ja kyykistyminen eivät luonnistuneet silloin, eivätkä hirveän hyvin vieläkään. Puoli-istuva asento on paras.
Aivan, lääkkeistä. Olen siis syönyt tähän mennessä Meliane-merkkistä yhdistelmäehkäisypilleriä. Yhdistelmäehkäisypillereitä olen syönyt muistaakseni vuodesta -05. Sain leikkaavalta naistentauteihin erikoistuneelta lääkäriltä huudot, koska joku ajattelematon idiootti on mennyt määräämään yhdistelmäehkäisypillerit ihmiselle jolla on aurallinen migreeni ja joka kaikeksi onneksi myös tupakoi... Olen siis tietämättäni monta vuotta ollut vaarassa saada kohonneella riskillä aivoinfarkti. Mielenkiintoista. Lisäksi olen pituuteeni nähden liian painava. Suunnittelin aloittavani mehujätskidieetin. Mutta niin. takaisin pillereihin. Koska kuukautiseni ovat niin saatanan kivuliaat, en voi olla ilman pillereitä. Siirryin siis syömään Cerazette-merkkisiä minipillereitä. Veikeää, näistä ei pidetä ollenkaan taukoa. Saattavat jättää kuukautiset kokonaan pois. Huippua!
Haluan kotiin happiviikset. Ne oli mahtavat, hengittäminenkin niin paljon helpompaa. Olen unohtanut kirjoittaa tähän tekstiin jotakin, mutta en kuollaksenikaan muista mitä. Olo on vaan sellainen etten saa mistään kiinni enkä oikeastaan kaipaa elämääni mitään sisältöä. On helpottavaa kun kukaan ei soita, ei tekstaa, ei meilaa... Ja silti kaipaan sitä, että joku ottaisi lujaan halaukseen ja valehtelisi edes että hetken kaikki olisi hyvin. Kaipaan sitä, kun joku nukkuu vieressä ja vaikka kuorsaakin, kunhan pitää kainalossa. Ei tämä ole elämisen arvoista tämä minun elämä. Ei ainakaan näin. Vittu.
Haluaisin hirveästi pukea näitä päässäni vellovia ajatuksia jotenkin sanoiksi, mutta ei niitä voi kai tänäänkään pakottaa. Odotan jo nyt puhelua joka mun pitäisi alkuviikosta saada, veikkaan että sitä puhelua ei koskaan tule. Mutta ei sillä niin väliä. Tai ketä minä huijaan, onhan sillä väliä!
Viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti nukkumassa tai vaihtoehtoisesti hypin seinille. Viikon päästä eli maanantaina 17.10 mulla on aika LOOP-hoitoon päiväkirurgianpoliklinikalle. Keskiviikkona 12.10 mun pitää soittaa sairaanhoitajalle joka tekee mulle puhelinhaastattelun. En kyllä ymmärrä mihin siinä menee vartti, mutta voinhan mä itsestäni jonkun tädin kanssa jaaritella sen vartin. Luultavasti puhutaan siitä että mitä kaikkea en saa tehdä LOOP-hoidon jälkeen heti ja varmaan saan ohjeet miten pitää valmistautua maanantaihin. Aikaa varatessani tuohon LOOPpiin täti muisti monta monituista kertaa mainita että pariin viikkoon operaation jälkeen ei saa mennä uimaan tai olla yhdynnässä. Varmaan piti mua hulluna kun muka-hauskana vitsinä heitin että ai perhana, pitääkö mun kokonaiset kaksi viikkoa olla erossa rakkaista harrastuksistani. Ei ehkä ymmärtänyt vitsiksi koska asiaa piti monta kertaa korostaa. Yritin kyllä selittää että se oli vitsi, mutta kai kun on "nuoresta" henkilöstä kyse niin pitää asia varmistaa. Mun kohdalla ei tuosta yhdynnästä ainakaan ole niin kovaa pelkoa ja järveen / muuten uimaan suuntaan yleensä vain humalassa. Hehee.
Olen rikkonut läppärini Enter-näppäimen. Se lähti tyylikkäästi irti ja nyt se liikkuu erittäin epämiellyttävästi ja ei edes ota jokaista painallusta. Rasittavaa. Huomenna aion jäädä yöpymään Lammille, eli täytyy pakata työvaatteet mukaan niin voin sieltä suoraa suunnata töihin viihtymään - siellä tuskin käy taaskaan alkuviikosta ketään. Pitkä viikonloppu tiedossa, KIITOOOOS.
Eilinen 14h työpäivä painaa sen verran jaloissa ja päässäkin vielä että taidan suunnata nukkumaan.
Tajusin tänään kun krapuloissani ja morkkiksissani möngin töihin etten enää tiedä kuka mä oikeasti olen. Haaveilin siitä, että saisin olla edes hetken niin ettei kukaan muistaisi mun olemassaoloa, saisin vaan levätä ja ihan vaikka vaan nukkua päivän. Mun elämä tuntuu niin kauhean rankalta ja vastenmieliseltä. Teenkö oikeutta elämässäni oleville ihmisille väittämällä että mun elämässä on jotain elämisen arvoista? Muutakin kuin ajatus poispääsystä. Tuntuu niin hirveältä tuomita toinen ihminen tähän samaan helvettiin missä minä elän. Olen kertonut itsestäni liikaa. Olen riisunut itseni alasti ja näyttänyt jokaisen arpeni. Ja ensimmäisen kerran elämässäni olen saanut ehdottoman hyväksynnän. Pelkään, että tämä kaikki leviää käsiin.
Ahdistuin, koska luin tänään tyttöni blogia. En tiennyt millaisia ajatuksia hänellä on meistä, tai tiesin mutta en kuitenkaan tiennyt. Haluan pitää hänet elämässäni, mutten halua tuomita häntä elämään myötä kanssani tätä helvettiä. Ristiriitainen tilanne johon en keksi mitään kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Tulen niin surulliseksi kun edes ajattelen elämääni. Olisi parempi olla ajattelematta. Onneksi huomenna saan sentään nukkua pitkään ja parannella selkääni.
Kuolema meinasi koittaa töissä. Purin tukkukuormaa ja nostin muistaakseni kokislavaa, selästä kuului MAHTAVA rusahdus ja putosin naamallani moppaamaan lattiaa. Itkuhan siinä pääsi ja meinasin jo lääkäriin siitä suorilla lähteä. Mulla on selän kanssa ollut ongelmia aina ja ikuisesti, mutta ponin kanssa heitetyn kuperkeikan jälkeen ollut jotenkin paljon pahempi. Töissä laitosmies katseli mun menoa tovin aikaa ja sitten kysyi että onks selkä mistä kipeä, että kyllä hän sen korjaa. Ei muuta kun lavetille makaamaan ja niin se laitosmies vaan otti ja rusautti selän kuntoon! Ja mun ihana pomo varmuuden vuoksi soitti mulle ja sanoi että voin tulla iltaan töihin ihan siltä varalta että mun selkä suorittaa tee-se-itse-amputaation ja joudun aamulla suuntaamaan lääkäriin ainakin tablettikerjuulle. Hyvää vauhtia musta on tulossa pilleristi. Nappia löytyy isoa, pientä, punaista, vihreää, valkoista, vahvaa, mietoa ja riippuvuutta aiheuttavaa.
Nyt juon teetä ja työstän Hesestä haetun krapularuuan jämiä. Muumeja taidan laittaa vielä DVD:ltä pyörimään, nyt on ihan sellainen fiilis.
Repäisen itseni hetkeksi irti tästä kaikesta. Eilenkin repäisin, ehkä taas pikkuisen liikaakin. Olin Salamaseepran kanssa baarissa (otettiin yhdet!) ja stressaavan työviikon päätteeksi olen saattanut avautua siitä ja tuosta ja tästä. Tuosta taudista lähinnä. Vannotin kyllä pitämään turpansa kiinni, kaikkien työkavereitten kun ei tartte asiasta tietää yhtään mitään. Lupasi kyllä, mutta oli myöskin kauhuissaan että tän ikäinen käy läpi sitä mitä muilla on edessä tyyliin 10-20 vuoden päästä. Noh, ei siitä sitten sen enempää.
Helvetillinen työviikko on ohi, aion tästä lähteä kaupan kautta kohti Lammi-cityä jossa aion öitsiä kera saunan ja herkkuruokien. Tänään ja huomenna on eläinpäivä, tiedossa koiria, kissoja ja PONEJA <3 En olekaan koko viikkoon käynyt katsomassa minun pieniä karvakorvia. Eli vaatetta päälle ja Mersun keula kohti Lammia, kaupan kautta!
Tulokset tulivat. Minulla on keskivaikea dysplasia, eli syövän esiaste. Huippista. Ja joudun sinne halvatun LOOP-hoitoon, Että näin. Olen ehkä hieman surullinen ja masentunut. Perkele. Menen nukkumaan.
Tänään piti olla huippukiva ilta. Niinhän se joo olikin, kunnes kaikki rupes takkuamaan. Ensinnäkin meinasin oksentaa suihkuun mennessä, olin toissapäivänä laittanut ämpäriin likoamaan lapasia että pesen ne. No, ne haisi jo niin pahalta että kävelevät vastaan. Hyi yök. No, ne pyörii nyt uusintakierrosta koneessa. Sen lisäksi ostamani mansikkasiideri(kuohari) on ihan jäätävän pahaa, heseruokaa oli liian vähän, työpäivä oli kamala, mun tyttöystävä on tehnyt katoamistempun ja True Bloodkin jumittaa! Olen ihan viittä vaille kypsä sulkemaan puhelimen ja menemään nukkumaan, kiukuttaa niin kamalasti. En kuitenkaan ihan vielä aio tehdä niin. Aion keskittyä olemaan kiukkuinen.
Ajattelin tässä iltapuhteeksi kirjoittaa oman kokemukseni kolposkopiasta. Tämä siis rohkaisuksi sille joka on kyseiseen operaatioon menossa eikä löydä kuin kauhukertomukset netistä. Minulla oli kyseinen operaatio pari viikkoa sitten, ja odottaminen aulassa oli kaikista pahin vaihe koko hommassa. Esilääkitykseksi otin kotona yhden nelisatasen buranan ja Diapamin, ilmoittautumistiskiltä sain jännityksen takia toisen Diapamin. Olin siis hyvin tolkuissani ja tietoinen siitä mitä ympärilläni tapahtuu, olo vain oli hyvin rauhallinen. Koko tutkimus housujen poisottamisesta housujen takaisin pukemiseen kesti maksimissaan kymmenen minuuttia. Minullahan ei papa-kokeen ottaminen tunnu missään joten tiesin sen verran operaatiosta odottaa että ei se kipeää voi sietämättömästi käy. Älkää missään nimessä lukeko kauhukertomuksia netistä, positiiviset kokemukset eivät ikinä päädy julkisuuteen. Toivottavasti tämä teksti löytyy kun Googleen laittaa hakuun kolposkopia...
Itse operaatio siis kulki seuraavalla tavalla:
Tässä teille, kerrankin hyviä kokemuksia. Toivottavasti tästä tekstistä joku saa rohkeutta!
Joo, ei siitä näköjään mitään tule kun ei toinen pidä lupauksiaan. Tuntuu taas niin pahalta. Annoin liian aikaisin itselleni luvan haaveiluun ja siihen tolkuttomaan ihastumiseen. Nyt sattuu. Turhaan valvottuja öitä ja kerättyjä univelkoja. Kyllä se tähän päivään asti tuntui sen arvoiselta. Ei enää. Haluan kasvattaa sen panssarin sydämeni ympäri niin ettei kukaan pääse sisään, en yksinkertaisesti enää tähän elämäntilanteeseen jaksa tämmöistä parisuhdepaskapelleilyä. En jaksa ottaa turpaani ja pettyä kerta toisensa jälkeen. En vaan jaksa.
Viime päivät on olleet niin vaikeita... Liian vähän unta ja nyt tämä. Tuntuu kun kaikki kaatuis niskaan. Unohdan asioita ja päivät on yhtä alamäkeä. Pinna palaa ja vanne kiristää päätä. Eikä tää päänahan tulehtuminen ihottuman takia auta asiaa. Kipu, kutina ja kirvely on aika kovaa. Oleminen on taas varsin tuskaista. It sucks to be me.
Voi jehna, nyt on Kylli-täti ihan jäätävän ihastunut. Kai sen jo voi myöntää ihan avoimesti. Mutta kun se nainen on vaan niiiiiiiiin ihana! Töissä leijaillaan vähintään puol metrii lattian yläpuolella ja kotona pikkusen vielä korkeemmalla.
Muuten oon ehkä vähän surullinen, tänään on taas yks niitä huonoja päiviä. Kipuja on ollut taas niin vatsassa kun selässäkin, hankalaa löytää siedettävää asentoa. Haluaisin ajatella että tää on normaalia, mutta mä tiedän ettei ole. Veikkaan että osittain mahan kivut säteilee selkään ja osittain sitten selkä on kipee kiitos mun pikkuorin joka päätti alkuviikosta loikata mun selkään ja jättää kavioilla käyntikortin...
Huomenna on pitkä päivä töissä joten lienee suotavaa että olisin lähes työkuntoinen. Täytynee siis siirtyä lepotilaan tuonne alkoviin verhojen taakse. Ehkä huomenna on parempi päivä eikä niin kolota ja koske. Toivossa on hyvä elää. :)
Edellisestä kirjoituksesta on kokonainen kesä aikaa. Kesä on mennyt hieman, tuota, vauhdikkaasti kun en ole ajan kulussa pysynyt mukana. Kesäkuussa ajattelin että viikon sisään katsastan auton ja nyt on jo elokuun loppu enkä ole vieläkään katsastanut autoa. Olen saamaton vätys.
Oikeasti olen vaan ollut töissä niin kiireinen etten ole ehtinyt edes ajatella mitään bloggaamista. Lisäksi tuo kolmen kuukauden ikäinen poitsu pitää kiireisenä. Mutta ei mainintaa enempää tähän blogiin poitsusta, poneille on oma blogi jonne ei ruodita näitä asioita joista täällä puhutaan.
Sain kutsun sinne halvatun tähystykseen jossa otetaan koepaloja kohdunkaulalta. Toivon ja rukoilen että ei löydy mitään mistä ottaa koepaloja, mutta pahoin pelkään että sieltä saattaa löytyä vaikka ja mitä ei-niin-mukavaa. Syöpä tässä kai on se kaikista pahin mitä pelätään... Kirjoitin heikkona hetkenä testamentinkin, pitäisi vaan saada siihen vielä kahden todistajan allekirjoitukset että olisi pätevä. Ehkä vaan revin koko paperin.
Kesäkausi on lopuillaan. Käsiin jäi työpaikka, uusi asunto ja ihan huiput kaudenpäätösbileet joissa meinasi tapahtua yhtä sun toista. Naisten saunasta tuli sekasauna, pojat heitti mut järveen ja kiitos uusien rastojeni meinasin hukkua. Olen nyt innostunut hiustenpidennyksistä, tällä hetkellä mulla on violetit rastat takatukassa ja kirjahyllyn päällä on odottamassa kolme punttia kuitupidennystä jolla saadaan tehtyä pikkuletit mun tukkaan. Ihanaa kun on työ jossa saa olla tyyli vapaa hiusten kanssa.
Töissä saanut painaa ihan törkeän pitkää päivää, lauantaina tuli 15 tuntia oltua duunissa. Vieläkin painaa jaloissa. Nukkumaan siis voisin mennä.
...kehtaako sille tarjota pelkkää hernesosekeittoa ruuaksi. Löysin kivan ohjeen ja haluaisin kokeilla sitä, mutta en tiedä miten sellainen herättää kiinnostusta ihmisissä tulla illalliselle... Paitsi jos sitä soppaa tarjoais alkukeittona. Vaan tuskin kukaan innostuu...
Odottelen vielä niitä kesävaatteita, tällä viikolla pitäis tulla paketti!
Sunnuntaina lupasin tehdä äidille ruokaa ja tarjota kuohuviiniä. Menu sisältää kahdella eri tavalla marinoituja katkarapuja, uunilohta kera uuniperunoiden ja tuoreen parsan ja jälkkäriksi sitten varmaan jotakin rahkaa tai kiisseliä. Haa! Voisin tehdä alkukeitoksi tuota hernesosekeittoa. Olenpas minä ovela.
Myös kaikille mitättömille paskiaisille. Kylli-tädillä oli mainio vappu. Olin koiravahtina la-su ja myöhään lauantaina vanhemmat tuli takaisin kartanolle, tehtiin vappuruokaa, pelattiin korttia ja juotiin kuohuvaa. Oli mukavaa viettää aikaa koirien kanssa, kupsuttelin haravalla lehtiä pois pihasta ja puuhastelin muutakin mielekästä.
Laitoin just kesävaatteetkin tilaukseen. Tilasin farkkuhaalarin, harmaan shortsihaalarin, keltaisen mekon ja sukkia sekä korvikset. Ja nyt vois sitten laittaa paapimaan kun unestaa.
Minä sain lahjaksi uuden ihanan paidan äidiltä. Sille ei mahtunut kun kinnasi tissien kohdalta niin minä pienemmän rintavarustukseni kera sitten sain tuon paidan. Aivan ihana, sininen paita ruuduilla ja sellaisilla painonapeilla. Pitkähihainen, äärettömän kevyttä ja ohutta kangasta. Mukavan kesäinen ja aivan varmasti helteillä viileä. Mutta en vieläkään saanut huuto.netistä huudettua sitä kivaa vaatepakettia. Täytyy katsella sitten jotain muuta. Aika mauttomia vaatteita ihmiset myy eteenpäin, ja huonokuntoisia.
Ja jostain kumman syystä mun haarat on niin kipeet että huhhuh. Tosi vaikeaa istua ja liikkua. Ei mulla oikeasti ole edes mitään asiaa miksi bloggaisin tänään pidempään. Katselen Vihreää mailia.
Tahdon syliä. Nyt just ihan heti.
Joopa, tää päivä onkin sitten mennyt aika pitkälti vaakatasossa kylmä pyyhe silmillä nukkuessa. Aivan hirvittävän kamala migreeni, alkoi jo päivällä. Tänään piti olla työpäivä, enkä sitten saanut saikkulappua kun ei ollut vapaita aikoja terveysasemalle. Onneksi pomo ymmärsi kun soitin sille ja selitin että yritin tosissani sitä lappua saada ja että olo on niin hirveä että en kyllä kykene töihin menemään. Väänsin puhelimessa itkua kun päähän sattui ja valo otti silmiin ja oli huono olo. Välittömästi puhelun loputtua rupesinkin sitten iloisesti oksentamaan ja oksensin muutaman kerran. Ei muuta kun litra vettä kurkusta alas ja takaisin nukkumaan. Heräsin takaisin elävien kirjoihin kuuden jälkeen illalla.
Viimeksi samanlainen oli tuossa talvella, sillon tosin iski töissä ja piti lähteä kesken päivän kotiin. Kotimatka ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä ja on suorastaan ihme että en kolaroinut matkalla. En muista muuta kun sen olon että pakko skarpata ja selvitä kotiin, ja sen että hoin itselleni matkalla että en oksenna, en oksenna, en oksenna... En muista että olenko tullut keskustan poikki vai moottoritien kautta. Kotiin tullessa oksensin alaoven eteen roskiksen viereen ja heti sisään päästyä heittäydyin vessaan ja oksensin siihen vielä uudestaan. Hurraa. Tänään oli helpompi kun olin jo valmiiksi kotona ja heräsin siihen migreeniin. Pitänee pyytää lääkäristä tehokkaampaa lääkitystä migreenin hoitoon ja estoon, tai ainakin siihen helvetillisen kivun lievitykseen. Miranaxia/Miramaxia söin joskus kuukautiskipuihin, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Migreenilääkityksenä sitä käytetään myöskin, mutta en usko että se mulla tehoais siihenkään. Onhan ne napit toisaalta ihan vinkeitä sinisiä, melkein joku vois erehtyä luulemaan ettö viagraa popsin menemään...
Eilen tuli sitten lähete sinne kolposkopiaan. Puolen vuoden hoitotakuun puitteissa pääsen sinne, aika on syyskuun alkuun varattu. En todellakaan ole innoissani menossa sinne ja toivonkin että muutokset häviävät tällä aikaa kokonaan. 90% nuorilla olevista muutoksista häviää vuodessa, ja muutosten havaitsemisesta on kulunut vuosi tuossa syyskuun kieppeillä. Teoreettinen mahdollisuus sille siis on, paitsi jos kyseessä on syövän esiaste, sittenhän se ei katoa mihinkään vaan on ja pysyy ja pahenee.
Ohhoh, olinpa sitten iloisesti unohtanut maksaa yhden laskun, jonka eräpäivä oli kuukausi sitten. Hupsis? Noh, näitä sattuu. Viimeksi oli ihan sama juttu, maksoin sitten kaksi laskua - toisen ajoissa ja toisen myöhässä. Mitään maksumuistutuksia ei kyllä näkynyt missään, mielenkiintoista sinällään. Jaaha, kai se täytyy mennä jotakin ruokaa puuhaamaan kun on kamala nälkä. Tai tekee jotain suolaista mieli. Vois tehdä nuudeleita ja hapanimeläkastiketta. Eikun perhana, mullahan on eilisiä chicken wingsejä! Syön niitä, oli kylmänäkin aika makoisia. Joo. Niin mä teen. Ja katselen muumeja.
En ole pystynyt perjantain jälkeen kyennyt ajattelemaan järkevästi. Olen peloissani. Ja pieni ja yksin. En tiedä kenelle enää puhua tai keneltä hakea tukea. Solumuutoksia oli edelleen. Saan lähetteen naistentautien polille jatkotutkimuksiin, en edes jaksa muistaa kyseisen operaation nimeä. Tiedän sen verran, että mulla on parantumaton sairaus johon ei ole olemassa hoitoa. Vaihtoehtoisia viruksia on sata ja niistä 13 aiheuttaa kohdunkaulansyöpää. Joo, eli mulla on HPV. Ja mun tuurilla mulla on sellainen virus joka aiheuttaa syöpää. Olen peloissani. Helvetin peloissani. En vaan pääse yli siitä että kaikki tää tapahtuu mulle. Epäreilua.
En ole tyytyväinen edes eiliseen vaalitulokseen. Enkä siihen etten saanut sitä kivaa kämppää. Mutta pääasia että sain Ikeasta torstaina kaiken tarvittavan. Nyt multa näyttäis puuttuvan enää kylpypyyhkeet, veitsisarja ja DVD-soitin. Muuten on aika pitkälti kaikki. Ja vein tänään UFF:n laatikkoon kolme muovipussillista vaatetta, tuli oikein hyvä mieli kun niitä etsiskelin koko yön. Kahteen asti ainakin kun en saanut unta. Rekisteröidyin huuto.nettiin ja yritän huutaa sieltä yhtä vaatesettiä. Että eipä tässä sen kummempaa.
Oon yrittänyt puhua perheelle tuosta sairaudesta. Ne ei huomioi sitä, että prosentuaalisesti sen syöpäviruksen kantaminen on kohtuu todennäköistä. Mutta mitäänhän ei voi varmaksi sanoa ennenkuin mä pääsen tutkimuksiin. Jännittää niin paljon että oksettaa. Mitä nopeammin saan lähetteen sinne polille, sitä parempi. Pelkään vaan sitä tulosta ja toivon olevani väärässä. Olen masentunut ja yksinäinen. En jaksa esittää muuta. Kirjoittelin yhden lupaavan naisen kanssa sähköpostia ja jouduin katkerasti pettymään. Se antoi ymmärtää olevansa vapaa ja kiinnostunut, mutta yllätys yllätys, sillähän on mies ja lapsi. Lapsesta tiesinkin mutta miehestä en. Törkeää harhaanjohtamista. Olen oikeasti surullinen, ei noin saa tehdä toiselle ihmiselle! Toisaalta se ei tiedä mitä mun elämässä on menossa ja varmasti pyytäisi anteeksi jos tietäisi. Se vaan ei lohduta nyt.
Mietin ihan tosissani tässä parina yönä että mun pitää kirjoittaa testamentti. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ei sais olla tämmösiä ajatuksia tän ikäisenä. Testamentti. Ikää 22. Morjes. Ehkä en halua sekoittaa ketään tähän mun elämään, ei kenenkään tarvitse joutua katsomaan tätä taistelua joka on etukäteen jo hävitty. Säälin mun vanhempia kun ne joutuu katsomaan tätä, ja silti valehtelee itselleen eikä hyväksy totuutta. Ne on joutuneet kärsimään mun takia niin paljon, ja katsoneet liian pitkään tätä taistelua. Onhan se jo ihan fakta etten mä elä pitkään. Mä tulen kuolemaan ennen mun vanhempia. Ja mun vanhemmat ja veljet joutuu katsomaan sen katkeran taistelun. Ne tulee näkemään nousun ja lopullisen tuhon. Ja se surettaa mua. Se murskaa mut. Tää on niin väärin. Ei kenenkään pitäis joutua katsomaan oman lapsensa taistelua. Se on väärin, rumaa ja erittäin epäoikeudenmukaista. Jos mä olisin eläin, mut olis jo hoidettu. Toisaalta, jos mä olisin eläin, mut olis jo lopetettu. ARMOA!
Ei tää homma ole nyt mennyt ihan putkeen. Haikailen ihmisten perään, haluaisin viettää niiden kanssa aikaa ja hengailla jonkun kanssa... Ja miettiä näitä asioita. Pelkään perjantaita ihan mielettömästi, en halua oikeastaan edes tietää tuloksia. Olen jotenkin ihan varma, että solumuutokset on pahentuneet ja niiden joukosta löytyy syövän esiastetta. Tai no, tuosta papastahan joutuu vielä jatkotutkimuksiin jos muutoksia edelleen on. Ja ehkä mun hermot ei kestä sitä. Vähän ehkä on turhan jännää tämä elämä ollut viime aikoina. Kaipaan taas sitä tylsää elämää kun elämä oli syömistä, juomista, nukkumista ja päätöntä palloilua. Ei mitään tämmöstä terveys- ja parisuhdepaskaa. Tai sitten haluan semmosen tappavan tylsän suhteen jossa vaan katsellaan telkkaria yhdessä ja nukutaan ja käydään tallilla ja ollaan tylsiä. Joskus heittäydytään niin hurjiksi että mennään syömään jonnekin.
Kai tässä täytyy ruveta katselemaan uutta astiastoa kun menee lusikat jakoon pikkubroidin kanssa. Taidanpa samantien ruveta katsomaan millaisia astiastoja netistä sais tilattua. Lähinnä lautasia, syviä ja matalia. Nuo valkoiset rumilukset lähtee nuorison matkaan. Ja mä en ole vieläkään löytänyt asuntoa. Tosin vasta tän kuun lopulla tulee ilmoitukset niistä jotka vapautuu 1.6 jolloin mä ajattelin muuttaa hus hittoon tästä. Romua on kyllä enemmän kun yks ihminen ja kaks kissaa tarttis. Nooh, toivotaan että löytyy meille koti josta ei ihan äkkiä tartte muuttaa pois. Inhoan muuttamista. Mutta nyt niitä astiastoja katselemaan!
Jep, nälkäkiukkukuuri on ohi ja sen ansiosta painoa tippui kaksi kiloa ja senttejä useita. Ei ole mittanauhaa, en voi tarkistaa tarkkaa lukua... Mutta olen tyytyväinen kun saan syödä taas, kunhan vaan katson hiilarit kaikesta mitä syön. Tietysti kaikki missä ei ole tietoa ravintosisällöstä on hiilaritonta ;)
Tänään olen pitäytynyt kuurissa ja hyvin on mennyt. Illalla meinasi tulla vähän nälkä, mutta siitä selvittiin juomalla paljon ja tekemällä ruokaa heti kun tulin töistä kotiin. Töissä teki mieli vetää koko kuuri läskiksi kun pomo rassasi mun hermoja. Ai jumalauta. Akka parkkeerasi hanurinsa viideltä pöydän nurkkaa ja istui siellä puoli yhdeksään asti. Itse aloin kiukuttelemaan seittemän aikaan, siihen saakka katselin menoa hermot jotenkuten kasassa. Muija ihmetteli kun kiukuttelin vielä loppusiivouksen aikaan, arveli että johtuu dieetistä ja sanoi että toivoo etten mä koskaan laihduta. Lupasi se mulle synttärilahjaksi tuota essun jossa lukee vuoden työntekijä. Vittu mikä paskiainen. Noh, onneksi mä pääsen ens kuussa tuolta vaihtamaan paikkaa nyt kun on sopparikin kirjoitettu.
Postissakin kolahti jännittävä kirje. Kaveri jonka kanssa välit on olleet poikki 2,5 vuotta laittoi kirjeen. Kirjoitti kuinka on ikävöinyt ja haluaa olla ystävä. Perjantaina menen käymään kaverin tykönä ja katsotaan päästäänkö taas sopuun ja jutuissa siihen mihin jäätiin. Aikuisiällä tämmöset välirikot on ihan tyhmiä ja ystäviä ei koskaan ole liikaa. Uskon että asiat on korjattavissa. Vooooi halvattu kuinka väsyttää.
Victor Mike, eli natoaakkosilla sanottuna VM eli vituiks män. Ihan tuskaa olla grillillä töissä kun ranskikset himottaa niin saakelisti. Selvisin päivän toiseen välipalaan asti. Sitten houkutus kävi liian suureksi. Eli jätin suosiolla iltaruoan syömättä. Huomenna en aio sortua, vaan taktikoin päivän syömiset niin että syön töissä lounaan (ateriapatukka) ja toisen välipalan. Nuo ruuat on kyllä hyviä ja maukkaita, siis oikeasti tosi hyviä. Ainoa vaan että ne ei ole kovin täyttäviä. Ja aamupala kun on makea pirtelö niin sitä suolaista alkaa kaivata hyvin pian.
Päivän syömiset menee siis kaavalla pirtelö - liemi - ateriapatukka - liemi - pasta/keitto + vanukas. Noita saa toki muutella noita järjestyksiä, mutta noin ne menee kaikista fiksuiten. Täytyy vaan jakaa noita tasaisesti pitkin päivää. Alkuun toi aterioiden määrä tuntu ihan valtavalta ihmiselle joka syö yleensä kaksi kertaa päivässä, mutta tästä ainakin oppii sen että pitäis syödä pieniä annoksia useamman kerran päivässä. Ja aika kasvispainotteista ruokaa. Olen vähän kahden vaiheilla että pitäiskö tämän jälkeen ruveta karppaamaan vai tuhannen kalorin dietille... Täytyy pikkusen miettiä. Karppaaminen onnistu ihan kivasti kun sai syödä oikeastaan kaikkia ihania herkkuja kuten juustoja ja lihaa ja jogurttia. Mutta toisaalta tuhannen kalorin diettikin olis vaihtelua, tulis semmosta terveellistä ja salaattipainotteista ruokaa tehtyä. Maltilla makeita hedelmiä ja marjoja, mutta esimerkiks kiiwejä ja greippejä sais syödä. Täytyykin tutkia kaikkien hedelmien sokerit ja katsoa mitä uskaltaa suuhun laittaa. Mä oon vaan niin halvatun laiska tekemään keittoja ja muutenkin panostamaan terveelliseen ruokaan.
Mutta sitten muihin aiheisiin. Tuossa reilu puoli vuotta sitten harkitsin hakevani kouluun josta valmistuis unelma-ammattiin. Jouduin sillon hautaamaan toiveet hakemisesta kun ikäehto ei täyttynyt. Nyt huomasin että samaan koulutukseen vois hakea, koulu alkais syksyllä ja ikäehto täyttyis tällä kertaa. Joten, minäpä pistin paperit sinne kouluun menemään! Ja toivon että pääsen sisään, voin muuttaa lasten kanssa Jyväskylään lähelle kavereita. Koulu kestää puolitoista vuotta, jonka jälkeen olis varmasti hyvät mahdollisuudet työllistyä taas täällä kotipaikkakunnalla. Ostaa pieni omakotitalo tai rivaripätkä. Menenpä tästä samantien katsomaan missä hinnoissa kaksiot liikkuu Jyväskylässä.
Ja huomenna menen allekirjoittamaan työsopparin kesätyötä varten. Hyvältä näyttää tämä elämä, ainakin tällä erää.
Pääsen siis bloggaamaan siitä kuinka olen nälkäkiukkuinen ja kuinka en normaalistikaan syö kuutta annosta ruokaa päivässä. No en, olen närppijä. Syön käytännössä koko ajan jotain pientä. Määrät on takuulla tähtitieteelliset, ei ihmekään että vaaka näytti mitä näytti. Noh, onneksi mukava täti luontaistuotekaupassa osasi kertoa miten lähtee kilot. Ja suositteli myös vahva vihreä tee - kapseleita kiinteytykseen ja laihdutuksen tueksi. Jos ne toimii yhtään niinkuin epäilen, niin ehdottomasti ovat rahan arvoisia. Koko setti (kapselit ja viiden päivän Nutrilett pikakuuri) maksoi 44,40€ ja kohta nähdään että onko rahan arvoinen. Äiti sanoi että kun satsasi rahallisesti mun hyvinvointiin niin hän haluaa nähdä tuloksia. Mietin ihan kiusallani että kuihdutan itseni taas sinne melkein 15kg hoikemmaksi mutta eihän siinä taas olis mitään järkeä. Kyllähän sekin tee-mehu paastolla onnistuis luultavasti hyvinkin nopeasti mutta sitten en jaksais tehdä yhtään mitään. Ei sekään olis kivaa.
Aion raportoida tarkkaan fiiliksistäni dietin aikana, ja sen jälkeen alkaa pitää pienimuotoista ruokapäiväkirjaa tähän blogiin että pystyn vahtimaan syömisiäni. Ihan sillai niinkun muun asian oheen, en toki halua että tästä tulee pelkkä laihdutusblogi. Varsinkin kun sitä laihdutettavaa ei nyt loppupeleissä niin hirveästi ole. Vähän reilut viis kiloa.
Eri jännä päivä ollut tänään. Töissä oli henksupalaveri, jonka olis voinu jättää pitämättä ja töissä olin osan iltaa yksin. Paukutin helvetilliset myynnit. Ja kivaa oli. Hihhih. Ja nyt voisin pikkuhiljaa laittaa paapimaan että voin päivällä piipahtaa viemässä Kelaan jännälappuja. Jiihaa. Täytin netissä sen upean työtön-työtön-työtön-lapun. Tarvii vaan viedä kopsut palkkakuiteista tonne vielä että saavat mulle rahaa tilille laitettua. Kiitos. Vituttaa tämä ainainen kädestä suuhun eläminen. Loppukuulle käytössä about 200€. Ei paljon naurata. Onneksi on laskut maksettu. Ens kuussa tulee taas vakuutusmaksut maksettavaksi autosta. Mistähän rahasta sen saa maksettua... Täytyy varmaan lähteä kylille huoraamaan, ei tässä kai muukaan auta. Jeah.
Mulle selvis eilen kamala totuus kun kävin vaa'alla. Olen lihonut ihan syöttöpossuksi. Olen siis 159cm pitkä ja painan 58,5kg. Ihannepainohan on oma pituus -110. Eli mulla 49kg. Olin pari vuotta sitten 49kg ja olin silloin varsinainen riuku. Ajattelin kuitenkin ainakin 6,5kg tiputtaa pois. Huomenna siis ostamaan Nutrilettia ja sitä 20 päivän kuuri. Sitten palataan karppaukseen. Ongelma on vaan siinä, että milläs saan lihaa ja protskuja elimistöön kun en halua syödä broileria enkä tonnikalaa... Mutta se on sen ajan murhe sitten. Sillon saa onneks syödä paljon juustoa <3 Minä RAKASTAN juustoa. Saa syödä mielinmäärin tomaattia ja fetaa/mozzarellaa. Nam nam.
Ei ole ihan tämän päivän syömiset menneet putkeen:
Tietää sitä että huomenna mennään katsomaan kuinka suku kännissä kaataa puita, sahaa toisiltaan jäseniä ja raajoja irti ja pistää koko tontin sileäksi. Onneksi olen itse sisähommissa tekemässä ruokaa näille työn raskaan raatajille. Eli tiedossa siis isän puolen suvun 50v lahja, puusavotta. Iskä vaan ei ihan ollut perillä kuinka nopeasti puut kasvaa, neropatti oli kaatamassa tontilta kaikki isoimmat ja komeimmat puut... Onneksi äippä ehti hätiin sanomaan että ne puut ei kasva edes niiden elinaikana takaisin samoihin mittoihin, hyvä jos talon perijän (eli mun) elinaikanakaan.
Yritin tässä aikaisemmin päivällä etsiskellä vähän huonekaluja suht edullisesti, tarvitsisin lasivitriinin, vaatekaapin ja jonkinlaisen lipaston ja kirjahyllyäkin voisi harkita. Katsoin kaikki mahdolliset sivustot nettihuutokaupat mukaanlukien, mutta en löytänyt käytännössä yhtään mitään. Noh, onneksi on kirppareita ja vastaavia mistä sitten löytää edullisemmin. Ja onhan tässä kesään asti aikaa etsiä, sitten täytyy tosiaan uuteen luukkuun olla vähän enemmän säilytystilaa kun tänne, täällä kun oli vaatehuone valmiina. Ellei uudessa kämpässä sitten ole vaikkapa kiinteitä isoja vaatekaappeja tai vastaavia..
Ei muuten mitään ongelmaa, mutta kun noita vaatteita ja kenkiä on niin HELVETISTI... Pitäis ennen muuttoa tai viimeistään muuton yhteydessä käydä raa'alla kädellä koko vaatekaappi ja kengät läpi. Tiedän että tuolla on ainakin muovipussillinen hyväkuntoisia, ehjiä ja kivoja vaatteita joita mä en käytä enää tai ne on jääneet liian pieniksi. Kun vaan sais aikaseks. Ja pitäis ne vaatteet siivota sieltä vaatehuoneen lattialta, pestä likaiset/puolipitoiset jne jne ettei tartte antaa pois likaisia vaatteita ja toisaalta ettei muutossa tartte kantaa itte likasia vaatteita. Tänäänkin olis ehtinyt pestä monta koneellista pyykkiä. En oo saanu yhtään mitään aikaiseksi, en edes löytänyt kadonnutta Muumi-lusikkaa.
Enkä oo edes jaksanu ruokaa laittaa. Aamupalaksi söin valkohomejuustoa, kiiwiä ja metsämansikkaviiliä. Sillon siis seittemän tuntia sitten. Vois olla siis pizzaperjantai, varsinkin kun keskustassa on paikka josta saa vitosella äärettömän hyvää pizzaa! Joo. Kuulostaa suunnitelmalta. Huomenna pääsen sisähommissa laittamaan ruokaa. Listalla on nakkisoppaa ja illaksi broiskupastavuokaa. Säälin jo etukäteen jokaista joka joutuu syömään mun keitoksia. Toisaalta, kai niille pitää ruokaa laittaa kun tekevät puutöitä. Ja teenhän mä nykyäänkin työkseni ruokaa. Joo. Pizzaa. Pakastepohjista. Ja välillä makkaraperunoita. Onneks pääsee kesällä uusiin hommiin ja saa kokemusta esimiestehtävistä. Hurraa.
Joopa, en mä sitten eilen päässyt suihkuunkaan ennen nukkumaanmenoa, nukahdin seisaalleen jo hampaita pestessä. Oli ehkä hieman univelkaa kun tänään nukuin puoli yhteen asti päivällä, ja tosiaan ennen kahtatoista pääsin eilen nukkumaan. Ei tässä tänään ole tapahtunut mitään sen ihmeempää, töissä oli aikamoinen kiire ja tallilla kävin myös. Jännitän ihan sikana huomista enkä ehkä välttämättä halua kuulla tuloksia että onko mulla papassa taas lisää solumuutoksia ja minkä laatuisia ne on. Pelkään syöpää ihan kuollakseni. En halua enää ikinä elää epätietoisuudessa syövän suhteen. Inttiaikana mulla epäiltiin aivokasvainta ja jouduin odottamaan ikuisuuden magneettikuviin pääsyä ja sitten vielä niiden tuloksia. Ei IKINÄ enää. Oli se sen verran kamalaa aikaa.
En jaksa tälle illalle kirjoitella enää, pitä ruveta auttamaan isoveljeä koulutehtävissä.
Heikkona hetkenä saatoin eilen laittaa eksälle viestin. Siis sille jonka kanssa harrastettiin hirveässä kiinnijäämisen pelossa laittomuuksia eräässä valtiollisessa laitoksessa. Niin, juuri sille ainoalle ihmiselle jonka kanssa edes haaveilin perustavani perheen ja meneväni naimisiin ja hankkivani lapsia. Ja otin ja vonkasin sitä takaisin. Tarkoitin kyllä joka sanaa jonka sille kirjoitin siitä että olen miettiny asioita ja haluaisin puhua ja ehkä yrittää uudelleen. Olenhan mä miettinyt mitä mä menetin ja mitä tein väärin. Se oli ihan oikeassa sillon kun jätti mut että mä en tiedä mitä mä haluan. En mä ole nytkään ihan varma. Olen niin väsynyt. Viiden tunnin yöunet = varmaan kahden promillen känni fiilis ja niin hirveä väsymys ettei auta tee tai tulitikut silmissä. Siispä menen suihkun kautta paapimaan. Huomenna voin sitten avata tilannetta lisää jos tolta tulee viestiä vielä ja saadaan puhuttua asioista edes vähän. Se siis jopa vastas siihen viestiin... ...ja sävy oli semmonen neutraali jossa saattoi olla pilkahdus toivoa ja lupausta uudesta yrityksestä. Tai sitten minä luin väärin rivien välistä. Ei olis eka kerta.
HIFK on välierissä ja minä sain aikaseksi jättää ukon. Olen niin iloinen ja onnellinen! On niin helpottunut fiilis kun ei tarvitse enää miettiä asioita kahden kannalta. Tietysti tuntuu pahalta kun toinen oli satsannut tähän juttuun paljon ja oli onnellinen, mutta toisaalta en minäkään voi valehdella itselleni. En pysty olemaan sellaisen ihmisen kanssa jonka en saa olla ihan oma itseni. Tällä mennään. Huomenna pitäis mennä aamulla seitsemään töihin. Kivasti 7-16 ensin yhdessä paikassa ja 17-21 sitten toisessa paikassa. Ja keskiviikkona saan nukkua pitkään. Eli paskat siitä ettei tänä yönä saa nukkua riittävästi.
Joo-o, ihan itse avasin purkit, valutin liemet pois ja kippasin lautaselle. Enkä jaksanut edes syödä kaikkea. Tossa se nyt lämpiää pöydällä. Rekkasin itseni Qruiser.comiin siinä toivossa että sieltä löytyisi joku kiva tyttö. Ei tuolla treffipalstalla ole tapahtunut mitään paria viestiä kummempaa. Harmi sinällään, laitoin parille oikeasti mielenkiintoiselle tytölle viestiä mutta eivät ole vastanneet mitään.
Pelkään torstaita jo etukäteen. Kävin puoli vuotta sitten viimeksi papassa ja siinä todettiin solumuutoksia. Torstaina on varattu aika uuteen näytteenottoon, ja se jännittää ja pelottaa jo etukäteen. En ehkä tahdo mennä sinne ollenkaan, enkä kuulla tuloksia. Pelottaa niin helvetisti että jos se onkin taas niin että on solumuutosta ja se on pahanlaatuista. Eihän se normaalia koskaan ole että on muutoksia, siksi ne haluaakin mua nyt tarkkailla. Tiedän sen verran että jos niitä muutoksia on taas tai niitä on enemmän niin joudun tarkempiin tutkimuksiin ja mahdollisesti mietitään toisenlaista ehkäisykeinoa kuin noita pillereitä. Ne on ilmeisesti ainakin osittain syypäitä näihin muutoksiin. Ellei mun ruho yritä nyt sitten kertoa että kiitos ei jatketa enää pidemmälle, mepä kehitetään tässä tällainen jättikiva pikkupikkusyöpä. Huomaa varmaan että oikeasti stressaan tätä asiaa, mutta en voi puhua tästä juuri kenellekään. Just tämmösinä hetkinä olis kiva kun joku vaan ottais kaikkuun ja paijais ja kertois että pysyy siinä vieressä huolimatta siitä mitä löytyy. Haluaisin puhua edes äidin kanssa aiheesta, mutten kehtaa tähän aikaan enää soittaa ja herättää. Enkä toisaalta tahdo säikäyttää äitiä näillä ajatuksilla.
Huomasin taas haastavani riitaa tolle ukolle. Osittain pelosta ja osittain siksi että saisin sen ajettua pois. Ei se voi olla niin tyhmä ettei tajua mitä tässä on meneillään. Ei sen noista deitti-ilmoista tarvii tietää yhtään mitään, riittää että älyäis ihan itse mönkiä hittoon mun elämästä. Ollaan toisillemme niin vääriä kun kaks ihmistä vaan voi olla. Varsinkin jos ne ihmiset on toisilleen väärää ( = eri ) sukupuolta. Se tässä eniten mättää. Tai sitten mun hermot ei kestä ketään. Mutta ei silläkään oikeastaan ole väliä, yksin on hyvä. Okei, ei hyvä mutta ihan hyvä. Ja onhan kissat ja ponit. Mihin sitä ihmisiä tarvii ylipäätään... Hankaloittavat vaan toisten elämää... Joopa, taidan laittaa paapimaan, huomenna on sentään työpäivä ja tarvii pomokin hakea kyydillä työpaikalle rapulaa potemaan. Ei sovi väsyneenä olla ollenkaan!
Nimittäin otin ja tein deitti-ilmoituksen eräälle treffipalstalle. Vaikka olen tosiaan vielä tuon miehen kanssa. Miehessähän ei ole sinällään mitään vikaa, muuta kun se että se nyt vaan sattuu olemaan mies. Ja semmonen saatanan tossukka jonka yli saa kävellä tullen mennen ja vielä ohituskaistaakin pitkin. Eikä se ole erityisen välkky, sillä on huono muisti, se haisee ja hikoilee ja jättää jälkeensä aina hirveän sotkun. Ja sen mielestä pitäis koko ajan nyhjätä samassa kasassa ja tulehtuneen munuaisen aiheuttamien kipujenkin kanssa pitäis jaksaa innostua siitä että hikinen mies tunkee selkään kiinni tökkimään stondiksella ja imee vähän korvaa. Siis iyh. Jos heterot tykkää tommosesta niin en mä sille mitään voi, mutta en mä tommoseen kyllä lämpee. Plus sillä on maailman karmeimmat viikset kun se ei aja niitä. Ei kai sille mitään voi jos lähinnä tuntee iljetystä kun toinen yrittää tulla lähelle. Tai voi, ja se kertoo kyllä omaa kieltään tän suhteen tilasta. Tai ei kai tää enää mikään suhde ole, kunhan nyhjätään yhdessä ja tapellaan koko ajan. Ollaan molemmat sitä mieltä että ei tästä mitään enää tuu, mutta kumpikaan ei halua olla se joka jättää.
Mietin juuri miten moraalittoman kuvan musta saa otsikon ja parin ekan lauseen perusteella. Aion tosiaan viheltää pelin poikki miehen kanssa ennenkuin menen edes tapaamaan ketään uutta. Voi olla että tässä ei ole nyt hetkeen aikaa edes tapailla ketään uutta, pitäis ruveta muuttoa puuhaamaan. Mukulat menee huomenna katsomaan kämppää ja mun täytyy maanantaina soittaa VVO:lle, kaupungin asunnoille ja tän nykyisen kämpän isännöitsijälle, täytyy kartottaa vähän että olisko kenellekään vapautumassa isoa yksiötä tai pientä kaksiota kesään mennessä. Joku rivarikämppäkin olis kiva... Tietysti tää olis ihan väliaikainen ratkaisu, ostan oman kämpän kunhan löytyy vakituinen työ. Meinasin että ostan semmosen pienen omakotitalon, ne on edullisia ja riittää mulle hyvin kun ei kohta enää tähän perheeseen kuulu kun minä ja kaks kissalasta. Heivataan tuo isäpuoli pihalle. Annetaan lapikasta, ja rakettia perään.
On vähän taas ehkä hassu fiilis että minne sitä onkaan menossa. Olevinaan ottaa hirveän fiksun suunnan elämään mutta samassa huomaakin taas syöksyvänsä naama edellä kohti villiintynyttä nokkospöheikköä. Mistä tulikin mieleeni että meille muutti keskiviikkona sellaisia rehuja joita en onnistu tappamaan. Ostin itselleni kolme tekoruusua. Ja tänään laitoin ikkunaan uudet verhot, jotka on muuten siniset ja kukalliset. Sopii kivasti keltaisiin seiniin...
Huomenna vasaroin vielä kaksi naulaa seinään että saan uudet Muumi-taulut seinään. Ja käyn huomenna Ideaparkissa vanhempien kanssa metsästämässä keittiöön pöytäliinan. Tosin tuo pöytä lähtee mäelle kunhan löydän kämpän, ostan uuden ja asiallisemman näköisen setin. Onhan kärpässieniväritys ihan kiva, mutta en kyllä jaksa sitä kaikille selittää... Tulee kivaa kun jaetaan muuttoa varten tavaroita. Mullahan on kahteen huoneeseen jo tavarat valmiina, ei tarvii kun raahata nää vaan uuteen kämppään ja asettua taloksi. Taidankin siirtyä haaveilemaan uudesta kodista tuonne omaan ihanaan sänkyyn, porukoiden sohva meinasi taas rusinoida mun selän...
Palataan asiaan ja smell you later, päivittelen huomenna sitten ostoksiani.
Edit:
Eilen ostin muuten työkengät (mustat lenkkarit) ja mustat lökärit. Hurrrrrjaa.
Tänään iski ihan täysillä päin näköä että olen parisuhteessa ihmisen kanssa jonka sukupuoli ei kiinnosta mua pätkän vertaa. Olen miettinyt koko päivän onko täysin moraalitonta jättää ihminen sukupuoleen vedoten... Tykkään kovastipaljon tyypistä edelleen, mutta enemmän kaverifiiliksillä. Sanon kyllä että välitän ja tarkoitan sitä, mutta en sillai romanttisessa mielessä. Tuntuu niin oudolta, näin tänään kuitenkin tytön joka sai sukat pyörimään jalassa ja onhan se niinkin että tuo exä herättää edelleen tunteita, vaikka en ehkä välttämättä halua enää hänen kanssaan yhteistä tulevaisuutta rakentaa. Tiedä sitten haluanko ylipäätään kenenkään kanssa. Mutta en ainakaan miehen. Tai tuon miehen. Haluaisin kyllä pitää kaverisuhteen yllä tuohon, mutta en tiedä onko se mahdollista. Elämä on niin monimutkaista. Tai ei elämä, mutta rakkaus. En pelkää yksinolemista, se ei ole ongelma. Kaikki merkit viittaavat siihen että jään vanhaksipiiaksi ennen pitkää, jopa äiti on varma siitä että vanhana olen edelleen yksinäni kissojen kanssa. Ei se ole niin vastenmielinen ajatus, ja jos kaikki toivottomimmatkin tapaukset löytävät jonkun, niin kai mulle myös on joku kiva sydänystävä jossain...
En ehkä halua laittaa itseäni mihinkään kategoriaan, mutta taidan pysyä edelleen määritelmässäni siitä että olen biseksuaali mutta enemmän naisiin päin kallellani. Ihan täysin lesboksi en silti itseäni tunnista.
Enkä edes jaksa kirjoittaa yhtään enempää. Menen paapimaan ja aamulla suuntaan ostamaan uudet työkengät ja sitten illalla menen juhlimaan kesätyöpaikkaa skumpan voimin porukoille.
Eihän se tänäänkään tule pitkää tekstiä kun kaikki mistä haluaisin blogata on työasioita ja niitä nyt ei jaksa kukaan lukea enkä minä kirjoittaa. Ei sillä siis että tätä vuodatusta joku lukis vaikka olishan se kauheen kiva. Joopa joo. Kirkosta eronnut yli tuhat ihmistä, se on jättihyvä juttu se. Ja KD-nuoret itkee ja vikisee kun homovastaisia ei suvaita. En ymmärrä miksi pitäisi suvaita suvaitsemattomuutta, mutta asiahan ei sinällään minulle kuulu. Olen ollut koko päivän jäätävän kiukkuinen tuon homovastaisen kampanjan takia, ja sama meno vaan jatkuu. En haluaisi blogata tästäkään aiheesta, ja toisekseen elokuva odottaa niin en oikein halua tai jaksa blogata mistään muustakaan.
Siispä katsomaan Kick Ass ja mussuttamaan herkkusia ja jos sitten HUOMENNA bloggaisin oikein kunnolla ajatuksiani milloin mistäkin ja siitä sekavasta parisuhdepaska-osastosta ainakin. Joo. Suunnitelma kunnossa, ei muuta kun toteuttamaan!
Nyt on sen sorttinen piru merrassa että huhhuh. Kauhistuttavaa. Rupesin miettimään että olen ehkä aavistuksen verran enemmän lesbo kuin ajattelin. Kammottavaa, suunnittelin tässä päivällä että vaihdan poikaystävän lennosta tyttöystävään. Tuntuu, että omalla miehellä on niin väärät vehkeet ja jutut kun olla ja voi. Onhan se ihana, mutta jokin noissa naisissa vetää enemmän puoleensa. Oikeasti ihan koska vaan vaihtaisin ukkoni naiseen, kiitos nam ja voisin vielä maksaa vaihdossa hyvitystä. Tai sitten mun pitäis ehkä olla yksin.
Työasiat onkin sitten tuhannen solmussa. Olis vähän liikaa virityksiä suuntaan ja toiseen, ja kohta sitten ollaan purjeissa. Voi olla että Kylli-tädistä leivotaan ennen kesää pomosnainen. Huibbua. Tai sitten ei, asiassa on niin paljon miinuksia että niskakarvat nousee pystyyn. Väsyttää ihan järisyttävästi vaikka oon viime yönä nukkunut kuitenkin monta tuntia. Kelastakin tuli myönteinen päätös työmarkkinatukeen, oli kiva kun oli varaa tankata Rauskuun tankki täyteen. Ajelee sitten kivasti taas useamman viikon. Tsihhih.
Nyt laittaa paapimaan ja kirjottelee ehkä huomenna sitten pidempää tekstiä.
Huhhuh. On ollut sellainen viikonloppu ettei ole edes lyhyttä tekstiä päässyt kirjoittamaan. Perjantaina kävin siellä haastattelussa, sillon oli jo varma fiilis että töitä tulee ja työnkuva kuulosti itseasiassa huomattavasti paremmalta paikan päällä, musta ruvettiin leipomaan vuoropäällikköä. Kyllähän mulle kesätyö vuoropäällikkönä täysillä tunneilla kelpaa! Ja tänään tosiaan soitettiin että mä sain sen työn ja palataan asiaan että koska aloitan. Työsoppari kirjoitetaan 6.4 ja huhtikuussa on tiedossa uudella työporukalla illanviettoa sun muuta mukavaa. Toivottavasti on kivat työkaverit.
Eilen oli tosiaan se My Chemical Romancen keikka. Oli aivan mahtavaa, hienoa fiilistellä vanhoja biisejä ja porukka oli mahtava. Kiitos tytöille. Rauskulla (Mersu) oli mukava mennä ja hyvin löydettiin perille. Pojat oli söpöjä, siideri oli kallista ja paikat aivan loistavat! Ja mukaan tarttui hieno fanihuppari. Ihanan lämpöinen ja pehmoinen. <3
Ja meinasin heittää poikaystävän pellolle. Haluaisin kovasti, mutta en voi. Ei selityksiä. Nyt True Blood ja nunnumaan, väsyttää kovin kauheesti paljon. Aamulla sitten pesemään uus tukka ja torstaina varmaankin väriä juurikasvua peittämään. Jepajee.
Ja vieläkin tsekkaillaan niitä asenteita. En jaksa elää parisuhteessa, tätä ei todellakaan ole tarkoitettu mulle. Uskon enemmänkin vapaaseen rakkauteen, ja toisaalta pelkkään platoniseen rakkauteen. Tunteita voi olla ilman seksiä ja seksiä voi olla ilman tunteita. Mä en vaan tiedä millä ilveellä mä keplottelen itseni tästä jutusta ulos kunnialla... Pettäminen ei ole ookoo kun ei ole sovittu että se on ookoo, mutta avoimessa suhteessa olis pikkusen ehkä vapaampaa elää. Tai ehkä mua vaan alkaa ahdistaa silkka ajatus vakavammasta sitoutumisesta. Tajusin eilen unelmatalosta puhuessani että mä en todellakaan tahdo nykystä ukkoani sinne puuhailemaan ja remppaamaan. Haluan olla siellä yksin. Tai eksän kanssa. Ikävöin sitä jätkää niin että kipeetä tekee. Toivottavasti se on siellä Afgoissa kunnossa ja se tulee takasinkin ehjänä.
Pitäis kai laittaa paapimaan kun huomenna aamulla olis työhaastattelu. Tosin nyt kun tiedän siitä työnkuvasta, niin voin kertoa että ei hevonvittua kiinnosta mennä sinne töihin. Mutta toisaalta mua kustiin linssiin toisesta paikasta niin pakko se on kesäks jotain kehitellä, ei ihan osa-aikatyöllä ja työmarkkinatuella elä. Järjestelmä kusee linssiin ja koulut valmistaa lisää työttömiä. Mä menisin mielelläni töihin jos ne suinkin vastais mun koulutusta. Tai sitten tarvii ruveta tehtailemaan kersoja liukuhihnalta. Paskoja vaihtoehtoja kaikki.
...näkemyksiään erinäisissä asioissa. Voipi olla että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ja voipi olla että Kylli-täti kirmaa sinne vihreämmille niityille, ihan vailla minkäänlaisia omantunnon tuskia. Toisaalta voipi olla olematta. Ajatusleikin tasolla ainakin ihan harmiton ja käyttökelpoinen, ehdottomasti jatkojalostettava ajatus! Viime yönä näin kuumepöllyissä mielenkiintoisia unia. Unessa oli paljon alastomia hyvännäköisiä ihmisiä. Menossa kimppasaunaan. Oli ehkä astetta jännempää kun koko jengi oli samaan aikaan suihkussa, alasti, ja rupesi vasta sen jälkeen kiskomaan saunaa varten uikkareita ja biksuja päälle. Allekirjoittanutkin niitä biksuja kovasti etsiskeli, kunnes tajusi että nehän jäi kotiin kylppärin naulaan roikkumaan ja paineli pokkana saunaan alasti. Oli kohtalaisen hurja sauna. Että tämmösiä unia näkee hyvissä lääkkeissä ja kuumepöllyissä. Mittarin mukaan siis ei ole kuumetta, mutta kroppa on sitä mieltä että ehdottomasti sitä lämpöä on. Ehkäpä tuo grammanen paratabs vie kivasti lämpöä pois.
Lääkäri oli sitä mieltä että antibiootin voi lopettaa, vaikka vasen munuainen oli selkeesti arka ja selkäkipu tulehdukseen sopivaa. Soitin toiselle lääkärille ja kysyin toisen mielipiteen. Oli ehdottomasti sitä mieltä että ei sovi noin tärkeillä elimillä lähteä leikkimään, vaan kiltisti syön kuurin loppuun ja parin päivän päästä laitan jonkun koputtelemaan selkään munuaisten kohdalle ja jos tuntuu arkuutta niin viivana lääkäriin taas ja uudet labrat. Ja vähän laadukkaampaa hoitoa. Jospa sitä pääsis vaikka omalääkärille niin tulis tutkittua kunnolla. Toisaalta on jännää että miten näin selkeillä oireilla näytteissä ei ollu mitään, mutta niidenkin kanssa voi kuulemma käydä vaikka ja mitä jännää. Että ei välttämättä pidä edes paikkaansa toi nega, eli pitää syyä kuuri loppuun.
Jaaha, ja se olis sitten huomenna duunipäivä taas eli vois lähteä vaikka paapimaan. Ei pää kestä tätä saikkua ollenkaan, päivät kuluu siihen että syö, nukkuu ja kattoo telkkarista/DVD:ltä silkkaa paskaa.
Noh, kissat on ainakin tyytyväisiä. Konna (isompi kissa) rökitti tänään Rääpäleen (pikkukissa) kun Rääpäle oli menossa varastamaan lelua jonka tein sille teepussin paperikuoresta. Konna leikki sillä innoissaan ja mä kielsin Rääpälettä että se ei saa mennä ottamaan lelua. Noh, siihen väliinhän oli ihan pakko tunkea. Konna sähisi Rääpäleelle eikä höntti siitä huolimatta tajunnut pysyä kaukana, joten Konna suuttui ihan silmittömästi. Se nappas hampailla Rääpälettä kurkusta kiinni ja paiskas maihin yhdessä hujauksessa. Sitten Konna päästi irti ja Rääpäle pinkaisi valtavasti huutaen keittiöön, luulin että sille kävi jotain pahempaakin mutta eipä löytynyt minkäänlaisia reikiä eikä se aristanut kurkkua vaikka painelin. Itsetunto koki kolauksen, yleensä Rääpäle on näistä kahdesta kingi ja Konna väistää. Nyt ne on taas sovussa, Konna nukkuu mun vieressä sohvalla ja Rääpäle sohvan toisessa päässä peiton päällä. Koittaa niillekkin taas arki kun mulla jatkuu työt. Noh, toivottavasti ne tulee edes yöks viereen.
Rupesin taas lukemaan. Ihan vaan iltalukemisiksi. Työn alla on Eeva Kilven runokokoelma ja Andersenin satukirja. Ensimmäisestä luen aina kymmenisen runoa ja jälkimmäisestä yhden tai kaks satua vähän niinkun lapsuudessa äiti luki iltasadun. Näin aikuisena on kiva että on joku rutiini. Mä kaipaan vaan niitä kirjoja joissa oli lyhyitä, pieniä satuja. Joka päivälle oma, 365 satua. Löytyisköhän niitä divarista... Seuraavaksi otan työn alle Anni Swanin satukirjan, se taitaa olla enemmän aikuisille suunnattu satukirja. Ja varmaan tuolta vielä sen jälkeenkin löytyy jotain ennenkuin saan aikaiseksi painella divariin ja/tai kirjakauppaan. Voi aiheuttaa hieman hilpeyttä kun tämän näköinen eukko marssii satukirjaosastolle... Noh, aina voi vedota siihen että tulee kaverin lapselle tai kummilapselle tai jollekulle muulle.
Nyt siis iltapesulle ja iltasadulle, heissulivei!
Jepajee, munuaistulehdushan se siellä kolkutteli. Jippii. Selkä on edelleen kipeä, mutta onneksi sain riittävää kipulääkitystä. Grammanen ParaTabs auttaa nukkumaan ja kuumavesipullo on kaveri. Aion torstaina olla siinä kunnossa että kykenen töihin. Antibiootilla tämä kyllä varmasti helpottaa. Ja unella. Eli nukkumaan siis.
..ja toivon että kaikki nää fiilikset on vaan jotain hormonijuttuja. Muuten alkaa mennä huolestuttavaksi. Tänään selkäkipu on ollut niin paha että on itkua saanut vääntää ja kaikki koskee. Katsoin Sinkkuelämää - elokuvaa äsken ja purskahtelin itkuun ihan hallitsemattomasti ja miten sattuu. Onneksi ukko ei ollut näkemässä enää, vein sen puoli yhdeksältä asemalle ja se lähti kotiin. Oli kieltämättä helpotus. Mokoma yritti vongata seksiä kumpanakin yönä, ja mulla oli sellaiset kivut että hyvä että en lyönyt sitä kun yritti tökkiä vehkeellä selkään. Ei oikein ymmärtänyt kun sanoin että on sellaiset kivut että ei todellakaan tee seksiä mieli. Se on yleensä jo huono merkki. Ja ukko kehtas vetää vesimelonit nenään! Ei se ymmärrä oikein ollenkaan että jollakulla voi olla tämmösiä kipuja. Alaselän kivut säteilee vasempaan lonkkaan ja reiteen. Huolestuttavaako? Eihän toki. Ja lämpöäkin on pikkusen. Toivottavasti ei sitten ole mikään jättihauska tulehdus. Juuri mietin että tossa vajaa viikko sitten oli vähän virtsatieongelmia, toivottavasti ei oo menny munuaisiin. Voi vittu.
Kysäisin vähän mielipidettä, ja pahasti näyttäis munuaistulehdukselta. Täytyy katsoa aamulla oloa ja miettiä että raahautuisko sitä jopa lääkäriin asti. Näillä sisäelinjutuilla ei ilmeisesti ihan sopis leikkiä, mutta mutta... Noh, katsellaan. Nukkumaan voisin ainakin mennä, selviän sitten ehkä huomisesta. Kaverilla oli joskus munuaisaltaan tulehdus, se ei kuulemma ollut järin hauskaa. Oli viikon verran sairaalassa. Mulla ei ole varaa joutua sairaalaan. Vaikka olishan se ihan kivaa vaihtelua, mutta kukas hoitaa kissat... Ei herrajumala mikä olo.
It doesn't feel so good anymore. Don't know why. Eli ei tunnu enää niin hyvältä. En tiedä miksi. En osaa eritellä. Ehkä se taas pikkuhiljaa tästä. Tuntuu vaan niin oudolta. En osaa suhtautua enää mitenkään mihinkään, jos siihenkään. Elämä on niin kummallista toisinaan. Ai kauheeta, mietin tänään jo lähtemistä koko paskasta. Jos vaikka jättäis kaiken ja lähtis Goalle. Tai Etelä-Ranskaan viljelemään viiniä! Tai Ruotsiin ravihommiin. Ihan minne vaan, että pääsis pois tästä kaikesta paskasta.
Tuntuu niin siltä että mikään ei kiinnosta. Jos saisin valita, niin makaisin vaan sohvalla näivettymässä pois. En kävis missään enkä tekis mitään. Olisin vaan ja makaisin. Hoitaisin kissat kyllä, kunhan joku muu tois nille ruuan kaupasta. Tekisin niin jos vaan olis pokkaa. Kuulostaapa taas terveeltä tämä meno. Vielä kun jaksais kiinnostua jostain tässä maailmassa, niin menis ihan kivasti. Mutta kun mikään ei kiinnosta. Elämä on varsinaista pakkopullaa eikä tästä saa enää mitään irti. Kiukuttelen vaan kaikille eikä mistään tule mitään. Helpointa olis antaa olla vaan. Ihan kaiken. Miten helpolla sitä sillon pääsiskään...
En jaksa nyt miettiä, täytyy mennä nukkumaan että selviän aamulla keikalle. Tai siis että pysyn hereillä ja skarppina. Ei ole millään tavalla mitenkään nyt hyvä tämä.
..nimittäin blogikirjoitus uuden vuorokauden puolelle. Noh, eipä tässä päivässä taas olekaan mitään kirjoitettavaa. Ukko tulee huomenna (tänään) viikonlopuks kylään. Ahdistaa jo etukäteen ajatuskin. Pitää tiskata ja siivota ja käydä tallilla ja hakea se tänne ja tehdä ruokaa ja käydä kaupassa enkä voi edes käydä normaalisti paskalla. Perkele.
Vituttaa ja päätä särkee. Menenpä siis nukkumaan!
Tänään on taas ollut sellainen päivä, että missään ei ole ollut mitään järkeä. Olen ajautunut keskelle pahimmanlaatuista itsetuntokriisiä ja pahin kriisin aihe on tissit. Tai siis se, ettei niitä oikeasti ole. Lueskelin yöllä silikoniasiaa erilaisilta nettisivuilta. Tahtoisin kyllä kovasti entisen itsetuntoni takaisin. Voi olla että muistan väärin, mutta eniten tätä kriisiä lietsoo se, että toi mun ukko ei hirveesti suostu koskemaan tisseihin. Aivan naurettavaa saada tämmösestä kriisi aikaseks, mutta minkäs teet. Muutenkin ehkä ollut tää eläminen ja oleminen kurjaa taas.
Saatanallinen tuuli oli ulkona kun tulin töistä. Astuin ulos autosta ja tuulenpuuska vei multa hatun ja ruokarasiat kädestä. Onneks rasiat pysy kiinni, muuten olis saattanu itku tulla kun olis nuggetit ollu pitkin maita ja mantuja. Huomenna näyttäis sääennusteen mukaan tulevan vettä.
Hieman pistää tuo viikonloppu jännittämään, lupasin viedä tuon ukon näytille meidän vanhuksille. Mä olen itse tavannut ukon vanhemmat jo tuossa useampi viikko sitten mutta olen suhtautunut pienellä varauksella siihen että veisin tuon näytille. Olen vähän ollut kahden vaiheilla että kannattaako tätä juttua enää jatkaa kun tuo ukko on joissain asioissa jumittunut älykapasiteetiltaan nelivuotiaan tasolle. Mutta pakkohan se on, kun en kestäisi ilman tuota enää juuri elää. Tai kestäisin, mutta en halua palata siihen aikaan takaisin jolloin olo oli tyhjä ja turta eikä elämässä ollut mitään.
Tänään sain vihdoinkin hoidettua monia juoksevia asioita. Ostin uudet kehykset noihin Muumi-julisteisiin että sain vihdoin tehtyä niistä taulut seinälle keittiöön. Ja ostin vihdoinkin tuulilasinpesunestettä ja laitoin sitä jopa typötyhjään säiliöön. Ja lisäsin jäähdyttäjään nestettä ja vettä. Ja pesin pyykkiä! ...Jotka ovat edelleen tuolla koneessa odottamassa ripustamista.
Voisin jopa päästä tänään ennen kolmea aamuyöllä nukkumaan. Kunhan ripustan pyykit ja käyn suihkussa. Hiukset on niin likaiset ettei näillä kehtaa mennä nukkumaan, saatika asialliseen työhön huomenna. En kehtaa kärytä rasvalta ja paskalta työssä jossa pitäis näyttää (ja tuoksua!!!) freesiltä. Eli eipä muuta kun katson Frasierin loppuu ja menen suihkuun ja nukkumaan.
Olin tänään piristämässä vanhuksia palvelutalolla. Tulivat hirveän iloisiksi pelkästä hevosen näkemisestä, puhumattakaan siitä että pääsivät vielä reen kyytiin! Ja minä tulin hirveän iloiseksi kun sain makkaraa, laskiaispullaa ja kahvia (minä en tykkää kahvista, juon mielummin teetä) palkkioksi, siis vanhojen ihmisten hymyjen lisäksi.
Lisäksi tänään kävin hakemassa vähän painavia rehusäkkejä. Joo, minä en saa nostella mitään painavaa selkäni takia. Pitihän ne säkit kuitenkin saada autoon ja autosta rehuhuoneeseen. Eka säkki siirtyi talliin nätisti, tokan kanssa kävikin sitten hassummin. Jouduin nostamaan säkin auton takapenkiltä selällä, enkä saanut jalkalihaksia avuksi. Rupesin nostamaan säkkiä, nostin sen auton ulkopuolelle ja rupesin kampeamaan olalle. Kuului vitunmoinen NAKS ja putosin kivusta turvalleni keskelle jäistä pihaa. Sattui niin maan vitusti. Ja tietysti se säkki piti kantaa kuitenkin itse talliin... Väänsin itkua koko matkan kotiin, autossa oli hirveän vaikeaa istua ja teki niiiiiin kipeää. Noh, nappia naamaan ja meno jatkuu.
Päätäkin särkee. Ja väsyttää. Jos nyt menis nukkumaan niin ehtis nukkua kellon ympäri. Huomenna olis työpäivä. Ja tallipäivä. Ja pitäis käydä hakemassa autoon tuulilasinpesunestettä, pääsi mokoma loppumaan. Ja samalla vois täyttää jäähdytinnesteen kun menee veden ja litkujen kanssa lutraamaan. Loistavaa. Ja panettais kun pientä oravaa. Harmi ettei ukko oo tavattavissa. Noh, viikonloppuna sitten. Kuka idiootti keksi kaukosuhteet?!
Ja hain sitten muuten töitäkin. Kesätyötä kun ei muutakaan ole tarjolla. Kai se pitäis kouluun mennä taas kun ei tästä muuten mitään tule...
Joo-o. Eipä tässäkään päivässä ole mitään bloggaamisen aihetta. Olen aiheuttanut pahennusta julkisella paikalla, puhuin koko aamun puhelimessa ja järjestin itseni huomenna puolen päivän aikaan auttamaan heppajutuissa. Ihan naistenpäivän kunniaksi. Mulla olis niiiiiiiin hyvä idea miten hemmottelisin omaa naistani, jos mulla vaan olis semmonen. Mutta eikä ja mitä, mulla on vaan tommonen lapsellinen miehenpuolikas joka on jumittunut nelivuotiaan tasolle. Ainakin henkisesti. Noh, ei tämä juttu tule hirveän kauaa kestämään. Sen jälkeen en sekaannu enää yhteenkään mieheen vaan etsin itselleni naisen.
Osallistuin eilen poliittiseen väittelyyn porukoilla. Äiti yritti aivopestä mua äänestämään Persuja. En suostunut ja toivoin että hekään eivät äänestä. Äiti ei ihan ollut perillä siitä että Persut vaatii jo päätettyjä asioita, haluavat kieltää abortit ja estää homoseksuaalien avioliitot. Kysyin äidiltä, että kumpi sille on tärkeämpää: äänestää protestiksi nykyisille puolueille Persuja vai nähdä kun minäkin menen joskus naimisiin. Nimittäin tuolla äänestystuloksella voi olla yllättäviä vaikutuksia seksuaalitasa-arvoasioihin. Niiden eteen Seta on tehnyt valtavan työn, ja nyt ihmiset haluavat romuttaa kaiken sen työn. Ainoa asia mistä olen Persujen kanssa samaa mieltä on maahanmuuttopolitiikka. Ensin pidetään huolta omasta kansasta ja sitten vasta syydetään rahaa tuottamattomiin sijoituksiin, eli maahanmuuttajiin. Ja ei, minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan. Mutta kyllä silti kulttuuriin ja tapoihin on sopeuduttava, maassa maan tavalla!
Tästä ei tosiaan ole tulossa poliittinen blogi, sillä en paljasta omaa poliittista kantaani. Se ei suinkaan ole sitoutumaton, vaan minulla on aatteeni ja värini. Niitä ei silti tarvitse tuoda tässä blogissa julki. Sekoittaakseni teitä lisää, kerron muutaman jännän faktan joita kukaan ei varmaan olisi omilla aivoillaan osannut ajatella:
Voi olla, että innostuin listani kanssa ja siitä tuli HIEMAN pidempi kuin oli tarkoitus. Siispä tämä teksti on hyvä lopettaa tähän ja ottaa maanantain kunniaksi yksi siideri. Huomenna olen menossa mukana taas, ja tietysti tiukasti asiassa!
Ehdottomasti onnistunut viikonloppu. Perjantain baarireissu oli kyllä totaalinen floppi, en ihan äkkiä ota uusiksi. En kestä ylipukeutuneita ihmisiä, pissikset minimekoissa ja iltalaukuissa on jotain hirveetä. Sitä paitsi kiitos viime lauantain mulle ei edes maistunut alkoholi. Blaah. Kokis oli paljon parempaa. Ja sitä olis saanut kotonakin.
Mutta muuten viikonloppu oli huippu. Ajelin eilen porukoille ja tänään käytiin sitten Lahdessa syömässä Haraldissa. Ihmettelin suunnattomasti kun mun karpalomehussa oli jäitä ja mystisiä punaisia marjoja. Joo, tunnistin ne kyllä karpaloiksi. Ruoka oli hyvää ja tyyristä. Ja eräs vähemmistön edustaja meinasi rutata meidän auton, ja olis pitänyt turpakäräjille vielä sen kanssa lähteä, siihen suuntaan näytti käsimerkkejä. Sehän ei ollut pikkubroidin vika, että kyseinen urpo tuli keskellä tietä, sokeasta kulmasta ja törkeää ylinopeutta. Veikku siis ajoi. Ja veikku lähti ylämäkeen taskuparkista liikkeelle. Ja jos se tyyppi olis vetäny auton ruttuun, niin olisin vetänyt käkättimeen. Ihan kylmästi ja keskellä Lahden keskustaa. Ja vain siitä syystä että olisi hidastanut mun nokosille pääsyä. Muropaketistako noi korttinsa oikein saa, täh?
Se olis duunipäivä huomenna ja paljon olis tekemistä. Pitää hakea uusittu pilleriresepti ja käydä palauttamassa Agrimarkettiin tavaraa ja ostaa pari säkkiä rehuja ja mennä poimimaan krapulainen pomo töihin. :D Eli unille menen tästä nyt.
Niinhän se kai on. Elämä ON vaikeaa. On asioita joista ei halua päästää irti ja tarvitaan riittävä annos nöyryytystä, kipua, turtumista, paskanpuhumista ja rakkautta että tajuaa mitä ne asiat ovat. Mä en halua päästää irti. En nyt, en kun musta on vihdoin tullu kokonainen. Tuntuu kun olis löytyny se kadoksissa ollu toinen puolikas sydämestä. Ja mä rakastan niin paljon tota miestä että tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos.
Tee ei muuten enää ole kylmää, kävin just keittämässä lisää. Sarjassamme Kylli-tädin addiktiot. Olenkohan listannut addiktioitani vielä? Edelliseen blogiini kyllä, sehän kertoi kokonaan mun erilaisista ja eriasteisista riippuvuuksista. Noh, olen enemmän tai vähemmän riippuvainen seuraavista asioista:
Olikohan tästä päivästä vielä jotain erityistä blogattavaa. Kissa tuhosi mun pörrötohvelin, poni sai uudet kengät ja mä nukuin kolmen tunnin päikkärit ennenku menin töihin. Latasin ponin mahasta uusia kuvia naamakirjaan. En voi linkittää niitä, ettei henkilöllisyys paljastu, sehän se vasta kamalaa olis jos joku tietäis kuka täällä kirjoittelee.
Huomenna olis vuorossa kavereiden ja inttiporukan kanssa pienimuotoista baareilua. Maltan tuskin odottaa.
No, ei siihen ihan kuolemaa tarvittu, mutta näyttää siltä että ero tuli. Ukko ei mieti sanojaan sekuntiakaan eikä sitä miltä musta tuntuu. Ihan kun olis yks paskan hailee mitä tapahtuu. Kyllähän se yritti mönkiä ja ryömiä edessä ja pyydellä anteeks ja sanoa ettei tarkoittanut mitä sanoi. Millä mä voisin uskoa sitä? Se satutti mua! Se satutti vaikka lupas ettei tee niin. Noh, taisin saada verukkeeni eiliseen dilemmaan millä pääsen eroon Nokialle menosta. En todellakaan ole menossa. Menen porukoille nuolemaan haavoja. Siellä ei kukaan sentään muutu mun seurassa zombiksi - tai ainakaan kerro sitä ääneen.
Olen niin kiukkuinen ettei kirjoittamisesta tule mitään. Taidan ottaa mukin teetä ja mennä paapimaan.
Jotain positiivista tässä päivässä, se pinkki paita muutti meille tänään. Hieman edullisemmin kuin alunperin luulin. Hurraa. Ja jippikajee. Vittu.
...näkikö kukaan kumpaakaan tapahtumaa? Mä näin vaan helvetillisen pinon laskuja, ja tilillä hetkeä ennen laskujen katoamista mukavan summan rahaa. Nyt tilillä on semmonen summa jolla elelee kivasti loppukuun ja ehkä jää jopa jotain säästöönkin.
Tänään ei huvittaisi blogata, ei ole edes tapahtunut mitään mistä pitäisi blogata. Kaikki on hyvin. Ja huomenna meille muuttaa ehkä uusi paita. Laitan sen perjantaina baariin. Ja joudun kuulemma lauantaina Nokialle. En ehkä ole aiheesta hirveän innoissani, mutta pakko se kai on. Ellen keksi jotain veruketta millä siitä pääsen, kuten vaikkapa se että menen porukoille yöksi valmistelemaan iskän 50v synttäreitä.
Meidän pikkukoira oli sitten ottanut tänään vähän sähköä. Äiti oli leiponut vierasta varten kääretorttua ja tehnyt taikinaa. Ihmetteli kun vatkain pysähtyi ja koira vilahti ulahtaen karkuun. Se pikkuperkele oli jyrsinyt sähköjohdon rikki. Ulahduksesta päätellen oli ottanut vähän isomman tällin, ihme ettei tullut kiharakarvaista seropia. Tyhmä koira. Ei voi muuta sanoa. Onneksi kissat on fiksuja.
Ja aloitin tänään uuden kirjan. Pitkästä aikaa. Luin sitä koko aamupäivän. Kirjan nimi on Adolfin Linna. Menenkin sitä itseasiassa vielä lukemaan hetkeksi. Huomenna pitkä päivä töiden parissa, mutta voi olla että meille muuttaa uusi paita... Jos se vaan vielä on kaupassa. Salaa toivon että on, mä tahon sen. En oo aikoihin tahtonut mitään pinkkiä. Tätä se vanhuus kai teettää. Huomasin juuri että kirjoitin paidasta jo aikaisemmin tässä samassa tekstissä. Alitajunnassa mokoma kummittelee...
Nyt menen oikaisemaan ruotoni hävyttömyyksiä huutelevien poikien kanssa peiton alle lämpimään.
Niin se darra meinaan. Tänään ollut ihan vetämätön olo ja tullut ajateltua liikaa. IHAN liikaa. Ikävöin erästä ihmistä jonka ajatteleminen riipii niin syvältä, että nyt on sitten kaikki mahdolliset menneisyyden haavat revitty auki. Liittyen tähän ihmiseen. Taustaksi sanon sen, että tämän ihmisen kanssa seurusteltiin muistaakseni kokonaiset kaksi viikkoa. Ja neljä epätoivoista vuotta roikuin kynsin hampain kiinni tässä ihmisessä. Rakastin niin paljon, niin paljon. Tyyppi pelasi vain likaisia pelejä minulla. Neljä vuotta piti talutushihnassa. Lukemattomia kertoja ajoin tyypin pois kun jaksoin olla hetkellisesti vahva, ja seuraavassa hetkessä tyyppi luikersi takaisin elämääni. Tuo ihminen repi psyykkeeni riekaleiksi ja opetti, että yhteenkään ihmiseen ei voi luottaa. Ei edes itseensä. Minä rakastin, ja maksoin siitä aivan liian kovan hinnan. Maksan sitä hintaa edelleen.
En luota ihmisiin. Enkä varsinkaan miehiin. En usko, että mua voi kukaan rakastaa varauksetta. AINA on joku taka-ajatus. Jokainen ihminen pystyy pohjimmiltaan vain pahaan. Siksi mun sydäntä särkee olla tässä parisuhteessa. Mun on niin järjettömän hyvä olla. Tuntuu ihan erilaiselta kun kenenkään muun kanssa. Silti mä en uskalla ajatella kesää pidemmälle. En vaan uskalla. Ennen oli helppoa olla yksin, ei tarvinnu pelätä että koska aika loppuu. Enkä mä nytkään pelkää. Mä murehdin.
Nyt on maaliskuu. Julistan tämän sekavan bloggauksen johdosta kevään alkaneeksi. Mulla nimittäin on kevättä rinnassa, meinaan niissä molemmissa!
Ja jotta ei mene ihan yltiömasisteluksi, niin kerronpa mun päivästä. Nukuin kuin tukki puolille päivin, sitten jumitin ja täyttelin vähän byrokratia-lappuja, kuuntelin musaa ja datasin. Menin kolmeen töihin ja pääsin vähän jälkeen kuus, ei ole ollut lokakuun jälkeen näin hiljaista päivää. Oli ihan turhaa norkoilla työttömänä ja maksaa kahdelle palkkaa. Kotona oonkin sit vaan jatkanu dataamista. Huomenna maksan rästissä olevat laskut ennen töihin lähtöä. Outo tunne kun tilillä on melkein tonni rahaa. Se tuntuu tällä hetkellä ihan vitun hyvältä. Onhan se normaaliin nähden ihan älyttömän vähän, mutta kun on tottunut vähempään niin toi tuntuu jo siltä että siitä jää säästöönkin jotain. Ja saan vihdoinkin ostettua uusiin Muumi-tauluihini kehykset. Ja ehkä ostan sen unelmieni paidan ylihuomenna. Jos se vielä on siellä kaupassa.
Mutta nyt nukkumaan.
Voi luoja, mikä reissu kaverille. Meitä oli siis kaksi. Viinipulloja oli kolme. Aamulla huomattiin että ne kaikki oli tyhjiä. Olo oli sen mukainenkin. En muista juuri mitä ollaan juteltu yöllä, mutta henkevää on ollut ja lennokasta. Puolen yön kieppeillä mentiin paapimaan, alkoi vanhoja väsyttää. Pääsin oikaisemaan sänkyyn ja suljin hetkeksi silmät. Sitten tulikin jo kiire vessan ihanaiselle lattialle, jossa muuten sitten nukuin koko yön. Ja oksensin valehtelematta 25 kertaa. Ja sammuin omaan oksennukseeni. Ja nyt nolottaa. Hirveä olo edelleenkin!
Tunti sitten sain vasta kunnolla syötyäkin jotain. En pystynyt menemään edes tallille, epäilin etten ollut ajokunnossa ennen puolta kuutta. Ajoin kuitenkin kotiin kahden aikaan. Olo oli ihan hyvä, ainakin siinä vaiheessa. Kotona oon vaan lähinnä nukkunu ja juonu vissyä (luojan kiitos että on SodaStream) ja greippimehua. Buranaa on kadonnut myöskin muutama. Ja kissat hoitaa mua kivasti, koko ajan paleltaa niin lapsukaiset on kyljessä kiinni lämmittämässä. Sen verran hävettää että ei ulos kehtaa ihan hetkeen mennä... Ja kaverille propsit siitä että pesi kylppärin mun jäljiltä vaikka silläkin oli darra. Tosin, suurin osa sotkuista varmaan lähti siinä kun kävin suihkussa herättyäni. Kätevää, ei tarvinnut kun mönkiä suihkun alle ja laittaa vesi päälle. En olis kehdannut ilman suihkussa käymistä siirtyä sänkyyn nukkumaan. Hiukset ja toinen puoli kasvoista oli ihan lähmässä. Onneksi lattialla oli lämmin ja kaveri toi yöllä mulle huovan.
Kohta alkaa Pretty Woman, jonka jälkeen aion tasan tarkkaan mennä nukkumaan. Täyttelen Kela-laput sitten aamulla ja vien ne työmatkalla laatikkoon. Ja haluan jotain kunnollista ruokaa huomenna. Toivottavasti selviää tällä yhden päivän darralla, vaikka pahoin pelkään että tällä iällä nää darrat on kakspäiväisiä... Argh. Olipa taas aikuista käytöstä. Noh, en ota tavaksi. Kai sitä kerran vuodessa saa yhdet överit vetää.
Nyt menen keittämään teetä ja valmistaudun henkisesti leffan katseluun ja huomiseen työpäivään. Vois pistää pikaseen koneellisen pyykkiä pyörimään niin saisin tänään mukamas jotain aikaan. Joo, kuulostaa suunnitelmalta. Mulla olikin puhtaat sukat ja alushousut loppu. Ää.. Tahdon kuolla.
Tänään on hyvä aamu. Tai siis oli. Tuossa vajaat kolme-neljä tuntia sitten. Heräsin järkyttävään päänsärkyyn, ja koska halusin nukkua pitkään niin kävin nappaamassa yhden särkylääkkeen, kaksi lasia vettä ja kaivauduin peiton sisään. Heräsin muutamaa minuuttia vaille yks. Ja nyt sitten vaan palloilen siihen asti että jaksan laittaa tallivaatteet päälle ja lähteä lenkille. Ulkona olis kyllä ihana ilma, pilvistä ja pakkasta ihan vaan pari astetta. Ei näytä tuulevan ollenkaan. Eilen oli järkyttävän raaka tuuli, koski kasvoihin oikein huolella.
Havahduin miettimään että kämppä pitäis siivota. Ei se mua haittaa että täällä on paskasta, pääasia että ei oo hirveetä tiskivuorta keittiössä. Voi olla että huomenna siivoan ja pesen pyykkiä. Olis kiva meinaan että olis pitkästä aikaa puhtaita sukkia, alusvaatteita sentään vielä riittää. Mistä tulikin mieleen että pitäis ostaa kaupasta taas lisää pyykinpesuainetta, tai sitten käyttää sitä vähemmän. Pakkauksissahan on aina liioiteltu se pesuaineen määrä, puolet siitä riittää ja tulee puhdasta. On pitänyt ruveta säästölinjalle, nyt kun Kela pihtaa asumistukihakemusta ja työttömyyskorvausta (oon osa-aikatyössä, en suinkaan kokopäiväinen työtön) saa odotella vielä hetken niin jostain tarvii nipistää. On se saatana kun opiskeluaikana oli varaa vaikka ryypätä joka viikonloppu, nyt tarvii laskee hiluja että ostanko nuudeleita vai appelsiinimehua. Kyllä tässä pärjää, mä saan töissä ruokaa ja olis varaa vähän laihtuakin niin ei haittaa yhtään vaikka olis pari päivää syömättä. Pääasia että kissoilla on hyvää ja laadukasta ruokaa.
Joskus mä mietin että millasta olis jos ei tartteis joka vitun asiassa kituuttaa, mutta loppupeleissä mulla on asiat ihan hyvin. On varaa ajella omalla autolla ja siihen riittää bensarahaakin. Valintojen maailma. Mutta mulla on pakko olla auto, että pääsen kulkemaan töihin ja tallille. Toisaalta se vois olla joku pieni kaupunkikottero eikä e-sarjalainen Mersu, mutta noilla pienillä riisikupeilla ei voi hätätilassa vetää koppia. Mersulla voi. Meillä on vetoauto kyllä erikseen, tai siis porukoilla on, mutta onhan se hyvä että mullakin on vetämiseen sopiva auto jos ja kun joskus käy jotain.
Mä yritin kirjoittaa yöllä taas, mulla on kirja ja runoteos kesken. Kummastakaan ei tullut taaskaan mitään. Eilen Kelassa olis riittänyt jalostuskelpoisia ajatuksia, mutta mulla ei ollut kunnollisia muistiinpanovälineitä mukana. Oli vaan joku vanha pieni Hartwallin blokkivihko, sillä ei ihan hirveen pitkälle pääse. Mulla olis kovakantinen muistikirja, tai pikemminkin runokirja, mutta en kanna sitä enää mukana joka paikkaan. Kouluaikana mulla piti aina olla mukana vihko tai kirjoituspaperia. Kirjoitusflow iskee aina silloin kun sitä vähiten odottaa. Yläasteella mä kirjoitin mun peloista. Nyt siitä on kymmenen vuotta aikaa. Nyt mä olen elänyt mun kaikki silloiset pelot läpi. Kaikki. Nyt mä en enää pelkää. En ainakaan muuta kuin itseäni. Siitä on hyvä aloittaa.
Voisin nyt mennä vetämään niitä tallivaatteita päälle niin pääsisin joskus liikkeelle ja sitten ruokaa laittamaan ja sitten kaverille juomaan pari lasia viiniä ja katsomaan Tuksun häitä. Ai jumankekka. Mikä suunnitelma!
Saletisti natsaa ja meininki on semisti let's go!
OT: Eipähän katsellakaan Tuksun häitä ennenko ens torstaina. SUAATANA!
Mä mietin usein, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Sanovat, että jokaiselle ihmiselle jää kannettavaksi juuri niin paljon kuin he jaksavat kantaa. No, mä olen henkisesti väsynyt enkä jaksa enää. Haaveilen siitä hetkestä kun saan elämäniloni takaisin. Älkää hyvät ihmiset käsittäkö väärin. Mun elämässä on paljon iloisia asioita. On ihana mies, eläimiä ja rakastava perhe johon turvata myrskyissä. Mutta en mä kyllä tästä maallisesta tallustelusta nauti. Ainakaan useimpina päivinä.
Mulla vetää mielialat ees taas tuhatta ja sataa enkä ihan aina pysy itsekään mukana menossa. Yhdessä hetkessä saatan olla aivan murheen murtama, lyöty, nöyryytetty ja alistettu. Ja seuraavassa hetkessä päätän olla luovuttamatta, minähän en ole mikään luuseri! Tämän päivän reissu Kelaan on loistava esimerkki. Siellä ei mennyt kaikki niinkuin piti, tulin kotiin kiukkuisena kuin pieni ampiainen. Vaihdoin tallivaatteet, lähdin tallille ja nousin ratsaille. Sitten puolessa välissä lenkkiä tajusin että vittu, minuahan ei valtio tollai tuuppaa hanuriin! Ja niin päivä parani huomattavasti.
Palkitsin itseni kaupassa siitä että selvisin tästä päivästä. Tarkoitus oli vaan hakea Lidlin jumalaista greippimehua ja viisi pakettia nuudeleita. Noh, kannoin kaupasta ulos mehun lisäksi juustoa, naudan ulkofilepihvin ja paketin paneroituja camembert-kiekkoja. Noita on tiedossa huomenna, tänään sain ruokaa kun kävin porukoilla. Sinnekin päätin lähteä käymään ihan vaan fiilispohjalta. Oon maannu kotona melkein koko viikon kipeenä, ja nyt sit tuntu siltä että pää hajoo ja seinät kaatuu päälle jos en pääse täältä pois. Cruisailin Mersullani sitten porukoille, matkaa ei onneks oo ku rapiat 40km.
Selvennykseksi sen verran heti tähän ekaan kirjoitukseen, että mulla on tapana kirjoittaa kissoista (2kpl) lapsina. Biologisia lapsia mulla ei ole, eikä niitä tule. Eli mulla on siis kaks kissaa ja poni, joka jakaantuu kesällä (25.5 on laskettu aika) kahdeksi poniksi. Ja oon enemmän kun tyytyväinen että mulla noita elukoita on, koska ilman niitä tuskin enää olisin ihan järjissäni. Tosin enhän mä ole nytkään... Mutta eläimet helpottaa kun ahdistaa. Mulla ei ole mt-ongelmia, välillä elämä vaan on vaikeeta ja maailma pääsee potkimaan päähän. Tai tuuppaamaan hanuriin. Kyllähän semmonen pistää vituttamaan.
Rupesin tätä blogia ihan vaan itseäni varten rustailemaan, en oikein saa enää kirjoitettua runojakaan siitä miltä musta tuntuu. Kaikki aiheet on käytetty ja tuntuu että vaan toistan itseäni. Niin mä tässä blogissakin varmasti teen, mutta helpottaa kun saa avautua jonnekin ihan kaikessa rauhassa. Siinähän lueskelette ja jos tunnistatte, niin toivon että pidätte sen ihan ikiomana tietonanne. Jos on jotain sanottavaa, niin kommentoida saa. Mun kannalta se ei ole välttämätöntä. Riippuen kommenttien määrästä voi olla että otan koko ominaisuuden pois. En ehkä halua lukea muiden kommentteja skandaalinkäryisestä elämästäni. Saan niitä oikeassa elämässä ihan riittämiin.
Tällä hetkellä mulla on erittäin paha ongelma. Rupesin miettimään ehkäisyasioita noin niinkun tulevaisuutta silmällä pitäen. En tiedä pitäiskö pysyä ihan vaan pillereissä vai laitattaisko hormonikierukan... Jälkimmäinen houkuttais aika paljon, se olis viis vuotta sterilisaation tehoon verrattava ehkäisykeino eikä tartteis muistaa napsia noita pillereitä. Tässä riittääkin mietittävää. Jännäksi menee, saa nähdä mitä sitten päätän. Toistaiseksi mennään pillereillä. Ja veikkaan että tää tekstikin riittää tälle yölle. Heppablogiin kirjoitan vielä merkinnän ja menen nukkumaan. Huomenna suunnitelmissa tallia ja vähän viiniä kaverin uuden kämpän kunniaksi. Kuulostaa suunnitelmalta. Ja aion nukkua hyyyyyyyyyyyyyyyvin pitkään, laitan puhelimenkin sellaiseen tilaan ettei mua saa kiinni. Jes. Se on muuten siinä!
Saletisti natsaa ja meininki on sopivasti let's go!
Heinäkuun kuulumisia
03.07.2012 - 23:59
Opettelen
tässä parhaillaan vasenkätiseksi. Oikea käteni on täydellisessä
käyttökiellossa ranteessa olevan jännetuppitulehduksen johdosta.
Kävin tänään vihdoinkin lääkärissä, ranne on ollut kuukauden
kipeä ja tuettuna mutta ei se ole mennyt muuta kun pahemmaksi. En
olisi mennyt lääkäriin ellen olisi eilen aamulla tiputtanut
sähköhammasharjaa kipuaallon johdosta varpailleni. Lääkäri
halusi kirjoittaa loppuviikon sairaslomaa, en suostunut, lääkäri
päätti lastoittaa koko käden sormista kyynärpäähän etten
vahingossakaan sitä pääse käyttämään. Sain mä sitten myös
tulehduskipulääkekuurin jonka epäilen olevan tarkoitettu pillerien
koosta päätellen norsuille. Ei ne mun olemista helpota kyllä
yhtään. Onneksi saan töissä erivapauksia osittain säälistä ja
osittain siksi että osaan niitä pyytää.
Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeempiä. Hirveä määrä uutta kosmetiikkaa muutti luokseni ja piipahdin Tampereella. Ai niin, ja vanhenin taas vuodella. Ja tilasin 125€ eteerisiä öljyjä tuoksulyhtyyni. Ja onhan mulla meneillään vielä yksi äärimmäisen salamyhkäinen projekti. Rupeaa vaan hymyilyttämään kun ajattelenkin että on kerrankin menossa jotain sellaista jonka saan pitää vain itselläni ja koko projekti on mua itseäni varten. Kjäh kjäh, kunhan tämä tulee julki niin siinä saattaa moni yllättyä ja veisata muutamat veisutkin. Mutta saa nyt nähdä miten tästä edetään, muutenkin kuin vasuriksi opetellen!
Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeempiä. Hirveä määrä uutta kosmetiikkaa muutti luokseni ja piipahdin Tampereella. Ai niin, ja vanhenin taas vuodella. Ja tilasin 125€ eteerisiä öljyjä tuoksulyhtyyni. Ja onhan mulla meneillään vielä yksi äärimmäisen salamyhkäinen projekti. Rupeaa vaan hymyilyttämään kun ajattelenkin että on kerrankin menossa jotain sellaista jonka saan pitää vain itselläni ja koko projekti on mua itseäni varten. Kjäh kjäh, kunhan tämä tulee julki niin siinä saattaa moni yllättyä ja veisata muutamat veisutkin. Mutta saa nyt nähdä miten tästä edetään, muutenkin kuin vasuriksi opetellen!
Mä olen miettinyt.
26.06.2012 - 01:52
Mä olen miettinyt viime
aikoina aika paljon, ja se on vaikuttanut tietysti todella moneen
asiaan. Omituisinta kaikessa on se, että mitä enemmän mä mietin,
sitä tyhmempiä ratkaisuja mä teen. Mulle tiputettiin eteen
kultalautasella täydellinen parisuhde. Ja mitä minä teen? Minä
MIETIN ja sitten taas ryssin kaiken. Ei sillä oikeastaan väliä. Ei
millään ole oikeastaan väliä. Niin yksinkertainen asia kun elämä
voi joskus tuntua siltä, etten osaa olla siitä kyllin kiitollinen.
Mutta mä olen. Aina välillä. Päivittäin sen pienen hetken, kun
en mieti tai ajattele mitään.Mä mietin sellaisia asioita joissa ei ole muiden kannalta mitään väliä. Esimerkkinä tästä mietin tässä yksi päivä, että huomaakohan töissä joku että mulla ei ollut mitään aplikaattoria jolla olisin laittanut meikkivoidetta, tulikohan sitä tasaisesti ja osasinko mä käyttää sitä oikein. Mä TIEDÄN että mun elämäni perustuu muiden miellyttämiseen, on perustunut jo pienestä pitäen. Ei se ole mikään salaisuus, mun äiti on vaikea ihminen joka on tehnyt korjaamatonta tuhoa mun identiteettiin ja itsetuntoon. Pelottavinta on, että mä tunnistan itsessäni niitä täysin samoja piirteitä ja jopa ymmärrän miksi äiti tekee niinkuin tekee tai sanoo asioita. Viime talvena me riideltiin äidin kanssa paljon. Nyt mä olen ymmärtänyt, että se kaikki ihan oikeasti oli mun syytä. Minä olin kiittämätön, laiska ja saamaton vätys. Huomaan, että mitä enemmän mä hyvitän sitä kaikkea, sitä helpompi mun on olla. Eikä me tapella äidin kanssa enää.
Eräs ystäväni tiedusteli tässä päivänä eräänä Kylli-tädin horinoita luettuaan että miksen mä ole sanonut mitään siitä miltä musta tuntuu ja mitä mä kelaan asioista. Kyse ei ole epäluottamuksesta. Kyse on tuomitsemisen pelosta. Pelosta, että mun oikeuteni suruun, tuskaan, kaipaukseen, epätoivoon ja toivottomaan rakkauteen tuomitaan. Ihmiset ovat hirvittävän kärkkäitä tuomitsemaan toisten ratkaisuja. Oli kyseessä sitten koiran pennutus, kastematojen mallitoimiston perustaminen tai vaikkapa se, että täydellisellä pihakivetyksellä on yksi väärän värinen kivi väärässä rivissä. Minä olen se väärän värinen kivi väärällä rivillä muuten täydellisellä pihakivetyksellä. Minut tuomitaan ennenkuin saan edes suutani auki. On asioita joista en halua puhua, niistä haluan kirjoittaa.
Kirjoitin kirjeen muotoon edellisen bloggaukseni sillä oletuksella, että se voisi auttaa mua paranemaan. Mä haluaisin uskaltaa uskaltaa. Mutta ei mua voi auttaa, eikä mua voi pakottaa puhumaan. Mutta ei mua saa myöskään tuomita siitä ratkaisusta, etten halua kaataa tätä kenenkään muun niskaan. Mulla on jäljellä enää muistot ihanasta elämästä joka mulla hetken oli. En halua, että ne muistot tahrataan tuomitsemalla. Haluan omassa pienessä kuplassani helliä niitä muistoja ja elätellä toiveita siitä, että se joskus palaisi. Että se kaikki palaisi. On henkisesti hirveän rankkaa yrittää rämpiä tässä samassa suossa. Jokainen päivä näyttää sateiselta ja harmaalta. Mutta mä näen myös auringon. Se hymyilee mulle hänen kasvoillaan. Mun muistoissani paistaa aina aurinko, ja on lämmin. Peiton alla on aina lämmin.
Kuuntelin töissä Kaija Koota. Yksi biisi tuntui erityisen omalta ja puhuttelevalta. Olen aina ajatellut kyseistä biisiä hieman eri tavalla, mutta nyt kuulin sen ihan uudella nuotilla. Ajattelin ensin, että tämä biisi kuvaa tunteitani suurimmasta mahdollisesta potentiaalisesta menetyksestä, mutta mä tajusin että mä olen kokenut jo Sen Suurimman Mahdollisen Menetyksen. Isku vasten kasvoja, en usko että edes lemmikkieni menetys tuntuisi niin tuskalliselta kuin se, että minä menetin sinut. Toivunko sinusta ikinä? Ja haluanko toipua?
http://www.youtube.com/watch?v=54LT8vGzaxI
Oon selviämättä päivä kerrallaan. Neljään sanaan kiteytyy minun elämäni.
Ihana elämä.
06.06.2012 - 23:15
Minulla
OLI ihana elämä. Vajaa vuosi sitten vielä. Mutta sitten jokin
muuttui. Minä muutuin, sinä muutuit. Ikävöin sinua yhä,
päivittäin. Viime yönä heräsin siihen, että itkin. Itkin, koska
olin niin yksinäinen. Ilman sinua olen aina seurassakin yksinäinen.
Ilman sinua elämälläni ei ole merkitystä. En kestä muiden onnea,
enkä halua joutua selittelemään omia tunteitani. Enkä halua, että
ne puhuvat sinusta pahaa. Sinä olet täydellinen. Kaikki vika oli
minussa. En syytä sinua mistään. Kaipaan sinua niin...
Minä en omana itsenäni kelvannut sinulle, enkä ihmettele sitä yhtään. Me sitouduimme toisiimme kyllä, mutta kumpikin eri tavalla. Kyllä me molemmat annoimme toisillemme toisistamme kaiken annettavissa olevan. Sinä annoit minulle enemmänkin. Niin paljon ne sinusta puhuivat pahaa. Minä halusin suojella sinua, rakastaa sinua ja jakaa loppuelämäni päivät kanssasi. Minä halusin kantaa lastasi ja pukeutua alttarilla valkoiseen. Sinä lupasit minulle häät, sinä lupasit rakastaa minua lopun elämääsi. Minun itsekkyyteni ja painostukseni takia minä menetin sinut, minä menetin kaiken. Sinä tulet mieleen kaikesta. Aivan kuin jokainen lehti tuulessa kuiskuttelisi nimeäsi. Jokainen laulu tuntuu kertovan sinusta. Näen sinut jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, näen kasvosi jopa öisellä tähtitaivaalla.
Sinä et ollut tukenani sairaudessani. Sinä olisit ollut jos olisit tiennyt. Olen siitä varma. Minä rakastan sinua, enkä epäile hetkeäkään että myös sinä rakastit minua. Olen vieraantunut ystävistäni enkä halua vapaaehtoisesti tavata ketään. Yksin hellin muistojani sinusta. Usein huomaan tuijottavani tyhjyyteen kyynelten valuessa poskilleni. Joskus kissa nuolee ne pois, joskus ne vain kuivuvat suolaisiksi viiruiksi kasvoilleni kirvelemään. Kipu menettämisestäsi ei ole hellittänyt yhtään, on kuin olisin tajunnut vasta eilen ettet tule takaisin.
Toivon että olet löytänyt arvoisesi rakkauden ja että hän kohtelee sinua vähintään yhtä hyvin kuin minä olisin halunnut sinua kohdella. Minä tiedän, että meidän eromme oli minun syytäni. Minä kääntäisin aikaa taaksepäin jos voisin. Minä tappaisin puolestasi, jos sillä saisin sinut takaisin. Minä tekisin MITÄ TAHANSA saadakseni sinut takaisin. Ilman rajoituksia, ihan mitä tahansa.
Minä olisin tehnyt vuoksesi mitä tahansa, jos olisit pyytänyt. Minä pyysin sinulta liikaa. Minä pyysin, että olisit rakastanut minua niinkuin minä rakastin sinua. Minä pyysin, että sinä sanoisit vain että olisit minun. En ole tarkoittanut kertaakaan kun olen puhunut sinusta rumilla nimillä. Kerron ihmisille sinusta sen mitä he haluavat kuulla. He näkevät mihin kuntoon olen tämän kaiken vuoksi ajautunut ja he syyttävät sinua siitä. Se ei ole sinun syytäsi. Mikään tästä ei ole. Tämä kaikki on minun syytäni.
Olisi helpompi olla jos oppisin olemaan rakastamatta sinua, tai pystyisin edes syyttämään sinua tästä. En pysty vihaamaan. Enkä osaa tukahduttaa tunteitani. Tuskallisinta on ajatella, millaista yhteinen elämämme voisi tällä hetkellä olla. Meillä voisi olla hääpäivä sovittuna ja esikoinen tuloillaan. Olen liian katkera edes miettimään. Olen katkera itselleni, sillä juuri minä vein itseltäni ja meiltä mahdollisuuden kaikkeen tuohon. Ja se sattuu. En pääse tästä yli. En voi lakata vihaamasta itseäni. Ja minä rakastan sinua. Rakastan niin että kipeää tekee. Ja tulen aina rakastamaan.
<3 MH <3
Minä en omana itsenäni kelvannut sinulle, enkä ihmettele sitä yhtään. Me sitouduimme toisiimme kyllä, mutta kumpikin eri tavalla. Kyllä me molemmat annoimme toisillemme toisistamme kaiken annettavissa olevan. Sinä annoit minulle enemmänkin. Niin paljon ne sinusta puhuivat pahaa. Minä halusin suojella sinua, rakastaa sinua ja jakaa loppuelämäni päivät kanssasi. Minä halusin kantaa lastasi ja pukeutua alttarilla valkoiseen. Sinä lupasit minulle häät, sinä lupasit rakastaa minua lopun elämääsi. Minun itsekkyyteni ja painostukseni takia minä menetin sinut, minä menetin kaiken. Sinä tulet mieleen kaikesta. Aivan kuin jokainen lehti tuulessa kuiskuttelisi nimeäsi. Jokainen laulu tuntuu kertovan sinusta. Näen sinut jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, näen kasvosi jopa öisellä tähtitaivaalla.
Sinä et ollut tukenani sairaudessani. Sinä olisit ollut jos olisit tiennyt. Olen siitä varma. Minä rakastan sinua, enkä epäile hetkeäkään että myös sinä rakastit minua. Olen vieraantunut ystävistäni enkä halua vapaaehtoisesti tavata ketään. Yksin hellin muistojani sinusta. Usein huomaan tuijottavani tyhjyyteen kyynelten valuessa poskilleni. Joskus kissa nuolee ne pois, joskus ne vain kuivuvat suolaisiksi viiruiksi kasvoilleni kirvelemään. Kipu menettämisestäsi ei ole hellittänyt yhtään, on kuin olisin tajunnut vasta eilen ettet tule takaisin.
Toivon että olet löytänyt arvoisesi rakkauden ja että hän kohtelee sinua vähintään yhtä hyvin kuin minä olisin halunnut sinua kohdella. Minä tiedän, että meidän eromme oli minun syytäni. Minä kääntäisin aikaa taaksepäin jos voisin. Minä tappaisin puolestasi, jos sillä saisin sinut takaisin. Minä tekisin MITÄ TAHANSA saadakseni sinut takaisin. Ilman rajoituksia, ihan mitä tahansa.
Minä olisin tehnyt vuoksesi mitä tahansa, jos olisit pyytänyt. Minä pyysin sinulta liikaa. Minä pyysin, että olisit rakastanut minua niinkuin minä rakastin sinua. Minä pyysin, että sinä sanoisit vain että olisit minun. En ole tarkoittanut kertaakaan kun olen puhunut sinusta rumilla nimillä. Kerron ihmisille sinusta sen mitä he haluavat kuulla. He näkevät mihin kuntoon olen tämän kaiken vuoksi ajautunut ja he syyttävät sinua siitä. Se ei ole sinun syytäsi. Mikään tästä ei ole. Tämä kaikki on minun syytäni.
Olisi helpompi olla jos oppisin olemaan rakastamatta sinua, tai pystyisin edes syyttämään sinua tästä. En pysty vihaamaan. Enkä osaa tukahduttaa tunteitani. Tuskallisinta on ajatella, millaista yhteinen elämämme voisi tällä hetkellä olla. Meillä voisi olla hääpäivä sovittuna ja esikoinen tuloillaan. Olen liian katkera edes miettimään. Olen katkera itselleni, sillä juuri minä vein itseltäni ja meiltä mahdollisuuden kaikkeen tuohon. Ja se sattuu. En pääse tästä yli. En voi lakata vihaamasta itseäni. Ja minä rakastan sinua. Rakastan niin että kipeää tekee. Ja tulen aina rakastamaan.
<3 MH <3
Ihan vähän vaan kännipäivitys
29.05.2012 - 23:53
Yritin tuossa aiemmin
päivällä täytellä relaatioita, mutta ei siitä sitten tullut
mitään kun ei pysy ajatus kasassa. Vedin tässä pikkupikku
siideripöhnät kahden päivän vapaiden kunniaksi. Olen joutunut
viime päivinä kohtaamaan menneisyyttäni niin paljon, että se
tekee pahaa. Muistot tulvivat mieleen ihan yksittäisistä biiseistä
tai jostain sellaisesta tunnetilasta jota kaipaamani ihmisen kanssa
koki yhtenään. Äh, ei tästä tule mitään. Ei mistään tule
mitään.Sovitaan että en juo ikävään vaan juhlin sitä, että mut vakinaistettiin tuohon työpaikkaan jossa olen ollut tänään 29.5 päivää vaille vuoden. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan...
Minä muistan.
26.05.2012 - 21:38
Minä muistan hassuja
asioita. Muistan millaisena eräs minulle ennen niin rakas ihminen
joi Liptonin Yellow Label - teensä, miten hän haukkui minun
"makuteeni", muistan miltä eräät ihmiset tuoksuvat,
muistan lauseita sieltä täältä, muistan miten eräiden ihmisten
kosketus tuntuu hyvältä, muistan miten ollaan kuunneltu jotain
biisiä ja millaisia tunteita se on herättänyt...Äh, olen ihan ylitunteellinen ja iljettävä ja ällösiirappinen pikkuolento.
Haluaisin niin vaan uskaltaa kertoa tunteistani. Mutta en voi. En mitenkään, ei koko suhteessa olisi järkeä ja satuttaisin vain itseni pahemman kerran. Mutta en myöskään osaa kääntää sydäntäni pois päältä! Ehkä se näkyy minusta kilometrin päähän, ehkä ei, mutta kaipaan lähelleni tuota ihmistä. Kaikki muut ovat vain korvikkeita. En minä tarvitsisi mitään ihmeellistä. Viereen nukkumaan, juttelemaan niitä näitä ja olemaan lähellä. Sitä minä haluan, sitä minä tarvitsen. Ja kuitenkin, sitä minä en saa. Järki sanoo toista, tunteet toista. Siksi on niin vaikeaa olla sekä järki- että tunneihminen. Harvat ovat molempia. Minä olen.
Kärsin tästä alkukesästä enemmän kuin aiempina vuosina. Hormonit hyrrää ja unentarve on jotain aivan mahtavaa. Ja sen lisäksi ruokahalu! En edes ole lihonut vaikka syön aivan hillittömiä määriä ruokaa. Ja olen jopa laittanut perheelle ruokaa tässä hyvin monena päivänä putkeen. Listalla on ollut liha-sienipyöryköitä kera perunamuusin, kermakastikkeen ja puolukkahillon, kermassa haudutettua broileria kera paprikan, tomaatin, mandariinilohkojen ja fetajuuston ja viimeisimpänä (epäonnistunutta) broileria viinissä.
Äh. Ketä minä yritän huijata? Olen rakastunut ja kärsin.
Ah ja voi!
05.05.2012 - 23:45
Voi jösses tätä
kärsimystä ja riutumista... Miten tuskallista onkaan istua ihan
toisen vieressä, mutta silti niin kaukana. Tuntuu, kuin sydän
tulisi rinnasta ulos ja iho huutaa ääneen kaipausta toisen
kosketukseen. Siitä on niin kauan... Talvikin ehti tulla ja mennä.
Miksen osaa kääntää sydäntäni off-asentoon, vaan se väpättää
kuin pikkuporsaan innostunut saparo toisen lähellä?!Miten ihanaa onkaan olla rakastunut, ja toisaalta miten turhauttavan rasittavaa kun se on (kai) yksipuolista... Ja vielä kun kaikki täytyy ääneen kieltää! Että ei tässä mitään ole tekeillä. Mutta kun on tekeillä! Ainakin minusta. Analysoin kaikkea ja kaikkia elkeitä, ilmeitä, sanoja, tekoja... Tänäänkin analysoin päässäni, että tarkoittikohan suklaajäätelöllä lahjominen jotain erityistä. Äh, en ole pitkään aikaan tuntenut itseäni näin ihastuneeksi teinitytöksi. Ärsyttävää. Vatsa on täys lepattavia perhosia ja sukat pyörii jaloissa. Ja kesällä meno vaan pahenee.
Voisinkohan säätää itseni kesäksi puolelle teholle, niin pysyisin jotenkin edes järjissäni ja toimintakykyisenä. Se on tuo lämpö ja halvatun aurinko kun aiheuttavat jopa minussa sellaisia jänniä juttuja... Melkein tunnen itseni kissaksi keväällä, hyvä etten ääneen mourua, möykkää ja metelöi. Onneksi teen sitä vain tänne blogiini ja pääni sisällä. Voi luoja. Olen ihan sietämätön. Vaihdoin puhelimeenkin kyseisen henkilön kohdalle ihan ikioman soittoäänen. En kestä itseäni enää sekuntiakaan tämmöisenä. Olen iljettävä ja vastenmielinen. Hyi. Ja IHANA. <3
Toukokuu
03.05.2012 - 22:48
Ihanaa,
on jo toukokuu! Luonto alkaa vihertää, ja vihertää alan minäkin.
Olen ihan superärsyyntynyt elämääni viime aikoina ja tiedän
laiminlyöväni ystäviäni. En ole kovin hyvää seuraa, enkä
oikeastaan ole hirveän kiinnostunut näkemään ihmisiä. Syytän
työtäni, näen niin paljon kilipäisiä ihmisiä päivittäin että
pyhitän mielummin vapaa-aikani itselleni ja kissoilleni. Unelmoin
siitä, että saisin olla rauhassa ilman huonoa omaatuntoa.
Tiedän, etten tällä hetkellä ole ystävänä kummoinen ja olen lähiaikoina kuullut paljon sellaisia asioita joiden tähden laitan mielelläni otsaani leiman "huono ihminen". Tajuan jättäneeni pulaan ihmisen, joka olisi tarvinnut minua ja seuraani niin paljon... En tunne tätä ihmistä oikeasti edes hyvin, mutta en ole aidosti kerinnyt töiden ja muiden asioiden takia kylään. Se tunne jonka sisuksissani herätti tuo pysäyttävä uutinen oli aika sanoinkuvaamaton. En kyennyt kuin itkemään. Nyt tiedän, että yksinäisyyden takia ihmisestä voi tulla toimintakyvytön ja täysin terve ihminen sairastua valtavan menetyksen takia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun ei enää pärjää yksin... Ei minusta ole häpeä hakea apua. Minusta on häpeällistä vain se, että minä en ole ollut tukena ja apuna. Mutta se tehtävä ei ole ollut minun.
Olen viime aikoina miettinyt miten minusta on tullut minä, ja voisinko minä lakata olemasta minä ja olla sen sijaan joku muu. Jos lakkaisin olemasta Kylli-täti ja olisinkin vaikka Jorma-setä. Ehkä minusta ei ihan setää saisi tehtyä, mutta voisin alkaa olla hyvä jätkä. En tiedä mistä tämä ajatus lähti, mutta ilmeisesti siitä ettei minulla ole hyvä olla omassa nahassani vaikkei ole mitään syytä olla onneton. Toisaalta jos olisin joku muu, niin en kamppailisi sen kanssa että saanko minä olla minä ja ylpeä minusta tällaisena. Ärsyttävää kun en osaa kirjoittaa ajatuksistani mitään sellaista virkettä tai lausetta jossa pohjimmainen idea tulisi selvästi esiin. En osaa selittää asiaa niin, että edes itse ymmärtäisin mitä yritän sanoa. Ainakaan lyhyesti. Meriselityksestä voisi jotakin saada selville, mutta yksinkertaisesti en jaksa kirjoittaa meriselitystä siitä, että jos minä en olisikaan minä vaan joku toinen, olisinko minä silti minä ja omasta mielestäni yhtä ihanan iljettävä.
Riudun parisuhdedraamoissani. Ihan kun en olisi jo tarpeeksi hukassa tunteideni kanssa, niin tajusin olevani korvannipukoitani myöten rakastunut. En sitten fiksumpaa kohdetta rakkaudelleni löytänyt kun itseäni vanhemman täysin juopon luuserin joka kohtelee mua kun paskaa. Nurkissa pyörii kuitenkin tyrkyllä ihan vallan kunnollisiakin miehiä ja naisia, mutta ne eivät vaan kerta kaikkiaan sytytä. Miehistä en juuri ole millänikään, mutta tuo nyt vaan on jotenkin niin... En minä tiedä... Ihana? Täysin kelvoton ja juo itsensä luultavasti hengiltä hyvinkin pian. Mutta se puhuu niin syvällisiä ja on kännissä kuin toinen ihminen. Plus sen vieressä on ihana nukkua. Mä olin jo unohtanut kuinka ihanalta tuntuu kun toinen hengittää korvaan, hipsuttaa ja paijaa. Olen jo iso tyttö, osaan olla sekaantumatta sellaiseen jossa tiedän häviäväni ja satuttavani itseäni liikaa. Olen nähnyt jo kerran miten tämmöisessä tapauksessa käy ja poltin siipeni todella pahasti sillä kertaa. Ei enää ikinä uudestaan.
Ei mulla näköjään taaskaan ollut mitään oikeaa asiaa, kunhan lämpimikseni kirjoittelen jonninjoutavaa diipadaapaa.
Tiedän, etten tällä hetkellä ole ystävänä kummoinen ja olen lähiaikoina kuullut paljon sellaisia asioita joiden tähden laitan mielelläni otsaani leiman "huono ihminen". Tajuan jättäneeni pulaan ihmisen, joka olisi tarvinnut minua ja seuraani niin paljon... En tunne tätä ihmistä oikeasti edes hyvin, mutta en ole aidosti kerinnyt töiden ja muiden asioiden takia kylään. Se tunne jonka sisuksissani herätti tuo pysäyttävä uutinen oli aika sanoinkuvaamaton. En kyennyt kuin itkemään. Nyt tiedän, että yksinäisyyden takia ihmisestä voi tulla toimintakyvytön ja täysin terve ihminen sairastua valtavan menetyksen takia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun ei enää pärjää yksin... Ei minusta ole häpeä hakea apua. Minusta on häpeällistä vain se, että minä en ole ollut tukena ja apuna. Mutta se tehtävä ei ole ollut minun.
Olen viime aikoina miettinyt miten minusta on tullut minä, ja voisinko minä lakata olemasta minä ja olla sen sijaan joku muu. Jos lakkaisin olemasta Kylli-täti ja olisinkin vaikka Jorma-setä. Ehkä minusta ei ihan setää saisi tehtyä, mutta voisin alkaa olla hyvä jätkä. En tiedä mistä tämä ajatus lähti, mutta ilmeisesti siitä ettei minulla ole hyvä olla omassa nahassani vaikkei ole mitään syytä olla onneton. Toisaalta jos olisin joku muu, niin en kamppailisi sen kanssa että saanko minä olla minä ja ylpeä minusta tällaisena. Ärsyttävää kun en osaa kirjoittaa ajatuksistani mitään sellaista virkettä tai lausetta jossa pohjimmainen idea tulisi selvästi esiin. En osaa selittää asiaa niin, että edes itse ymmärtäisin mitä yritän sanoa. Ainakaan lyhyesti. Meriselityksestä voisi jotakin saada selville, mutta yksinkertaisesti en jaksa kirjoittaa meriselitystä siitä, että jos minä en olisikaan minä vaan joku toinen, olisinko minä silti minä ja omasta mielestäni yhtä ihanan iljettävä.
Riudun parisuhdedraamoissani. Ihan kun en olisi jo tarpeeksi hukassa tunteideni kanssa, niin tajusin olevani korvannipukoitani myöten rakastunut. En sitten fiksumpaa kohdetta rakkaudelleni löytänyt kun itseäni vanhemman täysin juopon luuserin joka kohtelee mua kun paskaa. Nurkissa pyörii kuitenkin tyrkyllä ihan vallan kunnollisiakin miehiä ja naisia, mutta ne eivät vaan kerta kaikkiaan sytytä. Miehistä en juuri ole millänikään, mutta tuo nyt vaan on jotenkin niin... En minä tiedä... Ihana? Täysin kelvoton ja juo itsensä luultavasti hengiltä hyvinkin pian. Mutta se puhuu niin syvällisiä ja on kännissä kuin toinen ihminen. Plus sen vieressä on ihana nukkua. Mä olin jo unohtanut kuinka ihanalta tuntuu kun toinen hengittää korvaan, hipsuttaa ja paijaa. Olen jo iso tyttö, osaan olla sekaantumatta sellaiseen jossa tiedän häviäväni ja satuttavani itseäni liikaa. Olen nähnyt jo kerran miten tämmöisessä tapauksessa käy ja poltin siipeni todella pahasti sillä kertaa. Ei enää ikinä uudestaan.
Ei mulla näköjään taaskaan ollut mitään oikeaa asiaa, kunhan lämpimikseni kirjoittelen jonninjoutavaa diipadaapaa.
Minä rakastan sinua enemmän kuin rakastaa voi koko elämää
22.04.2012 - 23:18
Flashbackkeja
elämästäni. Niitä olen kokenut tässä viikonlopun aikana
kyllästymiseen asti ja niin paljon etten tiedä kestänkö yhtäkään
uutta enää. Olen vajonnut niin syvälle itsesääliini, että
taidan hukkua. Edelleenkin, kaikki on hyvin. Ainakin pintapuolisesti.
Mutta viimeksi tänään taas ajattelin kuinka helppoa olisi vain
tehdä autolla yksi virheliike ja kajauttaa mutkasta ulos. Ja kaikki
tämä siksi, että minä vihaan olla minä. Ja satutin tänään
taas ihmistä, jota joskus rakastin niin paljon. Rakastin, aina
siihen päivään kunnes hän minut petti. Ja oikeastaan rakastin
vielä sen jälkeenkin.En ole ainoa joka on sitä mieltä, että olen ihan saamaton laiska paska luuseri joka viettää loppuelämänsä kärttyisenä yksinäisenä kissamummona kämpässä, joka on siivoustasonsa puolesta jo vajonnut narkkarikämppää alemmalle tasolle. Vaan eipä se mitään, tämä on mun koti ja tänne ei tartte kenenkään tulla siivottomuudesta ulisemaan. On nähkääs olemassa ihmisiä jotka eivät rakasta siivousta tai saa siitä henkistä orgasmia. Tiedän, äskeinen tieto saattaa tulla joillekin tahoille yllätyksenä mutta yrittäkää kestää.
Nyt kun paljastuksilla lähdetään liikkeelle, niin minä kerron teille seuraavassa pari tosijuttua joista silloin tällöin putkahtelee mitä ihmeellisimpiä väitteitä:
1. Evoluutio on totta
2. Ihmiset ovat paljon uudempi eläinlaji kuin dinosaurukset, ja missään tapauksessa me emme eläneet samaan aikaan dinojen kanssa
3. Joulupukki ON olemassa
4. Jumalaa EI ole olemassa
5. Lihava ihminen voi olla esteettinen ja kaunis
6. Kaikki arvosteleminen ei ole kateutta
7. Suomi on rahanpalvojien diktatuuri
8. Erilaisuus on rikkaus
9. It's ok to be gay
En jaksa jatkaa listaa enää yhtään pidemmälle koska en tiedä kuinka voisin kirjoittaa lyhyesti muutaman pintaan nousseen ajatuksen. Tajusin juuri, että tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä joita ihan rehellisesti halveksin. Mieleeni ei kuitenkaan tule paljastaa sitä heille / hänelle. Kyse on ihmisen vapaudesta valita, mutta tässä tapauksessa en voi kehua millään tavalla onnistuneesta valinnasta. En väitä että oma elämäni olisi pelkästään sateenkaaria, auringonpaistetta ja enkelinpieruja ja oikeastaan oma elämäni on kaukana täydellisestä (oma valinta) mutta niin aivan satavarmasti on näiden halveksimieni ihmistenkin! Tajusin juuri, että halveksimisen lisäksi säälin kyseisiä ihmisiä aivan tuhottomasti. Siitäkin huolimatta että kyseiset ihmiset eivät lue blogiani, en koe akuuttia halua mennä yksityiskohtiin mahdollisista syistä ja seurauksista. Joten vaihdan lennosta aihetta, sainpahan tämänkin tiedon pois sydämeltäni.
Koin tänään akuuttia mielihalua ottaa kynän, paperia ja valokuvan itsestäni. Miksi? No siksi, että kerrankin Maajussille morsian - ohjelmassa oli maajussi jonka voisin halajaa! Tosin jotenkin luulen, etten antaisi itsestäni tv:ssä kovin hyvää kuvaa eikä maajussi juuri vastannut unelmakumppanini kuvausta. Olen joskus sanonut (ja nyt sanon uudestaan) että unelmakumppanini olisi jotain akselilta Marilyn Manson - Lady Gaga - Beth Ditto. Voitte siis päätellä siitä kuinka paljon oikeasti joku tavismaajussi(tar) minuun kolahtaisi. Minä nyt vaan satun olemaan heikkona ihmisiin jotka ovat juuri sitä mitä haluavat eivätkä välitä vittuakaan muiden mielipiteistä. Olen itse hyvällä matkalla kohti tällaiseksi ihmiseksi tuloa.
Olen nyt jauhanut sen verran paskaa, että taidan laittaa vatsalihaslaitteen tekemään töitä ja rupean katsomaan Marilyn Mansonin musiikkivideoita. Ja viritän kuolalapun, sillä Manson on KUUUUUMA! Lääh lääh, haluan!
Kylli-tädillä on asiaa
17.04.2012 - 22:37
Eilen tulin taas siihen
lopputulokseen, että 90% ihmisistä on silkkaa paskaa. En häpeä
tippaakaan myöntää, että pidän enemmän eläimistä kuin
ihmisistä. Ja pelastaisin palavasta rakennuksesta lemmikin (oman tai
vieraan, ei väliä) ennemmin kuin tuntemattoman lapsen. Enkä häpeä
edes myöntää tätä. Ihmiset on (kärjistäen) itsekeskeisiä,
omaa persettään ajattelevia, omahyväisiä, empatiakyvyttömiä
paskiaisia ja ystäviksi täysin kelvottomia. En diggaa siitä
tunteesta, kun tajuan että mua on taas pantu halvalla ja mulle
annettuja lupauksia ei ole taaskaan pidetty. Olen toki siihen
tottunut, jokin mun naamassa ilmeisesti antaa luvan puhua silmät ja
suut täyteen paskaa. Että hei, voisitte lopettaa sen. Mullakin on
tunteet!Ja nyt kun se asia on käsitelty, niin jatkan kahdella muulla aiheellani.
Haluan jakaa nyt tännekin uusimman friikahdukseni kohteen. Olen täysin totaalisen hurahtanut parvekesisustamiseen. Visioni on halvalla budjetilla mutta silti hyvällä maulla toteutettuna sellainen, että hankin kaikkia tarpeellisia ja värikkäitä juttuja. Ihan ensimmäiseksi ostoslistallani on värikäs matto ja tikasmallinen hylly. Hyllyyn olis tarkoitus ostaa erilaisia ja erivärisiä koriste-esineitä ja kukkaruukkuja. Lisäksi hankin koko kasviston kasaan, tarkoitus olisi laittaa sekä tekokukkaa että aitoa kasvia. Kukkien ja kasvien suhteen on muutama pieni rajoitus, niistä suurin taitaa olla se, että parvekkeelleni paistaa aurinko koko päivän eli siinä on kuuma. Eikä mulla ole edes lasitettua parveketta. Värimaailmaksi olen ajatellut turkoosin eri sävyjä, beigeä ja tehosteväriksi joko oranssia tai pinkkiä. Riippuu tietysti mitä on saatavilla.
Alkuperäinen suunnitelma oli vaan hankkia tohon parvekkeelle matto ja riippumatto telineineen. Mutta sitten mittailin parvekettani uudestaan ja päädyin siihen lopputulemaan että ainakaan se riippumaton teline ei ole tuohon tulossa tilaa viemään. Riippumatolle on onneksi monta kiinnityspaikkavaihtoehtoa olemassa, täytyy vaan ostaa köyttä että saa sen kiinni tukevasti. Huoh. Olen avautunut viimeisen kolmen päivän aikana enemmän parvekkeestani kuin olen edes iloinnut kyseisestä mukavuustuotteesta. Perslävettää se, että parveke ei ole lasitettu ja me ollaan vasta toisessa kerroksessa. Kissojen karkaamisen perusteella mietin tuota korkeutta ja kesäkalusteiden ja sateen kannalta mietin lasitusta. Mutta en mä sitä lasitusta kaivannut viime kesänäkään, enkä talvella. Ei se lumi tuolla parvekkeella haitannut mua millään tavalla. Sade viime kesänä haittasi hieman, olihan mulla kaikki DVD:t, kirjat ja levyt pihalla kestokasseissa suihkuverhon alla. Ai miten niin muutossa ei osattu järkeillä niitä sisälle asti... Mitään korvaamatonta tuhoa millekään ei aiheutunut.
En viettänyt viime kesänä juuri aikaa parvekkeella kahdesta syystä, en koskaan ehtinyt ja toisekseen en viihtynyt parvekkeella. Siellä ei ollut mitään syytä mennä vaan istuskelemaan tai lukemaan kirjaa tai rentoutumaan tai edes juomaan teetä. Kissat siellä vietti enemmän aikaa kun minä.
Aivan, ja kävin hankkimassa sen Lidlin vatsalihasvyön. Olen kyllä vastoin ohjeita käyttänyt sitä myös selkään ja toivon sen sulattavan multa jenkkakahvat. Siis laite on ihan huippu super mega yybermahtava! Oon käyttänyt sitä nyt eilen ja tänään kumpanakin päivänä kahdesti. Siinä on monta eri ohjelmaa ja voimakkuuden voi säätää välille 1-40. Mulla ollut nyt mahassa tehot 19 ja selässä 14. Kahdessa viikossa toi manuaali lupaa näkyviä ja tuntuvia tuloksia. Syytä olis näkyäkin, kesällä olis timmimmälle olemukselle käyttöä. Ja tietysti käytän fuskauksen vuoksi myös todella vahvoja kiinteyttäviä vihreä tee - kapseleita jotka jäi Nutrilett-kuurin yhteydestä. Raportoin tietysti tuloksista, mutta ihan näin kahden päivän käyttökokemuksen perusteella voin äkkiseltään sanoa että tuo laite on paras ostos johon voin ihan huoletta sijoittaa 20€ enkä keksi muuta fiksumpaa tai tarpeellisempaa rahankäyttötapaa. Ruokaa ja muita turhuustuotteita ei tietenkään lasketa. Suosittelen tuota laitetta kaikille! Ihana. Rakastan! <3
Hohhoijjakkata
12.04.2012 - 23:08Joopa joo. En ole juuri jaksanut kirjoitella, niin monet vastoinkäymiset on koitelleet mielenterveyttä ja ihmistensietokykyäni. Listalla on edelleen reilusti ihmisiä joita pidän tunnevammaisina ääliöinä. Ei siitä sen enempää, prosentuaalisesti hyvin mainittava osa ystävistäni tuntuu unohtavan lupauksen tukea myötä- ja vastoinkäymisissä.
Olen tykännyt viettää aikaa itsekseni, elokuvien parissa unohdan oman tylsyyteni ja saan tunne-elämälleni tyydytystä. Lisäksi nukun paljon. Siis oikeasti paljon. Enkä jaksa siivota. Vietän kaiken vapaa-aikani joko nukkuen, vanhemmillani tai tietokoneen hellässä syleilyssä. Odotan tilaisuutta potkia päähän niitä jotka ovat tehneet minulle vääryyttä. Silläkin listalla on paljon ihmisiä. Kyllä, välttelen tietoisesti ihmisten seuraa.
Sain autoni myytyä, tai siis se lähtee huomenna kun raha vaihtaa omistajaa. Jäin hieman kaupassa häviölle suhteessa siihen paljonko maksoin itse autosta ja paljonko olen kuluttanut sen korjauksiin, mutta pääasia että eroon pääsen.
Ai niin, annoin taas nettishoppailulla ensiapua sisäiseen tyhjyyteeni. Tilasin juhlia varten mekon, kesäksi kahdet shortsit, keltaisen trikooliivin, kaksi t-paitaa, hupparin, farkkuhaalarin, alusvaatteita ja parin kenkiä. Laskun loppusumma oli muistaakseni 173€. Siitä vähenee tietysti noin 40€, riippuen siitä mitä palautan. Farkkuhaalareita tilasin kahta eri kokoa, kuten myös farkkushortseja, lähetän sitten epäsopivat takaisin. Ja olen aivan koukuttunut Christian Diorin tuoksuun J'Adore. Ihmiset ovat totuttaneet minut merkkituotteisiin! Viime aikoina mua on lahjottu tuolla Diorin tuoksulla, kolmella Láncomen huulikiillolla, Espritin nahkaisella olkalaukulla (ei mikään luksusmerkki, mutta kuitenkin!) ja nyt uusimpana Yves Saint Laurentin ripsivärillä. Ja kaikki tämä koska olen niin ihana. Niin minä olenkin, ihana.
Pohdiskelin juuri että olisikohan Lidlin vatsalihasvyölaitteesta mitään hyötyä... Se maksaa kuitenkin vain 20€, joten mun täytynee käydä hakemassa sellainen ihan koekäyttöä varten. Tässähän olis dataamisen ohessa niin kätevää tehdä puolen tunnin vatsalihastreenit... Joo. Täytyy mun sellainen käydä hakemassa. Ei mitään turhan suuria odotuksia, mutta sikspäkkiä kesäksi odotellessa!!
Kevättä rinnassa!
02.03.2012 - 23:25Eilen tuli kevät, ihan yhdessä yössä. Sitä ennen onkin tuntunut siltä ettei kevät koita ikinä. Olen päättänyt myydä autoni, siitä on päästävä nyt just heti eroon. Vastahan mun auto on jättänyt mut työpaikalle syystä tai toisesta kaksi kertaa. Ja jatkuvasti on jotain rikki. Viimeisimpänä rakas autoni päätti käräyttää yhden sähköjohdon poikki. Se sähköjohto sattui vaikuttamaan auton käynnistykseen, ja eihän se purkki sitten käyntiin halunnut lähteä. Kone pyöri kyllä, mutta käyntiin se ei lähtenyt. Ensimmäisellä korjausyrityksellä se ei korjaantunut, koska meisselissä ei riittänyt pituus *wirn* että oltais saatu sulakeboksi pois edestä että päästään sähköjohtoon käsiksi. No, seuraavana päivänä ja pidemmällä meisselillä homma toimi taas. Ja nyt auto onneksi käynnistyy taas ja toimii, ainakin hetkellisesti. Aion sen silti laittaa seisomaan ja myyntiin. Jos ei muuta, niin vien tuon auton liikkeeseen ja annan sen vaihdossa toiseen autoon. Mutta sillä nyt ei ole kiirettä.
Töitä on riittänyt välttävästi, pakolliset laskut on saanut maksettua mutta pari vähemmän kiireellistä köllöttää vielä erääntymässä. Yllättävät menot on näköjään myös työssäkäyvällä ihmisellä ihan mahdollisia. Noh, täytyy toivoa että saan tuon kakkosduunin jota hain. Soitan sinne maanantaina luultavasti ja tiedustelen onko hakemus saapunut. Työ ei ole mistään parhaimmasta päästä, mutta rahaa siitäkin saa. En kehtaa kyllä edes kirjoittaa minne hain ja mitä tekemään. Ehkä sitten kun saan itse tietää mahdollisesta töihin pääsystä.
Kevät on näyttänyt entistä paremmalta tässä viime viikkoina. Pääsyy on ollut se, että sain kohdunkaulansyövän esiasteen kanssa taistelustani erävoiton, ja näillä näkymin lopullisen voiton. Elimistössäni ei nimittäin ole korkean riskin virusta, eli ei ole todennäköistä että mulle tulisi joskus tulevaisuudessa syöpä. ainakaan kohdunkaulalle. Helpotus oli uskomaton. Uskon nyt ihan oikeasti eläväni jatkoajalla. Tuskin tästä elämästä tulee kauhean pitkä, mutta tähtään siihen että olisi ainakin laadukas. No, sanotaanko että jos ei laadukas niin kelvollinen. Ja sitä se tällä hetkellä autoa lukuunottamatta on. Olen saanut uuden ystävän jonka seurassa viihdyn ja jota näen myös työpaikan ulkopuolella. Hän on siis työkaverini johon olen nyt vasta tutustunut kunnolla.
Lupailin jonkinlaista ruokapäiväkirjaa. Sitä ei tullut kun en jaksanutkaan muistella mitä olen päivän mittaan syönyt. Mutta, olen aivan ihastunut sellaiseen ruokaan jota olen tehnyt tässä viikon ajan yhtä iltaa lukuunottamatta päivittäin. Ruoka on eräänlainen keitto. Siihen tarvitaan paketti riisinuudelia, 2-3 paistettua kananmunaa ja mausteita. Olen myös lisännyt ruokaan herkkusieniä kokonaisena, siis säilöttyjä. Aivan sairaan hyvää ja itämaistyyppistä. Ei takuulla terveellisimmästä päästä, mutta maistuvaa ja vie nälän.
Olen myös innostunut muokkaamaan vaatteita, HYVIN vaihtelevalla menestyksellä. Muokkasin pari t-paitaa lähtöpistettä paremmiksi, mutta farkkujen kanssa ei onni ollut ihan yhtä myötäinen. Mulla oli kaapissani siis kahdet polvista puhki olevat farkut, joista toiset oli mun lempparit ja paljon aikoinaan rakastetut. Vaaleammat leikkasin polvimittaisiksi ja nämä lempparifarkkuni reilusti lyhyemmiksi. Leikkausjälki ei ollut tasainen ja farkut liian kireät että shortsit olisivat olleet onnistuneet ja näyttäneet hyvältä. No, ei muuta kun entiset lempparifarkut roskikseen ja luultavasti menen kaupasta ostamaan itselleni lyhyet farkkushortsit. No, kuin hyvitykseksi löysin kaapistani käyttämättömät farkut joiden olemassaoloa en edes muistanut. Hyvä näin.
Elämässäni on nyt menossa hyvä vaihe, olen tyytyväinen elämässäni ihan kaikkeen. Jopa tähän välillä niin tuskallisen raastavaan yksinäisyyteen. Rakastan kissojani ja niiden seuraa niin, että en oikein osaa kuvitella että täällä meidän kanssa asuisi joku. Mutta ainakaan mitään negatiivista ei ole nyt näköpiirissä, paitsi tuo perkeleen auto. Olen nukkunutkin viime aikoina kuin pieni porsas, painajaiset ovat kaikonneet ja kaiken kaikkiaan olo on hyvä ja tasapainoinen. Nyt aion työstää iltapalaksi yhden appelsiinin (tutkimuksen mukaan paljon sitrushedelmiä syövillä naisilla on pienempi riski sairastua syöpään) ja ottaa sen jopa tavaksi. Jos siis saan appelsiinini takaisin, pikkukissani näyttää käyttävän sitä tällä hetkellä leluna..!
Yöt on kuin piikkilankaa, ne murjoo mua
15.02.2012 - 00:33Yöaika on yksinäiselle niin.. vaikeaa? Jossain on toinen ihminen, joka kaipaa mua sydän yhtä vereslihalla kuin omakin. Sydäntä oikein raastaa halu toisen ihmisen luo. Ja samalla tietää, että se olisi tuhoon tuomittua alusta loppuun. Kauniita hetkiä mutta sitten tarpeet eivät kohtaa. Tulee riitoja, loukataan ja satutetaan toista. Ihan kuin ei olisi muuta ratkaisua. Eikä olekaan. Ihminen on ihmiselle susi, ihminen on kuin susi. Paitsi ettei liiku yleensä laumoissa.
Ei siinä ole mitään luonnotonta. Yksinäisyydessä. Joku fiksu kirjoitti mietelauseen yksinäisyydestä.
"Yksinäisyys on sitä, että painaa kämmenensä yhteen tunteakseen ihmisen lämmön, että kääntyy ja vilkaisee peiliin nähdäkseen ihmisen hymyn, että purskahtaa itkuun kuullakseen ihmisen surun äänen."
Tuo kolahtaa minuun, riipii sieluani niin saatanan syvältä. Noin se minullakin menee. Yksin käydessäni parivuoteelle tuplaleveän peiton alle laitan oman käsivarteni ympärilleni ja kuvittelen, että se on jonkun muun. Pahimmassa ikävässäni laitan vartalotyynyn vierelleni peiton alle ja kääriydyn sen ympärille kerälle. Ihan kuin kissani aavistaisi yöllisen tuskani, sillä niiden läsnäolo helpottaa. Aidosti, helpottaa tuntea toisen olennon läsnäolo ja rakkaus. Ne vain tulevat lähelle. Eivät vaadi mitään, eivät edes kosketusta. Tulevat itse iholle. Siihen kohtaan, jossa se lohduttaa eniten. En olisi tässä ilman kissojani. En ehkä olisi tässä ollenkaan, jos asiat olisivat menneet toisin. Jos olisin fiksu ja osaisin arvostaa mitä minulla on, voisin olla jossain muualla rakastamani ihmisen kanssa. En osannut. Joten kärsin siitä joka päivä, joka ikinen yö.
Tiedättekö sen tunteen, kun rakastaa niin paljon että olisit valmis nielemään partakoneen teriä vain saadaksesi rakkaasi hymyilemään? Huoraisit koko maailmalle saadaksesi rakkaasi huolet kaikkoamaan? Vain sellainen rakkaus on todellista, jossa olet valmis antamaan itsesi alastomana kaikkine vikoinesi toisen eteen ja vaatimaan vain ehdotonta hyväksyntää. Tässä minä olen, tällainen minä olen, rakasta minua! Olen antanut sydämeni kokonaan vain kerran, enkä tainnut koskaan saada sitä takaisin. En edes puolikasta siitä. Tuskin koskaan saankaan. Päivittäin ajattelen, jos asiat olisivatkin menneet toisin. Oliko vika lopulta kuitenkin vain minussa? Jos minä olin niin hankala, en pitänyt lupauksiani, painostin ja lopulta ajoin rakkaani pois. Siitä on nyt hieman yli puoli vuotta. Ja vaikka se mies oli sika, kaipaan häntä päivittäin. Kun voisin laittaa yhden viestin, saada selityksen tapahtuneelle. Toivon niin että saisin mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Ihan alusta. En saa. Rakastan niin että sattuu, tuntuu kuin sydän tulisi joka lyönnillä rinnasta ulos. Tämä on minun taakkani. En ole valmis vielä mihinkään uuteen, enkä ole saanut itseäni korjattua. Siinä on paljon työsarkaa. En usko, että siitä tulee koskaan täysin valmista. Jään loppuelämäkseni tunteiden raajarikoksi. Siipeni ovat palaneet. En halua lentää, en halua rakastaa. En enää koskaan!
TONI BRAXTON - UN-BREAK MY HEART
Don't leave me in all this pain
Don't leave me out in the rain
Come back and bring back my smile
Come and take these tears away
I need your arms to hold me now
The nights are so unkind
Bring back those nights when I held you beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry these tears
I cried so many nights
Un-break my heart
My heart
Take back that sad word good-bye
Bring back the joy to my life
Don't leave me here with these tears
Come and kiss this pain away
I can't forget the day you left
Time is so unkind
And life is so cruel without you here beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry these tears
I cried so many nights
Un-break my heart
My heart
Don't leave me in all this pain
Don't leave me out in the rain
Bring back the nights when I held you beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry this tears
I cried so many, many nights
Un-break my
Un-break my heart oh baby
Come back and say you love me
Un-break my heart
Sweet darlin'
Without you I just can't go on
Can't go on....
Don't leave me out in the rain
Come back and bring back my smile
Come and take these tears away
I need your arms to hold me now
The nights are so unkind
Bring back those nights when I held you beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry these tears
I cried so many nights
Un-break my heart
My heart
Take back that sad word good-bye
Bring back the joy to my life
Don't leave me here with these tears
Come and kiss this pain away
I can't forget the day you left
Time is so unkind
And life is so cruel without you here beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry these tears
I cried so many nights
Un-break my heart
My heart
Don't leave me in all this pain
Don't leave me out in the rain
Bring back the nights when I held you beside me
Un-break my heart
Say you'll love me again
Undo this hurt you caused
When you walked out the door
And walked out of my life
Un-cry this tears
I cried so many, many nights
Un-break my
Un-break my heart oh baby
Come back and say you love me
Un-break my heart
Sweet darlin'
Without you I just can't go on
Can't go on....
Kylli-täti vihaa
10.02.2012 - 23:52Tulipahan laitettua tuommoinen otsikko. Joo, Kylli-täti vihaa. Tällä hetkellä vihaan mahaani. Minulla on diagnoosikin siihen, ja se on ärtyvä paksusuoli. Se on diagnoosi selittämättömille ruoansulatuksen häiriöille jotka johtuvat rakenteesta ja/tai ruokavaliosta. Mulla on sellaisia ruoka-aineita joita täytyy vältellä, koska maha tulee hirveän kipeäksi jos niitä erehdyn syömään. Porkkana kaikissa muodoissa on ylivoimaisesti pahin. Sitten tulee kypsentämättömät juurekset, viljat (suurissa määrin), broilerin- ja sianliha ja tuliset ruoat. Ja juuri tällä hetkellä mulla on sellainen kiputila päällä, että olen syönyt jotain sellaista mistä maha ei tykkää. Vaimo ehdotti tutkimuksiin menoa, koska mun tila huononee ja jos tätä tahtia poksahtelee esiin lisää ruoka-aineita joita en voi syödä niin elän kohta pelkästään lehtipihvillä ja salaatilla.
Sitä paitsi olen huolissani terveydestäni muutenkin. Ja mielenterveydestäni. En nyt itseäni lähtisi hulluksi tituleeraamaan, mutta kai mulla jonkinasteinen bipo on. Huomattavasti parempia kausia ja sitten huonompia, jolloin mikään ei kiinnosta ja kämppä on sen näköinen että täällä asuu vakavasti masentunut henkilö. Joudun vielä tuskissani odottamaan korkean riskin HPV testin tulosta. Tiedän sen olevan positiivinen. Olen aivan varma siitä.
Pelkään itseäni, pelkään ihmisiä, pelkään elämää. Vihaan tätä tunnetta. Tiedän, että pitäisi olla nukkumassa jo koska joudun menemään töihin jo varttia vaille yhdeksään. En vaan saa millään aikaiseksi mennä nukkumaan. Pelkään etten saa nukuttua kuuhulluuden takia, tai jos saan nukuttua niin näen painajaisia. Plus kissoilla näyttää olevan jälleen ralli meneillään. Ja idioottinaapurillakin kuulosti basson jytäävän.
Huomisen kun jaksaa, niin olisi taas kaksi päivää ponintäyteisiä vapaapäiviä. Ellei mun maha tapa mua ensiksi. Palelemisesta päätellen mulla on edessä tosi hilpeä yö. Siispä nappaan pari Libraxia ja menen peiton alle kylkiasentoon toivomaan parasta. Onneksi lääkäri suostui kirjoittamaan noita kramppilääkkeitä, ne on pelastaneet monta huonompaa päivää.
Ja ai niin, kaikki te jotka väitätte että kissat ei voi olla onnellisia eikä niillä ole riittävästi tilaa juosta ja riehua yksiössä: tukehtukaa siihen itseensä. Kyllä ne kissat keinot keksii miten pääsee painelemaan täysillä ja juoksutila moninkertaistuu kun käyttöön ottaa ikkunalaudat, seinät ja sängyn alustat. Toki nää mahtu paremmin juoksemaan kaksiossa keittiöstä parvekkeelle, mutta veikkaan että yksiössä elämänlaatu on parempi ja ruokintakin kohdillaan kun älysin vaihtaa markettipaskasta pois. Ja onhan se kiva että keksitään vähän jäynää.
Tänään tosiaan olen syönyt täytetyn croissantin (kalkkunaleike + juusto + kurkku + salaatinlehti), suklaadonitsin ja uunissa tehtyä kasvispyttipannua (peruna, sipuli, sekalaiset kasvikset). Näistä veikkaisin kivun aiheuttajaksi perunaa, sillä aika pian tuon pyttipannun jälkeen kivut alkoivat. Kuumetta ei ole, eli kyseessä ei ole umpparin puhkeaminen. Kivut on samanlaiset kun edellisellä kerralla kun söin jotain mitä ei olisi pitänyt. Edellisen kerran suorastaan saatanallisia kipuja oli loppukesästä kun erehdyin syömään katkarapukeittoa, johon joku valopää oli niitä porkkanoita laittanut. Saas nähdä tuleeko huomenna verta... En jaksaisi lähteä taas testaamaan ja kokeilemaan mikä noista ruoka-aineista on taas sellainen jonka saa laittaa kiellettyjen listalle. Ja jos jotakuta kiinnostaa, miten tuota kartoitan niin käytän altistustaktiikkaa. Syön koko päivän vain paria raaka-ainetta ja sitä kautta rajaan kipua / oireita aiheuttavat muutamaan ja sitten suljen vaihtoehtoja pois. Porkkanan kohdalla tätä ei tarvinnut tehdä, koska oireet olivat niin selkeät ja osasin yhdistää ne suoraa porkkanaan, viimeistään surullisen kuuluisalla kesäisellä Ikea-reissulla. Söin lihapullia ja epähuomiossa kipollisen porkkanaraastetta. Taisi kulua puoli tuntia ja sitten pääsinkin viivana kiitämään vessaan itkemään ja (anteeksi groteski ilmaus) paskomaan verta. Veri liittyy aina asiaan. Sitä on tiedossa yöllä, tai viimeistään huomenna aamulla.
Ja tällä päivityksellä ei taaskaan ollut minkäänlaista motiivia. Toivon vain hieman ymmärrystä kanssaihmisiltäni jotka tietävät näistä mun taudeista ja ymmärtävät sen verran etten ihan kaikkea jaksa ja mulla on niitä huonoja ja suorastaan surkeita päiviä paljon. Viikoittain siis. Vielä toistaiseksi ne eivät vaikuta työkykyyn muuten kuin työmotivaatiota laskien. Kyllä sekin päivä tulee, kun niiden takia täytyy olla pois töistä. Varsinkin jos viime kesä toistuu ja annan paineen käydä ylivoimaiseksi niin, että menetän elämästäni kaiken mielekkyyden ja loppuunpalaminen liippaa läheltä. Eikä siinä, kyllähän mä jaksan tiettyyn pisteeseen painaa vaikka sitä 10-16 tuntista päivää jatkuvasti, MUTTA kun sanon tarvitsevani lepoa tai hitaampaa tahtia niin mulle on sitä syytä antaa. Sanon siitä nimittäin sen kerran ja sen jälkeen vedän itseni loppuun.
Pelkään ensi kesää tuhottoman paljon. Millaisiin hoitoihin joudun ennen sitä? Mitä muuta kremppaa tässä tulee? Olenko mä kesällä enää työkykyinen? Olenko mä kesällä hengissä? Kuinka moni mut on siihen mennessä jo hylännyt? Mitä kaikkea tässä täytyy jaksaa vielä ennen luhistumista? Pettääkö multa viimeinenkin kynsi jolla roikun elämän syrjässä kiinni? Mitä mulle tapahtuu? Liikaa kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastausta. Eikä luultavasti kenelläkään muulla. Kohtalo ja sattumien summa sanelevat mun elämää. Entä jos viimeinenkin palo, mikä mussa on elämänhalua jäljellä, päättää sammua? En mä huoli enää eläimistäni, mulla on niille kaikille jatko selvillä. Mä olen huolissani itsestäni.
Ai niin, haluan että mut tuhkataan. Ja jos mun elimissä on jotain viemiskelpoista, niin ne saa antaa sellaiselle joka niitä tarvitsee. Hittoako mä niillä enää sitten teen? Toivottavasti mä pääsen sellaiseen paikkaan josta sisäinen rauha ei lopu eikä mulla ole enää kipuja. Ajattelen kuolemaa, ihan päivittäin. Mä tiedän, etten elä pitkään. Todennäköisesti kuolen ennen mun vanhempia. Kuolema on ajatuksena jotenkin lohdullinen. En pelkää kuolemaa, eikä se olis mikään vahinko vaikken aamulla enää heräiskään. Kunhan kuoleminen ei käy kipeää. En kestä kipua. Ja sitä on onneksi tiedossa jatkossa paljon!
Tänään olen kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä. Kosketusta, hellyyttä. Halausta edes. Nyt pahimpien kipujen laannuttua olisin noiden kramppien aikana toivonut vierelleni ihmistä, pitämään kädestä tai silittämään hiuksia tai ihan mitä tahansa. Kärsin yksin. Oma vikani, en pyytänyt tueksi ketään. Muistan sen ensi kerralla, että jaettu tuska on puolitettu tuska.
Sekava päivitys
05.02.2012 - 23:36Tämä on sekava päivitys jolla ei ole kerrassaan minkäänlaista motiivia. Koska en keksi mitään muutakaan kerrottavaa, niin koen suureksi halukseni kertoa teille päivän ruokailuistani. Lista on lyhyt. Olen syönyt tänään yhden kampaviinerin, neljä ohuen ohutta kalkkunafileviipaletta, yhden Finduksen Teriyaki Beef pakasteaterian ja yhden juustolasagnevuuallisen. Hirvittävä määrä ruokaa. Tai no, ei periaatteessa. Ottaen huomioon, että olen syönyt koko päivän aikana tuon kaiken. Iltapäivästä kello puoli kahdesta alkaen.
Mulla on huomenna, tiistaina ja keskiviikkona vapaata. Ja miten juhlistan tätä? Istumalla läppäri sylissä kotona miettimässä syntyjä syviä. Juon teetä (Lipton, Strawberry) ja katson Putouksen toissa viikon jaksoa. Kuohuviiniä olisi jääkaapissa pullollinen mutta jotenkin ei vaalituloksen johdosta huvittaisi sitä korkata. Jollain kierolla tavalla uskoin ihmeeseen, niinkuin tahdon aina uskoa mahdottomaan. Mutta ei siitä sen enempää, tämä ei ole poliittinen blogi.
En oikeastaan jaksa kirjoittaa enempää koska ei ole mitään kirjoitettavaa. Paitsi pieni analyysi seuraavasta asiasta: kokeilin vaihtaa nukkumissuuntaa sängyssä. Ihmettelin kun nukutti niin perkeleen huonosti ja hyvää asentoa ei meinannut löytyä, yritin kuitenkin kolme yötä nukkua jalat ulko-ovelle päin. Viime yönä vittuunnuin oikein huolella kun unta ei meinannut tulla ja palelin ja muutenkin oli huono mieli. No, mitäs ihminen tekee kun kaikki menee huonosti valitsemallaan uudella polulla? Kääntyy 180 astetta ja palaa vanhelle polulle. Eli, minä käänsin pääni ulko-ovelle päin ja kas, nukuin yön kuin pieni porsas.
Ja kohta aion mennä jatkamaan porsastelua. Heti tämän Putous-jakson (ja seuraavan!!) jälkeen.
Tosiaan, tällä päivityksellä ei ollut kerrassaan mitään motiivia, kunhan vain halusin tuhota aikaa johonkin ja kertoa päivän syömisiäni. Plus halu kirjoittaa oli kova. Ja minusta liitoksistaan repeilevä Jaakko Saariluoma on käsittämättömän suloinen.
Ai niin, en ole ajatellut tuota itselleni haitallista ihmistä enää niin paljon. Taitaa olla ihastus / kiintyminen laimenemassa. Toivottavasti ainakin. Hulluksihan tässä muuten tulis. Tai siis hullummaksi. Olen jo ihan täysin kahjo. Nutcase. Ja erään testin mukaan olen tunteellinen järki-ihminen. 50-50 sekä järki- että tunneihminen. Aika jännä.
Kuviolorvintaa
04.02.2012 - 23:53Uusi harrastuksemme kissaherrojeni kanssa. Kukin valitsee itselleen mielekkään paikan kämpän eri puolilta ja siellä lorvitaan tekemättä mitään fiksua. Välillä kokoonnumme keittiössä teenkeiton merkeissä ja sitten hakeudumme jälleen lorvintapaikoille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että yksi kissa on ottanut makuupaikakseen pakastimen päällä olevan puutarhasohvan pehmusteen ja sekalaisen tyyny- ja fleecehuopaviidakon muodostaman rytökasan ja toinen kissa majailee eteisessä varavuoteen virkaa toimittavan rahin päällä. Itse olen parkkeerannut itseni, läppärini, kaiuttimeni ja termosmukini sohvalle. Ja aion tässä pysyä kaiken sen ajan jota en vietä töissä, sängyssä, suihkussa, keittiössä tai vanhemmillani. Kuviolorvinta on tästä lähtien elämäni keskeisin sisältö.
Olen niin saamaton, etten ole vieläkään siivonnut asuntoani. Täältä kerättiin kyllä jo vaimon kanssa 85% mainoslehdistä (kierrätyspaperista) ja kaikki pitkin lattioita juoksevat tyhjät pullot. Hirveästi en ole kiinnostunut tekemään muuta. Yksinkertaisesti siivous ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei niin tippaakaan.
Ei mua kyllä noin niinkun kamalasti kiinnosta mikään muukaan. Kulkemiseni on erittäin rajoitettua, sillä autoni on rikki. Olen selittänyt autoni vikoja hyvin pitkällisesti kahden päivän aikana vaikka ja minne, joten en tähän sen enempää jaksa eritellä ja kertoa yksityiskohtia. Auto tosiaan ei vaan starttaa ja käynnistysvalot palaa koko ajan vaikkei avain ole edes virtalukossa. Siinä ongelma pääpiirteissään. Pikkuveljeni on ollut huippu ja suostui heittämään mut tänään ja huomenna aamuun töihin. Tänään pääsin töistä kotiin pomon kyydillä ja huomenna pikkubroidi saa käyttää mua äänestyspaikan kautta kun heittää kotiin. Yritän alkuviikoksi keksiä keinoa oman purkkini liikkeellesaantiin. Olen onneksi keskiviikkoon asti vapailla, joten auton suhteen ei ole niin justiinsa. Ponit on päästävä hoitamaan ja koirat käyttämään, mutta muuten ei ole pakollisia menoja.
Olen tässä taas hieman visioinut, mm. tatuointia kehiteltiin kovasti paljon ensin vaimon kanssa saunassa tiistaina ja sitten uudemman kerran lampun kiinnityksen ohessa muistaakseni torstaina. Keksittiin aivan mahtava toteuttamiskelpoinen tatuointi-idea jossa yhdistyisi kaikki se, mitä tatuoinnilta haluan. Haluan että tatuoinnissa yhdistyy kaikki minulle tärkeä, eli tässä tapauksessa seuraavat asiat:
- Kissa/kissat
- Hevonen/hevoset
- Taistelu ja/tai voitto
- Uusi alku
- Periksiantamattomuus
Vaimon kanssa syntyi visio siitä, että tatuoinnissa voisi olla esimerkiksi kissa jolla on ratsastuskypärä päässä ja sen ympärille rakentaisi haluamiani elementtejä. Kasvia, taustaa... Ja kissan silmät voisivat olla siniset, kuvastaen vilpittömyyttä ja toisaalta sinisilmäisen herkkää uskoani kanssaihmisiin. Mahdollisesti ruusuke (sinivalkoinen) voisi kuvata voittoa... Täytyy ehdottomasti ideaa kehitellä eteenpäin. Minusta tuo on parempi idea, kuin ihan tavistylsät kissan tassut molempiin rintoihin.
Toinen visioni ei liity tatuointiin vaan siihen, kuinka paljon minä rakastan vettä ja kylpyammeita. Ja koska asunnossani ei ole kylpyammetta enkä minä tiedä mitään parempaa keinoa rentoutumiseen kuin piiiiiiiiiiitkä kuuma kylpy, aion hankkia jonkinlaisen muovisen suuren saavin, johon mahtuu tämmöinen pieni ihminen puoli-istuvaan asentoon. Lasten kylpyammekin tulee kysymykseen. Mulle saa heitellä tästä lisää ideoita ja mahdollisesti vinkkejä mistä löytäisin kuvatunlaiseen käyttöön sopivan saavin. Motonet ja Etola ovat listallani ensimmäisiä vierailukohteita. Ja sitten tarvitsen kyydin kyseisiin paikkoihin, ellen saa autoani kuntoon pian.
Ja nyt jotten kuolisi huomenna vitutukseen ja olisi epäystävällinen asiakkaille, lienee paikallaan mennä yrittämään nukkumista. Herätykseen 9 tuntia. Oikeastaan mua ei yhtään nukuta. Ei tipan tippaa. Ehkä sillä, että join illan aikana 2,5l teetä on jotain tekemistä väsymyksen puuttumisen kanssa. Niin tai näin, mutta kiukuttaahan se. Huomenna aion kiusata asiakkaita ja laitan lohenpunaiset farkut jalkaan! Siitäs saatte. Mulkut.
Pikabriiffi
01.02.2012 - 00:54Kunhan tässä pikaisesti testaan uuden läppärille ostamani sylitason. Kirjoittaminen ainakin on pirusti mukavampaa, kun läppäri on optimaalisessa asennossa ja jäähdytys pelaa. Ja ehkä samalla vilkaisen yhden jakson True Bloodin nelostuottista. No hyvä on, maksimissaan kaksi.
Tulin juuri vaimolandiasta jossa sain hemmottelua oikein olan takaa, enkä todellakaan ole mitään sellaista ansainnut. Vaimolla sain teetä, saunomista, herkkuja, siideriä ja ennen kaikkea aivan ihanan selkähieronnan öljyn ja rasvan sekoituksella, se tuoksui IHANALTA! Nyt olo on aivan mahtava. Jotenkin... Rakastettu. Olen vaimostani niin kauhean onnellinen, ilman vaimoa olisin täysin hukassa, vailla suuntaa elämässäni. Kuka mua sitten vahtisi, tukisi, hyväksyisi mut tämmöisenä mitättömänä paskiaisena ja vielä rakastaisi tämmöisenä? Ei kukaan. Ilman vaimoa mä en olisi mitään. En yhtään mitään. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää, kuin vaimo on.
Hyviä uutisia tosiaan tuli, kun kävin siellä kontrollissa. En muista edes kirjoitinko siitä jo. Tarkistan asian samantien.
Okei, olin kirjoittanut kontrollista.
Tänään käytiin vaimon kanssa heppahommissa ja Ikeassa! Ikea on vaarallinen paikka ihmiselle, jolla on rajoittuneesti rahallista mammonaa käytössä ja joka on äärettömän altis houkutuksille. Ostin sieltä kummiskin muutamia kivoja ja tarpeellisia juttuja. Mm tämän läppärin sylitason, joka on kirkkaanvihreä. Ja punaraidallisen termarin. Ja kaksi kookkaahkoa pahvilaatikkoa ratkaisemaan näitä pikkuruisia ongelmia joita mulla on tässä luukkuni siisteystilanteessa. Yksi laatikko on tarkoitettu lehtienkeräyslaatikoksi ja toinen kakkospyykkikoriksi. Josko vaikka noi pyykit ja lehdet katoais tuosta lattialta kuljeksimasta. Muutaman asian saatan sieltä Ikeasta joutua vielä hakemaan, kunhan rahatilanteeni hieman paranee. JA ostin vihdoinkin eteiseen sen vitun lampun. Tosin se ei ole vitun lamppu, se on maailman siistein ja suloisin lamppu ja ihan mun näköinen. Se on fuksianpunainen! Ja siinä menee yksi raita. Ostin siihen myös tarpeelliset kiinnityshässäkät, eli huomenna on tiedossa sähköhommia vaimon kanssa. "Savun hälvettyä, tarkistamme kytkennän."
Ja nyt mulla on uusi håmåkin håmåmpi tucca. Se on muuten siili, mutta mulla on aivan ihastuttava täysin vaalea keesi. Ja se on kerrankin oikeasti super blondi. Ensi kerralla siitä tulee pinkki. Kunhan vaalenee vielä hemmetisti lisää että se pinkki tarttuu hyvin ja on sitten oikeasti kirkas ja näyttävä.
Huomenna on tiedossa ensin ponipäivä ja sitten keilausta pikkubroidin kanssa klo 18-19. Maltan tuskin odottaa! Ja ehkä otan päivällä pienet nokkaunet koissujen kanssa. En usko, että huomenna ratsastan poniakaan koska on ennustettu niin kovaa pakkasta. Olen helposti palelevaa sorttia.
Ja tästäkin tuli romaani eikä mikään pikabriiffi. Hups?
En odota elämältäni mitään.
26.01.2012 - 23:59Faktahan se on. En odota elämältäni mitään, olen täysin tyytyväinen tähän nykyiseen tilaan. Olkoonkin että asuntoni on superpaskainen ja teen työtä jota osittain inhoan ja olen niin yksinäinen että sieluun sattuu. MUTTA ne ovat kaikki mun ihan ihkaomia valintoja. Olis mulle varmaan ottajia jos haluaisin avata silmäni. Ehkä. Mutta haluaisinko mä ketään, joka olisi epätäydellinen? Se riski on aina otettava. Enkä mä tahdo ketään jakamaan tätä arkea mun kanssa, mulle riittäis ihan aivan täysin yksinkertaisesti se, että joku vaan antais mulle hellyyttä ja nukkuis vieressä.
Yöllä heräsin taas näkemään painajaisia. Ensin näin unta että yksi mulle hyvin tärkeä ihminen (enkä ymmärrä miksi helvetissä se ihminen on mulle tärkeä) menetti ajokorttinsa, koska ajoi humalassa ja seuraavassa unessa olinkin jo naimisissa kyseisen tyypin kanssa. Ja se ei ollut kaunista se. Ja se tässä pelottaakin niin veetusti.
Ja olen ihan älyttömän sairaan rakastunut True Bloodin Ericiin! Se on I-HA-NA! Ja minä kuulostan ihan superiljettävältä teiniltä.
RAKASTAN
25.01.2012 - 23:51Siis rakastan. Ihan oikeasti. Kun toinen on niin täydellinen! Muodot on täydelliset ja vaikka onkin vähän silikonia laitettu ja pinta hieman vaalea mutta silti. Minun oma rakas kultamussukka termosmuki. Se on ihana, kaunis ja täydellinen. Ei falskaa laisinkaan! Se on siis oikeasti täydellisin esine / asia mun elämässäni.
Ilmoitus päättyy.
Nyt olen vakuuttunut.
25.01.2012 - 00:20Olen vakuuttunut eläväni jatkoajalla. Kävin tänään lääkärissä näyttämässä kyhmyjä. Ne ovat villiintyneitä rauhasia, eli siis vaarattomia. Ovat vaan syystä tai toisesta päättäneet turvota, mutta lääkärin mukaan voisivat olla jopa kookkaan mansikan kokoisia - siinä vaiheessa kuulemma pitää tulla uudestaan näytille ja pitää seurata kuitenkin etteivät enempää villiinny. En muista rauhasten hienompaa nimeä, mutta ne säätelevät liman eritystä. Kuinka ihastuttavaa. Limaneritysrauhaseni ovat villiintyneet. Lottopotti siis.
Lisäksi lääkärillä tutkittiin päällisin puolin paikat, otettiin papa ja korkean riskin hpv testi, jonko tuloksesta pitkälti riippuu jatko. En ole koskaan ollut yhtä kivuliaassa papatutkimuksessa osallisena, Se lääkäri ei ihan oikeasti osannut käyttää ankannokkaa, vaan veivasi sitä helvetin kivuliaasti ylös ja alas ja sivuille. Hoitsu katsoi menoa vähän kummissaan ja yritti rauhoittaa ja rentouttaa mua, sanoi vaan että mitä rennompi olen niin sitä nopeammin homma on ohi. Voin kertoa että tällä hetkellä en istu mielelläni, puoli-istuva asento on jo ihan okei. Verta ei onneksi tule, että ei ihan niin paljon kuitenkaan runnellut.
Jos korkean riskin hpv testi on positiivinen, joudun uudestaan kolposkopiaan ja hyvin tiukkaan seurantaan. Jos se on negatiivinen, pääsen takaisin kunnalliselle puolelle ja menen rutiinitarkastukseen (papa) kahden vuoden päästä loop-hoidon päivästä. Ette usko sitä helpotuksen määrää kun lääkäri sanoi että paikat näyttävät todella siistiltä ja että ne kyhmyt eivät ole vaarallisia! En ole halunnut koko aiheesta edes blogata, tässä on ollut ihan riittävän paljon mietittävää ja syitä ahdistua. Mm. äitini, joka ilmoitti tosiaan vihaavansa mua ja tanssittaa mua pillinsä mukaan. Vielä tovi täytyy tanssia kyseisen pillin mukaan. Mutta kohta se loppuu. Kuten myös mun kärsivällisyys ja tämä jatkoaika.
Koen ihan tosissani eläväni jatkoajalla. Olen todella monta kertaa jo säikähtänyt ja ollut aivan varma että nyt on vakavaa ja henki lähtee, mutta vieläkään en ole kuollut. Faktahan on se, että syövän esiasteenkin jälkeen on suuri riski uusimiselle. Nuorilla ihmisillä kun solut jakaantuu niin hirvittävää vauhtia, nuoruus voi olla se joka tappaa. Jakautuuhan ne syöpäsolutkin samaa tahtia kun normaalit, terveet solut.
Jos haluan etsiä jotain äärettömän positiivista tästä kaikesta paskasta, olen tajunnut ketkä ovat niitä ihmisiä joita kehtaan kutsua ystävikseni ja joihin tiedän voivani luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ilokseni työyhteisössäni on myös tälläisiä ihmisiä. Työyhteisöni on ihanasti myötäelänyt mukana tässä kaikessa ja ollut valtavana tukena. Ymmärretään ihmistä, joka on fyysisesti ja henkisesti vedetty loppuun mutta annetaan sen silti tehdä töitä. Jopa mun pomo tuli tänään käymään kun sille selvisi ketkä ovat iltavuorossa. Tuli ihan vain mua tapaamaan ja ilmaisemaan tukensa. Halasikin mua ja oli lähes yhtä helpottunut hyvistä uutisista kuin mä itse!
Josko nyt voisin vaikka nukkua taas yöni kunnolla, sunnuntaipäivän ja maanantai-illan välissä en nukkunut tuntiakaan. Olin putkeen 35 tuntia hereillä. En tykännyt siitä alkuunkaan. Ei tule sitten myöskään sellainen fiilis, että haluaisin autolla tähdätä puuhun tai lyhtypylvääseen.
Olen häilynyt jaksamiseni rajamailla, mutta sieltä on mut liikkeelle potkaissut joka kerta ihminen, jota ilman tuskin enää olisin olemassa. Kiitos tämän ihmisen osaan sanoa ei ja kuunnella omaa jaksamistani. Ei ole pakko, jos ei halua. Ja kipeille asioille saa nauraa. Eikä ole mitään sellaista asiaa josta ei voisi puhua ja jota ei pystyttäisi järjestämään. Elämässäni on enkeli. Kiitos vaimo, Ria. Kiitos. Rakastan sinua.
Ultimate väsymys
15.01.2012 - 22:58Väsyttää aivan kamalasti, lisäksi hampaaseen särkee ja löysin kolme peukalon kynnen kokoista kyhmyä. Voi sanonko mikä. Iski pienoinen paniikki kun yksi noista osui käteen ja sitten löysin vielä nuo kaksi. Suihkussa siis löysin. Menemättä iljettäviin yksityiskohtiin (siis aiheuttamatta traumoja kuvailemalla yksityiskohtaisesti löytökohtaa) sanon, että kyhmyt ovat hilloviivan molemmin puolin symmetrisesti limakalvojen alla, kaksi oikealla puolella ja yksi vasemmalla. Sydän jätti tosiaan lyönnin jos toisen jos kolmannenkin välistä. En ole tuommoisia koskaan aikaisemmin huomannut.
Voi hemmetti. En nyt tiedä pitäiskö ruveta soittelemaan heti gynekologille aikaa vai katsoa muutama päivä katoavatko itsekseen. Tekis mieli vaan pyyhkiä koko juttu muistista. En nyt oikeesti millään jaksais enää tämmöstä shaissea tähän samaan syssyyn. Voi perrrrrrjantai. Tekisi mieli tuupata tähän vielä litania muita voimasanoja.
Day 5
15.01.2012 - 00:03Päätä särkee viidettä, vai peräti jo kuudetta päivää putkeen. Jatkuvasti ei satu, ja kipu on vain toisella puolella päätä, säteilee hartiaan myös ja koskee jonnekin silmänpohjaan. Hyvin vittumainen olotila. Ja mun pitäisi olla taas nukkumassa, huomenna on tiedossa taas töitä 7 tuntia ja koko aika siitä yksin. Viime yönä uni taisi tulla vasta neljältä, ja herätys oli vähän yli 11. 10 tunnin unentarpeella voin sanoa, että olin aamulla lievästi sanottuna haluton nousemaan sängystä.
Kuuntelen Stratovariusta ja fiilistelen. Kuuntelin joskus tämän tyyppistä musiikkia enemmänkin, mutta ainainen synkistely jäi kun löysin elämääni mielekkeitä asioita. Teininä oli vaan akuutti tarve angstata. Tai no, en mä ole siitä vieläkään päässyt yli. Tykkään edelleen angstata ja suhtautua mm. kaikkeen pessimistisesti. Tai ehkä enemmän realistisesti. Pessimisti ei pety koskaan, minä petyn kaiken aikaa ja milloin mihinkin. Pääasiassa ihmisiin. Lähes poikkeuksetta petyn ihmisiin ja niiden pahantahtoisuuteen ja oman edun tavoitteluun. Tuskin edes tiedätte kuinka pitkälle minä menisin muiden ihmisten takia. Korostan, että vain sellaisten ihmisten takia joista välitän. Tarpeen tullen tekisin ihan mitä tahansa rakkaideni eteen. Kuolisin, tappaisin, antaisin vaikka vaatteet päältäni ja rahat pankkitililtäni.
Yritin kirjoittaa taas. Aloitin lupaavasti sen kirjankin. Jumitan edelleen ykkösluvussa. Ei taida musta tulla dekkarikirjailijaa. Oikeasta aiheesta tekstiä tulee kyllä ja ihan tarkkojen yksityiskohtien kera. Dekkaristi ei oikein voi kirjoittaa kauhean melankolista tekstiä, sillä romantiikan ohella se taitaa olla ainoita tunteita joita saan itsestäni puserrettua ulos. Voisin tietysti kirjoittaa vaikka kymmenen A4 liuskaa kuvaillen lyijykynää (kokeiltu) mutta kuka sellaista jaksaa lukea? Haaveilen ihan tosissaan kirjailijan urasta, mutta kirjalliset lahjani tuntuvat rajoittuvan novelleihin ja runoihin. Voisin tietysti ruveta runoilijaksikin. Mutta olisi älyttömän siistiä kantaa läppäriä mukana joka paikkaan ja kirjoittaa kun tulee flow. Syventyä vaan siihen läppäriin ja tekstiin.
Runosuonikin on toistaiseksi ehtynyt. Ainoat runot joita päästäni tupsahtelee käsittelevät kuolemaa, epätoivoista rakkautta ja kaiken kaikkiaan vain supermasentavia aiheita. En jaksaisi aina kirjoittaa samoista aiheista. Tiedän, että blogissani esiintyvät hyvin usein samat aiheet, motiivit ja tunteet. Toistan itseäni, mutta silti jokainen päivitys on erilainen.
Ruoka sen sijaan... Siitä voisin kirjoittaa ihan kuinka paljon vaan ja toisekseen sitä voisin syödä ihan kuinka paljon vaan. Tänään en ole edes syönyt hirveitä määriä. Kaksi quick & tasty lohipasta pakasteateriaa, kolme aprikoosia, 1/5 sipsipussin, muutaman kovan pääkallokarkin, vähän vajaan 200g briejuustoa, kolme valkosipulisuolakurkkua ja töissä yhden karjalanpiirakan. Yhdistänkin tähän nyt sitten ruokapäiväkirjan. Kirjoitan ylös kaiken mitä syön päivän mittaan. Näppärää.
Ensi viikolla tiedossa kaikenlaista superjännää toimintaa, ja mahdollisesti surullistakin. Pikkujoulut ja vaimon tukemista. Laidasta laitaan mennään fiilisten kanssa. Ja hämmentyneenä ollaan ihan noin niinkun yleensäkin tunnepuolella. Olen ihan sykkyrällä. Mutta Pasilasta siteeraan Sesse Ensilumea: "Minä avaan solmuja, en sido rusetteja." Että ehkä saan tästä ainakin sykkyrän auki. Uudelleen solmittuna nättiin solmuun tuskin. Jepa, nyt on aivan pakko mennä nukkumaan. Heti viimeisen siiderin jälkeen, tulee uni paremmin ja ehkä painajaiset pysyy poissa. Viime yönä heräsin painajaiseen vaan kerran, melkein heti nukahtamisen jälkeen. Toivottavasti tänä yönä ei tarttee herätä ollenkaan!
Reunalla...
14.01.2012 - 03:14...kaunis on maailma.
Ei ollut päivä helpoimmasta päästä
13.01.2012 - 00:52Henkisesti todella raskas päivä. Vaistomaisesti säikähdin joka kerta kun puhelin soi tai tuli viesti. Ihan oikeasti, pelkään äitiäni, mutta päällimmäisenä taitaa kuitenkin olla huoli. Ei meillä aina ole ollut tällaista, että suututaan ihan pikkuasioista ja liioitellaan. Meillä oli joskus ihan tasaista ja pystyttiin jopa puhumaan. Teininä asia ei ollut ihan näin. Olin omasta mielestäni hirveän hankala, ja asioista on keskusteltu monta kertaa. Kun kirjoitin armeijasta kirjeen kotiin, jossa pyysin anteeksi kaikkea aiheuttamaani harmia, koin jonkinlaista henkistä kasvua. Silloin isäni sanoi, että he ovat äidin kanssa kiitollisia että ovat meidän kanssa päässeet oikeasti helpolla verraten muutamaan tuttavaperheeseen ja heidän lapsiinsa.
Meitä sisaruksia on kehuttu siitä, että meidät on kasvatettu käyttäytymään hyvin. Huomaan sen kyllä töissä, asiakkaat ovat välillä todella hämmentyneitä kun teitittelen heitä. Ja osalle sitten ihan suoraan vittuilen päin näköä. Työpaikkani on liki avohoitolaitokseen verrattava paikka. Vahinko, ettei asiakkaiden otsassa lue sen enempää ja tuntuu olevan hirveän ylivoimaista ensinnäkin tervehtiä, kiittää ja esittää asia. Parhaita ovat asiakkaat jotka tulevat raha kourassa mykkänä seisomaan tiskin eteen. Yleensä näiden kohdalla vain tervehdin ja jatkan heidän tuijottamistaan, josko he vaikka ottaisivat seuraavan askeleen keskustelussamme. Tai sitten myyn heille kalleimman saatavilla olevan tuotteen, yleensä sillä saa jo kielenkannat irtoamaan. Voi ei, lupasin töissä olla sen pahemmin bloggaamatta asiakkaista ja työstäni sen tarkemmin.
Olin siis bloggaamassa äidistäni. Luulen, että kunhan tilanne tästä tasoittuu niin istutan äitini pöydän ääreen ja kysäisen ihan suoraa että mikä on ongelma ja onko oikeasti kaikki hyvin. Olen kyllästynyt olemaan ainoa aikuinen näissä meidän perhesuhteissa. Ei siis liene ihme, että olen työpaikallanikin sellainen turvallinen, pehmeä, lempeä ja huolehtiva äitihahmo. Johtunee siitä, että aina työporukalla jonnekin lähdettäessä olen kuski. Ja parhaassa tapauksessa haen, vien, kuskaan, toimitan ja kannan kotiin. Paras esimerkki tästä lienee tapaninpäivä, joka vietettiin työporukalla baarikierroksen merkeissä. Ajoin neljä kertaa edes takaisin naapurikuntaan. Matkaa suuntaansa noin 25km. Toiseksi viimeisellä kerralla lähdin hakemaan työkaveriani naapurikunnan paikallisesta kun se meni kiinni, itsehän sijaitsin silloin kotipaikkakunnallani ja lähdin naapurikuntaan vain hoitamaan toisen työkaverini koirat. Eksyin taas aiheesta jännän äärelle. No, ei se mitään.
Huolimatta varsin kyseenalaisesta maineestani (kylmä, tunteeton, ilkeä, häijy, paha suusta, vaikea, vittumainen) olen iloinen siitä, että olen työkavereideni keskuudessa pidetty ja haluttua seuraa. Erotan ystävyyden ja hyväksikäytön toisistaan, tässä on kyse ensimmäisestä. Jälkimmäiseen ei oikein ole varaa, sillä silloin loppuu viimeinenkin auttamisenhalu. Ja minähän autan aina ja pyyteettömästi niitä, joista välitän. Tiedän voivani kääntyä kyseisten ihmisten puoleen jos tarvitsen itse ihan mitä tahansa, oli se sitten rahaa, keskusteluapua, muuttoapua, kyytiä tai ihan mitä mieleen pilkahtaa, you name it. Olen tästä saanut jo todisteitakin. Sairaudessani työyhteisö on ollut isommin tukena kuin varsinainen perheeni.
Työporukassani (siinä tiiviimmässä) onkin lentävä huuli siitä, että olemme yhtä suurta perhettä. Ottaen huomioon että meitä on laskutavasta riippuen kolmesta viiteen. Olen siis kahdessa paikassa saman firman alaisuudessa töissä, siitä kaksi eri työporukkaa. Ja arvatkaas mistä tämä perheläppä lähti liikkeelle? Siitä, että kesäkauden päättäjäisissä me käytiin tällä kolmen kokoonpanolla sekasaunassa alasti, ihan niinkun perheet tekee. Ollaan siis yhtä suurta perhettä. Ja minä työpaikan juniorina olen se äiti-hahmo. Olen ylpeä työperheestäni, heiltä saan juuri sitä pyyteetöntä rakkautta ja hyväksyntää ja tukea jota en omaltani saa. Tämä on ensimmäinen työpaikka jossa oikeasti tunnen kuuluvani joukkoon. Olen ehtinyt kiertää monta monituista paikkaa, mutta nyt tuntuu kuin olisin tullut kotiin. Ja niin mä olenkin.
En tiedä, ehkä huominen on sitten taas hivenen helpompi. Jos ei helpompi, niin ainakin pidempi. Täytynee kirjoittaa muutama rivi vielä poniblogiin.
Seuraavassa elämässä
12.01.2012 - 00:57Seuraavassa elämässä lakkaan tuntemasta huonoa omaatuntoa mm. kaikesta. Kyllä, nyt iskee taas äitikompleksia. Kolahti aika kipeästi kun soitin äidille kun töistä pääsin ja saan sitten vastaukseksi suoraa huutoa höystettynä itkulla. Kuinka minä olen taas ajattelematon paska. Minulla ei ole röntgenkatsetta ja inhimillisten vikojeni lista on aika massiivinen muutenkin, huolellisuus ja täsmällisyys sekä tarkkuus eivät ole hyveitäni. Epäilen silti että suurin osa puhelun sisällöstä oli liioiteltua. Mutta ei tässä auta sitten kai kun joka kerta nussia pilkkua ja toimia niinkuin isorouva tahtoo. Kukas minä olen sitä protestoimaan?
Tänään on tullut silkkaa sitä itseään niskaan oikein tuutin täydeltä. En jaksa edes ottaa kaikkea henkilökohtaisesti. Selkäkipu valvottaa ja tunnen olevani kuin maan matonen. Paha mieli ja haluaisin läimäyttää itseäni. Olenko ihan aikuisten oikeasti tyttärenä niin epäonnistunut, että mun niskaan saa kaataa kaiken? Vielä joskus multa lähtee mielenterveys tämän kaiken takia. Ja vielä joskus mä laitan pisteen tälle mun tallomiselle. Sanon suorat sanat. Ja tarpeen tullen laitan välit tyystin poikki. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä. Ja tiedän, että jo vuosia eräät henkilöt on seuranneet tätä menoa läheltä ja tulleet siihen lopputulokseen että tämä suhde ei ole ihan terve. Hei, ei se olekaan! Luuletteko, että minä en sitä olisi huomannut? Kyllä mua on pantu niin halvalla, kontrolloitu, manipuloitu ja tehty mun elämästä sellaista helvettiä välillä että osittain se johti siihen että meinasin kesän päätteeksi saada aivan totaalisen burn-outin.
Ja nyt kun pääsin avautumaan, niin kyllähän mun elämä voisi olla vaikeampaakin. Mutta voisi se olla vitusti helpompaakin! Yrittäkää mahduttaa samaan vuorokauteen työt, ponit, kissat, muut pakolliset menot ja vähintään 9 tuntia yöunta. Niin. Loppuu vuorokaudesta tunnit kesken. Ja ei siinä, voin mä niistä yöunista joustaa. Mutta pidemmän päälle mua ei väsyneenä, kipuisena ja kiukkuisena katsele kukaan. Luulin saaneeni elämäni sellaiseen balanssiin, että pystyisin yhdistämään valitsemani elämäntavan terveyteen ja sairauksien kanssa tasapainoiluun. Ei se mene ihan niin. Ja parasta on se, että ihmiset jotka ovat mut saattaneet alulle eivät tiedä sekunnin murto-osaakaan siitä mitä mun arki on ja mitä mun pään sisällä kulkee. Mä alan pikkuhiljaa sisäistää, että ei mulla ehkä ole loputtomasti sitä aikaa. Mulla on ollut selittämättömiä alavatsakipuja, tuntuu kuin joku viiltelisi puukolla sisältäpäin. Pelkään kuollakseni. En aio hakeutua lääkäriin, mainitsen asiasta kyllä kun menen kontrolliin.
Voi kun tietäisitte kuinka mua koskee. Koskee se, että kuinka vähän mun vanhemmat välittää mun sairaudesta ja mun terveydestä ylipäätään. Jos mä olisin äiti ja mun lapsi kävisi läpi samaa kuin minä, mä tarjoaisin ainakin keskustelumahdollisuutta ja kyselisin vointia muutenkin kuin vain vittuiluna. Koska ihan oikeasti, mulla on todella huonoja päiviä ollut tässä useita putkeen. Tiedän olevani jollain tasolla masentunut. Ensimmäinen askel parantumiseen on ongelman myöntäminen. Ja kyllä, mun asunto näyttää siltä että olen masentunut. Siisti ihminen en ole ollut koskaan, mutta yksinkertaisesti henkisen ylipainon takia en jaksa siivota. Tuntuu niin ylivoimaiselta kaivaa kaapista imuri ja edes pintapuolisesti esitellä sitä kämpälle. Tiskaus on jo ajatuksen tasolla niin vastenmielinen että mielummin unohtaisin koko asian.
Puhuin eilen isäni kanssa. Isä on pahoillaan siitä, että tietää mun kämpän olevan sotkuinen enkä siksi kutsu sitä ja äitiä kylään. Totuus on hieman toinen. Olkoon siinä uskossa, että kyse on vain siitä sotkusta. Oikea syy on se, etten tahdo nähdä niitä enempää kuin on pakollista. En tahdo moralisointia kodissani, en tahdo tarjota teetä ja näyttää siltä että olen onnellinen että tuppautuvat minun kotiini tekemään tupatarkastusta. Haluaisin päin vastoin repiä enemmän etäisyyttä. Haluaisin taas osata nauttia elämästäni. En enää osaa. Unohdin kaikessa kiireessä, miten nautitaan siitä mitä on. Pienet asiat tekee mut iloiseksi edelleen, mutta en voi sanoa eläväni elämäni parasta aikaa. Mä elin sitä tovi sitten. Se tuntuu kuin eiliseltä, mutta siitä on useampi vuosi.
Olen tässä illan mittaan katsonut surkeita ohjelmia nettitv:stä ja itkenyt itkemisestä päästyäni. Tunnen olevani niin järjettömän huono ihminen. Aiheutan vanhemmilleni aikuisena enemmän harmia kuin teininä koskaan. Tarkoitan pelkkää hyvää ja painan välillä oikeasti oman jaksamiseni rajoilla ja kiitokseksi saan aina ennemmin tai myöhemmin paskaa. Se on kai sitten vaan totuttava tähän että tätä se on. Elämä meinaan. Silkkaa paskaa.
Ainoa asia mikä mua on lohduttanut on Ismo. Ismo sai aikaan hysteerisen vollotuskohtauksen kun itkiessäni se tuli puskemaan vasten mun kasvoja ja nuoli kyyneleet kasvoilta. Sitten jotenkin ajattelin että kuinka joku on koskaan voinut (kahdesti!!!!) antaa noin ihanan kissan pois. Jumalauta. Mä rakastan tuota kissaa niin että kipeää tekee! Se on viimeiset kolme tuntia vaan kiehnännyt tässä mun kimpussa, tullut syliin ja kehrännyt, puskenut kasvot vasten kasvoja ja vaan ollut lähellä. Ihan kun se tietäisi itsekin miten paljon se mulle merkitsee. En usko, että mikään muu eläin pystyisi samaan.
Surullisenakin ajattelin, miten yksinäinen välillä olen. Omaa valintaa se on, ainakin osittain. Olisin niin onnellinen jos saisin vaikka nukkua yhden yön jonkun kainalossa. Ruikutan vaan minkä kerkiän. Mutta ei se mitään. On mulla Ismo joka nukkuu tiukasti vieressä koko yön. Mutta ei se ole sama asia. Seuraavassa elämässä mä tahdon sellaisen aikuisten parisuhteen. Tai hyvän diilin jossa oltais niinku keskenämme parisuhde mutta muulle maailmalle ei kerrottais mitään. Tai siis niin. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä mä tällä ajan takaa, mutta pääasia on että minä ymmärrän itse. Vai ymmärränkö sittenkään? En tiedä. Tuntuu vaan niin käsittämättömän pahalta. Riittämättömyyden tunne on uskomaton ja se rikkoo kohta kaikki rikottavissa olevat rajat.
I'm miserable piece of shit.
Voi keturan tuiske!
09.01.2012 - 23:56Aloitin kuin aloitinkin vihdoin siivousurakkani. Postiluukusta kolahti nimittäin kirje isännöitsijältä, että tahtoo tulla tarkastamaan wc-fasiliteetit koska vedenkulutus on noussut hirveästi ja epäillään että jonkun vessanpönttö vuotaa suoraa puhdasta vettä läpi. Joten loogisesti tietysti aloitin siitä, että laitoin lakanat pesuun ja pyykit koriin. Sen enempää en aio kylppäriin panostaa kun setä tulee käymään, keittiössä sen sijaan tapahtui paljonkin: kissanruokapurkit siirsin muovipussiin että vien ne metallinkeräykseen, siivosin irtoroskat lattialta ja pöytätasoilta sekä rikoin kissanruokien pahvilaatikot. Nyt keittiöön pääsee jopa kulkemaan ilman hyppimistä ja harppomista, pöydälläkin on tilaa ruuanlaitolle tai ihan vaan sille että tavarat saa laskettua käsistä.
Suunnittelen tässä samalla reissua Ikeaan, tarvitsen muutamia välttämättömyyksiä että asunnossani säilyy järjestys. Tarvitsisin ainakin lehtikorin, pienen pyykkikorin, koristetyynyjä ja päiväpeiton sohvaan. Ilmiselvästi asuntoni on vielä opiskelijan tasolla, tai sitten mulla on edelleen niin paljon tavaraa että voisin kalustaa kaksion.
Olen alkanut lämmetä yhtä enemmän ajatukselle, että muuttaisin naapurikuntaan. Helpottaisi elämää kauhistuttavan paljon, ja saisin ajaa autoa kyllästymiseen asti. Työmatka pitenisi reilusti, mutta ainakin matka tallille lyhenisi.
Joopa, tarkoitus olisi tosiaan saada nyt kämppä siivottua siihen kuntoon että kehtaan kutsua ihmisiä kylään. Huomasin ahdistuvani ajatuksesta, että koko kämppä pitäis siivota kerralla. Joten nyt siivoan pienempiä osioita kerrallaan, hetken kuluttua täällä voi jo imuroida! Seuraava askel on huomenna tyhjentää ja kerätä palautuspullot sekä siivota se kylppäri esittelykuntoon. Ai niin, ja vaihtaa ne ihanan puhtaat lakanat! Ja tiskaus on myöskin taas vuorossa... Ei perkele, taas ahdistaa! Jos tän kämpän sais siistiksi, niin lupasin itselleni uudenvuoden lupauksena että ylläpidän siisteyttä ja aina vapaapäivänä siivoan. Ahdistaa kun ei voi kävellä ilman sukkia, koska sitten on varpaat ja jalkapohjat täynnä kaikkea rottaa pienempää tavaraa kuten hiekkaa.
Nyt on niin hirveä nälkä, että täytyy lähteä jääkaapille metsästämään. Huomenna ansaittu vapaapäivä!
Fiiliksiä
08.01.2012 - 23:33Meinasin tänään ihan tyystin olla bloggaamatta koska mulla ei ollut mitään sanottavaa ja heppablogiin kirjoitin jo superpitkän päivityksen, MUTTA:
Tänään on sellainen ihana fiilis. Lueskelin tuossa erästä nimeltämainitsematonta foorumia jossa oli linkitettynä entisaikojen muodokkaampia naisia, tulin siitä niin hyvälle tuulelle että rupesin miettimään omaa kroppaani. On mullakin ylimääräistä vatsassa eikä mitkään maailman tyrmäävimmät muodot, tissitkin on eri paria ja pienet, mutta ai että mä rakastan silti kroppaani ja olen siihen tyytyväinen. Noilla kuvien/maalausten naisilla ei ollut ihan vähän edes ylimääräistä, mutta hymy teki niin paljon! Olenkin aina sanonut, että jokainen ihminen on koostaan huolimatta kaunis. Otetaan esimerkkinä Beth Ditto. Lihava, mutta mielettömän kaunis ja osittain siksi että on sinut itsensä kanssa. Hymy tekee oikeasti paljon, se kaunistaa monet ei-niin-viehättävät kasvot. Jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista! Minussakin on, paljonkin. Enkä enää häpeä itseäni vaikka olis tukka paskasena, sheivaukset jääneet väliin, meikit levinneenä, tallivaatteet päällä ja vähän jenkkakahvaa vilahtaa.
Koska minä olen minä, ja minä olen just tämmösenä ihana! <3 Hyvä fiilis tänään.
Piparilonkeroa, autonkorjausta, Putousta ja kuspäisiä aasiakkaita
07.01.2012 - 23:11Kirjoitin viime yönä kirjekuoreen ajatuksia ja aiheita mistä voisin blogata. Suurin osa niistä käsitteli seksiä tai seurustelusuhteita ylipäätään. Tajusin etten todellakaan halua blogata ainoastakaan aiheesta, jota kirjoittelin muistiin. Voi olla että joskus innostun ja kerron vaikka edellisen elämäni omituisista entisistä seurustelukumppaneista.
Tänään oli taas vaihteeksi autonkorjauspäivä. Autostani meni jälleen puhallin rikki, ja tietysti aamulla kun oli muutenkin vitunmoinen kiire töihin. Aja siinä sitten kaupungin poikki autossa joka muistuttaa lähinnä liikkuvaa iglua. Meinasin kaiken lisäksi myöhästyä töistä, ja olisin myöhästynytkin ellen olisi herännyt rakkaan kissani möyrintään jalkojeni päällä ja toisaalta äärimmäisen ahdistavaan painajaiseen. Olin edellisenä iltana laittanut itselleni herätyksen klo 8.55 että ehdin lähteä puolelta töihin ja olla varttia vaille valmiina työpaikalla. En sitten tajunnut että olin ajoittanut aikatauluni tunnin myöhempään kuin piti, sillä työaikani alkoi 8.45... Heräsin siis sattumien summaan 8.20 ja pääsin puolelta lähtemään töihin, siis kämpästäni. Taistelin tovin auton kanssa parkkipaikalla ja sain töissäkin vielä kaiken ajallaan valmiiksi. Mikä helpotus!
Eksyin siis aiheesta, eli auton korjaamisesta. Pikaisen diagnoosin perusteella kyseessä ei ollut tällä kertaa sulakkeen kosketushäiriö johon yleensä auttaa sulakkeen heiluttelu ees taas vaan sulake oli mennyt kokonaan rikki. En osannut siis kuin antaa ensiapua ja ajaa ikkuna raollaan kotiin jossa auto sitten korjattiin. Haettiin ensin sisältä korjausopas, kaverilta taskulamppu ja aseöljyä (auton lukkoon kun se aina jäätyy) ja sitten huoltsikalta parit uudet sulakkeet, että on sitten varalle uusi. Nyt puhallin toimii taas eikä ikkunat jäädy sisältäpäin. MAHTAVAA! Sulakkeenvaihdossa ja korjaustoimenpiteissä oli avustamassa myös otsikossa mainittu piparilonkero, joka oli varsin... eh... tuota... mielenkiintoinen makuelämys. Jääkylmänä upposi kyllä hyvin, mutta hieman lämmenneenä oli yhtä vastenmielisen makuista kuin mikä tahansa muu lonkero. Sulakkeen lisäksi saatiin korjattua myös apukuskin puolen ovenkahva, nyt apukuskin ovikin taas aukeaa sisäpuolelta kahvasta, ei tartte veivata ikkunaa auki ja avata ulkopuolelta! JEEEE!
Katsoin tuossa Putouksen nettitv:stä ja ainakin näin ensivilkaisulla täytynee sanoa että viime kauden hahmot olivat huomattavasti parempia, tai sitten musta vaan on tullut vanha etten ymmärrä tätä näiden hahmojen huumoria. Ei sillä, en ole tänään ymmärtänyt oikein mitään muutakaan. Varsinkaan meidän aasiakkaita. Siis jumankauta millaisia tampioita, jotka tuntuvat tietävän paljon enemmän meidän työstä kuin me työntekijät. Täytynee siis laittaa tiimipalaverissa viestiä ylemmälle taholle, että voisivat meidän sijasta hankkia automaatit joiden kanssa mokomat käytöstavattomat törkyturvat saa sitten tapella. Oikeasti tuntuu, että meillä käy vain avohoitopotilaita tai muuten vaan laitoksesta karanneita. Hyi ja yök. Yksi tunnusti ihan avoimesti idolikseen Timo Soinin! Ei tuommosia asioita kannata aspalle myöntää, aspa muistaa sen ja kohtelee sen mukaisesti. En todellakaan ymmärrä meidän aasiakkaita. Harkitsin jo perustavani meidän työntekijöille oman blogin jonne jokainen voisi kirjoittaa päivästään ja kauheimmista aasiakaskontakteista, mutten usko että työkaverini riemastuisivat sitä päivittämään. Mutta ei voi kuin ihmetellä, millaisia vatipäitä ja toivottomia tunareita meillä käy asiakkaina. Osa on oikeasti niin raskaita, että tekee mieli joko a) kirkua, b) alkaa itkeä, c) läimäyttää aasiakasta tai d) tiedustella aasiakkaan lääkityksen tilaa.
Mutta, ihanaa kun ulkona on lunta. Paksulti ihanaa, kevyttä, puhtaan valkoista pakkaslunta. Oikein odotan innolla että pääsen rakasta poniani ajamaan kärryillä huomenna. Toivottavasti pakkasta on huomenna niin kevyelti, etten ihan totaalisesti jäädy. Puuhapäivä tiedossa, menen vanhemmilleni eläinvahdiksi.
JA ette ikinä usko mitä ihanaa telkkarissa äsken oli! Muumeissa esiintyi pieni, karvainen ja todella suloinen seiloripukuinen tahmatassu! Jos saan joskus koskaan ikinä missään tapauksessa, niin puen lapseni seiloriasuihin. Sitä odotellessa täytynee teettää joko koiralle tai ponille seiloripuku. Somaa. Joo, taidan todella olla univelkainen ja virkistävän höyhensaarimatkan tarpeessa. MUTTA sitä ennen vielä mukillinen mansikkateetä että uni tulee kivasti kun heitän sängylle pitkäkseni ja kaivaudun ihanan tuplaleveän peittoni sisään. Täytynee vaihtaa lakanatkin, katselin juuri ja aluslakana on kiitos nenäverenvuotoni lähinnä sen näköinen että siihen on joku teurastettu. HUPS. Taidan siis vaihtaa mustat valkokirjaimiset lakanat ja muumityynyliinat, nyt kun niitä riittää joka tyynyyn. I-HA-NAA!
On minullakin tunteet, tiedätkö?
06.01.2012 - 21:11Joo, huomasin tänään että olen... tuota... mikäs on naispuolinen vastine aisankannattajalle? No, se olen kuitenkin. Aamulla kahdeltatoista tuli puhelu. Arvasin jo millä asialla soitteli. Joten siis laitoin puhelimen äänettömäksi ja käänsin kylkeä. Soitti mokoma uudestaan ja jopa vastasin, ystävällisesti tietysti, että mitä helvettiä hän mahtaa haluta. Tupakkaa halusi. Tiuskaisin kohteliaasti etten ole palvelija ja löin luurin kiinni. On tämäkin perkele. Ja sitten olisi halunnut vielä kyydin töistä pubiin.
Olen viimeisen kolmen yön aikana lukenut kymmenkunta blogia alusta loppuun. Jostain syystä luin jopa sen kauhistusta ja moraalista tuskastusta aiheuttaneen Kolmas pyörä - blogin. Se ei ollut niin hulvaton kuin Solutoveri, mutta jollain tavalla hyvin koskettava. Taisin bongata sen Facebookista jonkun teinikaverini seinältä ja oli pakko katsoa millaista paskaa lukevat. En ymmärrä miksei teini näe missä hänen suhteessaan vanhempaan mieheen mennään ja kuinka kovaa ollaan menossa sinne ryteikköön. Tiedän, ettei ole minun tehtäväni ruotia muiden elämää ja blogeja omassani, mutta olen itse ollut osittain vastaavassa tilanteessa. Mies ei tosin ollut varattu, mutta minua vanhempi ja siinä mentiin rytinällä metsään. En minäkään halunnut uskoa niitä pahoja kieliä jotka sattuivat olemaan oikeassa.
Voi ei. Arvostelen muiden blogeja blogissani. Yksi lohtu on, ja se on se ettei minulla tietääkseni ole vakituisia lukijoita eikä minun blogiani linkitellä minnekään nettisivuille joilla sitä voitaisiin ruotia oikein huolella. Eikä siinä, senkun ruotisivat. Mun elämäähän tää on.
Koska satunnaisen epäsäännöllisesti bloggaan tänne kissoistani ja niiden tekemisistä, mutta lupasin olla tekemättä tästä hevosblogia, perustin poneilleni blogin. En edes tähän samaan blogialustaan vaan täysin toisaalle, ei sitten mene sekaisin että kumpaan kirjoitan ja mistä. Elämä on tuntunut jotenkin ihan kauhean turhalta ja blaablaablaa, sitä perinteistä. Ei tässä kai pääse mitään ihmeempiä tapahtumaan kun olen aina kipeänä tai töissä, tai kipeänä töissä tai sitten tappamassa aikaa jonkun nobodyn kanssa. Kaipaan vaimoa, kaipaan järjen ääntä, kaipaan sitä että saisin olla vain ja tehdä mitä vittua lystäisin.
Tiedättekö, kissa kainalossa on kauhean vaikeaa kirjoittaa... Ismo parkkeerasi puoliksi syliin, suoraa vasemman käsivarteni alle. Katsoimme äsken Pasila-maratonini loppuun. Nyt olen katsonut kaikki neljä tuotantokautta. Mitäs sitten? Muumi-maraton? Vastahan sen pidin kun vielä kotona asuin... Muutama vuosi sitten! Tai sitten voisin vaikka siirtyä lukemaan kirjoja. Ai elämä, mikä se semmonen on?
Vois olla suihkun paikka ja sitten ehkä vähän sitä samperin kasviskiusausta. Huomenna olis töitä. PASKAA. En jaksa, olen kipeä, ei huvita. Paitsi että siitä saa rahaa. Siispä raahaudun sinne silti. Olin tänäänkin töissä vaikkei pitänyt. Kuuden tunnin palkka kolmen tunnin työstä. KELPAA!
"Se on minun alaston vaimoni, mutta kuvittelette että se on Helsingin kartta! Mutta ette katso häntä Etu-Töölöön!"
05.01.2012 - 00:16Niinpä niin, Pasila-maraton jatkuu. Katson kakkoskauden viimeisiä jaksoja. Töissäkin olin tänään. Ruokaa laitoin kivasti. Tein kasviskiusausta johon laitoin ruokakerman lisäksi aurajuustoa, kasviksina käytin itämaisia wokkivihanneksia. En ole vielä tarkistanut makua koska eilistä ruokaa oli vielä jäljellä. Näyttää lupaavasti siltä että pitäisi tiskata kohta, ei ole kohta enää puhtaita lautasia. Eilen tein sellaista ihanaa makaroni-soijarouhemössöä aurajuustolla. Ja ostin kaupasta paketin soijarouhetta ja soijasuikaleita. Ja ainekset soijasuikale-kasvis-nuudeliwokkiin, kookosmaidolla ajattelin sen maustaa. Ai miten niin on rahat tiukilla? No on. Vaikka en hirveästi lihasta tykkää (nautaa ja riistaa ei lasketa) niin silti koen, että soijatuotteiden syöminen on köyhäilyä.
Sainpahan sentään neuvoteltua Vattenfallin kanssa ja selvitin asiat. Vattenfal katsoi oikeudekseen laittaa mulle kerralla puolen vuoden sähkölaskun ja se tuli kahtena kappaleena. Luki siis sähkösopparissa että lasku tulee kahden kuukauden välein ja nyt tuli kuitenkin puolen vuoden pommi kerralla. Noooh, onneksi ystävällinen täti siellä aasipalvelussa suostui lykkäämään eräpäivää ja jaksottamaan nykyisen laskun kahteen erään ja kaikenlisäksi vielä korottomana vaikka laskun eräpäivä oli ja meni! Nyt ei sitten tarvitse enää muuta kun soitella Nordeaan että ottavat vanhemmilta käyttöoikeuden pois mun tiliin, olen kyllästynyt siihen että rahalla kiristetään ja soitellaan että tiedätkö paljonko tililläsi on rahaa... Sen vielä selvitän ja sitten on taas tasapainoinen ja kiva olla.
Tai siis ei ole kiva olla. Tai on. Tai ei. Tai siis on ja ei. Ihan normaaliolo oikeastaan, lukuunottamatta sitä että mulla on pää täys räkää ja kuumetta. Ja jeeeeee, nyt mulla on Pasilan kakkoskauden viimeinen jakso! Ja huomenna mun täytynee käydä apteekissa ja Valintatalossa palauttamassa Elloksen vaatteita että saan uudet sopivammat tilalle. Huomenna ei onneksi tarvitse ajaa Lammille, helpottaa elämää hieman ja saan nukkua just niin pitkään kun huvittaa. Paitsi että ehkä lähden sen verran ajoissa töihin että kerkiän hoitaa juoksevat asiat. Eli viimeistään varttia yli 1 kun lähden niin kerkiän kivasti. Eli nyt jos menen nukkumaan niin ehdin nukkua 12h. Eli katson siis suosiolla pari ensimmäistä jaksoa kolmoskautta vielä.
Haluaisin kirjoittaa jotain hauskaa tähän loppuun, tai jotain epätoivoista parisuhdejuttua edes. Olen taas tänään tuijotellut puhelinta ja innostunut kuin teinityttö joka kerta kun tekstari on tullut eikä kertaakaan keneltäkään jolta toivoin. Mutta sain aika ihanan puhelun, yksi ihana aika äijämäinen tyttö haluaisi tulla mun luokse tässä kuussa, pitäisi pitää koti-ilta. Mutta kun. En halua sitä tyttöä tänne, enkä oikeastaan halua sekaantua siihen. En oikeastaan kestä enää mitään ihmissuhdejuttuja. En halua mennä enää rikki. Enkä oikeastaan jaksa yhtään mitään säätöä tähän nyt.
Keskityn töihin ja eläimiin, mahdollisesti huomenna soitan yhdestä kämpästä josko se olis vapaa ja sais ottaa eläimet mukaan. Se kämppä olis pienemmässä naapurikunnassa. Helpottais niin elämää jos sitä pakkais kapsäkkinsä ja muuttais pois tästä sisäsiittoisesta tuppukylästä (vielä sisäsiittoisempaan tuppukylään) landelle. Sieltä olis lyhyt matka hoitamaan hevosia ja tykkään autolla ajamisesta niin ei toi kasvava työmatka olis mikään ongelma. Paitsi etten ainakaan vielä tahdo muuttaa landelle, ainakaan nyt kun on vielä nämä parisuhdesäädöt kesken. Olis siinä kyllä toisaalta puolensa... Njaah. Harkitsen vakavasti kuitenkin muuttoa.
Välikuolema vuodenvaihteessa.
01.01.2012 - 23:38Jouduin sitten ottamaan eilen pienen välikuoleman illalla, päänsärky ja olo tuntui siltä että ihan kohta tulee kuolema jos en nyt just heti mene nukkumaan. Join yhteensä eilen ehkä puolitoista siideriä. Nukuin kaksi tuntia, heräsin kymmenen maissa ihan taas freesinä ja elinkelpoisena. Sitten kahden maissa ruvettiin nukkumaan porukalla, oli mukava ilta nuorempien seurassa enkä edes hävinnyt Muuttuva labyrintti - pelissä! Mielettömän hyvää pizzaakin oli tarjolla ja itse vein tuomisena nachoja kolmen dipin kera, pussin karkkia ja kaksi pulloa skumppaa. Join laittoman määrän teetä eilen, täytynee kyläilypaikkaan viedä pari pakettia kiitokseksi.
Huomenna pitää piipahtaa apteekissa, ostoslista on aika lyhyt tällä kertaa. En hae muuta kuin A-vitamiinitippoja nenään ja Cerazette-minipillereitä, jotka on sopineet mulle kehuttavan hyvin. Lueskelin käyttökokemuksia ettei ole nuorille ihmisille kauhean hyvin sopineet ja on tullut hirveitä sivu- ja haittavaikutuksia. Mulla ei ole mitään huonoja sivuvaikutuksia, positiivisia senkin edestä. Oon laihtunu, nesteet on lähteneet liikkeelle, tissit vähän kasvaneet ja vuodot + kivut on loppuneet kun seinään eikä ole edes mitään hormonien aiheuttamia mielialavuoristorataa. On ihan huippua olla ilman vuotoja!
Vuodenvaihde sujui rauhallisesti, kämppä jossa kyläilin sijaitsee kaupungin korkeimmalla paikalla - ei tarvinnut mennä edes ulos katsomaan raketteja kun ne näki niin näppärästi keittiön ikkunasta. Mullehan se oli hyvä, kipeenä ei ollu millään tavalla mukavaa olla hetkeäkään ulkona. Ihan tuskaa oli kun tänään illalla tein lähtöä kotiin, auton lukko oli jäätynyt niin ettei se auennut vaikka tungettiin sinne melkein purkillinen lukkosulaa. Lukko suli yhteistyöhön vasta siinä vaiheessa kun laitoin huulet kiinni ovenkahvaan ja puhalsin avaimenreikään useita kertoja. Ainakin suli kunnolla. On vaan äärimmäisen noloa joutua omalla tai kaupan parkkiksella tekemään ko. hommaa, mutta tuntuu olevan oikeasti ainoa keino jolla saa lukon suostumaan yhteistyöhön.
Jos olen oikein ahkera ja hyvinvoiva pikkupossu niin menen huomenna ratsastamaan. Jos olo on samanlainen kun tänään niin en aivan tasan tarkkaan mene ratsastamaan enkä liiku tästä kämpästä YHTÄÄN mihinkään. Täytynee yöksi ottaa taas yksi burana ja sellainen nenän ja poskionteloiden turvotusta hillitsevä nappi. Aika lääkepainoinen päivitys tänään, mutta sitähän se mun elämä on. Nappia naamaan, sillä selviää monesta murheesta. Ohhoh.
Ja herranen aika kuinka innostuin kun huomasin keneltä seittemän jälkeen tuli viesti! Ja kuinka minä sitten taas sinkosin kun pyydettiin. Toivon niin että kipeää tekee että puhelin soi ja se pyytäis mua sen kainaloon yöks. Ihan vaan kainaloon, en tahdo muuten sekaantua... Tai ehkä tahdonkin! En vaan oikeastaan ihan hirveästi tiedä missä hemsvetissä tässä mennään ja mitä tässä oikein nyt tapahtuu. Innolla odotan mitä tämä uusi vuosi tuo mukanaan! Vuotta 2011 on kuitenkin potkittu nyt perseelle ja se on haudattu unohduksen yöhön. Ja nyt minä hautaan itseni tuplaleveän ihanan lämpöisen peittoni syövereihin.
Ja mikäs se siellä?
30.12.2011 - 21:56Ei ainakaan kahen kilon siika! Kuumehan se siellä taas iski vasaralla otsaan kera vuotavan nenän. Ja tätä aivastelun määrää! Kunhan saan aikaiseksi hilata itseni taas työterveyteen niin vaadin lähetteen laajoihin labroihin jossa katsotaan kaikki mahdollinen. Olen niin kyllästynyt olemaan jatkuvasti kipeä huolimatta siitä että oliko kesä vai talvi ja olinko oikeasti vilustunut jossain. Ei tosin tämmösenä talvena VOI vilustua paitsi jos on valopää (tunnustan) ja ajelee hiukset märkinä auton ikkuna auki.
Fiilistelen Kim Wildea ja biisiä You Keep Me Hanging On. Tunnistan tästäkin biisistä roppakaupalla itseäni. Häpeän oikein itseäni, mutta tuijotan herkeämättä puhelinta että jos se sattuisi soimaan... Ja jos se soisi niin mulla on tuossa hollilla takki, laukku ja kengät liki lähtövalmiina. Tietysti mun pitäis sairaana jäädä kotiin ja niin mä varmasti jäänkin koska se typerä puhelin ei soi, MUTTA jos se vaikka sois niin sinkoaisin kyllä hyvin satalujaa. Olen ehkä ihan naurettavan helppo. Ja teeskentelen vielä itselleni että olisin jotain muuta. Voi vitja. En halua sitoutua, mutta herranen aika kuin meikä on lämässä! Ja häpeän sitä ihan mielettömästi. Aikuinen ihminen minäkin mukamas.
Töissä oli ihan perus. Työkaveri olis lähettänyt mut kotiin puolen päivän maissa koska silmistä kuulemma näki että mulla on kuumetta eikä todellakaan hyvä olo. Noh, ei muuta kun toinen burana nassuun ja hyvin jaksoi. En voinut töistä edes lähteä koska työkaveri ei olisi selvinnyt kaikista iltahommista yksin. Muuten olisin lähtenytkin. Rakastan kuitenkin sitä kuittailua etten mene työterveyteen ennenkun mut saa pakottaa sinne ja siinä vaiheessa olen oikeasti kipeä. Olen sitten vaikka ilman ääntä ja aivan tukossa ja köhässä töissä mutta saikullahan en ole päivääkään ylimääräistä jos vaan mahdollista olla olematta. Viimeksi olinkin kuun alussa oikeasti helvetin kipeä tulehtuneen silmän ja poskionteloiden kanssa. Antibiootteja en halua, mutta erittäin mielelläni kuulisin tulokset niistä laajoista labroista. Ja homejutut soisin tehtäväksi myös.
Elloksen paketti tuli jo tänään! Jouduin laittamaan leopardikuvioiset farkut takaisin koska ne oli liian isot ja ne khakinvihreät reisitaskuhousut koska ne oli liian pienet. Takki oli IHANA ja kengät ihan täydelliset. Kiilakorkoiset nilkkurit, kokonaan leopardikuosiset. Siis myös korko. Ja kaksi hupparia ja työhousut. Minusta ihan mielettömän hyvät ostokset, kunhan sopivan kokoiset housut vielä tulee vaihdossa.
Ja se ihana skappari kävi tänään taas! Tsihhihhih.
Neonpinkit kynnet ja muuta paskaa.
30.12.2011 - 00:19Otin ja lakkasin kynnet tyttömäisesti neonpinkiksi. Ei mulla ole taaskaan mitään sanottavaa, mutta kauheasti haluan blogata ja kirjoittaa. Aloitin taas uuden kirjan ja se takkuilee. Ja mun elämäni takkuilee. Olen niin hirveän onnellinen tällä hetkellä. Hymyilen kuin urpo ja pallutan kissaa, koska kissa on yksi syy siihen että olen niin onnellinen. Toinen syy on lohduksi ostettu sipsipussi tuossa vieressäni ja kolmanneksi syy on viime yössä. Selvisi niin paljon enemmän ja ymmärrän nyt asioita niin paljon paremmin. Vai ymmärränkö sittenkään?
Nukuin pommiin aamulla, menin hiukset hammastahnassa töihin (älkää harjatko hampaita samalla kun laitatte hiuksia) ja eräs asiakas meinas mut sitten hakata töissä. Se oli jo hyvää vauhtia tulossa tiskin yli mua kohti. En välittäisi ehkä ruotia tässä asiaa enempää. Pelotti tovin aivan saatanasti,
Kissa kainalossa kaikki on hyvin.
27.12.2011 - 23:26Viimeisestä vuorokaudesta en välittäisi juuri edes puhua. Tapanin päivä "perheen" eli työporukan kesken sai mielenkiintoisia piirteitä ja lopulliset tilastot ovat muistaakseni viisi tikkiä, neljä edes-takaista automatkaa Hauholle, baarikierros ja lopullinen ahaa-elämys Nasun suhteen. Eiköhän Nasun kanssa koko säätö ollut tässä, ei mun hermot kestä tuota dokaamisen määrää ja sitä millainen aivoton vatipää ihmisestä tulee humalassa. En väitä että itsekään olisin kovin fiksu, mutta lasittunut katse ja jatkuva erittäin ärsyttävä hokema eivät kyllä auta asiaa.
Ärsyyntyminen ihmisiin ja riittämättömyyden tunne saivat mut taas tuhlaamaan liki 200€ vaatteisiin. Tajusin olevani addikti. Ja sitten tajusin että en ole addikti jos samaan tahtiin suostun luopumaan vanhoista vaatteistani. Aion siis jälleen kasata kaapeistani vaatteet joita en suinkaan enää laittaisi päälleni, muovipussittaa ne ja kiikuttaa UFF:n keräykseen! Mutta kun en tahdo luopua ihanista vaatteistani... Ostin tänään alesta vain hyödyllisia asioita, kuten täydellisesti istuvat maastohousut (desert camo) ja mustan biletopin (jossa on iso tiikerin kuva, yksi hiha ja toisella puolella toppiolkain) ja tietysti töihin pinkin, sporttisen hupullisen printtipaidan. Ja Ellokselta mulle on tulossa takki, nilkkurit, työhousut, tvillifarkut, maastonvihreät reisitaskuhousut ja kaksi hupparia. Voin sitten palauttaa äidiltä lainatut vaatteet.
Tänään olen ajatellut poikkeuksellisen paljon. Nukuttuani univelat pois olo oli jotenkin täysin epärealistinen ja tästä maailmasta kauhean irrallinen. Kävin ajelemassa kierroksen Tuulos-Lammi-Janakkala ja mietin asioita. En kyllä päässyt mihinkään lopputulokseen vaan pahoitin mieleni entistä enemmän. Mutta pääasia että kolmelta taholta olen kuullut olevani hyvä ihminen kiitos eilisen. Se riittää. Ainakin tälle päivälle. Huomisesta en sitten enää tiedä.
Nyt tiedän olevani varalla...
23.12.2011 - 23:47...nimittäin mulla on hallussani herra käyntikortin TYÖnumero! On sillä ihan oma henkilökohtainenkin numero, mutta yllättävää ettei mulla ole sitä. Facebookissahan se toki olisi tyrkyllä, mutta ylpeyteni ei anna periksi sitä sieltä ottaa. Ylpeydestä kun päästiin puhumaan niin olen erittäin ylpeä toiminnastani eilen töissä. Saatoin saada erään skapparin ihastumaan itseeni. Olen vain kerrassaan niin vastustamaton. Ja mikä parasta, mä en itse haluaisi edes sekaantua yhteenkään mieheen.
Kiitos erään työkaverini, jouduin julkisesti elämäni ensimmäisen kerran keskelle parisuhdedraamaa. Ilman parisuhdetta! Herra käyntikortti, sanottakoon häntä vaikka tässä yhteydessä Nasuksi, päätti pudottaa pommin ja ilmoittaa että hän tietää mun olleen kahtena yönä tuon työkaverini (= hänen kaverinsa) luona yötä ja hän haluaa tässäjustnytheti tietää mitä siellä on tapahtunut. Keräilin tovin leukaani lattiasta ja totesin tyynesti ja hieman viileästi että asiahan ei hänelle kuulu, mutta mitään ei ole tapahtunut ja olen siellä ollut kahdesti vaatteet päällä nukkumassa. Ensimmäisen kerran koska olin niin humalassa enkä uskaltanut ajaa autolla kotiin ja toisella kerralla ihan puhtaasti säälistä. Nasu ei sitten uskonut ja siitä saatiin kunnon tappelu aikaiseksi, en muista että olisin koskaan joutunut tapailuvaiheessa huutamaan niin kauan ja niin kovaa. Oli lievästi sanottuna haastavaa humalaiselle miehelle selittää että ei kulta, ei, sinä et ole korvike enkä käytä sinua kostaakseni jotakin jollekulle enkä tehdäkseni jotakuta mustasukkaiseksi. Jos pelaisin jotain tuollaista ala-arvoista ja likaista peliä, niin en varmaan olisi antanut itselleni lupaa ihastua?
Selkääni ja lonkkaani sattuu aivan mielettömästi. Veikkaan, että kostoksi siitä kun suutuin ja nolasin Nasun baarissa huutamalla suuni puhtaaksi, Nasu nosteli mua tietoisesti kovakouraisesti. Ensin siinä baaritiskillä juomien luona otti karhunhalin lonkkien kohdalta ja nosti, ja vaikka kuinka kirkaisin ja pyysin laskemaan alas, ei laskenut. Puristi vaan kovempaa. Ja sitten hitaiden aikaan nappasi karhunhaliin ja kantoi puoleen väliin baaria tanssimaan, ja tietysti puristi niin kovaa että selkä naksahti oikein huolella. Ennen tätä skitsokohtausta Nasu esitteli mut yhdelle salibandyn ketjukaverilleen tulevana vaimona. Ja tänään Nasusta ei ole kuulunut mitään muuta kun kaksi viestiä Facebookissa ja kolme tykkäystä (kuvaan, toiselta vohkittuun päivitykseen ja yölliseen päivitykseen). En aio itsekään laittaa viestiä ennenkuin Nasu laittaa ensin. Ja Nasuhan laittaa, viimeistään humalassa!
Kuinkahan daijulta muiden silmiin näyttää / korviin kuulostaa, että kutsun yli kolmekymppistä raavasta parrakasta miestä Nasuksi blogissani? Ja kuinka daijulta minä näytän niiden silmissä Nasun kanssa pyöriessäni jotka tietää mun syksyisistä lesboajatuksista enemmän... Tää on niitä hetkiä kun tunnen itseni taas teiniksi ja olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Koska, jos saan avautua (ja minähän saan koska tämä on mun blogi!), musta tuntuu että vaikka läheisyys tuntuu kivalta niin siitä enemmän haluan vain naiselta. Ei tuo mieskroppa herätä sillä tavalla viboja. Luulen silti ettei ole oikein antaa toisen ihastua yhä enemmän ja enemmän sillä aikaa kun minä olen edelleen itse hukassa oman seksuaalisuuteni kanssa. Pääsisin varmaan helpoimmalla kun lakkaisin kategorioimasta itseäni ja muita ja tekisin juuri niinkuin fiilis sanoo. Olenhan sentään tunne- enkä järki-ihminen. Se varmaan kuultaa läpi aivan kaikesta mun puhumisista ja teoista ja koko olemuksesta. Mun olemuksesta kuultaa läpi paljon muutakin. Ja olen kuulemma näin ihastuneena juuri niin siirappisen ällöttävä, kun stereotyyppinen ihastunut on.
Sain duunipaikalta joululahjojakin oikein kaksin kappalein. Sain pullon italialaista punaviiniä (siis hyi, olen koko puoli vuotta toitottanut saavani punkusta päänsäryn) ja keittokirjan jossa on nopeita ja helppoja mutta silti hyvin erilaisia ruokaohjeita. Siis viiniä ja keittokirja, kyllähän sellaiset kelpaa ravintola-alan orjalle. Ai niin, sain sitten vielä lahjakortin kahdelle kylpylään. Sen voisin ehkä jopa käyttääkin itse. Kiitoksena Vantaan leffareissusta voisin viedä vaimon nauttimaan kylpylärentoutumisesta. Pointtihan on se, että en voi mennä kenenkään sellaisen kanssa kylpylään tai muuhun vastaavaan paikkaan jossa en voi käyttää silmälaseja johon en luota 100% että muistaa varoittaa kynnyksistä ja rappusista. En siis ilman laseja näe muuta kuin muotoja ja värejä, en yksityiskohtia. Vaimo pitää musta niin hyvää huolta muutenkin, muistaa kaikki ruokavammatkin ja huolehtii että mulle käy kaikki, oli kyse sitten ravintolasta tai ruuasta tai oikeastaan ihan mistä tahansa. Siksi vaimo onkin paras!
Ja tähän vaimon ylistykseen onkin varmaan syytä lopetella tällä kertaa. Hyvää joulua kaikille, mulla on vielä huominen töitä ja sitten alkaa joululoma. Sitä kestää useampi päivä, mikä on ihan luksusta. Voin sitten kesäisen työkaverini ja Nasun kanssa juoda tilin tyhjäksi ja jatkaa rellestämistä. Ei ikinä uskois että mä olen 22. Kesällä 23. Onneksi mun henkinen ikä sanoo että mä olen 15, ja ilman hymiöitä musta tuntuu että tää mun blogi antaa musta juuri sen kuvan.
POPEDA - MIKÄ MUIJA
Histoires de luv
13.12.2011 - 00:43Päivä on suorastaan tulvinut nostalgiaa ja levotonta fiilistä. Uudet Calvin Kleinin tuoksut saapuivat tänään luokseni ja olen aivan rakastunut. Molemmat tuoksut ovat aivan täydelliset, vaikkakin eri tavalla. Luulin inhoavani myskiä, mutta ainakin tuossa unisex-tuoksussa se on raikkaan sitruksen lisäksi parhautta!
Tänään hiukset sai myös uuden kuosin. Nyt mätsään tukkani kanssa autoni sisätekstiileihin. Tukkanihan on nyt siis todella lyhyt ja suurimmaksi osaksi musta. Vain keesin päälliosa on punainen. Rakastan tätä uutta tyyliäni.
En ole ollut oma itseni viime aikoina. Viikonloppuna meinasin tappaa itseni stressiin, töissä oli suoraan sanottuna kamalaa ja jos olisin yhtään herkempi ihminen ja olisin kehdannut murtua niin olisin puolet työajasta istunut lattialla takahuoneessa itkemässä. Asiakkaissa ei ollut mitään vikaa vaan työkavereissa. En lähde erittelemään enempää mikä mätti, mutta raskasta oli kuitenkin. HYVIN raskasta.
Ja raskasta on ollut muutenkin. En tiedä kauanko tällaista menoa vielä jaksan. Osittain omasta valinnasta yksinäisyys potkii päähän. Tiedän etten teoillani ehkä näytä, mutta kyllä mustakin olis kiva vakiintua ja elää aikuisten elämää. Ei vaan ole näkynyt noita kelvollisia ja edes jollain tasolla varteenotettavia vaihtoehtoja. Tai yksi on, mutta ei siitä mitään tule kuitenkaan. Jos lähden listaamaan plussia ja miinuksia, niin kuten aina miinuksia tulee enemmän. Juu, ei riitä näköjään mulle että on omillaan toimeentuleva, ihan menestyvä, ok-näköinen, lapseton ja hieman mua vanhempi. Näiden hyvien puolten lisäksi on sitten se miinuspuoli, jossa kaikista suurin on se että maistuu tuo alko hiukkasen liikaa ja aina välillä korkki ei mene kiinni joten putki jää auttamattomasti päälle. Tiedän, ettei täydellisiä ihmisiä ole mutta ryyppyputket on semmonen juttu mitä mä en katso. Tai ehkä katsonkin, jos tästä jotain tulee. Olen kuitenkin jo valmis pettymään. Eipähän ainakaan sitten satu niin lujaa.
Käsittämätöntä tämä ihmissuhdepaska. Sen tietää olevan paskaa, mutta silti sitä kaipaa. Oikeastaan luulen sen johtuvan ihan vain siitä, että kaipaan läheisyyttä, toisen ihmisen kosketusta. En niinkään seksiä, koska en tiedä mitä siitä leikkauksen jälkeen tulee... En ole yhtään varma onko leikkauskohta parantunut täysin, lähinnä pelkään siis mahdollista verenvuotoa. Enhän toki haluaisi olla yhtä veristä mössöä... Noh, josko sitä ensi vuoteen asti odottais, onpahan sitten varmasti kulunut riittävän pitkä aika. Ja sitten olenkin ollut vuoden selibaatissa. Anteeksi rakkaat lukijani että jaoin kanssanne moisen karmeuden... Kyllä, edellisestä kerrasta on kohta vuosi. Että se siitä että MINÄ olisin kevytkenkäinen ja täysin rappiolla. HAHAA.
Säälittävyyden huippu.
07.12.2011 - 00:37Nyt tiedän mikä on säälittävyyden huippu. Se on se, kun yöllä nukkumaan mennessä toivottaa hyvää yötä käyntikortille ja asettaa käyntikortin viereiselle tyynylle nukkumaan! Siis jumalauta. KÄYNTIKORTTI! Voiko yksinäisyys riivata niin pahasti, että sitä yrittää hellittää jollakin paperin palalla? Lohdutan itseäni ruualla, liialla nukkumisella ja sillä että keksin kaikenlaita oheistekemistä että voin välttää niiden kipeiden asioiden miettimisen. Tiedän, pidemmän päälle kaikki kasaantuu ja sitten saan ratkoa ongelmia roppakaupalla. Ei kai tää vaan taas mene siihen, että kasaan koko maailman paineet, ongelmat ja surut niskoilleni ja sitten jossain vaiheessa flippaan ja romahdan täysin? Yläasteella kävi näin ja siitä en selvinnyt ilman ulkopuolisen keskusteluapua.
Mä vaan haluaisin, että mulla olis joku jonka kanssa olis hyvä ja ehjä olla. Kyllä, tarkoitan nyt parisuhdetta. Tai edes sellaista järjestelyä, että mulla olisi joku jota halia ja pussailla, jonka kanssa nukkua ja puuhastella kaikenlaisia juttuja ja viettää aikaa. Vähän vakavampi kun friends with benefits - tyylinen ratkaisu. Ilman sitä pussailua mulla olikin jo erittäin lupaava järjestely kasassa, mutta sitten se otti ja kuivahti omaan mahdottomuuteensa. Ehkä se vaan on niin, että toiset ihmiset on tuomittu siihen yksinäisyyteen. Tai toinen vaihtoehto on, että on tuomittu siihen että vaihtoehtoina on yksinäisyys tai suhde huonoon ja kaikinpuolin epäsopivaan tyyppiin. Näitä epäsopivia ja erilaatuisia sikoja on tullut jokunen taas tänä vuonna nähtyä. Enkä ole juuri opikseni ottanut.
Olen ihanasti tämän päivän vaan maannut sohvalla ja katsonut laatuohjelmia (lue: Muumeja) DVD:ltä ja juonut laittoman määrän teetä. Pohdiskelin tuossa että liika tee lienee vaarallista, en jaksanut kyllä asiaa tarkemmin googlettaa tai tutkia. Ei teenjuonti estänyt päikkäreiden ottamista enkä usko että vaikuttaa muutenkaan yöuniin tai niiden laatuun. Eiköhän se mahdolliset uniongelmat johdu jostain ihan muusta...
Odotan kuin innokas pikkulapsi Sokoksen pakettia, sieltä tulee joululahjat perheelle ja mulle kaksi CK:n tuoksua. Mulle itselleni tulee se One (unisex tuoksu) ja One Shock for her. Perheelle tulee siis tuoksuva joulu, koska mulla on kaikille tilattuna tai ostettuna tuoksut. Pikkuveljen kihlatulle ostin Puman Flowing tuoksun jo aikaisemmin, samalla kun kävin etsimässä itselleni punaista kauluspaitaa töihin ja ostin itselleni tuon Espritin Jeans editionin, eli sen vintage-henkisen tuoksun. Vanhemmalle veljelleni ostin Burberryn London tuoksupaketin, isälle Ralph Laurenin Big Pony Blue 2 nimisen tuoksun, äidille Versacen Versus - tuoksupakkauksen ja pikkuveljelle Calvin Kleinin miesversion tuosta CK One Shock tuoksusta. Katsotaan mitä tykkäävät, valitsin tuoksut nimittäin ihan vain kuvausten perusteella! Pienellä riskillä mennään. Ja ostin sitten myöskin vaimolle ja poikani Kettilin kummitädille lahjat, mutta ne sitten eri paikasta ja voisin sanoa että mahtavat löydöt tein. Varmasti ilahtuu vaimo!
En varmaan toviin tarvitsekaan yhtään mitään, olen tänä vuonna uusinut vaatekaappini (toki muuton yhteydessä tein inviksen ja vein sellaisia pois mitä en käytä) ja hankkinut ainakin 10 uutta tuoksua. Vanhoista en kyllä luovu, pitäähän naisella nyt sentään olla kattava arsenaali tuoksuja joka lähtöön. Ai niin, taisin pyytää joululahjaksi vielä yhtä tuoksua, nimittäin Espritin Urban Nature female tuoksua, se oli aika kiva kun nuuskuttelin. Ei sitä tiedä jos vaikka tykästyn jompaan kumpaan CK:n tuoksuun kovasti paljon niin että joudun heti kättelyssä ostamaan sitä muutaman pullon varastoon... Onneksi on olemassa nettikaupat niin vältyin ihmismassojen aiheuttamalta ahdistukselta.
Ja masennuin suunnattomasti kun heräsin, ulkona oli lunta. Inhoan lunta. Lumi on kylmää, märkää, valkoista, sitä menee kenkiin ja yleensä sitä on liikaa yhdessä paikassa! Autoakin joutuu raappaamaan näkyviin... Täytyykin muistaa lähteä töihin hyvissä ajoin että saan auton kaivettua hangesta ja jäästä ajokelpoiseksi. Nyt mulla on kriisi, katsoisinko vielä yhden DVD:n (á 4 jaksoa) Muumeja vai menisinkö nukkumaan... Tietty viime yönä nukuin niin monta tuntia että taidan ottaa vielä kupin teetä ja laittaa uuden DVD:n pyörimään. Näin hurjan jännää on mun elämäni taas. Noh, onneksi tätä ei ole näkemässä kukaan muu kun minä ja kaksi kissaa. Hulttiolapsikin on jossain niin ettei tule edes keskusteluun facebookissa. Nyt on enää jäljellä päätös siitä minkä DVD:n laitan pyörimään! Liikaa vaihtoehtoja. Noh, survaisen tuosta jonossa seuraavana olevan sisään.
Ja teki kovasti mieleni tuossa yksi päivä katsoa taas Hopeanuoli - maraton! Vaimoooooo... ;) Hyvä on, myönnetään! Olen säälittävä ihmisperse. Säälittävyyden huippu. Taidan siis sen myönnettyäni tänäänkin toivottaa hyvää yötä käyntikortille ja asetella sen viereiselle tyynylle. Tsihhih ja puspus.
Koko potti.
05.12.2011 - 18:35Nyt sain kyllä juuri tasan tarkkaan sen mitä olin hakenutkin, ja jumankauta millaisiin vaikeuksiin yhden illan humalasta voikaan pieni ihminen joutua! En tiedä kummasta kertoa ensin. Noh, kerron vaikka ensin reissustani työterveyteen. Se on tuoreempi juttu, eikä yhtä likainen. Varasin siis aamulla ajan työterveyshuoltoon koska epäilin poskiontelontulehdusta ja tiesin että on jotain muutakin koska en voinut sulkea silmää ilman kipua. Kipu oli vain oikealla puolella ja joka kerta kun räpäytin silmääni. Hoitaja ei osannut tehdä sille mitään ja passitti mut suoraa lääkärille. Lääkärikään ei meinannut ottaa mua vakavasti kunnes vänkäsin ja vänkäsin ja vänkäsin sen kanssa että katsoo sen mun silmän kunnolla, silmä kun ruukaa olemaan varsin tarpeellinen ihmiselle ja mulla on riittävän huono näkö etten toivo sitä menettäväni. No, katsoihan se ja katsoi vielä tovin uudelleenkin kunnes löysi alaluomesta tulehdusrakkulan. Jee. Ja poskionteloissa on niin paljon turvotusta ettei kuulemma mikään ihme jos vähän kivistää ja koskee. Sain siis antibioottikuurin (ja ne napit on norsun rauhoittavan kokoisia!!!), silmätippoja ja Duactia. Sairaslomaa en ylläri ylläri huolinut.
Ja nyt maanantaina on hyvä kirjoittaa perjantain töppäyksistä, niissä kun riittää puhuttavaa ihan vaan toviksi ja kunhan vaimo kerkiää lueskella niin vaimo varmaan sitten ottaa ja pieksää mut. Noh, olin siis ensin pikkujouluissa ja päätin lähteä siitä eteenpäin piakoin koska siellä oli tylsää. Erään työtoverini kanssa sitten siirryin vakiopubiin jossa sitten iloiseen tahtiin kaatelin juomaa ja siellä oli tunnelma hilpeä ja yksi aivan ihana (!!!) ihminen johon saatoin hitusen vaikka ihastua, toissapäivänä vaihdeltiin viestejä ja tänään olen monta kertaa ehtinyt tuota jo ajatella. Kiitos tuon ihmisen en lähtenyt tappelemaan kun tapani mukaan humalassa otin VÄHÄN kierroksia... Tappelukaveri olis ollu semmonen häijymmän oloinen ja kokoinen kaveri, että ehkä ihan hyvä että mua taas estettiin. Noh, kaupunkiin kun siirryttiin niin tässä vaiheessa homma sitten meni takkuiseksi. Tuon ihanan ihmisen kanssa soiteltiin moneen kertaan ja sitten kippas kappas kehveliä törmäsinkin erääseen liian humalassa olevaan mieshenkilöön joka liimaantui mun kainaloon loppuillaksi. Hyi ja yök. En muista yhtään mitä olen sille selittänyt, mutta mieshenkilöllä oli tosiaan ikää 50+ ja se oli aivan sitä mieltä että mä olen sen elämän rakkaus ja meidän pitää perustaa perhe. JIAIKS! Rakkaalta työtoveriltani tuo mies olikin sitten tiedustellut että eihän me sen kanssa varmasti olla pari ettei hypi vaan varpaille. Mietin että millä helvetillä tästä selviän.
Aamulla oli uskomaton morkkis, siihen asti kunnes ihanan ihmisen käyntikortti löytyi mun rintsikoista. Siihen jäi se morkkis sen siliän tien. Ja vielä enemmän morkkis sai kyytiä kun työpäivän jälkeen (darrassa ERITTÄIN nautinnollinen päivä) vastasin tuon 50+ miehen laittamaan facebook viestiin viileän korrektin ilkeästi että jos olisin elänyt dinosaurusten aikaan, voisin harkita jonkinlaista romantiikkaa mutta kun en elänyt niin en voi. Että anteeksi vain jos olen jotain sellaista sanonut, en todellakaan ole kiinnostunut. Huhhuh. Herra ei vastannut viestiin joten sanoma toivottavasti meni perille.
Katsoin juuri Titanicin ja itkin kuin vesiputous, nyt voisin vaihtaa jonkun toisen leffan pyörimään. Sain joululahjatkin järjestykseen, eikä tarvinnut mennä edes itse fyysisesti kauppaan ostoksille! Odotan innolla millaisia ne itselleni tilaamat CK tuoksut ovat, tilasin sen unisex tuoksun josta taisin aiemmin jo blogata sekä sen One Shock for her. Jälkimmäisestä tilasin myös miesten version pikkubroidille joululahjaksi. Toivottavasti tykkää. Ja jos tuo unisex tuoksu ei ole mun mieleen niin enköhän senkin saa jonnekin suunnalle lingottua. Että halpaa joulua, en saanut edes kaikkia veronpalautuksia tuhlattua. Hyvä minä. Taputusten saattelemana leffa vaihtoon ja lisää teetä koneeseen!
Olen väsynyt.
27.11.2011 - 00:12Olen niin väsynyt. Ja koskee niin helvetisti tietää, että mulle ennen niin kauhean tärkeä ihminen on jo livennyt musta niin kauas etten voi muuttaa asioiden kulkua. Väistämätöntä on se, että joku korjaa tämän ihmisen talteen ja pitää parempaa huolta kuin minä; tukee, kuuntelee, välittää, rakastaa, on tavoitettavissa. Korjaa säröt sielussa, herättää sydämen roudan keskeltä talviunesta ja auttaa jaksamaan. Ei minusta ollut siihen.
Kuuntelen Finlandersin Oikeesti biisiä ja mietin asioita. Vaakakuppi kallistuu sellaiseen suuntaan mikä ei ole mulle itselleni millään tavalla hyväksi. Tiedän tekeväni tyhmästi, mutta en voi itselleni mitään. Ette voi uskoa miltä mun kaltaisesta ihmisestä voi tuntua se, että joku haluaa mua, joku tykkää musta, joku pitää mua kauniina... Mun itsetunnossa ei ole vikaa, vaan se vika on siinä millaiseksi olen kuvitellut itseni ja vastaavasti sitten muut ihmiset. Yksinäisyyteen ja hellyydettömään elämään tottuneena tuntuu uskomattoman hyvältä nukkua toisen ihmisen vieressä ja ihan vaan viettää aikaa. Jutella, nauraa, tanssia, seurustella, ottaa muutama juoma, kulkea samalla kyydillä, tehdä erilaisia asioita yhdessä...
Huomasin jääneeni yksin. Olen sairausruljanssin aikana sulkenut ihmiset elämästäni ja yrittänyt teeskennellä että selviän yksin. En selviä. Tai selviän, koska on pakko. Mutta en halua selvitä yksin. Toisaalta en halua päästää ihmisiä lähelleni näkemään kuinka heikkoja hetkiä mulla välillä on. Mulle ehdotettua psykologia voisin kyllä harkita, olisi ihan terapeuttista päästä juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa joka voisi antaa uutta näkökulmaa siihen onko mun tekemiset ja ratkaisut ihan järkeviä ja ennenkaikkea käynkö mä edes täysillä. Tiedän että kaikki mun ratkaisut ei ole fiksuja. Siitä kertoo jo se, että odotan joka hetki että puhelin soi. Puhelimen pitää soida, että pääsen lähtemään.
Nyt täytyy päästä nukkumaan, ajatus ei kulje enää ollenkaan. Turhauttavaa kirjoittaa siitä ettei ole mitään mistä kirjoittaa. Sormet läppärin näppäimistöllä odottamassa naputeltuja sanoja jotka ilmestyvät näytölle. Ei mitään fiksua sanottavaa. Elämä on kahvitahroja, kipeitä hampaita, univelkaa ja enkelinpieruja. Olen niin väsynyt...
Mitä ne minusta tahtoo?
23.11.2011 - 21:14Sitä tässä on mietitty tovi. Mitä ne minusta tahtoo? Tuntuu, että jokainen haluaa jotain ja mä en tiedä puolistakaan että haluanko leikkiä mukana. Olen niin kyllästynyt elämääni ja osaan siinä olevista ihmisistä. Päivät ei eroa toisistaan. Herään, käyn Lammilla jos menen iltaan töihin, ajan töihin, ajan töistä kotiin, jumitan / käyn jossain juomassa pari ja menen nukkumaan. Kaikki päivät samaa. Huolimatta siitä vietänkö iltaa kotona vai siellä jossain muualla, olen ihan yhtä onneton ja tuntuu että seurassakin haluaisin vain katsella seiniä ja unohtaa olevani siinä. Olen niin hämmentynyt tilanteesta jossa elän ja oikeastaan olen onneton. Olen suunnitellut asioita paljon, mutta asiat eivät järjesty suunnitelmani mukaan. Asialle olisi varmaan syytä tehdä jotakin.
Mietin tänään nauraen työnkuvaani ja motivaatiotani ylipäätään mihinkään. Jos olisin koulussa ja joutuisin kirjoittamaan esseen työnteostani ja työpaikastani, se olisi varsin mielenkiintoista luettavaa. Täsmennän tätä essee-ajatusta joskus ja ehkä vielä omaksi huviksi kirjoitankin kyseisen esseen, mutta nyt en juuri jaksa kiinnostua Wordin kanssa tappelemisesta. Sitä paitsi luultavasti luetteloisin vain ranskalaisin viivoin (mitä vittua ovat ranskalaiset viivat ihan oikeasti, tavallisia väliviivoja ja luettelomerkkejä vain??!!) asioita joita päähäni putkahtelee. Niin teen itseasiassa nytkin. Vittu.
En osaa enää edes blogata kunnolla. Onneksi kirjoitankin tätä itselleni enkä kenellekään muulle. Fiilistelen tässä kirjoittaessani Kaija Koon biisiä Kaunis, rietas, onnellinen. Pystyn samaistumaan biisin sanoihin jonkin verran ja se saa mut hyvälle tuulelle. Biisi on mahtava. Kaikin puolin Kaijan musiikki on aivan huippua. Mutta tottahan se on, en mä tartte lupaa keneltäkään ja voin tehdä mitä vittua lystään, liian kaunis olen häpeämäänkin. Ehkä pitäis joskus kokeilla sitä häpeämistäkin, mutta toisaalta ei tässä vaiheessa ole mitään väliä enää. Välillä saattaa olla että tunnen pienoista häpeän astetta viime aikaisista tekosistani, mutta se on hyvin ohimenevää. En jaksa enkä halua hävetä että kerrankin tuntui tovin että olin oikeasti elossa. On se parempi kuin se, että ennen koin elämäni huippuhetket kun pääsin nukkumaan. Olisin voinut asua sängyssäni. Rakastan edelleen nukkumista ja löhöilyä, mutta ehkä mun elämään on löytymässä sisältöä.
Sisältöä löytyi elämään huomattavasti lisää kun poni vaihtoi tallia. Millaista adrenaliinia vereen saakaan aikaan se, kun radalla antaa ponille ohjaa, nousee kevyeeseen istuntaan ja antaa ponin painaa kiitolaukkaa niin että tytöltä tulee vedet silmistä! Se on myös niitä hetkiä kun tuntee elävänsä. Kuten muut hetket hevosten parissa. Eläinten kanssa olen eri ihminen. Huomaan sen itsekin. Mutta niille ei tarvitse esittää mitään, ne eivät oleta minusta mitään eivätkä ne odota minulta mitään vastineeksi pyyteettömästä rakkaudesta. Ihmiset eivät ymmärrä käsitettä pyyteetön rakkaus. Kaikesta täytyy hyötyä jotain, tai se ei maksa vaivaa. Eläimet eivät ymmärrä sellaisesta mitään. Niille ihminen kelpaa sellaisena kuin on, kunhan kyseinen ihminen kohtelee eläintä hyvin.
Eksyin jännän äärelle tässä mietiskellessäni. Rasittavaa odottaa josko puhelin soisi tai saisin edes tekstarin, mutta tuskin tänään. Ehkä huomenna. Huomenna aion herätä ajoissa ja käydä sekä ratsastamassa että hoitamassa pikkuponipojat ja käydä koirienkin kanssa lenkillä ennen töitä! Puuhaa riittää, ja se on hyvä. Fiilistelen tässä sen verran vielä että laitoin soimaan Pinkin biisin Please don't leave me. Olen varmaan kuluttanut tämän biisin puhki, mutta siinä on sanomaa. Ja tunnistan itseni tästäkin. En voi tapahtuneille asioille enää mitään ja luultavasti en koskaan opi katumaan tekemisiäni, mutta olen yksinkin ehjä. En pelkää kulkea yksin tässä maailmassa. Ja voi olla että ei kauaa tarvitsekaan. Edellisen lauseen kukin ymmärtäköön tavallaan. Niin minäkin teen ja elän sen mukaan.
Tässä tämä tällä kertaa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Purkaus.
16.11.2011 - 22:32Olen vihainen. Aamulla pitäisi olla 8 töissä ja tässä mä edelleen jumitan. Olen niin vihainen ja pettynyt. Pettynyt omaan hyväuskoisuuteeni ja sellaiseen lojaaliuteen josta nyt kärsin niin että sydämeen isketään vaarnaa. Joustan, autan, välitän, olen ylipäätään olemassa ja kiitos siitä on se, että ainoa lupaus jolla oli mun elämäni ja hyvinvointini kannalta konkreettisesti väliä petettiin.
Eilen tätä kiukkua itkiessäni vaimo sanoi jotenkin niin ihanasti (en muista tarkkaa sanamuotoa) että vika on muissa ihmisissä jotka eivät ole sellaisia kuin minä haluaisin kuvitella niiden olevan. Lohdutti paljon. Mutta ei poistanut kiukkua, eikä epäuskoa kanssaihmisiin. Joillekin vaan tuntuu olevan niin saatanan haastavaa toteuttaa sellaisia asioita kuin lainanmaksu ja lähimmäisen auttaminen. Joo, nyt ymmärrän ERITTÄIN hyvin ihmisiä jotka elävät koko ajan miettien mistä saa rahaa, millä ruokkisi itsensä, mistä saisi bensaa autoon. Köyhyys on perseestä. Ei ihmiselämää ollenkaan. Minun tilanteeni oli tuollainen muutaman päivän, jollekulle tuo on arkipäivää.
Ja saatana, kansanedustajien aivopierut rassaavat taas oikein huolella. Tuntui, että nimeltämainitsemattoman persusankarin asiaton laukaisu siitä, että homojen tanssiminen Linnassa LOUKKAA häntä henkilökohtaisesti. Katsokoon perkele toisaalle! Vastaisku kyseiselle lausahdukselle oli kyllä mahtava, Homotanssit. Aion todellakin osallistua itsenäisyyspäivän homotansseihin. Saatan jopa pukeutua omaksi ilokseni mekkoon! Tai jakkupukuun.
En vaan vieläkään näköjään opi olemaan luottamatta ihmisiin tai kyseenalaistamaan mulle kivojen ihmisten perimmäistä tarkoitusta. Miten ihminen, joka on ollut koko sairauden ajan tässä tukena voi yht'äkkiä kokea tarpeelliseksi upottaa moran lapaluiden väliin? Onks se joku primitiivireaktio mitä mä en vaan kykene tämmösenä lällykkälöllykkänössötossukkatussukkatohveli-ihmisenä ymmärtämään? Mä en vaan koskaan opi kuinka näiden ihmisten kanssa pelataan ja kuinka näiden kanssa oikeesti tulee toimia...
Toisaalta, don't hate the player if you can't play the game.
Kuohuvaa, epätoivoisia ajatuksia ja erityisen onnistunutta jauheliharuokaa
12.11.2011 - 18:38Hain isänpäivälahjaa Alkosta. Ostin pullon aitoa shampanjaa. Oli kyllä hävyttömän kallis pullo, mutta pikkuvikoja. Saatoin ostaa itselleni myös lauantain kunniaksi pullon suomalaista kuohuviiniä, Elysée nro 1 tarttui mukaan. Hetken jo taistelin itseni kanssa ostanko tämän vai rosee version. Tähän päädyin. Saattaa isän ilme venähtää kun huomenna lahjapussista paljastuu aito pullo shampanjaa, ihan sitä samaa mitä formulakisoissakin podiumilla poksautellaan auki.
Joopa. Huomasin kaipaavani sellaista ihmistä jota ei ole olemassakaan. Kuvittelin vain. Kuvittelin kaiken. Aivan kaiken. Ja kärsin siitä nyt niin jumalattomasti. Muistoksi jäi lievä kuume ja hyvin hyvin kipeä kurkku. Ei muuta. Ei mitään käsiin tuntuvaa. Nälkä vain ja kauhea kaipuu toisen ihmisen luo.
Miun pikkupojalla oli tänään vieroitus. Mamma lähti ravitallille reeniin ja poika jäi kotiin. Tulihan se tämäkin päivä nähtyä...
Ja jauheliharuoka oli onnistunutta. Paistoin tomaattia, herkkusieniä, makeaa paprikaa ja grillivihanneksia, toisessa pannussa kärtsäsin jauhelihan texmex-mausteseoksen kanssa ja sotkin nuo kaksi keskenään ja tööttäsin vähän ruokakermaa sekaan ja ääntä kohti. Oli oikein maukasta.
Kärsimysten tiellä oon villi ja vitun vapaa
08.11.2011 - 22:24Tai jotain sinne päin. Kaikkia kuningasideoita ei ehkä tarvitse toteuttaa, mutta ei kai aikaa voi kääntää enää takaisin. Enkä kääntäisi, vaikka voisinkin. Joskus musta tuntuu, että tätä mun elämää elää joku ihan muu. Tai joku muu tekee näitä urpoja päätöksiä mun puolesta. Sekoiltu on taas huolella ja jopa on kehoitettu kääntymään nuppilääkärin puoleen. Ei varmaan ihan huono vaihtoehto. Voisi keskustelu olla ihan tarpeen.
Ja sä kuuletko jo suden huudon täyden kuun?
24.10.2011 - 22:31Minä kuulen suden huudot, vai ovatko ne kuitenkin omia huutojani keskellä painajaisten loputonta suota? Noh, ei sen väliä. Toivoin että kotimatkalla osuisin vaikka hirveen että olis tämä paska loppu. Oon niin väsynyt tähän kaikkeen, koko elämään, sairauksiin... Onneksi huomenna on vapaapäivä, saan vähän ajatuksia kasaan.
LOOPpia ja muuta
22.10.2011 - 21:24Joopa joo. Nyt on käyty sitten luupattavana, kokemus oli sinällään ihan jännä ja mielenkiintoinen, ehkä jopa kivuliaskin. En päässyt päiväkirrasta kotiin samana päivänä vaan jouduin yöksi osastolle. Koettelemus alkoi maanantaiaamuna kello kymmenen. Homma alkoi vaatteiden vaihdolla, päivähuoneessa lueskelulla ja sitten kello 12 maissa laitettiin tippa oikeaan käteen ja annettiin alkulääkitys ja homma pääsi alkamaan. Puolen päivän jälkeen mut kuskattiin sängyllä toimenpidehuoneeseen jossa heitin housut hittoon ja loikkasin lavetille makaamaan. Jalat sidottiin tukiin ettei nukkuessa nytkähtelyt aiheuta mitään kamalaa. Viimeinen asia mitä muistan on se, kun mulle isketään sellainen yläasteen köksäntunneilla käytetty suojamyssy (sienihattu) päähän ja anestesialääkäri tulee laittamaan mut unille.
Sitten heräänkin vinkumaan hirveää kipua alavatsassa. Siihen ei tuntunut auttavan mikään. Sain suonensisäistä kipulääkettä, ei vaikutusta. Sain suun kautta kipulääkettä, ei vaikutusta. Vasta kolmas kipulääke (suun kautta otettava pitkävaikutteinen) auttoi ja uskalsin tovin nukkua. Herättyäni ei ollut kipuja. Ruokaakin saatoin jopa harkita. Virhe! Siirryin hoitsun avustamana päivähuoneen puolelle ja sain eteeni leipää, jogurttia, hedelmiä ja teetä. Työstin kaksi leipää ja meinasin vieruskaverilta pyytää että ojentaisi mulle päärynän, mutta en kerinnyt sitten pyytää kun tuli niin karmea olo. Sain juotua peräti puolikkaan kupin teetä ja ajattelin juuri pyytää sitä päärynää, mutta sitten päässä rupesi pyörimään ja tuli hyvin puistattava olo. Siis aivan karmea. Katsoin anovasti hoitsua joka tulikin kysymään että onko kaikki hyvin. Sain soperrettua että ei ole, nyt on HYVIN paha olo. Hoitsu pyysi nousemaan ylös tuolista, että hän veis mut takaisin heräämöön mutta eipäs onnistunutkaan kun en pysynyt edes sen vertaa tolpillani että jalat olis kantanu yhtään. Siispä kahden hoitsun voimin takaisin sänkyyn ja lisähappea naamariin. Hapen johdosta olo sitten parani sen verran että uskalsin nukahtaa. Kello oli tuohon aikaan ehkä puoli kolme.
Nukuin tovin aikaa, mutta paha olo ei suostunut lähtemään. Heikotti, enkä edes vessassa voinut käydä yksin. Ei sillä että siitäkään olisi mitään tullut, istuskelin pöntöllä minuutteja odotellen josko jotain tapahtuisi. Taisi vaan ujopissa iskeä kun hoitsu oli samassa kopissa. Onnistui sitten kummiskin. Pääsin takaisin sänkyyn happinaamarin kanssa ja pyysin että soittavat iskälle etten ole siinä kunnossa että voisin lähteä vielä mihinkään, tulisin sitten taksilla perässä jos saisin mihinkään edes lähteä. Noh, ei mennyt montaa minuuttia niin iskä olikin sitten siinä sängyn vieressä pitämässä kädestä. Siinä se istui koko sen pari tuntia odottamassa tietoa siitä pääsenkö mä kotiin vai jatkanko osastolle. Päättivät lopulta soittaa vuodeosastolle että tulevat mun hakemaan. Yöksi menin naistentautienpolin vuodeosastolle. Meinasivat jättää mut ilman iltapalaa ja heikosta hapesta johtuen jatkoivat suolaliuoksella tiputusta yön. Vessassa pystyin illalla jopa käymään itse. Sitä riemun määrää! Illalla katselin Täydelliset naiset ja pari jaksoa Sinkkuelämää ja sitten nukkumaan.
Aamulla en ihan tuntenut itseäni ihmiseksi, mutta päästivät kuitenkin osastolta. Yhdeksän aikaan iskä tuli hakemaan ja piipahdin apteekissa hakemassa uudet lääkkeet (eli siis minipillerit, kerron kohta miksi) ja sillä aikaa iskä haki mulle leipomosta tuoreita sämpylöitä ja MUSTIKKAPULLAA <3 Siitä sitten kotiin, kotona puhelin soi koko päivän. Töistä soiteltiin, kaverit soitteli (osa ainakin), äiti soitti, iskä soitti... Iltapäivästä heikotti vielä, mutta muuten oli ihan jo elinkelpoinen olo. Istuminen ja kyykistyminen eivät luonnistuneet silloin, eivätkä hirveän hyvin vieläkään. Puoli-istuva asento on paras.
Aivan, lääkkeistä. Olen siis syönyt tähän mennessä Meliane-merkkistä yhdistelmäehkäisypilleriä. Yhdistelmäehkäisypillereitä olen syönyt muistaakseni vuodesta -05. Sain leikkaavalta naistentauteihin erikoistuneelta lääkäriltä huudot, koska joku ajattelematon idiootti on mennyt määräämään yhdistelmäehkäisypillerit ihmiselle jolla on aurallinen migreeni ja joka kaikeksi onneksi myös tupakoi... Olen siis tietämättäni monta vuotta ollut vaarassa saada kohonneella riskillä aivoinfarkti. Mielenkiintoista. Lisäksi olen pituuteeni nähden liian painava. Suunnittelin aloittavani mehujätskidieetin. Mutta niin. takaisin pillereihin. Koska kuukautiseni ovat niin saatanan kivuliaat, en voi olla ilman pillereitä. Siirryin siis syömään Cerazette-merkkisiä minipillereitä. Veikeää, näistä ei pidetä ollenkaan taukoa. Saattavat jättää kuukautiset kokonaan pois. Huippua!
Haluan kotiin happiviikset. Ne oli mahtavat, hengittäminenkin niin paljon helpompaa. Olen unohtanut kirjoittaa tähän tekstiin jotakin, mutta en kuollaksenikaan muista mitä. Olo on vaan sellainen etten saa mistään kiinni enkä oikeastaan kaipaa elämääni mitään sisältöä. On helpottavaa kun kukaan ei soita, ei tekstaa, ei meilaa... Ja silti kaipaan sitä, että joku ottaisi lujaan halaukseen ja valehtelisi edes että hetken kaikki olisi hyvin. Kaipaan sitä, kun joku nukkuu vieressä ja vaikka kuorsaakin, kunhan pitää kainalossa. Ei tämä ole elämisen arvoista tämä minun elämä. Ei ainakaan näin. Vittu.
Hilpeetä.
10.10.2011 - 00:15Haluaisin hirveästi pukea näitä päässäni vellovia ajatuksia jotenkin sanoiksi, mutta ei niitä voi kai tänäänkään pakottaa. Odotan jo nyt puhelua joka mun pitäisi alkuviikosta saada, veikkaan että sitä puhelua ei koskaan tule. Mutta ei sillä niin väliä. Tai ketä minä huijaan, onhan sillä väliä!
Viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti nukkumassa tai vaihtoehtoisesti hypin seinille. Viikon päästä eli maanantaina 17.10 mulla on aika LOOP-hoitoon päiväkirurgianpoliklinikalle. Keskiviikkona 12.10 mun pitää soittaa sairaanhoitajalle joka tekee mulle puhelinhaastattelun. En kyllä ymmärrä mihin siinä menee vartti, mutta voinhan mä itsestäni jonkun tädin kanssa jaaritella sen vartin. Luultavasti puhutaan siitä että mitä kaikkea en saa tehdä LOOP-hoidon jälkeen heti ja varmaan saan ohjeet miten pitää valmistautua maanantaihin. Aikaa varatessani tuohon LOOPpiin täti muisti monta monituista kertaa mainita että pariin viikkoon operaation jälkeen ei saa mennä uimaan tai olla yhdynnässä. Varmaan piti mua hulluna kun muka-hauskana vitsinä heitin että ai perhana, pitääkö mun kokonaiset kaksi viikkoa olla erossa rakkaista harrastuksistani. Ei ehkä ymmärtänyt vitsiksi koska asiaa piti monta kertaa korostaa. Yritin kyllä selittää että se oli vitsi, mutta kai kun on "nuoresta" henkilöstä kyse niin pitää asia varmistaa. Mun kohdalla ei tuosta yhdynnästä ainakaan ole niin kovaa pelkoa ja järveen / muuten uimaan suuntaan yleensä vain humalassa. Hehee.
Olen rikkonut läppärini Enter-näppäimen. Se lähti tyylikkäästi irti ja nyt se liikkuu erittäin epämiellyttävästi ja ei edes ota jokaista painallusta. Rasittavaa. Huomenna aion jäädä yöpymään Lammille, eli täytyy pakata työvaatteet mukaan niin voin sieltä suoraa suunnata töihin viihtymään - siellä tuskin käy taaskaan alkuviikosta ketään. Pitkä viikonloppu tiedossa, KIITOOOOS.
Eilinen 14h työpäivä painaa sen verran jaloissa ja päässäkin vielä että taidan suunnata nukkumaan.
En enää tiedä kuka olen,
06.10.2011 - 22:52Tajusin tänään kun krapuloissani ja morkkiksissani möngin töihin etten enää tiedä kuka mä oikeasti olen. Haaveilin siitä, että saisin olla edes hetken niin ettei kukaan muistaisi mun olemassaoloa, saisin vaan levätä ja ihan vaikka vaan nukkua päivän. Mun elämä tuntuu niin kauhean rankalta ja vastenmieliseltä. Teenkö oikeutta elämässäni oleville ihmisille väittämällä että mun elämässä on jotain elämisen arvoista? Muutakin kuin ajatus poispääsystä. Tuntuu niin hirveältä tuomita toinen ihminen tähän samaan helvettiin missä minä elän. Olen kertonut itsestäni liikaa. Olen riisunut itseni alasti ja näyttänyt jokaisen arpeni. Ja ensimmäisen kerran elämässäni olen saanut ehdottoman hyväksynnän. Pelkään, että tämä kaikki leviää käsiin.
Ahdistuin, koska luin tänään tyttöni blogia. En tiennyt millaisia ajatuksia hänellä on meistä, tai tiesin mutta en kuitenkaan tiennyt. Haluan pitää hänet elämässäni, mutten halua tuomita häntä elämään myötä kanssani tätä helvettiä. Ristiriitainen tilanne johon en keksi mitään kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua. Tulen niin surulliseksi kun edes ajattelen elämääni. Olisi parempi olla ajattelematta. Onneksi huomenna saan sentään nukkua pitkään ja parannella selkääni.
Kuolema meinasi koittaa töissä. Purin tukkukuormaa ja nostin muistaakseni kokislavaa, selästä kuului MAHTAVA rusahdus ja putosin naamallani moppaamaan lattiaa. Itkuhan siinä pääsi ja meinasin jo lääkäriin siitä suorilla lähteä. Mulla on selän kanssa ollut ongelmia aina ja ikuisesti, mutta ponin kanssa heitetyn kuperkeikan jälkeen ollut jotenkin paljon pahempi. Töissä laitosmies katseli mun menoa tovin aikaa ja sitten kysyi että onks selkä mistä kipeä, että kyllä hän sen korjaa. Ei muuta kun lavetille makaamaan ja niin se laitosmies vaan otti ja rusautti selän kuntoon! Ja mun ihana pomo varmuuden vuoksi soitti mulle ja sanoi että voin tulla iltaan töihin ihan siltä varalta että mun selkä suorittaa tee-se-itse-amputaation ja joudun aamulla suuntaamaan lääkäriin ainakin tablettikerjuulle. Hyvää vauhtia musta on tulossa pilleristi. Nappia löytyy isoa, pientä, punaista, vihreää, valkoista, vahvaa, mietoa ja riippuvuutta aiheuttavaa.
Nyt juon teetä ja työstän Hesestä haetun krapularuuan jämiä. Muumeja taidan laittaa vielä DVD:ltä pyörimään, nyt on ihan sellainen fiilis.
Tanssin täällä taas yksikseni.
02.10.2011 - 12:25Repäisen itseni hetkeksi irti tästä kaikesta. Eilenkin repäisin, ehkä taas pikkuisen liikaakin. Olin Salamaseepran kanssa baarissa (otettiin yhdet!) ja stressaavan työviikon päätteeksi olen saattanut avautua siitä ja tuosta ja tästä. Tuosta taudista lähinnä. Vannotin kyllä pitämään turpansa kiinni, kaikkien työkavereitten kun ei tartte asiasta tietää yhtään mitään. Lupasi kyllä, mutta oli myöskin kauhuissaan että tän ikäinen käy läpi sitä mitä muilla on edessä tyyliin 10-20 vuoden päästä. Noh, ei siitä sitten sen enempää.
Helvetillinen työviikko on ohi, aion tästä lähteä kaupan kautta kohti Lammi-cityä jossa aion öitsiä kera saunan ja herkkuruokien. Tänään ja huomenna on eläinpäivä, tiedossa koiria, kissoja ja PONEJA <3 En olekaan koko viikkoon käynyt katsomassa minun pieniä karvakorvia. Eli vaatetta päälle ja Mersun keula kohti Lammia, kaupan kautta!
Moon niin surullinen! part 2
26.09.2011 - 22:48Tulokset tulivat. Minulla on keskivaikea dysplasia, eli syövän esiaste. Huippista. Ja joudun sinne halvatun LOOP-hoitoon, Että näin. Olen ehkä hieman surullinen ja masentunut. Perkele. Menen nukkumaan.
Moon niin surullinen!
25.09.2011 - 23:02Tänään piti olla huippukiva ilta. Niinhän se joo olikin, kunnes kaikki rupes takkuamaan. Ensinnäkin meinasin oksentaa suihkuun mennessä, olin toissapäivänä laittanut ämpäriin likoamaan lapasia että pesen ne. No, ne haisi jo niin pahalta että kävelevät vastaan. Hyi yök. No, ne pyörii nyt uusintakierrosta koneessa. Sen lisäksi ostamani mansikkasiideri(kuohari) on ihan jäätävän pahaa, heseruokaa oli liian vähän, työpäivä oli kamala, mun tyttöystävä on tehnyt katoamistempun ja True Bloodkin jumittaa! Olen ihan viittä vaille kypsä sulkemaan puhelimen ja menemään nukkumaan, kiukuttaa niin kamalasti. En kuitenkaan ihan vielä aio tehdä niin. Aion keskittyä olemaan kiukkuinen.
Nyt on ehkä kulunut riittävästi aikaa
21.09.2011 - 22:17Ajattelin tässä iltapuhteeksi kirjoittaa oman kokemukseni kolposkopiasta. Tämä siis rohkaisuksi sille joka on kyseiseen operaatioon menossa eikä löydä kuin kauhukertomukset netistä. Minulla oli kyseinen operaatio pari viikkoa sitten, ja odottaminen aulassa oli kaikista pahin vaihe koko hommassa. Esilääkitykseksi otin kotona yhden nelisatasen buranan ja Diapamin, ilmoittautumistiskiltä sain jännityksen takia toisen Diapamin. Olin siis hyvin tolkuissani ja tietoinen siitä mitä ympärilläni tapahtuu, olo vain oli hyvin rauhallinen. Koko tutkimus housujen poisottamisesta housujen takaisin pukemiseen kesti maksimissaan kymmenen minuuttia. Minullahan ei papa-kokeen ottaminen tunnu missään joten tiesin sen verran operaatiosta odottaa että ei se kipeää voi sietämättömästi käy. Älkää missään nimessä lukeko kauhukertomuksia netistä, positiiviset kokemukset eivät ikinä päädy julkisuuteen. Toivottavasti tämä teksti löytyy kun Googleen laittaa hakuun kolposkopia...
Itse operaatio siis kulki seuraavalla tavalla:
- Housut pois ja lavetille makaamaan
- Ultralla katsottiin ettei ole mitään ei-toivottuja kavereita kuten kasvaimia ja sikiöitä läsnä
- Pihdit kiinni ja kohdunkaula esille
- Etikkaliuoksella solumuutoskohdat esiin
- Pinseteillä/pihdeillä (en tiedä tarkkaa nimeä tälle työvälineelle) otettiin neljä tai viisi koepalaa
- Koepalojen vuotokohdat tyrehdytettiin
- Pihdit pois
- Käsipaperilla sai pyyhkiä vähän veriä pois
- Ylös lavetilta
- Housut jalkaan ja terveysside kiinni
alushousuihin
Tässä teille, kerrankin hyviä kokemuksia. Toivottavasti tästä tekstistä joku saa rohkeutta!
Pettymäänhän sitä taas pääsi.
03.09.2011 - 01:07Joo, ei siitä näköjään mitään tule kun ei toinen pidä lupauksiaan. Tuntuu taas niin pahalta. Annoin liian aikaisin itselleni luvan haaveiluun ja siihen tolkuttomaan ihastumiseen. Nyt sattuu. Turhaan valvottuja öitä ja kerättyjä univelkoja. Kyllä se tähän päivään asti tuntui sen arvoiselta. Ei enää. Haluan kasvattaa sen panssarin sydämeni ympäri niin ettei kukaan pääse sisään, en yksinkertaisesti enää tähän elämäntilanteeseen jaksa tämmöistä parisuhdepaskapelleilyä. En jaksa ottaa turpaani ja pettyä kerta toisensa jälkeen. En vaan jaksa.
Viime päivät on olleet niin vaikeita... Liian vähän unta ja nyt tämä. Tuntuu kun kaikki kaatuis niskaan. Unohdan asioita ja päivät on yhtä alamäkeä. Pinna palaa ja vanne kiristää päätä. Eikä tää päänahan tulehtuminen ihottuman takia auta asiaa. Kipu, kutina ja kirvely on aika kovaa. Oleminen on taas varsin tuskaista. It sucks to be me.
Sun vieres on lämmin
27.08.2011 - 01:11Voi jehna, nyt on Kylli-täti ihan jäätävän ihastunut. Kai sen jo voi myöntää ihan avoimesti. Mutta kun se nainen on vaan niiiiiiiiin ihana! Töissä leijaillaan vähintään puol metrii lattian yläpuolella ja kotona pikkusen vielä korkeemmalla.
Muuten oon ehkä vähän surullinen, tänään on taas yks niitä huonoja päiviä. Kipuja on ollut taas niin vatsassa kun selässäkin, hankalaa löytää siedettävää asentoa. Haluaisin ajatella että tää on normaalia, mutta mä tiedän ettei ole. Veikkaan että osittain mahan kivut säteilee selkään ja osittain sitten selkä on kipee kiitos mun pikkuorin joka päätti alkuviikosta loikata mun selkään ja jättää kavioilla käyntikortin...
Huomenna on pitkä päivä töissä joten lienee suotavaa että olisin lähes työkuntoinen. Täytynee siis siirtyä lepotilaan tuonne alkoviin verhojen taakse. Ehkä huomenna on parempi päivä eikä niin kolota ja koske. Toivossa on hyvä elää. :)
Onpa tovi vierähtänyt.
22.08.2011 - 21:36Edellisestä kirjoituksesta on kokonainen kesä aikaa. Kesä on mennyt hieman, tuota, vauhdikkaasti kun en ole ajan kulussa pysynyt mukana. Kesäkuussa ajattelin että viikon sisään katsastan auton ja nyt on jo elokuun loppu enkä ole vieläkään katsastanut autoa. Olen saamaton vätys.
Oikeasti olen vaan ollut töissä niin kiireinen etten ole ehtinyt edes ajatella mitään bloggaamista. Lisäksi tuo kolmen kuukauden ikäinen poitsu pitää kiireisenä. Mutta ei mainintaa enempää tähän blogiin poitsusta, poneille on oma blogi jonne ei ruodita näitä asioita joista täällä puhutaan.
Sain kutsun sinne halvatun tähystykseen jossa otetaan koepaloja kohdunkaulalta. Toivon ja rukoilen että ei löydy mitään mistä ottaa koepaloja, mutta pahoin pelkään että sieltä saattaa löytyä vaikka ja mitä ei-niin-mukavaa. Syöpä tässä kai on se kaikista pahin mitä pelätään... Kirjoitin heikkona hetkenä testamentinkin, pitäisi vaan saada siihen vielä kahden todistajan allekirjoitukset että olisi pätevä. Ehkä vaan revin koko paperin.
Kesäkausi on lopuillaan. Käsiin jäi työpaikka, uusi asunto ja ihan huiput kaudenpäätösbileet joissa meinasi tapahtua yhtä sun toista. Naisten saunasta tuli sekasauna, pojat heitti mut järveen ja kiitos uusien rastojeni meinasin hukkua. Olen nyt innostunut hiustenpidennyksistä, tällä hetkellä mulla on violetit rastat takatukassa ja kirjahyllyn päällä on odottamassa kolme punttia kuitupidennystä jolla saadaan tehtyä pikkuletit mun tukkaan. Ihanaa kun on työ jossa saa olla tyyli vapaa hiusten kanssa.
Töissä saanut painaa ihan törkeän pitkää päivää, lauantaina tuli 15 tuntia oltua duunissa. Vieläkin painaa jaloissa. Nukkumaan siis voisin mennä.
Haluaisin kutsua jonkun illalliselle, mutten tiedä...
03.05.2011 - 23:07...kehtaako sille tarjota pelkkää hernesosekeittoa ruuaksi. Löysin kivan ohjeen ja haluaisin kokeilla sitä, mutta en tiedä miten sellainen herättää kiinnostusta ihmisissä tulla illalliselle... Paitsi jos sitä soppaa tarjoais alkukeittona. Vaan tuskin kukaan innostuu...
Odottelen vielä niitä kesävaatteita, tällä viikolla pitäis tulla paketti!
Sunnuntaina lupasin tehdä äidille ruokaa ja tarjota kuohuviiniä. Menu sisältää kahdella eri tavalla marinoituja katkarapuja, uunilohta kera uuniperunoiden ja tuoreen parsan ja jälkkäriksi sitten varmaan jotakin rahkaa tai kiisseliä. Haa! Voisin tehdä alkukeitoksi tuota hernesosekeittoa. Olenpas minä ovela.
Hyvää vappua kaikille.
01.05.2011 - 23:45Myös kaikille mitättömille paskiaisille. Kylli-tädillä oli mainio vappu. Olin koiravahtina la-su ja myöhään lauantaina vanhemmat tuli takaisin kartanolle, tehtiin vappuruokaa, pelattiin korttia ja juotiin kuohuvaa. Oli mukavaa viettää aikaa koirien kanssa, kupsuttelin haravalla lehtiä pois pihasta ja puuhastelin muutakin mielekästä.
Laitoin just kesävaatteetkin tilaukseen. Tilasin farkkuhaalarin, harmaan shortsihaalarin, keltaisen mekon ja sukkia sekä korvikset. Ja nyt vois sitten laittaa paapimaan kun unestaa.
Ihana uusi paita <3
23.04.2011 - 23:21Minä sain lahjaksi uuden ihanan paidan äidiltä. Sille ei mahtunut kun kinnasi tissien kohdalta niin minä pienemmän rintavarustukseni kera sitten sain tuon paidan. Aivan ihana, sininen paita ruuduilla ja sellaisilla painonapeilla. Pitkähihainen, äärettömän kevyttä ja ohutta kangasta. Mukavan kesäinen ja aivan varmasti helteillä viileä. Mutta en vieläkään saanut huuto.netistä huudettua sitä kivaa vaatepakettia. Täytyy katsella sitten jotain muuta. Aika mauttomia vaatteita ihmiset myy eteenpäin, ja huonokuntoisia.
Ja jostain kumman syystä mun haarat on niin kipeet että huhhuh. Tosi vaikeaa istua ja liikkua. Ei mulla oikeasti ole edes mitään asiaa miksi bloggaisin tänään pidempään. Katselen Vihreää mailia.
Syliä, syliä, syliä!
21.04.2011 - 23:00Tahdon syliä. Nyt just ihan heti.
Jälleen jalat alta - migreeni
20.04.2011 - 23:22Joopa, tää päivä onkin sitten mennyt aika pitkälti vaakatasossa kylmä pyyhe silmillä nukkuessa. Aivan hirvittävän kamala migreeni, alkoi jo päivällä. Tänään piti olla työpäivä, enkä sitten saanut saikkulappua kun ei ollut vapaita aikoja terveysasemalle. Onneksi pomo ymmärsi kun soitin sille ja selitin että yritin tosissani sitä lappua saada ja että olo on niin hirveä että en kyllä kykene töihin menemään. Väänsin puhelimessa itkua kun päähän sattui ja valo otti silmiin ja oli huono olo. Välittömästi puhelun loputtua rupesinkin sitten iloisesti oksentamaan ja oksensin muutaman kerran. Ei muuta kun litra vettä kurkusta alas ja takaisin nukkumaan. Heräsin takaisin elävien kirjoihin kuuden jälkeen illalla.
Viimeksi samanlainen oli tuossa talvella, sillon tosin iski töissä ja piti lähteä kesken päivän kotiin. Kotimatka ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä ja on suorastaan ihme että en kolaroinut matkalla. En muista muuta kun sen olon että pakko skarpata ja selvitä kotiin, ja sen että hoin itselleni matkalla että en oksenna, en oksenna, en oksenna... En muista että olenko tullut keskustan poikki vai moottoritien kautta. Kotiin tullessa oksensin alaoven eteen roskiksen viereen ja heti sisään päästyä heittäydyin vessaan ja oksensin siihen vielä uudestaan. Hurraa. Tänään oli helpompi kun olin jo valmiiksi kotona ja heräsin siihen migreeniin. Pitänee pyytää lääkäristä tehokkaampaa lääkitystä migreenin hoitoon ja estoon, tai ainakin siihen helvetillisen kivun lievitykseen. Miranaxia/Miramaxia söin joskus kuukautiskipuihin, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Migreenilääkityksenä sitä käytetään myöskin, mutta en usko että se mulla tehoais siihenkään. Onhan ne napit toisaalta ihan vinkeitä sinisiä, melkein joku vois erehtyä luulemaan ettö viagraa popsin menemään...
Eilen tuli sitten lähete sinne kolposkopiaan. Puolen vuoden hoitotakuun puitteissa pääsen sinne, aika on syyskuun alkuun varattu. En todellakaan ole innoissani menossa sinne ja toivonkin että muutokset häviävät tällä aikaa kokonaan. 90% nuorilla olevista muutoksista häviää vuodessa, ja muutosten havaitsemisesta on kulunut vuosi tuossa syyskuun kieppeillä. Teoreettinen mahdollisuus sille siis on, paitsi jos kyseessä on syövän esiaste, sittenhän se ei katoa mihinkään vaan on ja pysyy ja pahenee.
Ohhoh, olinpa sitten iloisesti unohtanut maksaa yhden laskun, jonka eräpäivä oli kuukausi sitten. Hupsis? Noh, näitä sattuu. Viimeksi oli ihan sama juttu, maksoin sitten kaksi laskua - toisen ajoissa ja toisen myöhässä. Mitään maksumuistutuksia ei kyllä näkynyt missään, mielenkiintoista sinällään. Jaaha, kai se täytyy mennä jotakin ruokaa puuhaamaan kun on kamala nälkä. Tai tekee jotain suolaista mieli. Vois tehdä nuudeleita ja hapanimeläkastiketta. Eikun perhana, mullahan on eilisiä chicken wingsejä! Syön niitä, oli kylmänäkin aika makoisia. Joo. Niin mä teen. Ja katselen muumeja.
Voi pimpetti.
18.04.2011 - 23:41En ole pystynyt perjantain jälkeen kyennyt ajattelemaan järkevästi. Olen peloissani. Ja pieni ja yksin. En tiedä kenelle enää puhua tai keneltä hakea tukea. Solumuutoksia oli edelleen. Saan lähetteen naistentautien polille jatkotutkimuksiin, en edes jaksa muistaa kyseisen operaation nimeä. Tiedän sen verran, että mulla on parantumaton sairaus johon ei ole olemassa hoitoa. Vaihtoehtoisia viruksia on sata ja niistä 13 aiheuttaa kohdunkaulansyöpää. Joo, eli mulla on HPV. Ja mun tuurilla mulla on sellainen virus joka aiheuttaa syöpää. Olen peloissani. Helvetin peloissani. En vaan pääse yli siitä että kaikki tää tapahtuu mulle. Epäreilua.
En ole tyytyväinen edes eiliseen vaalitulokseen. Enkä siihen etten saanut sitä kivaa kämppää. Mutta pääasia että sain Ikeasta torstaina kaiken tarvittavan. Nyt multa näyttäis puuttuvan enää kylpypyyhkeet, veitsisarja ja DVD-soitin. Muuten on aika pitkälti kaikki. Ja vein tänään UFF:n laatikkoon kolme muovipussillista vaatetta, tuli oikein hyvä mieli kun niitä etsiskelin koko yön. Kahteen asti ainakin kun en saanut unta. Rekisteröidyin huuto.nettiin ja yritän huutaa sieltä yhtä vaatesettiä. Että eipä tässä sen kummempaa.
Oon yrittänyt puhua perheelle tuosta sairaudesta. Ne ei huomioi sitä, että prosentuaalisesti sen syöpäviruksen kantaminen on kohtuu todennäköistä. Mutta mitäänhän ei voi varmaksi sanoa ennenkuin mä pääsen tutkimuksiin. Jännittää niin paljon että oksettaa. Mitä nopeammin saan lähetteen sinne polille, sitä parempi. Pelkään vaan sitä tulosta ja toivon olevani väärässä. Olen masentunut ja yksinäinen. En jaksa esittää muuta. Kirjoittelin yhden lupaavan naisen kanssa sähköpostia ja jouduin katkerasti pettymään. Se antoi ymmärtää olevansa vapaa ja kiinnostunut, mutta yllätys yllätys, sillähän on mies ja lapsi. Lapsesta tiesinkin mutta miehestä en. Törkeää harhaanjohtamista. Olen oikeasti surullinen, ei noin saa tehdä toiselle ihmiselle! Toisaalta se ei tiedä mitä mun elämässä on menossa ja varmasti pyytäisi anteeksi jos tietäisi. Se vaan ei lohduta nyt.
Mietin ihan tosissani tässä parina yönä että mun pitää kirjoittaa testamentti. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ei sais olla tämmösiä ajatuksia tän ikäisenä. Testamentti. Ikää 22. Morjes. Ehkä en halua sekoittaa ketään tähän mun elämään, ei kenenkään tarvitse joutua katsomaan tätä taistelua joka on etukäteen jo hävitty. Säälin mun vanhempia kun ne joutuu katsomaan tätä, ja silti valehtelee itselleen eikä hyväksy totuutta. Ne on joutuneet kärsimään mun takia niin paljon, ja katsoneet liian pitkään tätä taistelua. Onhan se jo ihan fakta etten mä elä pitkään. Mä tulen kuolemaan ennen mun vanhempia. Ja mun vanhemmat ja veljet joutuu katsomaan sen katkeran taistelun. Ne tulee näkemään nousun ja lopullisen tuhon. Ja se surettaa mua. Se murskaa mut. Tää on niin väärin. Ei kenenkään pitäis joutua katsomaan oman lapsensa taistelua. Se on väärin, rumaa ja erittäin epäoikeudenmukaista. Jos mä olisin eläin, mut olis jo hoidettu. Toisaalta, jos mä olisin eläin, mut olis jo lopetettu. ARMOA!
Pelonsekaisia tunteita
12.04.2011 - 14:28Ei tää homma ole nyt mennyt ihan putkeen. Haikailen ihmisten perään, haluaisin viettää niiden kanssa aikaa ja hengailla jonkun kanssa... Ja miettiä näitä asioita. Pelkään perjantaita ihan mielettömästi, en halua oikeastaan edes tietää tuloksia. Olen jotenkin ihan varma, että solumuutokset on pahentuneet ja niiden joukosta löytyy syövän esiastetta. Tai no, tuosta papastahan joutuu vielä jatkotutkimuksiin jos muutoksia edelleen on. Ja ehkä mun hermot ei kestä sitä. Vähän ehkä on turhan jännää tämä elämä ollut viime aikoina. Kaipaan taas sitä tylsää elämää kun elämä oli syömistä, juomista, nukkumista ja päätöntä palloilua. Ei mitään tämmöstä terveys- ja parisuhdepaskaa. Tai sitten haluan semmosen tappavan tylsän suhteen jossa vaan katsellaan telkkaria yhdessä ja nukutaan ja käydään tallilla ja ollaan tylsiä. Joskus heittäydytään niin hurjiksi että mennään syömään jonnekin.
Kai tässä täytyy ruveta katselemaan uutta astiastoa kun menee lusikat jakoon pikkubroidin kanssa. Taidanpa samantien ruveta katsomaan millaisia astiastoja netistä sais tilattua. Lähinnä lautasia, syviä ja matalia. Nuo valkoiset rumilukset lähtee nuorison matkaan. Ja mä en ole vieläkään löytänyt asuntoa. Tosin vasta tän kuun lopulla tulee ilmoitukset niistä jotka vapautuu 1.6 jolloin mä ajattelin muuttaa hus hittoon tästä. Romua on kyllä enemmän kun yks ihminen ja kaks kissaa tarttis. Nooh, toivotaan että löytyy meille koti josta ei ihan äkkiä tartte muuttaa pois. Inhoan muuttamista. Mutta nyt niitä astiastoja katselemaan!
Dieetti on nyt sit ohi.
11.04.2011 - 00:15Jep, nälkäkiukkukuuri on ohi ja sen ansiosta painoa tippui kaksi kiloa ja senttejä useita. Ei ole mittanauhaa, en voi tarkistaa tarkkaa lukua... Mutta olen tyytyväinen kun saan syödä taas, kunhan vaan katson hiilarit kaikesta mitä syön. Tietysti kaikki missä ei ole tietoa ravintosisällöstä on hiilaritonta ;)
Yllätysten päivä
06.04.2011 - 21:55Tänään olen pitäytynyt kuurissa ja hyvin on mennyt. Illalla meinasi tulla vähän nälkä, mutta siitä selvittiin juomalla paljon ja tekemällä ruokaa heti kun tulin töistä kotiin. Töissä teki mieli vetää koko kuuri läskiksi kun pomo rassasi mun hermoja. Ai jumalauta. Akka parkkeerasi hanurinsa viideltä pöydän nurkkaa ja istui siellä puoli yhdeksään asti. Itse aloin kiukuttelemaan seittemän aikaan, siihen saakka katselin menoa hermot jotenkuten kasassa. Muija ihmetteli kun kiukuttelin vielä loppusiivouksen aikaan, arveli että johtuu dieetistä ja sanoi että toivoo etten mä koskaan laihduta. Lupasi se mulle synttärilahjaksi tuota essun jossa lukee vuoden työntekijä. Vittu mikä paskiainen. Noh, onneksi mä pääsen ens kuussa tuolta vaihtamaan paikkaa nyt kun on sopparikin kirjoitettu.
Postissakin kolahti jännittävä kirje. Kaveri jonka kanssa välit on olleet poikki 2,5 vuotta laittoi kirjeen. Kirjoitti kuinka on ikävöinyt ja haluaa olla ystävä. Perjantaina menen käymään kaverin tykönä ja katsotaan päästäänkö taas sopuun ja jutuissa siihen mihin jäätiin. Aikuisiällä tämmöset välirikot on ihan tyhmiä ja ystäviä ei koskaan ole liikaa. Uskon että asiat on korjattavissa. Vooooi halvattu kuinka väsyttää.
Kuurin ensimmäinen päivä = Victor Mike
05.04.2011 - 23:39Victor Mike, eli natoaakkosilla sanottuna VM eli vituiks män. Ihan tuskaa olla grillillä töissä kun ranskikset himottaa niin saakelisti. Selvisin päivän toiseen välipalaan asti. Sitten houkutus kävi liian suureksi. Eli jätin suosiolla iltaruoan syömättä. Huomenna en aio sortua, vaan taktikoin päivän syömiset niin että syön töissä lounaan (ateriapatukka) ja toisen välipalan. Nuo ruuat on kyllä hyviä ja maukkaita, siis oikeasti tosi hyviä. Ainoa vaan että ne ei ole kovin täyttäviä. Ja aamupala kun on makea pirtelö niin sitä suolaista alkaa kaivata hyvin pian.
Päivän syömiset menee siis kaavalla pirtelö - liemi - ateriapatukka - liemi - pasta/keitto + vanukas. Noita saa toki muutella noita järjestyksiä, mutta noin ne menee kaikista fiksuiten. Täytyy vaan jakaa noita tasaisesti pitkin päivää. Alkuun toi aterioiden määrä tuntu ihan valtavalta ihmiselle joka syö yleensä kaksi kertaa päivässä, mutta tästä ainakin oppii sen että pitäis syödä pieniä annoksia useamman kerran päivässä. Ja aika kasvispainotteista ruokaa. Olen vähän kahden vaiheilla että pitäiskö tämän jälkeen ruveta karppaamaan vai tuhannen kalorin dietille... Täytyy pikkusen miettiä. Karppaaminen onnistu ihan kivasti kun sai syödä oikeastaan kaikkia ihania herkkuja kuten juustoja ja lihaa ja jogurttia. Mutta toisaalta tuhannen kalorin diettikin olis vaihtelua, tulis semmosta terveellistä ja salaattipainotteista ruokaa tehtyä. Maltilla makeita hedelmiä ja marjoja, mutta esimerkiks kiiwejä ja greippejä sais syödä. Täytyykin tutkia kaikkien hedelmien sokerit ja katsoa mitä uskaltaa suuhun laittaa. Mä oon vaan niin halvatun laiska tekemään keittoja ja muutenkin panostamaan terveelliseen ruokaan.
Mutta sitten muihin aiheisiin. Tuossa reilu puoli vuotta sitten harkitsin hakevani kouluun josta valmistuis unelma-ammattiin. Jouduin sillon hautaamaan toiveet hakemisesta kun ikäehto ei täyttynyt. Nyt huomasin että samaan koulutukseen vois hakea, koulu alkais syksyllä ja ikäehto täyttyis tällä kertaa. Joten, minäpä pistin paperit sinne kouluun menemään! Ja toivon että pääsen sisään, voin muuttaa lasten kanssa Jyväskylään lähelle kavereita. Koulu kestää puolitoista vuotta, jonka jälkeen olis varmasti hyvät mahdollisuudet työllistyä taas täällä kotipaikkakunnalla. Ostaa pieni omakotitalo tai rivaripätkä. Menenpä tästä samantien katsomaan missä hinnoissa kaksiot liikkuu Jyväskylässä.
Ja huomenna menen allekirjoittamaan työsopparin kesätyötä varten. Hyvältä näyttää tämä elämä, ainakin tällä erää.
Huomenna alkaa Nutrilett-kuuri
04.04.2011 - 23:21Pääsen siis bloggaamaan siitä kuinka olen nälkäkiukkuinen ja kuinka en normaalistikaan syö kuutta annosta ruokaa päivässä. No en, olen närppijä. Syön käytännössä koko ajan jotain pientä. Määrät on takuulla tähtitieteelliset, ei ihmekään että vaaka näytti mitä näytti. Noh, onneksi mukava täti luontaistuotekaupassa osasi kertoa miten lähtee kilot. Ja suositteli myös vahva vihreä tee - kapseleita kiinteytykseen ja laihdutuksen tueksi. Jos ne toimii yhtään niinkuin epäilen, niin ehdottomasti ovat rahan arvoisia. Koko setti (kapselit ja viiden päivän Nutrilett pikakuuri) maksoi 44,40€ ja kohta nähdään että onko rahan arvoinen. Äiti sanoi että kun satsasi rahallisesti mun hyvinvointiin niin hän haluaa nähdä tuloksia. Mietin ihan kiusallani että kuihdutan itseni taas sinne melkein 15kg hoikemmaksi mutta eihän siinä taas olis mitään järkeä. Kyllähän sekin tee-mehu paastolla onnistuis luultavasti hyvinkin nopeasti mutta sitten en jaksais tehdä yhtään mitään. Ei sekään olis kivaa.
Aion raportoida tarkkaan fiiliksistäni dietin aikana, ja sen jälkeen alkaa pitää pienimuotoista ruokapäiväkirjaa tähän blogiin että pystyn vahtimaan syömisiäni. Ihan sillai niinkun muun asian oheen, en toki halua että tästä tulee pelkkä laihdutusblogi. Varsinkin kun sitä laihdutettavaa ei nyt loppupeleissä niin hirveästi ole. Vähän reilut viis kiloa.
Eri jännä päivä ollut tänään. Töissä oli henksupalaveri, jonka olis voinu jättää pitämättä ja töissä olin osan iltaa yksin. Paukutin helvetilliset myynnit. Ja kivaa oli. Hihhih. Ja nyt voisin pikkuhiljaa laittaa paapimaan että voin päivällä piipahtaa viemässä Kelaan jännälappuja. Jiihaa. Täytin netissä sen upean työtön-työtön-työtön-lapun. Tarvii vaan viedä kopsut palkkakuiteista tonne vielä että saavat mulle rahaa tilille laitettua. Kiitos. Vituttaa tämä ainainen kädestä suuhun eläminen. Loppukuulle käytössä about 200€. Ei paljon naurata. Onneksi on laskut maksettu. Ens kuussa tulee taas vakuutusmaksut maksettavaksi autosta. Mistähän rahasta sen saa maksettua... Täytyy varmaan lähteä kylille huoraamaan, ei tässä kai muukaan auta. Jeah.
Ei jumalauta.
03.04.2011 - 22:59Mulle selvis eilen kamala totuus kun kävin vaa'alla. Olen lihonut ihan syöttöpossuksi. Olen siis 159cm pitkä ja painan 58,5kg. Ihannepainohan on oma pituus -110. Eli mulla 49kg. Olin pari vuotta sitten 49kg ja olin silloin varsinainen riuku. Ajattelin kuitenkin ainakin 6,5kg tiputtaa pois. Huomenna siis ostamaan Nutrilettia ja sitä 20 päivän kuuri. Sitten palataan karppaukseen. Ongelma on vaan siinä, että milläs saan lihaa ja protskuja elimistöön kun en halua syödä broileria enkä tonnikalaa... Mutta se on sen ajan murhe sitten. Sillon saa onneks syödä paljon juustoa <3 Minä RAKASTAN juustoa. Saa syödä mielinmäärin tomaattia ja fetaa/mozzarellaa. Nam nam.
Ei ole ihan tämän päivän syömiset menneet putkeen:
- Lounas: Puoli pakettia kananuggetteja ja hapanimeläkastiketta
- Päivällinen: Puoli litraa maustamatonta jogurttia + 3 kiiwiä
- Iltapala: Pussillinen pakasteherneitä
(200g)
Perjantai.
01.04.2011 - 18:29Tietää sitä että huomenna mennään katsomaan kuinka suku kännissä kaataa puita, sahaa toisiltaan jäseniä ja raajoja irti ja pistää koko tontin sileäksi. Onneksi olen itse sisähommissa tekemässä ruokaa näille työn raskaan raatajille. Eli tiedossa siis isän puolen suvun 50v lahja, puusavotta. Iskä vaan ei ihan ollut perillä kuinka nopeasti puut kasvaa, neropatti oli kaatamassa tontilta kaikki isoimmat ja komeimmat puut... Onneksi äippä ehti hätiin sanomaan että ne puut ei kasva edes niiden elinaikana takaisin samoihin mittoihin, hyvä jos talon perijän (eli mun) elinaikanakaan.
Yritin tässä aikaisemmin päivällä etsiskellä vähän huonekaluja suht edullisesti, tarvitsisin lasivitriinin, vaatekaapin ja jonkinlaisen lipaston ja kirjahyllyäkin voisi harkita. Katsoin kaikki mahdolliset sivustot nettihuutokaupat mukaanlukien, mutta en löytänyt käytännössä yhtään mitään. Noh, onneksi on kirppareita ja vastaavia mistä sitten löytää edullisemmin. Ja onhan tässä kesään asti aikaa etsiä, sitten täytyy tosiaan uuteen luukkuun olla vähän enemmän säilytystilaa kun tänne, täällä kun oli vaatehuone valmiina. Ellei uudessa kämpässä sitten ole vaikkapa kiinteitä isoja vaatekaappeja tai vastaavia..
Ei muuten mitään ongelmaa, mutta kun noita vaatteita ja kenkiä on niin HELVETISTI... Pitäis ennen muuttoa tai viimeistään muuton yhteydessä käydä raa'alla kädellä koko vaatekaappi ja kengät läpi. Tiedän että tuolla on ainakin muovipussillinen hyväkuntoisia, ehjiä ja kivoja vaatteita joita mä en käytä enää tai ne on jääneet liian pieniksi. Kun vaan sais aikaseks. Ja pitäis ne vaatteet siivota sieltä vaatehuoneen lattialta, pestä likaiset/puolipitoiset jne jne ettei tartte antaa pois likaisia vaatteita ja toisaalta ettei muutossa tartte kantaa itte likasia vaatteita. Tänäänkin olis ehtinyt pestä monta koneellista pyykkiä. En oo saanu yhtään mitään aikaiseksi, en edes löytänyt kadonnutta Muumi-lusikkaa.
Enkä oo edes jaksanu ruokaa laittaa. Aamupalaksi söin valkohomejuustoa, kiiwiä ja metsämansikkaviiliä. Sillon siis seittemän tuntia sitten. Vois olla siis pizzaperjantai, varsinkin kun keskustassa on paikka josta saa vitosella äärettömän hyvää pizzaa! Joo. Kuulostaa suunnitelmalta. Huomenna pääsen sisähommissa laittamaan ruokaa. Listalla on nakkisoppaa ja illaksi broiskupastavuokaa. Säälin jo etukäteen jokaista joka joutuu syömään mun keitoksia. Toisaalta, kai niille pitää ruokaa laittaa kun tekevät puutöitä. Ja teenhän mä nykyäänkin työkseni ruokaa. Joo. Pizzaa. Pakastepohjista. Ja välillä makkaraperunoita. Onneks pääsee kesällä uusiin hommiin ja saa kokemusta esimiestehtävistä. Hurraa.
Laiskuuden multihuipentuma
30.03.2011 - 22:16Joopa, en mä sitten eilen päässyt suihkuunkaan ennen nukkumaanmenoa, nukahdin seisaalleen jo hampaita pestessä. Oli ehkä hieman univelkaa kun tänään nukuin puoli yhteen asti päivällä, ja tosiaan ennen kahtatoista pääsin eilen nukkumaan. Ei tässä tänään ole tapahtunut mitään sen ihmeempää, töissä oli aikamoinen kiire ja tallilla kävin myös. Jännitän ihan sikana huomista enkä ehkä välttämättä halua kuulla tuloksia että onko mulla papassa taas lisää solumuutoksia ja minkä laatuisia ne on. Pelkään syöpää ihan kuollakseni. En halua enää ikinä elää epätietoisuudessa syövän suhteen. Inttiaikana mulla epäiltiin aivokasvainta ja jouduin odottamaan ikuisuuden magneettikuviin pääsyä ja sitten vielä niiden tuloksia. Ei IKINÄ enää. Oli se sen verran kamalaa aikaa.
En jaksa tälle illalle kirjoitella enää, pitä ruveta auttamaan isoveljeä koulutehtävissä.
Hei beibi, taas mä vonkaan...
29.03.2011 - 22:53Heikkona hetkenä saatoin eilen laittaa eksälle viestin. Siis sille jonka kanssa harrastettiin hirveässä kiinnijäämisen pelossa laittomuuksia eräässä valtiollisessa laitoksessa. Niin, juuri sille ainoalle ihmiselle jonka kanssa edes haaveilin perustavani perheen ja meneväni naimisiin ja hankkivani lapsia. Ja otin ja vonkasin sitä takaisin. Tarkoitin kyllä joka sanaa jonka sille kirjoitin siitä että olen miettiny asioita ja haluaisin puhua ja ehkä yrittää uudelleen. Olenhan mä miettinyt mitä mä menetin ja mitä tein väärin. Se oli ihan oikeassa sillon kun jätti mut että mä en tiedä mitä mä haluan. En mä ole nytkään ihan varma. Olen niin väsynyt. Viiden tunnin yöunet = varmaan kahden promillen känni fiilis ja niin hirveä väsymys ettei auta tee tai tulitikut silmissä. Siispä menen suihkun kautta paapimaan. Huomenna voin sitten avata tilannetta lisää jos tolta tulee viestiä vielä ja saadaan puhuttua asioista edes vähän. Se siis jopa vastas siihen viestiin... ...ja sävy oli semmonen neutraali jossa saattoi olla pilkahdus toivoa ja lupausta uudesta yrityksestä. Tai sitten minä luin väärin rivien välistä. Ei olis eka kerta.
Jippii, hurraa, hiphei ja muuta sellaista
28.03.2011 - 23:01HIFK on välierissä ja minä sain aikaseksi jättää ukon. Olen niin iloinen ja onnellinen! On niin helpottunut fiilis kun ei tarvitse enää miettiä asioita kahden kannalta. Tietysti tuntuu pahalta kun toinen oli satsannut tähän juttuun paljon ja oli onnellinen, mutta toisaalta en minäkään voi valehdella itselleni. En pysty olemaan sellaisen ihmisen kanssa jonka en saa olla ihan oma itseni. Tällä mennään. Huomenna pitäis mennä aamulla seitsemään töihin. Kivasti 7-16 ensin yhdessä paikassa ja 17-21 sitten toisessa paikassa. Ja keskiviikkona saan nukkua pitkään. Eli paskat siitä ettei tänä yönä saa nukkua riittävästi.
Tölkkihedelmäsalaattia
27.03.2011 - 23:25Joo-o, ihan itse avasin purkit, valutin liemet pois ja kippasin lautaselle. Enkä jaksanut edes syödä kaikkea. Tossa se nyt lämpiää pöydällä. Rekkasin itseni Qruiser.comiin siinä toivossa että sieltä löytyisi joku kiva tyttö. Ei tuolla treffipalstalla ole tapahtunut mitään paria viestiä kummempaa. Harmi sinällään, laitoin parille oikeasti mielenkiintoiselle tytölle viestiä mutta eivät ole vastanneet mitään.
Pelkään torstaita jo etukäteen. Kävin puoli vuotta sitten viimeksi papassa ja siinä todettiin solumuutoksia. Torstaina on varattu aika uuteen näytteenottoon, ja se jännittää ja pelottaa jo etukäteen. En ehkä tahdo mennä sinne ollenkaan, enkä kuulla tuloksia. Pelottaa niin helvetisti että jos se onkin taas niin että on solumuutosta ja se on pahanlaatuista. Eihän se normaalia koskaan ole että on muutoksia, siksi ne haluaakin mua nyt tarkkailla. Tiedän sen verran että jos niitä muutoksia on taas tai niitä on enemmän niin joudun tarkempiin tutkimuksiin ja mahdollisesti mietitään toisenlaista ehkäisykeinoa kuin noita pillereitä. Ne on ilmeisesti ainakin osittain syypäitä näihin muutoksiin. Ellei mun ruho yritä nyt sitten kertoa että kiitos ei jatketa enää pidemmälle, mepä kehitetään tässä tällainen jättikiva pikkupikkusyöpä. Huomaa varmaan että oikeasti stressaan tätä asiaa, mutta en voi puhua tästä juuri kenellekään. Just tämmösinä hetkinä olis kiva kun joku vaan ottais kaikkuun ja paijais ja kertois että pysyy siinä vieressä huolimatta siitä mitä löytyy. Haluaisin puhua edes äidin kanssa aiheesta, mutten kehtaa tähän aikaan enää soittaa ja herättää. Enkä toisaalta tahdo säikäyttää äitiä näillä ajatuksilla.
Huomasin taas haastavani riitaa tolle ukolle. Osittain pelosta ja osittain siksi että saisin sen ajettua pois. Ei se voi olla niin tyhmä ettei tajua mitä tässä on meneillään. Ei sen noista deitti-ilmoista tarvii tietää yhtään mitään, riittää että älyäis ihan itse mönkiä hittoon mun elämästä. Ollaan toisillemme niin vääriä kun kaks ihmistä vaan voi olla. Varsinkin jos ne ihmiset on toisilleen väärää ( = eri ) sukupuolta. Se tässä eniten mättää. Tai sitten mun hermot ei kestä ketään. Mutta ei silläkään oikeastaan ole väliä, yksin on hyvä. Okei, ei hyvä mutta ihan hyvä. Ja onhan kissat ja ponit. Mihin sitä ihmisiä tarvii ylipäätään... Hankaloittavat vaan toisten elämää... Joopa, taidan laittaa paapimaan, huomenna on sentään työpäivä ja tarvii pomokin hakea kyydillä työpaikalle rapulaa potemaan. Ei sovi väsyneenä olla ollenkaan!
Nyt minä sen sitten tein...
26.03.2011 - 21:13Nimittäin otin ja tein deitti-ilmoituksen eräälle treffipalstalle. Vaikka olen tosiaan vielä tuon miehen kanssa. Miehessähän ei ole sinällään mitään vikaa, muuta kun se että se nyt vaan sattuu olemaan mies. Ja semmonen saatanan tossukka jonka yli saa kävellä tullen mennen ja vielä ohituskaistaakin pitkin. Eikä se ole erityisen välkky, sillä on huono muisti, se haisee ja hikoilee ja jättää jälkeensä aina hirveän sotkun. Ja sen mielestä pitäis koko ajan nyhjätä samassa kasassa ja tulehtuneen munuaisen aiheuttamien kipujenkin kanssa pitäis jaksaa innostua siitä että hikinen mies tunkee selkään kiinni tökkimään stondiksella ja imee vähän korvaa. Siis iyh. Jos heterot tykkää tommosesta niin en mä sille mitään voi, mutta en mä tommoseen kyllä lämpee. Plus sillä on maailman karmeimmat viikset kun se ei aja niitä. Ei kai sille mitään voi jos lähinnä tuntee iljetystä kun toinen yrittää tulla lähelle. Tai voi, ja se kertoo kyllä omaa kieltään tän suhteen tilasta. Tai ei kai tää enää mikään suhde ole, kunhan nyhjätään yhdessä ja tapellaan koko ajan. Ollaan molemmat sitä mieltä että ei tästä mitään enää tuu, mutta kumpikaan ei halua olla se joka jättää.
Mietin juuri miten moraalittoman kuvan musta saa otsikon ja parin ekan lauseen perusteella. Aion tosiaan viheltää pelin poikki miehen kanssa ennenkuin menen edes tapaamaan ketään uutta. Voi olla että tässä ei ole nyt hetkeen aikaa edes tapailla ketään uutta, pitäis ruveta muuttoa puuhaamaan. Mukulat menee huomenna katsomaan kämppää ja mun täytyy maanantaina soittaa VVO:lle, kaupungin asunnoille ja tän nykyisen kämpän isännöitsijälle, täytyy kartottaa vähän että olisko kenellekään vapautumassa isoa yksiötä tai pientä kaksiota kesään mennessä. Joku rivarikämppäkin olis kiva... Tietysti tää olis ihan väliaikainen ratkaisu, ostan oman kämpän kunhan löytyy vakituinen työ. Meinasin että ostan semmosen pienen omakotitalon, ne on edullisia ja riittää mulle hyvin kun ei kohta enää tähän perheeseen kuulu kun minä ja kaks kissalasta. Heivataan tuo isäpuoli pihalle. Annetaan lapikasta, ja rakettia perään.
On vähän taas ehkä hassu fiilis että minne sitä onkaan menossa. Olevinaan ottaa hirveän fiksun suunnan elämään mutta samassa huomaakin taas syöksyvänsä naama edellä kohti villiintynyttä nokkospöheikköä. Mistä tulikin mieleeni että meille muutti keskiviikkona sellaisia rehuja joita en onnistu tappamaan. Ostin itselleni kolme tekoruusua. Ja tänään laitoin ikkunaan uudet verhot, jotka on muuten siniset ja kukalliset. Sopii kivasti keltaisiin seiniin...
Huomenna vasaroin vielä kaksi naulaa seinään että saan uudet Muumi-taulut seinään. Ja käyn huomenna Ideaparkissa vanhempien kanssa metsästämässä keittiöön pöytäliinan. Tosin tuo pöytä lähtee mäelle kunhan löydän kämpän, ostan uuden ja asiallisemman näköisen setin. Onhan kärpässieniväritys ihan kiva, mutta en kyllä jaksa sitä kaikille selittää... Tulee kivaa kun jaetaan muuttoa varten tavaroita. Mullahan on kahteen huoneeseen jo tavarat valmiina, ei tarvii kun raahata nää vaan uuteen kämppään ja asettua taloksi. Taidankin siirtyä haaveilemaan uudesta kodista tuonne omaan ihanaan sänkyyn, porukoiden sohva meinasi taas rusinoida mun selän...
Palataan asiaan ja smell you later, päivittelen huomenna sitten ostoksiani.
Edit:
Eilen ostin muuten työkengät (mustat lenkkarit) ja mustat lökärit. Hurrrrrjaa.
Nyt en todellakaan tiedä enää missä mennään.
24.03.2011 - 23:09Tänään iski ihan täysillä päin näköä että olen parisuhteessa ihmisen kanssa jonka sukupuoli ei kiinnosta mua pätkän vertaa. Olen miettinyt koko päivän onko täysin moraalitonta jättää ihminen sukupuoleen vedoten... Tykkään kovastipaljon tyypistä edelleen, mutta enemmän kaverifiiliksillä. Sanon kyllä että välitän ja tarkoitan sitä, mutta en sillai romanttisessa mielessä. Tuntuu niin oudolta, näin tänään kuitenkin tytön joka sai sukat pyörimään jalassa ja onhan se niinkin että tuo exä herättää edelleen tunteita, vaikka en ehkä välttämättä halua enää hänen kanssaan yhteistä tulevaisuutta rakentaa. Tiedä sitten haluanko ylipäätään kenenkään kanssa. Mutta en ainakaan miehen. Tai tuon miehen. Haluaisin kyllä pitää kaverisuhteen yllä tuohon, mutta en tiedä onko se mahdollista. Elämä on niin monimutkaista. Tai ei elämä, mutta rakkaus. En pelkää yksinolemista, se ei ole ongelma. Kaikki merkit viittaavat siihen että jään vanhaksipiiaksi ennen pitkää, jopa äiti on varma siitä että vanhana olen edelleen yksinäni kissojen kanssa. Ei se ole niin vastenmielinen ajatus, ja jos kaikki toivottomimmatkin tapaukset löytävät jonkun, niin kai mulle myös on joku kiva sydänystävä jossain...
En ehkä halua laittaa itseäni mihinkään kategoriaan, mutta taidan pysyä edelleen määritelmässäni siitä että olen biseksuaali mutta enemmän naisiin päin kallellani. Ihan täysin lesboksi en silti itseäni tunnista.
Enkä edes jaksa kirjoittaa yhtään enempää. Menen paapimaan ja aamulla suuntaan ostamaan uudet työkengät ja sitten illalla menen juhlimaan kesätyöpaikkaa skumpan voimin porukoille.
Juu ei
23.03.2011 - 21:43Eihän se tänäänkään tule pitkää tekstiä kun kaikki mistä haluaisin blogata on työasioita ja niitä nyt ei jaksa kukaan lukea enkä minä kirjoittaa. Ei sillä siis että tätä vuodatusta joku lukis vaikka olishan se kauheen kiva. Joopa joo. Kirkosta eronnut yli tuhat ihmistä, se on jättihyvä juttu se. Ja KD-nuoret itkee ja vikisee kun homovastaisia ei suvaita. En ymmärrä miksi pitäisi suvaita suvaitsemattomuutta, mutta asiahan ei sinällään minulle kuulu. Olen ollut koko päivän jäätävän kiukkuinen tuon homovastaisen kampanjan takia, ja sama meno vaan jatkuu. En haluaisi blogata tästäkään aiheesta, ja toisekseen elokuva odottaa niin en oikein halua tai jaksa blogata mistään muustakaan.
Siispä katsomaan Kick Ass ja mussuttamaan herkkusia ja jos sitten HUOMENNA bloggaisin oikein kunnolla ajatuksiani milloin mistäkin ja siitä sekavasta parisuhdepaska-osastosta ainakin. Joo. Suunnitelma kunnossa, ei muuta kun toteuttamaan!
Voi jumaleissön minkä pirun se iski nyt Kylli-tädin mertaan!
22.03.2011 - 22:32Nyt on sen sorttinen piru merrassa että huhhuh. Kauhistuttavaa. Rupesin miettimään että olen ehkä aavistuksen verran enemmän lesbo kuin ajattelin. Kammottavaa, suunnittelin tässä päivällä että vaihdan poikaystävän lennosta tyttöystävään. Tuntuu, että omalla miehellä on niin väärät vehkeet ja jutut kun olla ja voi. Onhan se ihana, mutta jokin noissa naisissa vetää enemmän puoleensa. Oikeasti ihan koska vaan vaihtaisin ukkoni naiseen, kiitos nam ja voisin vielä maksaa vaihdossa hyvitystä. Tai sitten mun pitäis ehkä olla yksin.
Työasiat onkin sitten tuhannen solmussa. Olis vähän liikaa virityksiä suuntaan ja toiseen, ja kohta sitten ollaan purjeissa. Voi olla että Kylli-tädistä leivotaan ennen kesää pomosnainen. Huibbua. Tai sitten ei, asiassa on niin paljon miinuksia että niskakarvat nousee pystyyn. Väsyttää ihan järisyttävästi vaikka oon viime yönä nukkunut kuitenkin monta tuntia. Kelastakin tuli myönteinen päätös työmarkkinatukeen, oli kiva kun oli varaa tankata Rauskuun tankki täyteen. Ajelee sitten kivasti taas useamman viikon. Tsihhih.
Nyt laittaa paapimaan ja kirjottelee ehkä huomenna sitten pidempää tekstiä.
Kylli-tädin elämä on vauhdikasta
21.03.2011 - 22:15Huhhuh. On ollut sellainen viikonloppu ettei ole edes lyhyttä tekstiä päässyt kirjoittamaan. Perjantaina kävin siellä haastattelussa, sillon oli jo varma fiilis että töitä tulee ja työnkuva kuulosti itseasiassa huomattavasti paremmalta paikan päällä, musta ruvettiin leipomaan vuoropäällikköä. Kyllähän mulle kesätyö vuoropäällikkönä täysillä tunneilla kelpaa! Ja tänään tosiaan soitettiin että mä sain sen työn ja palataan asiaan että koska aloitan. Työsoppari kirjoitetaan 6.4 ja huhtikuussa on tiedossa uudella työporukalla illanviettoa sun muuta mukavaa. Toivottavasti on kivat työkaverit.
Eilen oli tosiaan se My Chemical Romancen keikka. Oli aivan mahtavaa, hienoa fiilistellä vanhoja biisejä ja porukka oli mahtava. Kiitos tytöille. Rauskulla (Mersu) oli mukava mennä ja hyvin löydettiin perille. Pojat oli söpöjä, siideri oli kallista ja paikat aivan loistavat! Ja mukaan tarttui hieno fanihuppari. Ihanan lämpöinen ja pehmoinen. <3
Ja meinasin heittää poikaystävän pellolle. Haluaisin kovasti, mutta en voi. Ei selityksiä. Nyt True Blood ja nunnumaan, väsyttää kovin kauheesti paljon. Aamulla sitten pesemään uus tukka ja torstaina varmaankin väriä juurikasvua peittämään. Jepajee.
1,2,1,2, checking
17.03.2011 - 23:30Ja vieläkin tsekkaillaan niitä asenteita. En jaksa elää parisuhteessa, tätä ei todellakaan ole tarkoitettu mulle. Uskon enemmänkin vapaaseen rakkauteen, ja toisaalta pelkkään platoniseen rakkauteen. Tunteita voi olla ilman seksiä ja seksiä voi olla ilman tunteita. Mä en vaan tiedä millä ilveellä mä keplottelen itseni tästä jutusta ulos kunnialla... Pettäminen ei ole ookoo kun ei ole sovittu että se on ookoo, mutta avoimessa suhteessa olis pikkusen ehkä vapaampaa elää. Tai ehkä mua vaan alkaa ahdistaa silkka ajatus vakavammasta sitoutumisesta. Tajusin eilen unelmatalosta puhuessani että mä en todellakaan tahdo nykystä ukkoani sinne puuhailemaan ja remppaamaan. Haluan olla siellä yksin. Tai eksän kanssa. Ikävöin sitä jätkää niin että kipeetä tekee. Toivottavasti se on siellä Afgoissa kunnossa ja se tulee takasinkin ehjänä.
Pitäis kai laittaa paapimaan kun huomenna aamulla olis työhaastattelu. Tosin nyt kun tiedän siitä työnkuvasta, niin voin kertoa että ei hevonvittua kiinnosta mennä sinne töihin. Mutta toisaalta mua kustiin linssiin toisesta paikasta niin pakko se on kesäks jotain kehitellä, ei ihan osa-aikatyöllä ja työmarkkinatuella elä. Järjestelmä kusee linssiin ja koulut valmistaa lisää työttömiä. Mä menisin mielelläni töihin jos ne suinkin vastais mun koulutusta. Tai sitten tarvii ruveta tehtailemaan kersoja liukuhihnalta. Paskoja vaihtoehtoja kaikki.
Saattaa olla että Kylli-täti joutuu tarkistamaan...
16.03.2011 - 23:00...näkemyksiään erinäisissä asioissa. Voipi olla että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ja voipi olla että Kylli-täti kirmaa sinne vihreämmille niityille, ihan vailla minkäänlaisia omantunnon tuskia. Toisaalta voipi olla olematta. Ajatusleikin tasolla ainakin ihan harmiton ja käyttökelpoinen, ehdottomasti jatkojalostettava ajatus! Viime yönä näin kuumepöllyissä mielenkiintoisia unia. Unessa oli paljon alastomia hyvännäköisiä ihmisiä. Menossa kimppasaunaan. Oli ehkä astetta jännempää kun koko jengi oli samaan aikaan suihkussa, alasti, ja rupesi vasta sen jälkeen kiskomaan saunaa varten uikkareita ja biksuja päälle. Allekirjoittanutkin niitä biksuja kovasti etsiskeli, kunnes tajusi että nehän jäi kotiin kylppärin naulaan roikkumaan ja paineli pokkana saunaan alasti. Oli kohtalaisen hurja sauna. Että tämmösiä unia näkee hyvissä lääkkeissä ja kuumepöllyissä. Mittarin mukaan siis ei ole kuumetta, mutta kroppa on sitä mieltä että ehdottomasti sitä lämpöä on. Ehkäpä tuo grammanen paratabs vie kivasti lämpöä pois.
Lääkäri oli sitä mieltä että antibiootin voi lopettaa, vaikka vasen munuainen oli selkeesti arka ja selkäkipu tulehdukseen sopivaa. Soitin toiselle lääkärille ja kysyin toisen mielipiteen. Oli ehdottomasti sitä mieltä että ei sovi noin tärkeillä elimillä lähteä leikkimään, vaan kiltisti syön kuurin loppuun ja parin päivän päästä laitan jonkun koputtelemaan selkään munuaisten kohdalle ja jos tuntuu arkuutta niin viivana lääkäriin taas ja uudet labrat. Ja vähän laadukkaampaa hoitoa. Jospa sitä pääsis vaikka omalääkärille niin tulis tutkittua kunnolla. Toisaalta on jännää että miten näin selkeillä oireilla näytteissä ei ollu mitään, mutta niidenkin kanssa voi kuulemma käydä vaikka ja mitä jännää. Että ei välttämättä pidä edes paikkaansa toi nega, eli pitää syyä kuuri loppuun.
Jaaha, ja se olis sitten huomenna duunipäivä taas eli vois lähteä vaikka paapimaan. Ei pää kestä tätä saikkua ollenkaan, päivät kuluu siihen että syö, nukkuu ja kattoo telkkarista/DVD:ltä silkkaa paskaa.
Noh, kissat on ainakin tyytyväisiä. Konna (isompi kissa) rökitti tänään Rääpäleen (pikkukissa) kun Rääpäle oli menossa varastamaan lelua jonka tein sille teepussin paperikuoresta. Konna leikki sillä innoissaan ja mä kielsin Rääpälettä että se ei saa mennä ottamaan lelua. Noh, siihen väliinhän oli ihan pakko tunkea. Konna sähisi Rääpäleelle eikä höntti siitä huolimatta tajunnut pysyä kaukana, joten Konna suuttui ihan silmittömästi. Se nappas hampailla Rääpälettä kurkusta kiinni ja paiskas maihin yhdessä hujauksessa. Sitten Konna päästi irti ja Rääpäle pinkaisi valtavasti huutaen keittiöön, luulin että sille kävi jotain pahempaakin mutta eipä löytynyt minkäänlaisia reikiä eikä se aristanut kurkkua vaikka painelin. Itsetunto koki kolauksen, yleensä Rääpäle on näistä kahdesta kingi ja Konna väistää. Nyt ne on taas sovussa, Konna nukkuu mun vieressä sohvalla ja Rääpäle sohvan toisessa päässä peiton päällä. Koittaa niillekkin taas arki kun mulla jatkuu työt. Noh, toivottavasti ne tulee edes yöks viereen.
Rupesin taas lukemaan. Ihan vaan iltalukemisiksi. Työn alla on Eeva Kilven runokokoelma ja Andersenin satukirja. Ensimmäisestä luen aina kymmenisen runoa ja jälkimmäisestä yhden tai kaks satua vähän niinkun lapsuudessa äiti luki iltasadun. Näin aikuisena on kiva että on joku rutiini. Mä kaipaan vaan niitä kirjoja joissa oli lyhyitä, pieniä satuja. Joka päivälle oma, 365 satua. Löytyisköhän niitä divarista... Seuraavaksi otan työn alle Anni Swanin satukirjan, se taitaa olla enemmän aikuisille suunnattu satukirja. Ja varmaan tuolta vielä sen jälkeenkin löytyy jotain ennenkuin saan aikaiseksi painella divariin ja/tai kirjakauppaan. Voi aiheuttaa hieman hilpeyttä kun tämän näköinen eukko marssii satukirjaosastolle... Noh, aina voi vedota siihen että tulee kaverin lapselle tai kummilapselle tai jollekulle muulle.
Nyt siis iltapesulle ja iltasadulle, heissulivei!
Munuaistulehdushan se siellä!
15.03.2011 - 23:07Jepajee, munuaistulehdushan se siellä kolkutteli. Jippii. Selkä on edelleen kipeä, mutta onneksi sain riittävää kipulääkitystä. Grammanen ParaTabs auttaa nukkumaan ja kuumavesipullo on kaveri. Aion torstaina olla siinä kunnossa että kykenen töihin. Antibiootilla tämä kyllä varmasti helpottaa. Ja unella. Eli nukkumaan siis.
Mä mietin useinkin...
13.03.2011 - 23:41..ja toivon että kaikki nää fiilikset on vaan jotain hormonijuttuja. Muuten alkaa mennä huolestuttavaksi. Tänään selkäkipu on ollut niin paha että on itkua saanut vääntää ja kaikki koskee. Katsoin Sinkkuelämää - elokuvaa äsken ja purskahtelin itkuun ihan hallitsemattomasti ja miten sattuu. Onneksi ukko ei ollut näkemässä enää, vein sen puoli yhdeksältä asemalle ja se lähti kotiin. Oli kieltämättä helpotus. Mokoma yritti vongata seksiä kumpanakin yönä, ja mulla oli sellaiset kivut että hyvä että en lyönyt sitä kun yritti tökkiä vehkeellä selkään. Ei oikein ymmärtänyt kun sanoin että on sellaiset kivut että ei todellakaan tee seksiä mieli. Se on yleensä jo huono merkki. Ja ukko kehtas vetää vesimelonit nenään! Ei se ymmärrä oikein ollenkaan että jollakulla voi olla tämmösiä kipuja. Alaselän kivut säteilee vasempaan lonkkaan ja reiteen. Huolestuttavaako? Eihän toki. Ja lämpöäkin on pikkusen. Toivottavasti ei sitten ole mikään jättihauska tulehdus. Juuri mietin että tossa vajaa viikko sitten oli vähän virtsatieongelmia, toivottavasti ei oo menny munuaisiin. Voi vittu.
Kysäisin vähän mielipidettä, ja pahasti näyttäis munuaistulehdukselta. Täytyy katsoa aamulla oloa ja miettiä että raahautuisko sitä jopa lääkäriin asti. Näillä sisäelinjutuilla ei ilmeisesti ihan sopis leikkiä, mutta mutta... Noh, katsellaan. Nukkumaan voisin ainakin mennä, selviän sitten ehkä huomisesta. Kaverilla oli joskus munuaisaltaan tulehdus, se ei kuulemma ollut järin hauskaa. Oli viikon verran sairaalassa. Mulla ei ole varaa joutua sairaalaan. Vaikka olishan se ihan kivaa vaihtelua, mutta kukas hoitaa kissat... Ei herrajumala mikä olo.
Jepajee.
11.03.2011 - 23:05It doesn't feel so good anymore. Don't know why. Eli ei tunnu enää niin hyvältä. En tiedä miksi. En osaa eritellä. Ehkä se taas pikkuhiljaa tästä. Tuntuu vaan niin oudolta. En osaa suhtautua enää mitenkään mihinkään, jos siihenkään. Elämä on niin kummallista toisinaan. Ai kauheeta, mietin tänään jo lähtemistä koko paskasta. Jos vaikka jättäis kaiken ja lähtis Goalle. Tai Etelä-Ranskaan viljelemään viiniä! Tai Ruotsiin ravihommiin. Ihan minne vaan, että pääsis pois tästä kaikesta paskasta.
Tuntuu niin siltä että mikään ei kiinnosta. Jos saisin valita, niin makaisin vaan sohvalla näivettymässä pois. En kävis missään enkä tekis mitään. Olisin vaan ja makaisin. Hoitaisin kissat kyllä, kunhan joku muu tois nille ruuan kaupasta. Tekisin niin jos vaan olis pokkaa. Kuulostaapa taas terveeltä tämä meno. Vielä kun jaksais kiinnostua jostain tässä maailmassa, niin menis ihan kivasti. Mutta kun mikään ei kiinnosta. Elämä on varsinaista pakkopullaa eikä tästä saa enää mitään irti. Kiukuttelen vaan kaikille eikä mistään tule mitään. Helpointa olis antaa olla vaan. Ihan kaiken. Miten helpolla sitä sillon pääsiskään...
En jaksa nyt miettiä, täytyy mennä nukkumaan että selviän aamulla keikalle. Tai siis että pysyn hereillä ja skarppina. Ei ole millään tavalla mitenkään nyt hyvä tämä.
Ohopsis kun lirvahti...
11.03.2011 - 01:18..nimittäin blogikirjoitus uuden vuorokauden puolelle. Noh, eipä tässä päivässä taas olekaan mitään kirjoitettavaa. Ukko tulee huomenna (tänään) viikonlopuks kylään. Ahdistaa jo etukäteen ajatuskin. Pitää tiskata ja siivota ja käydä tallilla ja hakea se tänne ja tehdä ruokaa ja käydä kaupassa enkä voi edes käydä normaalisti paskalla. Perkele.
Vituttaa ja päätä särkee. Menenpä siis nukkumaan!
Day's when I still felt alive we could have been together.
09.03.2011 - 22:55Tänään on taas ollut sellainen päivä, että missään ei ole ollut mitään järkeä. Olen ajautunut keskelle pahimmanlaatuista itsetuntokriisiä ja pahin kriisin aihe on tissit. Tai siis se, ettei niitä oikeasti ole. Lueskelin yöllä silikoniasiaa erilaisilta nettisivuilta. Tahtoisin kyllä kovasti entisen itsetuntoni takaisin. Voi olla että muistan väärin, mutta eniten tätä kriisiä lietsoo se, että toi mun ukko ei hirveesti suostu koskemaan tisseihin. Aivan naurettavaa saada tämmösestä kriisi aikaseks, mutta minkäs teet. Muutenkin ehkä ollut tää eläminen ja oleminen kurjaa taas.
Saatanallinen tuuli oli ulkona kun tulin töistä. Astuin ulos autosta ja tuulenpuuska vei multa hatun ja ruokarasiat kädestä. Onneks rasiat pysy kiinni, muuten olis saattanu itku tulla kun olis nuggetit ollu pitkin maita ja mantuja. Huomenna näyttäis sääennusteen mukaan tulevan vettä.
Hieman pistää tuo viikonloppu jännittämään, lupasin viedä tuon ukon näytille meidän vanhuksille. Mä olen itse tavannut ukon vanhemmat jo tuossa useampi viikko sitten mutta olen suhtautunut pienellä varauksella siihen että veisin tuon näytille. Olen vähän ollut kahden vaiheilla että kannattaako tätä juttua enää jatkaa kun tuo ukko on joissain asioissa jumittunut älykapasiteetiltaan nelivuotiaan tasolle. Mutta pakkohan se on, kun en kestäisi ilman tuota enää juuri elää. Tai kestäisin, mutta en halua palata siihen aikaan takaisin jolloin olo oli tyhjä ja turta eikä elämässä ollut mitään.
Tänään sain vihdoinkin hoidettua monia juoksevia asioita. Ostin uudet kehykset noihin Muumi-julisteisiin että sain vihdoin tehtyä niistä taulut seinälle keittiöön. Ja ostin vihdoinkin tuulilasinpesunestettä ja laitoin sitä jopa typötyhjään säiliöön. Ja lisäsin jäähdyttäjään nestettä ja vettä. Ja pesin pyykkiä! ...Jotka ovat edelleen tuolla koneessa odottamassa ripustamista.
Voisin jopa päästä tänään ennen kolmea aamuyöllä nukkumaan. Kunhan ripustan pyykit ja käyn suihkussa. Hiukset on niin likaiset ettei näillä kehtaa mennä nukkumaan, saatika asialliseen työhön huomenna. En kehtaa kärytä rasvalta ja paskalta työssä jossa pitäis näyttää (ja tuoksua!!!) freesiltä. Eli eipä muuta kun katson Frasierin loppuu ja menen suihkuun ja nukkumaan.
Vanhuksia, säkkejä ja kuivia käpyjä
08.03.2011 - 23:02Olin tänään piristämässä vanhuksia palvelutalolla. Tulivat hirveän iloisiksi pelkästä hevosen näkemisestä, puhumattakaan siitä että pääsivät vielä reen kyytiin! Ja minä tulin hirveän iloiseksi kun sain makkaraa, laskiaispullaa ja kahvia (minä en tykkää kahvista, juon mielummin teetä) palkkioksi, siis vanhojen ihmisten hymyjen lisäksi.
Lisäksi tänään kävin hakemassa vähän painavia rehusäkkejä. Joo, minä en saa nostella mitään painavaa selkäni takia. Pitihän ne säkit kuitenkin saada autoon ja autosta rehuhuoneeseen. Eka säkki siirtyi talliin nätisti, tokan kanssa kävikin sitten hassummin. Jouduin nostamaan säkin auton takapenkiltä selällä, enkä saanut jalkalihaksia avuksi. Rupesin nostamaan säkkiä, nostin sen auton ulkopuolelle ja rupesin kampeamaan olalle. Kuului vitunmoinen NAKS ja putosin kivusta turvalleni keskelle jäistä pihaa. Sattui niin maan vitusti. Ja tietysti se säkki piti kantaa kuitenkin itse talliin... Väänsin itkua koko matkan kotiin, autossa oli hirveän vaikeaa istua ja teki niiiiiin kipeää. Noh, nappia naamaan ja meno jatkuu.
Päätäkin särkee. Ja väsyttää. Jos nyt menis nukkumaan niin ehtis nukkua kellon ympäri. Huomenna olis työpäivä. Ja tallipäivä. Ja pitäis käydä hakemassa autoon tuulilasinpesunestettä, pääsi mokoma loppumaan. Ja samalla vois täyttää jäähdytinnesteen kun menee veden ja litkujen kanssa lutraamaan. Loistavaa. Ja panettais kun pientä oravaa. Harmi ettei ukko oo tavattavissa. Noh, viikonloppuna sitten. Kuka idiootti keksi kaukosuhteet?!
Ja hain sitten muuten töitäkin. Kesätyötä kun ei muutakaan ole tarjolla. Kai se pitäis kouluun mennä taas kun ei tästä muuten mitään tule...
Shut up woman, get on my horse.
07.03.2011 - 23:51Joo-o. Eipä tässäkään päivässä ole mitään bloggaamisen aihetta. Olen aiheuttanut pahennusta julkisella paikalla, puhuin koko aamun puhelimessa ja järjestin itseni huomenna puolen päivän aikaan auttamaan heppajutuissa. Ihan naistenpäivän kunniaksi. Mulla olis niiiiiiiin hyvä idea miten hemmottelisin omaa naistani, jos mulla vaan olis semmonen. Mutta eikä ja mitä, mulla on vaan tommonen lapsellinen miehenpuolikas joka on jumittunut nelivuotiaan tasolle. Ainakin henkisesti. Noh, ei tämä juttu tule hirveän kauaa kestämään. Sen jälkeen en sekaannu enää yhteenkään mieheen vaan etsin itselleni naisen.
Osallistuin eilen poliittiseen väittelyyn porukoilla. Äiti yritti aivopestä mua äänestämään Persuja. En suostunut ja toivoin että hekään eivät äänestä. Äiti ei ihan ollut perillä siitä että Persut vaatii jo päätettyjä asioita, haluavat kieltää abortit ja estää homoseksuaalien avioliitot. Kysyin äidiltä, että kumpi sille on tärkeämpää: äänestää protestiksi nykyisille puolueille Persuja vai nähdä kun minäkin menen joskus naimisiin. Nimittäin tuolla äänestystuloksella voi olla yllättäviä vaikutuksia seksuaalitasa-arvoasioihin. Niiden eteen Seta on tehnyt valtavan työn, ja nyt ihmiset haluavat romuttaa kaiken sen työn. Ainoa asia mistä olen Persujen kanssa samaa mieltä on maahanmuuttopolitiikka. Ensin pidetään huolta omasta kansasta ja sitten vasta syydetään rahaa tuottamattomiin sijoituksiin, eli maahanmuuttajiin. Ja ei, minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan. Mutta kyllä silti kulttuuriin ja tapoihin on sopeuduttava, maassa maan tavalla!
Tästä ei tosiaan ole tulossa poliittinen blogi, sillä en paljasta omaa poliittista kantaani. Se ei suinkaan ole sitoutumaton, vaan minulla on aatteeni ja värini. Niitä ei silti tarvitse tuoda tässä blogissa julki. Sekoittaakseni teitä lisää, kerron muutaman jännän faktan joita kukaan ei varmaan olisi omilla aivoillaan osannut ajatella:
- olen ateisti
- olen ihmisoikeusaktivisti
- eläintenoikeudet ovat lähellä sydäntäni
- setä Lenin oli kova jätkä, kuten myös Che Guevara, liputan myös Fidel Castron puolesta
- kuulun Amnestyyn
- kuulun myös Tampereen Setaan, sillä täällä syvällä etelässä ei ole omaa Setan alahaaraa
- vihaan sydämeni pohjasta erästä kristillisdemokraattia
- homoilta Ylellä aiheutti minulle melkein sydänkohtauksen
- olen biseksuaali, mutta pidän naisista huomattavasti enemmän
- olen jonkin verran myös sovinisti
- poliitikkojen palkkaa voisi leikata rankalla kädellä ja ohjata siitä säästyviä varoja opiskelijoiden ja vähätuloisten hyvinvointiin
- olen sitä mieltä, että liian moni Suomessa elää köyhyydessä
- rikkaiden verotusta kiristettävä
- tuloerot pienemmiksi
- lapsilisä vain niille joilla se menee käyttöön, jos se on varaa laittaa säästöön niin sitä ei tarvita
- olen Animalian kannatusjäsen
- Wikileaks on hyvä juttu
- jenkit ovat tampioita
- turkistarhaus on
kiellettävä lailla
Voi olla, että innostuin listani kanssa ja siitä tuli HIEMAN pidempi kuin oli tarkoitus. Siispä tämä teksti on hyvä lopettaa tähän ja ottaa maanantain kunniaksi yksi siideri. Huomenna olen menossa mukana taas, ja tietysti tiukasti asiassa!
"Karpalomehussani on mystisiä punaisia marjoja!"
06.03.2011 - 23:41Ehdottomasti onnistunut viikonloppu. Perjantain baarireissu oli kyllä totaalinen floppi, en ihan äkkiä ota uusiksi. En kestä ylipukeutuneita ihmisiä, pissikset minimekoissa ja iltalaukuissa on jotain hirveetä. Sitä paitsi kiitos viime lauantain mulle ei edes maistunut alkoholi. Blaah. Kokis oli paljon parempaa. Ja sitä olis saanut kotonakin.
Mutta muuten viikonloppu oli huippu. Ajelin eilen porukoille ja tänään käytiin sitten Lahdessa syömässä Haraldissa. Ihmettelin suunnattomasti kun mun karpalomehussa oli jäitä ja mystisiä punaisia marjoja. Joo, tunnistin ne kyllä karpaloiksi. Ruoka oli hyvää ja tyyristä. Ja eräs vähemmistön edustaja meinasi rutata meidän auton, ja olis pitänyt turpakäräjille vielä sen kanssa lähteä, siihen suuntaan näytti käsimerkkejä. Sehän ei ollut pikkubroidin vika, että kyseinen urpo tuli keskellä tietä, sokeasta kulmasta ja törkeää ylinopeutta. Veikku siis ajoi. Ja veikku lähti ylämäkeen taskuparkista liikkeelle. Ja jos se tyyppi olis vetäny auton ruttuun, niin olisin vetänyt käkättimeen. Ihan kylmästi ja keskellä Lahden keskustaa. Ja vain siitä syystä että olisi hidastanut mun nokosille pääsyä. Muropaketistako noi korttinsa oikein saa, täh?
Se olis duunipäivä huomenna ja paljon olis tekemistä. Pitää hakea uusittu pilleriresepti ja käydä palauttamassa Agrimarkettiin tavaraa ja ostaa pari säkkiä rehuja ja mennä poimimaan krapulainen pomo töihin. :D Eli unille menen tästä nyt.
Uusioheräämisiä, kissan repimä pörrötohveli ja kylmää teetä.
03.03.2011 - 23:40Niinhän se kai on. Elämä ON vaikeaa. On asioita joista ei halua päästää irti ja tarvitaan riittävä annos nöyryytystä, kipua, turtumista, paskanpuhumista ja rakkautta että tajuaa mitä ne asiat ovat. Mä en halua päästää irti. En nyt, en kun musta on vihdoin tullu kokonainen. Tuntuu kun olis löytyny se kadoksissa ollu toinen puolikas sydämestä. Ja mä rakastan niin paljon tota miestä että tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos.
Tee ei muuten enää ole kylmää, kävin just keittämässä lisää. Sarjassamme Kylli-tädin addiktiot. Olenkohan listannut addiktioitani vielä? Edelliseen blogiini kyllä, sehän kertoi kokonaan mun erilaisista ja eriasteisista riippuvuuksista. Noh, olen enemmän tai vähemmän riippuvainen seuraavista asioista:
- SEKSI
- TEE
- SALMIAKKI
- RUOKA (vain mallia hyvä)
- UNI
Olikohan tästä päivästä vielä jotain erityistä blogattavaa. Kissa tuhosi mun pörrötohvelin, poni sai uudet kengät ja mä nukuin kolmen tunnin päikkärit ennenku menin töihin. Latasin ponin mahasta uusia kuvia naamakirjaan. En voi linkittää niitä, ettei henkilöllisyys paljastu, sehän se vasta kamalaa olis jos joku tietäis kuka täällä kirjoittelee.
Huomenna olis vuorossa kavereiden ja inttiporukan kanssa pienimuotoista baareilua. Maltan tuskin odottaa.
...Kunnes kuolema meidät erottaa.
02.03.2011 - 22:11No, ei siihen ihan kuolemaa tarvittu, mutta näyttää siltä että ero tuli. Ukko ei mieti sanojaan sekuntiakaan eikä sitä miltä musta tuntuu. Ihan kun olis yks paskan hailee mitä tapahtuu. Kyllähän se yritti mönkiä ja ryömiä edessä ja pyydellä anteeks ja sanoa ettei tarkoittanut mitä sanoi. Millä mä voisin uskoa sitä? Se satutti mua! Se satutti vaikka lupas ettei tee niin. Noh, taisin saada verukkeeni eiliseen dilemmaan millä pääsen eroon Nokialle menosta. En todellakaan ole menossa. Menen porukoille nuolemaan haavoja. Siellä ei kukaan sentään muutu mun seurassa zombiksi - tai ainakaan kerro sitä ääneen.
Olen niin kiukkuinen ettei kirjoittamisesta tule mitään. Taidan ottaa mukin teetä ja mennä paapimaan.
Jotain positiivista tässä päivässä, se pinkki paita muutti meille tänään. Hieman edullisemmin kuin alunperin luulin. Hurraa. Ja jippikajee. Vittu.
Tili tuli, tili meni...
01.03.2011 - 23:08...näkikö kukaan kumpaakaan tapahtumaa? Mä näin vaan helvetillisen pinon laskuja, ja tilillä hetkeä ennen laskujen katoamista mukavan summan rahaa. Nyt tilillä on semmonen summa jolla elelee kivasti loppukuun ja ehkä jää jopa jotain säästöönkin.
Tänään ei huvittaisi blogata, ei ole edes tapahtunut mitään mistä pitäisi blogata. Kaikki on hyvin. Ja huomenna meille muuttaa ehkä uusi paita. Laitan sen perjantaina baariin. Ja joudun kuulemma lauantaina Nokialle. En ehkä ole aiheesta hirveän innoissani, mutta pakko se kai on. Ellen keksi jotain veruketta millä siitä pääsen, kuten vaikkapa se että menen porukoille yöksi valmistelemaan iskän 50v synttäreitä.
Meidän pikkukoira oli sitten ottanut tänään vähän sähköä. Äiti oli leiponut vierasta varten kääretorttua ja tehnyt taikinaa. Ihmetteli kun vatkain pysähtyi ja koira vilahti ulahtaen karkuun. Se pikkuperkele oli jyrsinyt sähköjohdon rikki. Ulahduksesta päätellen oli ottanut vähän isomman tällin, ihme ettei tullut kiharakarvaista seropia. Tyhmä koira. Ei voi muuta sanoa. Onneksi kissat on fiksuja.
Ja aloitin tänään uuden kirjan. Pitkästä aikaa. Luin sitä koko aamupäivän. Kirjan nimi on Adolfin Linna. Menenkin sitä itseasiassa vielä lukemaan hetkeksi. Huomenna pitkä päivä töiden parissa, mutta voi olla että meille muuttaa uusi paita... Jos se vaan vielä on kaupassa. Salaa toivon että on, mä tahon sen. En oo aikoihin tahtonut mitään pinkkiä. Tätä se vanhuus kai teettää. Huomasin juuri että kirjoitin paidasta jo aikaisemmin tässä samassa tekstissä. Alitajunnassa mokoma kummittelee...
Nyt menen oikaisemaan ruotoni hävyttömyyksiä huutelevien poikien kanssa peiton alle lämpimään.
No olihan se väkisinkin kaksipäiväinen.
01.03.2011 - 00:21Niin se darra meinaan. Tänään ollut ihan vetämätön olo ja tullut ajateltua liikaa. IHAN liikaa. Ikävöin erästä ihmistä jonka ajatteleminen riipii niin syvältä, että nyt on sitten kaikki mahdolliset menneisyyden haavat revitty auki. Liittyen tähän ihmiseen. Taustaksi sanon sen, että tämän ihmisen kanssa seurusteltiin muistaakseni kokonaiset kaksi viikkoa. Ja neljä epätoivoista vuotta roikuin kynsin hampain kiinni tässä ihmisessä. Rakastin niin paljon, niin paljon. Tyyppi pelasi vain likaisia pelejä minulla. Neljä vuotta piti talutushihnassa. Lukemattomia kertoja ajoin tyypin pois kun jaksoin olla hetkellisesti vahva, ja seuraavassa hetkessä tyyppi luikersi takaisin elämääni. Tuo ihminen repi psyykkeeni riekaleiksi ja opetti, että yhteenkään ihmiseen ei voi luottaa. Ei edes itseensä. Minä rakastin, ja maksoin siitä aivan liian kovan hinnan. Maksan sitä hintaa edelleen.
En luota ihmisiin. Enkä varsinkaan miehiin. En usko, että mua voi kukaan rakastaa varauksetta. AINA on joku taka-ajatus. Jokainen ihminen pystyy pohjimmiltaan vain pahaan. Siksi mun sydäntä särkee olla tässä parisuhteessa. Mun on niin järjettömän hyvä olla. Tuntuu ihan erilaiselta kun kenenkään muun kanssa. Silti mä en uskalla ajatella kesää pidemmälle. En vaan uskalla. Ennen oli helppoa olla yksin, ei tarvinnu pelätä että koska aika loppuu. Enkä mä nytkään pelkää. Mä murehdin.
Nyt on maaliskuu. Julistan tämän sekavan bloggauksen johdosta kevään alkaneeksi. Mulla nimittäin on kevättä rinnassa, meinaan niissä molemmissa!
Ja jotta ei mene ihan yltiömasisteluksi, niin kerronpa mun päivästä. Nukuin kuin tukki puolille päivin, sitten jumitin ja täyttelin vähän byrokratia-lappuja, kuuntelin musaa ja datasin. Menin kolmeen töihin ja pääsin vähän jälkeen kuus, ei ole ollut lokakuun jälkeen näin hiljaista päivää. Oli ihan turhaa norkoilla työttömänä ja maksaa kahdelle palkkaa. Kotona oonkin sit vaan jatkanu dataamista. Huomenna maksan rästissä olevat laskut ennen töihin lähtöä. Outo tunne kun tilillä on melkein tonni rahaa. Se tuntuu tällä hetkellä ihan vitun hyvältä. Onhan se normaaliin nähden ihan älyttömän vähän, mutta kun on tottunut vähempään niin toi tuntuu jo siltä että siitä jää säästöönkin jotain. Ja saan vihdoinkin ostettua uusiin Muumi-tauluihini kehykset. Ja ehkä ostan sen unelmieni paidan ylihuomenna. Jos se vielä on siellä kaupassa.
Mutta nyt nukkumaan.
Eilen oli kivaa ja tänään ei sit enää ole.
27.02.2011 - 20:15Voi luoja, mikä reissu kaverille. Meitä oli siis kaksi. Viinipulloja oli kolme. Aamulla huomattiin että ne kaikki oli tyhjiä. Olo oli sen mukainenkin. En muista juuri mitä ollaan juteltu yöllä, mutta henkevää on ollut ja lennokasta. Puolen yön kieppeillä mentiin paapimaan, alkoi vanhoja väsyttää. Pääsin oikaisemaan sänkyyn ja suljin hetkeksi silmät. Sitten tulikin jo kiire vessan ihanaiselle lattialle, jossa muuten sitten nukuin koko yön. Ja oksensin valehtelematta 25 kertaa. Ja sammuin omaan oksennukseeni. Ja nyt nolottaa. Hirveä olo edelleenkin!
Tunti sitten sain vasta kunnolla syötyäkin jotain. En pystynyt menemään edes tallille, epäilin etten ollut ajokunnossa ennen puolta kuutta. Ajoin kuitenkin kotiin kahden aikaan. Olo oli ihan hyvä, ainakin siinä vaiheessa. Kotona oon vaan lähinnä nukkunu ja juonu vissyä (luojan kiitos että on SodaStream) ja greippimehua. Buranaa on kadonnut myöskin muutama. Ja kissat hoitaa mua kivasti, koko ajan paleltaa niin lapsukaiset on kyljessä kiinni lämmittämässä. Sen verran hävettää että ei ulos kehtaa ihan hetkeen mennä... Ja kaverille propsit siitä että pesi kylppärin mun jäljiltä vaikka silläkin oli darra. Tosin, suurin osa sotkuista varmaan lähti siinä kun kävin suihkussa herättyäni. Kätevää, ei tarvinnut kun mönkiä suihkun alle ja laittaa vesi päälle. En olis kehdannut ilman suihkussa käymistä siirtyä sänkyyn nukkumaan. Hiukset ja toinen puoli kasvoista oli ihan lähmässä. Onneksi lattialla oli lämmin ja kaveri toi yöllä mulle huovan.
Kohta alkaa Pretty Woman, jonka jälkeen aion tasan tarkkaan mennä nukkumaan. Täyttelen Kela-laput sitten aamulla ja vien ne työmatkalla laatikkoon. Ja haluan jotain kunnollista ruokaa huomenna. Toivottavasti selviää tällä yhden päivän darralla, vaikka pahoin pelkään että tällä iällä nää darrat on kakspäiväisiä... Argh. Olipa taas aikuista käytöstä. Noh, en ota tavaksi. Kai sitä kerran vuodessa saa yhdet överit vetää.
Nyt menen keittämään teetä ja valmistaudun henkisesti leffan katseluun ja huomiseen työpäivään. Vois pistää pikaseen koneellisen pyykkiä pyörimään niin saisin tänään mukamas jotain aikaan. Joo, kuulostaa suunnitelmalta. Mulla olikin puhtaat sukat ja alushousut loppu. Ää.. Tahdon kuolla.
Hyvää huomenta maailma!
26.02.2011 - 14:17Tänään on hyvä aamu. Tai siis oli. Tuossa vajaat kolme-neljä tuntia sitten. Heräsin järkyttävään päänsärkyyn, ja koska halusin nukkua pitkään niin kävin nappaamassa yhden särkylääkkeen, kaksi lasia vettä ja kaivauduin peiton sisään. Heräsin muutamaa minuuttia vaille yks. Ja nyt sitten vaan palloilen siihen asti että jaksan laittaa tallivaatteet päälle ja lähteä lenkille. Ulkona olis kyllä ihana ilma, pilvistä ja pakkasta ihan vaan pari astetta. Ei näytä tuulevan ollenkaan. Eilen oli järkyttävän raaka tuuli, koski kasvoihin oikein huolella.
Havahduin miettimään että kämppä pitäis siivota. Ei se mua haittaa että täällä on paskasta, pääasia että ei oo hirveetä tiskivuorta keittiössä. Voi olla että huomenna siivoan ja pesen pyykkiä. Olis kiva meinaan että olis pitkästä aikaa puhtaita sukkia, alusvaatteita sentään vielä riittää. Mistä tulikin mieleen että pitäis ostaa kaupasta taas lisää pyykinpesuainetta, tai sitten käyttää sitä vähemmän. Pakkauksissahan on aina liioiteltu se pesuaineen määrä, puolet siitä riittää ja tulee puhdasta. On pitänyt ruveta säästölinjalle, nyt kun Kela pihtaa asumistukihakemusta ja työttömyyskorvausta (oon osa-aikatyössä, en suinkaan kokopäiväinen työtön) saa odotella vielä hetken niin jostain tarvii nipistää. On se saatana kun opiskeluaikana oli varaa vaikka ryypätä joka viikonloppu, nyt tarvii laskee hiluja että ostanko nuudeleita vai appelsiinimehua. Kyllä tässä pärjää, mä saan töissä ruokaa ja olis varaa vähän laihtuakin niin ei haittaa yhtään vaikka olis pari päivää syömättä. Pääasia että kissoilla on hyvää ja laadukasta ruokaa.
Joskus mä mietin että millasta olis jos ei tartteis joka vitun asiassa kituuttaa, mutta loppupeleissä mulla on asiat ihan hyvin. On varaa ajella omalla autolla ja siihen riittää bensarahaakin. Valintojen maailma. Mutta mulla on pakko olla auto, että pääsen kulkemaan töihin ja tallille. Toisaalta se vois olla joku pieni kaupunkikottero eikä e-sarjalainen Mersu, mutta noilla pienillä riisikupeilla ei voi hätätilassa vetää koppia. Mersulla voi. Meillä on vetoauto kyllä erikseen, tai siis porukoilla on, mutta onhan se hyvä että mullakin on vetämiseen sopiva auto jos ja kun joskus käy jotain.
Mä yritin kirjoittaa yöllä taas, mulla on kirja ja runoteos kesken. Kummastakaan ei tullut taaskaan mitään. Eilen Kelassa olis riittänyt jalostuskelpoisia ajatuksia, mutta mulla ei ollut kunnollisia muistiinpanovälineitä mukana. Oli vaan joku vanha pieni Hartwallin blokkivihko, sillä ei ihan hirveen pitkälle pääse. Mulla olis kovakantinen muistikirja, tai pikemminkin runokirja, mutta en kanna sitä enää mukana joka paikkaan. Kouluaikana mulla piti aina olla mukana vihko tai kirjoituspaperia. Kirjoitusflow iskee aina silloin kun sitä vähiten odottaa. Yläasteella mä kirjoitin mun peloista. Nyt siitä on kymmenen vuotta aikaa. Nyt mä olen elänyt mun kaikki silloiset pelot läpi. Kaikki. Nyt mä en enää pelkää. En ainakaan muuta kuin itseäni. Siitä on hyvä aloittaa.
Voisin nyt mennä vetämään niitä tallivaatteita päälle niin pääsisin joskus liikkeelle ja sitten ruokaa laittamaan ja sitten kaverille juomaan pari lasia viiniä ja katsomaan Tuksun häitä. Ai jumankekka. Mikä suunnitelma!
Saletisti natsaa ja meininki on semisti let's go!
OT: Eipähän katsellakaan Tuksun häitä ennenko ens torstaina. SUAATANA!
Järkee vai ei?
26.02.2011 - 00:27Mä mietin usein, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Sanovat, että jokaiselle ihmiselle jää kannettavaksi juuri niin paljon kuin he jaksavat kantaa. No, mä olen henkisesti väsynyt enkä jaksa enää. Haaveilen siitä hetkestä kun saan elämäniloni takaisin. Älkää hyvät ihmiset käsittäkö väärin. Mun elämässä on paljon iloisia asioita. On ihana mies, eläimiä ja rakastava perhe johon turvata myrskyissä. Mutta en mä kyllä tästä maallisesta tallustelusta nauti. Ainakaan useimpina päivinä.
Mulla vetää mielialat ees taas tuhatta ja sataa enkä ihan aina pysy itsekään mukana menossa. Yhdessä hetkessä saatan olla aivan murheen murtama, lyöty, nöyryytetty ja alistettu. Ja seuraavassa hetkessä päätän olla luovuttamatta, minähän en ole mikään luuseri! Tämän päivän reissu Kelaan on loistava esimerkki. Siellä ei mennyt kaikki niinkuin piti, tulin kotiin kiukkuisena kuin pieni ampiainen. Vaihdoin tallivaatteet, lähdin tallille ja nousin ratsaille. Sitten puolessa välissä lenkkiä tajusin että vittu, minuahan ei valtio tollai tuuppaa hanuriin! Ja niin päivä parani huomattavasti.
Palkitsin itseni kaupassa siitä että selvisin tästä päivästä. Tarkoitus oli vaan hakea Lidlin jumalaista greippimehua ja viisi pakettia nuudeleita. Noh, kannoin kaupasta ulos mehun lisäksi juustoa, naudan ulkofilepihvin ja paketin paneroituja camembert-kiekkoja. Noita on tiedossa huomenna, tänään sain ruokaa kun kävin porukoilla. Sinnekin päätin lähteä käymään ihan vaan fiilispohjalta. Oon maannu kotona melkein koko viikon kipeenä, ja nyt sit tuntu siltä että pää hajoo ja seinät kaatuu päälle jos en pääse täältä pois. Cruisailin Mersullani sitten porukoille, matkaa ei onneks oo ku rapiat 40km.
Selvennykseksi sen verran heti tähän ekaan kirjoitukseen, että mulla on tapana kirjoittaa kissoista (2kpl) lapsina. Biologisia lapsia mulla ei ole, eikä niitä tule. Eli mulla on siis kaks kissaa ja poni, joka jakaantuu kesällä (25.5 on laskettu aika) kahdeksi poniksi. Ja oon enemmän kun tyytyväinen että mulla noita elukoita on, koska ilman niitä tuskin enää olisin ihan järjissäni. Tosin enhän mä ole nytkään... Mutta eläimet helpottaa kun ahdistaa. Mulla ei ole mt-ongelmia, välillä elämä vaan on vaikeeta ja maailma pääsee potkimaan päähän. Tai tuuppaamaan hanuriin. Kyllähän semmonen pistää vituttamaan.
Rupesin tätä blogia ihan vaan itseäni varten rustailemaan, en oikein saa enää kirjoitettua runojakaan siitä miltä musta tuntuu. Kaikki aiheet on käytetty ja tuntuu että vaan toistan itseäni. Niin mä tässä blogissakin varmasti teen, mutta helpottaa kun saa avautua jonnekin ihan kaikessa rauhassa. Siinähän lueskelette ja jos tunnistatte, niin toivon että pidätte sen ihan ikiomana tietonanne. Jos on jotain sanottavaa, niin kommentoida saa. Mun kannalta se ei ole välttämätöntä. Riippuen kommenttien määrästä voi olla että otan koko ominaisuuden pois. En ehkä halua lukea muiden kommentteja skandaalinkäryisestä elämästäni. Saan niitä oikeassa elämässä ihan riittämiin.
Tällä hetkellä mulla on erittäin paha ongelma. Rupesin miettimään ehkäisyasioita noin niinkun tulevaisuutta silmällä pitäen. En tiedä pitäiskö pysyä ihan vaan pillereissä vai laitattaisko hormonikierukan... Jälkimmäinen houkuttais aika paljon, se olis viis vuotta sterilisaation tehoon verrattava ehkäisykeino eikä tartteis muistaa napsia noita pillereitä. Tässä riittääkin mietittävää. Jännäksi menee, saa nähdä mitä sitten päätän. Toistaiseksi mennään pillereillä. Ja veikkaan että tää tekstikin riittää tälle yölle. Heppablogiin kirjoitan vielä merkinnän ja menen nukkumaan. Huomenna suunnitelmissa tallia ja vähän viiniä kaverin uuden kämpän kunniaksi. Kuulostaa suunnitelmalta. Ja aion nukkua hyyyyyyyyyyyyyyyvin pitkään, laitan puhelimenkin sellaiseen tilaan ettei mua saa kiinni. Jes. Se on muuten siinä!
Saletisti natsaa ja meininki on sopivasti let's go!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)