It's just another day without you.
Ekaa kertaa vähään aikaan mä voin sanoa että mua pelottaa. Mun elämä on just nyt ihan liian mallillaan, kohta on pakko jonkun jutun mennä vituilleen. Mä pelkään niin helvetisti just nyt, että se on nyt sitten toi vuosittainen kontrolli joka menee vituilleen. Nyt kun mä pitkästä aikaa nautin elämästä ja oon onnellinen. Yleensä sillon aina ja vääjäämättä jotain kosahtaa.
Mun kroppa kuvittelee olevansa raskaana. Tai siis mun pää saa aikaseks kai nää kaikki oireet. Mua etoo koko ajan, haistan ihan liian herkästi juttuja, joudun jatkuvasti juoksemaan kusella, alavatsaa nippailee, mua väsyttää koko ajan ja tisseihin koskee. Tein tossa 12h takaperin testin joka oli erittäin selkeä negatiivinen. Tosin, en tiedä näkyykö se edes vielä 8 päivän päästä. Periaatteessa kai sitä raskaushormonia pitäis ruveta erittymään heti kun hedelmöitys on tapahtunu ja solumöykky kiinnittyny ja ruvennu jakautumaan. Periaatteessa mun pitäis odottaa vielä kolmisen viikkoa ja tehdä uus testi. Sillon mulla on jo se kapseli.
Mulla ei oikein ole mitään erityistä blogattavaa tai pohdittavaa kun en saa ajatuksiani millään tavalla järjestykseen. Oon vaan niin väsyny. En tiedä onko ne nää yövuorot vai yleensäkin yleinen väsymys, niillä ei tunnu olevan juuri eroa.
Taidanpa jatkaa nettishoppailua vielä hetken :D Kun kerran on vielä aikaa siihen että mut tullaan päästämään vapaille...
Puss och kram allihopa! <3
maanantai 22. kesäkuuta 2015
lauantai 20. kesäkuuta 2015
We are loco
Otsikkokin sen kertoo että hulluja tässä ollaan.
Kymmenessä päivässä ehtii tapahtua yhtä ja toista ja kolmattakin. Mistähän mä aloittaisin... No, hilloviikot ei ainakaan yhtään pidättele tota yhtä! Eikä mua. Nyt olenkin sitten siinä superjännässä tilanteessa, että tuli sitten pikkupäissään vedeltyä paljaalla. Ulkona. Pöydällä. Muistikuvat on lämpimämpiä kun se sateinen keli. Kyllä, olis ehdottomasti pitänyt hakea katumuspilleri. Ei, en hakenut. Just mietin, että kuinka nopeasti ekoja oireita alkaa ilmetä ja kuinka nopeesti sen testin voi tehdä. Vuotoahan oli vielä sillon eli erittäin epätodennäköstä että olisin pieniin päin mutta entäs jos olenkin? Se olis upeeta! Eiku kamalaa. Eiku. Mitähän se loppujen lopuks olis... No vahinkohan se olis.
Sain hoidettua sen kapseliasian. Sain vihdoinkin neuvolasta jonkun kiinni ja se laitetaan tulevana torstaina, samalla on sitten se syöpäkontrolli. Keskustelu oli erittäin hämmentävä ja molemmat luurien päissä oli aivan kujalla. Mutta pääasia, että se laitetaan niin J ei enää painosta mua asiasta eikä tarvii ostaa kumeja. Tai siis nyt muotoilin ehkä asian väärin, J ei painosta mua yhtään mihinkään, ihan yhteísymmärryksessä sovittiin tästä asiasta kun mä en voi niitä pillereitä syödä koska a) migreeni ja b) unohtelen niitä ja minipillereitähän ei todellakaan sais unohdella!
Tässä parhaillaan kuitenkin googletan kaikkia haittavaikutuksia ja asennuskokemuksia ynnä muuta mukavaa. Mun tuurilla saan käsivarteeni tyyliin nyrkin kokosen mustelman... Onneks tuun yövuoroon töihin samana päivänä kun se on otettu. Oon sit ilman vasenta kättä, eihän sitä onneks mihinkään tarvita muutenkaan! Tuskin maltan odottaa että saa taas olla vuotamatta. Ei enää tuskaa joka kuukausi! Sit ei auta kun toivoa, että toi kapseli ei vaikuta haluihin koska ainakin mulla on ihan helkkarin kivaa just nyt. Ja niin on tollakin. Sillä välillä kun tultiin kahden maissa baarista - siihen että lähdettiin liikkeelle peitto heilu kolmesti. Ja miksi mä postaan sen blogiini? Koska tää on mulle erittäin uutta! Ikinä ei oo ollu kenenkään kanssa niin että mä oikeesti joka solullani ja koko ajan haluan tota miestä. Jo pelkkä sen tuoksu tekee mut hulluks. Ja kuin hyvä mun on olla sen kanssa.
Mä en oo vuosiin nukkunu niin sikeesti kun nukun ton vieressä, saatan havahtua hetkeks tarkistamaan että missä se on jos ei oo kiinni mussa tai en tunne hengitystä niskassa tai rinnalla tai kasvoilla, mutta nukahdan uudestaan hyvin nopeesti. Enää se ei oo sitä että se heittää käden mun yli ja ollaan siinä vaan se tulee oikeesti ihan iholle kiinni, mä RAKASTAN sitä tunnetta kun käännyn kyljelleni ja se laittaa peiton mun päälle, tulee kiinni, laittaa kädet ympärille ja toisen jalan mun jalkojen yli ja huokaa mun niskaan ja nukahtaa. Mä tykkään tosta miehestä niin että taju lähtee. Sen kanssa on niin hyvä ja luonteva olla. Ja mikä on positiivista, niin se en oo pelkästään minä joka järkkää niitä yökyläilyjä. Itseasiassa J oli jopa alkuviikosta mun kanssa meidän mutsilla kaks yötä ja lähti sieltä töihin! Jos mä saisin valita, niin me oltais joka yö yhdessä. Nähtiin viimeks 12h sitten ja mulla on nyt jo niin hillitön ikävä että tekis mieli soittaa ja laittaa viestiä ja kaikkee.
Eilen oltiin viihteellä, tai siis J oli ja mä tulin töistä suoraa sen hakemaan. Tapasin J:n ilmeisesti parhaan kaverin ja mikä parasta (erävoitto mulle!) J myönsi olevansa musta mustis! Nyt voin sanoa, että mun sisäinen jumalatar heitti kärrynpyöriä. Oon niin onnellinen tällä hetkellä, etten osaa kun hetkittäin pelätä että kaikki romahtaa ja tää kaikki viedään multa pois. Toisaalta nyt kun ajattelee järjellä, niin ei siitä taida olla pelkoa ja oon oppinu tän reilun kuukauden aikana itestäni niin paljon uutta etten voi olla ku kiiitollinen. Joku sano, että rakkaus on ihanaa. Ja sitä se just on. Hullua, miten sä samalla avaat itses sille toiselle ihan joka tasolla ja silti saat vähintään yhtä paljon kun mitä sä annat.
Jaksan miettiä ja ihmetellä sitä, miten pohjalla ihmisen pitää käydä ennenkun se on ansainnut jotain hyvää elämäänsä. Mä selasin mun vanhoja blogitekstejä ja oikeastaan mietin elämääni tässä muutaman vuoden ajalta. Mä olen käynyt todella pohjalla. Oikeesti, tässä olis voinu käydä ihan eri tavalla. Ihan muutama päivä sitten lävähti kun märkä rätti naamaan että mä olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Elämä on tässä ja nyt. Ja mä nojaan taaksepäin ja nautin kyydistä!
Kymmenessä päivässä ehtii tapahtua yhtä ja toista ja kolmattakin. Mistähän mä aloittaisin... No, hilloviikot ei ainakaan yhtään pidättele tota yhtä! Eikä mua. Nyt olenkin sitten siinä superjännässä tilanteessa, että tuli sitten pikkupäissään vedeltyä paljaalla. Ulkona. Pöydällä. Muistikuvat on lämpimämpiä kun se sateinen keli. Kyllä, olis ehdottomasti pitänyt hakea katumuspilleri. Ei, en hakenut. Just mietin, että kuinka nopeasti ekoja oireita alkaa ilmetä ja kuinka nopeesti sen testin voi tehdä. Vuotoahan oli vielä sillon eli erittäin epätodennäköstä että olisin pieniin päin mutta entäs jos olenkin? Se olis upeeta! Eiku kamalaa. Eiku. Mitähän se loppujen lopuks olis... No vahinkohan se olis.
Sain hoidettua sen kapseliasian. Sain vihdoinkin neuvolasta jonkun kiinni ja se laitetaan tulevana torstaina, samalla on sitten se syöpäkontrolli. Keskustelu oli erittäin hämmentävä ja molemmat luurien päissä oli aivan kujalla. Mutta pääasia, että se laitetaan niin J ei enää painosta mua asiasta eikä tarvii ostaa kumeja. Tai siis nyt muotoilin ehkä asian väärin, J ei painosta mua yhtään mihinkään, ihan yhteísymmärryksessä sovittiin tästä asiasta kun mä en voi niitä pillereitä syödä koska a) migreeni ja b) unohtelen niitä ja minipillereitähän ei todellakaan sais unohdella!
Tässä parhaillaan kuitenkin googletan kaikkia haittavaikutuksia ja asennuskokemuksia ynnä muuta mukavaa. Mun tuurilla saan käsivarteeni tyyliin nyrkin kokosen mustelman... Onneks tuun yövuoroon töihin samana päivänä kun se on otettu. Oon sit ilman vasenta kättä, eihän sitä onneks mihinkään tarvita muutenkaan! Tuskin maltan odottaa että saa taas olla vuotamatta. Ei enää tuskaa joka kuukausi! Sit ei auta kun toivoa, että toi kapseli ei vaikuta haluihin koska ainakin mulla on ihan helkkarin kivaa just nyt. Ja niin on tollakin. Sillä välillä kun tultiin kahden maissa baarista - siihen että lähdettiin liikkeelle peitto heilu kolmesti. Ja miksi mä postaan sen blogiini? Koska tää on mulle erittäin uutta! Ikinä ei oo ollu kenenkään kanssa niin että mä oikeesti joka solullani ja koko ajan haluan tota miestä. Jo pelkkä sen tuoksu tekee mut hulluks. Ja kuin hyvä mun on olla sen kanssa.
Mä en oo vuosiin nukkunu niin sikeesti kun nukun ton vieressä, saatan havahtua hetkeks tarkistamaan että missä se on jos ei oo kiinni mussa tai en tunne hengitystä niskassa tai rinnalla tai kasvoilla, mutta nukahdan uudestaan hyvin nopeesti. Enää se ei oo sitä että se heittää käden mun yli ja ollaan siinä vaan se tulee oikeesti ihan iholle kiinni, mä RAKASTAN sitä tunnetta kun käännyn kyljelleni ja se laittaa peiton mun päälle, tulee kiinni, laittaa kädet ympärille ja toisen jalan mun jalkojen yli ja huokaa mun niskaan ja nukahtaa. Mä tykkään tosta miehestä niin että taju lähtee. Sen kanssa on niin hyvä ja luonteva olla. Ja mikä on positiivista, niin se en oo pelkästään minä joka järkkää niitä yökyläilyjä. Itseasiassa J oli jopa alkuviikosta mun kanssa meidän mutsilla kaks yötä ja lähti sieltä töihin! Jos mä saisin valita, niin me oltais joka yö yhdessä. Nähtiin viimeks 12h sitten ja mulla on nyt jo niin hillitön ikävä että tekis mieli soittaa ja laittaa viestiä ja kaikkee.
Eilen oltiin viihteellä, tai siis J oli ja mä tulin töistä suoraa sen hakemaan. Tapasin J:n ilmeisesti parhaan kaverin ja mikä parasta (erävoitto mulle!) J myönsi olevansa musta mustis! Nyt voin sanoa, että mun sisäinen jumalatar heitti kärrynpyöriä. Oon niin onnellinen tällä hetkellä, etten osaa kun hetkittäin pelätä että kaikki romahtaa ja tää kaikki viedään multa pois. Toisaalta nyt kun ajattelee järjellä, niin ei siitä taida olla pelkoa ja oon oppinu tän reilun kuukauden aikana itestäni niin paljon uutta etten voi olla ku kiiitollinen. Joku sano, että rakkaus on ihanaa. Ja sitä se just on. Hullua, miten sä samalla avaat itses sille toiselle ihan joka tasolla ja silti saat vähintään yhtä paljon kun mitä sä annat.
Jaksan miettiä ja ihmetellä sitä, miten pohjalla ihmisen pitää käydä ennenkun se on ansainnut jotain hyvää elämäänsä. Mä selasin mun vanhoja blogitekstejä ja oikeastaan mietin elämääni tässä muutaman vuoden ajalta. Mä olen käynyt todella pohjalla. Oikeesti, tässä olis voinu käydä ihan eri tavalla. Ihan muutama päivä sitten lävähti kun märkä rätti naamaan että mä olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Elämä on tässä ja nyt. Ja mä nojaan taaksepäin ja nautin kyydistä!
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Kovaa...
Mä ajattelin eilen, ja mitä enemmän mä ajattelen ja juttelen niin sitä enemmän tajuan asioita. Jos mulla ei olis mitään väliä J:lle niin me ei oltais puhuttu yhteisestä matkasta eikä näkemisestä ilman seksiä. Tai sitten mä vaan valehtelen itselleni ja haluan uskotella etten taas ole säälittävä takiainen. Jotenkin onnistuin keplottelemaan itseni tänäänKIN sinne yökylään, johtuen siis siitä että mulla on tää ja huominen vapaata ja pe pitäis alkaa hilloviikot. Mistä tulikin mieleen, etten ole vieläkään saanut hoidettua sitä kapseliasiaa pois päiväjärjestyksestä. J alkaa pikkuhiljaa myös muistutella siitä. Eilen itseasiassa pohdittiin yhdessä että mitä mun piti hoitaa kun muistin, että jotakin oli mutta en muistanut mitä. Jotenkii mua ehkä myös hävettää soittaa sinne ja mennä sörkittäväksi. Ongelma on siinä, että se neuvolan täti tosiaan pitää mua ihan umpilesbona. Sönkötä siinä nyt sitten sille, että joo olis tarvetta nyt sitten sille kapselille ettei käy hupsis. VARSINKIN kun mun piti ottaa puheeksi se vauvajuttu, olin sen jopa kirjottanu post it - lapulle :D
Tää tuntuu jotenkin kaikki niin kovalta ja julmalta. Yhen matkan takia toi fucktard ei halua olla mun kanssa, mutta silti sen eleet ja kaikki kertoo että se välittää ja tykkää. Eilen oli aikaa pohdiskella asioita, ja mä mietin että mä jaksoin sentään odottaa R:ää sen kaks kuukautta niin jaksaisinko mä odottaa nyt sitten tätäkin? Kuka tietää. Ehkä pitäis vaan antaa asian mennä omalla painollaan ilman turhaa stressiä.
Tänään hoidan ton kapselijutun pois.
Ihan varmasti.
Tää tuntuu jotenkin kaikki niin kovalta ja julmalta. Yhen matkan takia toi fucktard ei halua olla mun kanssa, mutta silti sen eleet ja kaikki kertoo että se välittää ja tykkää. Eilen oli aikaa pohdiskella asioita, ja mä mietin että mä jaksoin sentään odottaa R:ää sen kaks kuukautta niin jaksaisinko mä odottaa nyt sitten tätäkin? Kuka tietää. Ehkä pitäis vaan antaa asian mennä omalla painollaan ilman turhaa stressiä.
Tänään hoidan ton kapselijutun pois.
Ihan varmasti.
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Coldness in my heart
No niin, tämähän se oli sitten helvetin hieno yö ja eilinen ilta. Tuo J = fucktard on kyllä kans semmonen sankari että huhhuh. Mistähän mä alottaisin... J kävi tutustumassa perjantaina mun koiriin ja "päiväkotiin" ja koska ei malteta olla kauhean montaa päivää erossa toisistamme niin menin sunnuntaina sinne sitten yöksi. Nyt se kehtaa valittaa ja väittää että väsytän sen ihan totaalisesti... ;) ei mun mielestä kolmesti vuorokaudessa ole yhtään liikaa! No enivei. Eilen siinä kun köllöteltiin vielä sylikkäin peiton alla kun mulla oli jo kiire tää fucktard päätti ruveta avautumaan. Mun mielestä tää keskustelu olis voinu odottaa. Noh, nyt ainakin tasan tarkkaan tiedän missä ei mennä. Eli fucktard sai sitten kakaistua, ettei ole nyt ennen yhtä pitkää reissua haluamassa mitään vakavampaa mutta ei halua myöskään että mä luovun toivosta, että voidaan käydä kaupungillakin (mitä vittua??!!). Ennen tätä töräystä hän sai kysyttyä että oonko harkinnut pillereitä. Jos mua ei vituttais niin paljon niin saattais jopa naurattaa.
Tässä tilanteessa ei ole mitään huvittavaa, koska tiedän tasan tarkkaan miten kuvio tästä etenee. Tuo helvetin fucktard ei tunne mua yhtään, koska se ei tajua että sanomalla noin se ryssi koko homman. Tätä peliä voi pelata kaks ja tästä tuli just mulle pelkkä peli. Mähän en jumalauta ole mikään varavaihtoehto joka kiltisti jalat ristissä odottaa ku herra käy vähän villinä ja vapaana kiertämässä Eurooppaa perkele. Voipi olla pienimuotonen yllätys kun en olekaan enää valmiina leikkimään kun paluu arkeen koittaa. Aion ottaa tästä nyt ihan kaiken irti mikä vaan lähtee. Mutta nyt tiedän sitten senkin että omaan kämppääni en aio tota laskea.
Voin kertoa olevani kaikesta huolimatta ihan saatanan pettynyt ja jollain tasolla jopa surullinen. Mä oikein tunsin sen kun mun sisällä naksahti kaikki taas lukkoon kun toi sai suunsa kiinni. Mä toivon, että se ei huomannut että olisin suuttunut. Tiuskasin vaan että oonko koskaan sanonu että sä puhut liikaa :D Sit tuli kiire pukee vaatteet päälle ja lähtee töihin. Hävettää myöntää, mutta itkin jo ennenku pääsin autolle. Ja mitä tekee fucktard... No pommittaa viesteillä! Odottikohan se jotain megaluokan kilahdusta vai yrittikö se selvittää että miten pahasti suutuin...
Kirjotin tossa äsken työkaverille kirjeen jossa vuodatin tän saman roskan. Oon niin helvetin raivona ja hiilenä ja käpynä. En vaan tajua miks taas piti luottaa ja uskoa siihen että vois joskus päättyä hyvinkin. Ei auttais olla positiivinen. Että nyt sitten pääsen sanomaan tän taas: SORI MAMMA MÄ MOKASIN! Lahjakkaasti ryssin tämänkin. Joskin mulle sopii erinomaisen hyvin tämmönen järjestely että katotaan leffoja ja vietetään yöt yhdessä. Ei mulla oikeestaan olis edes aikaa mihinkään enempään. Kestihän tätä mun onnea jopa.. ööh.. kaks viikkoa :D
Onnesta tuli mieleen. Mulla on elämässäni niin järjettömän ihania ihmisiä etten meinaa uskoa todeksi. Viime aikoina oon pyytänyt apua millon mihinkin ja aina sitä on saanut. Pikkuhiljaa alkaa tajuta, että helvetti nää ihmiset ihan aikuisten oikeesti välittää musta! Ihan järjettömän upee fiilis. Mitä vitun väliä on jollain sällillä kun mulla on perhe joka hoivaa ja rakastaa mua? Ilman ystäviä millään ei olis mitään väliä. Kun mulla on ystäviä, mulla on kaikki.
Mutta silti vituttaa. Saatanan fucktard. Vielä paremmin muistan miks en pidä ihmisistä enkä halua olla niiden kanssa missään tekemisissä. Ne pääsee aina yllättämään eikä ikinä positiivisesti! Paitsi noi mun ikiomat pikku lusmukat <3 Love ya'll! <3
Tässä tilanteessa ei ole mitään huvittavaa, koska tiedän tasan tarkkaan miten kuvio tästä etenee. Tuo helvetin fucktard ei tunne mua yhtään, koska se ei tajua että sanomalla noin se ryssi koko homman. Tätä peliä voi pelata kaks ja tästä tuli just mulle pelkkä peli. Mähän en jumalauta ole mikään varavaihtoehto joka kiltisti jalat ristissä odottaa ku herra käy vähän villinä ja vapaana kiertämässä Eurooppaa perkele. Voipi olla pienimuotonen yllätys kun en olekaan enää valmiina leikkimään kun paluu arkeen koittaa. Aion ottaa tästä nyt ihan kaiken irti mikä vaan lähtee. Mutta nyt tiedän sitten senkin että omaan kämppääni en aio tota laskea.
Voin kertoa olevani kaikesta huolimatta ihan saatanan pettynyt ja jollain tasolla jopa surullinen. Mä oikein tunsin sen kun mun sisällä naksahti kaikki taas lukkoon kun toi sai suunsa kiinni. Mä toivon, että se ei huomannut että olisin suuttunut. Tiuskasin vaan että oonko koskaan sanonu että sä puhut liikaa :D Sit tuli kiire pukee vaatteet päälle ja lähtee töihin. Hävettää myöntää, mutta itkin jo ennenku pääsin autolle. Ja mitä tekee fucktard... No pommittaa viesteillä! Odottikohan se jotain megaluokan kilahdusta vai yrittikö se selvittää että miten pahasti suutuin...
Kirjotin tossa äsken työkaverille kirjeen jossa vuodatin tän saman roskan. Oon niin helvetin raivona ja hiilenä ja käpynä. En vaan tajua miks taas piti luottaa ja uskoa siihen että vois joskus päättyä hyvinkin. Ei auttais olla positiivinen. Että nyt sitten pääsen sanomaan tän taas: SORI MAMMA MÄ MOKASIN! Lahjakkaasti ryssin tämänkin. Joskin mulle sopii erinomaisen hyvin tämmönen järjestely että katotaan leffoja ja vietetään yöt yhdessä. Ei mulla oikeestaan olis edes aikaa mihinkään enempään. Kestihän tätä mun onnea jopa.. ööh.. kaks viikkoa :D
Onnesta tuli mieleen. Mulla on elämässäni niin järjettömän ihania ihmisiä etten meinaa uskoa todeksi. Viime aikoina oon pyytänyt apua millon mihinkin ja aina sitä on saanut. Pikkuhiljaa alkaa tajuta, että helvetti nää ihmiset ihan aikuisten oikeesti välittää musta! Ihan järjettömän upee fiilis. Mitä vitun väliä on jollain sällillä kun mulla on perhe joka hoivaa ja rakastaa mua? Ilman ystäviä millään ei olis mitään väliä. Kun mulla on ystäviä, mulla on kaikki.
Mutta silti vituttaa. Saatanan fucktard. Vielä paremmin muistan miks en pidä ihmisistä enkä halua olla niiden kanssa missään tekemisissä. Ne pääsee aina yllättämään eikä ikinä positiivisesti! Paitsi noi mun ikiomat pikku lusmukat <3 Love ya'll! <3
torstai 4. kesäkuuta 2015
Elämältä turpiin sain ja harmittaa
Tai lähinnä mua harmittaa kai tää kaipuu, kipu, kaiho toisen ihmisen iholle. Mä en oo tainnu ikinä olla näin riippuvainen ja koukussa toiseen ihmiseen. Pahinta ja ultimaattisesti hirveintä on se, että me ollaan nähty nyt kahen viikon aikana... ööh.. viidesti? Kuudesti? Ja niistä puolet oon ollu siellä joko yötä tai nukkumassa muuten. Plus panemassa. Mitä sitä kiertelemään. Nyt hajottaa jo etukäteen koska en tiedä keritäänkö ennen sunnuntaita nähdä. Ärsyttävää, voisin olla siellä koko ajan. Mua sattuu fyysisesti jo mennä nukkumaan yksin, kahdessa yössä kerkes tottumaan siihen että joku pitää lähellä ja hengittää iholle. Mä en ole koskaan ollut hyvä nukkumaan kenenkään vieressä, yhtä eksää lukuunottamatta. Sen kanssa nukuin aina kun pieni murmeli, heräämättä aamuun asti. Nyt nukun jopa paremmin ne pätkät kun saan unta. Herään virkeenä ja lähinnä fiilistelen sitä kun joku pitää kiinni.
Ja se tunne, kun katsottiin leffaa (aluksi eri puolilla sohvaa, ja vielä väärillä puolilla koska kumpikaan ei osannu olla kovin luontevasti..) ja toi kysy että uskaltaako se tulla mun taakse ku mieli tekis. Sit vaan halittiin koko loppu leffa. Tuli semmonen olo, että siinä oli mun paikka, siihen mä kuuluin just sillä hetkellä. Siinä mä olin kokonainen.
Sitten päästäänkin ovelasti siihen mikä mua tässä pelottaa. Mua pelottaa, että mä kohta taas kyllästyn. Mä olen ainoa joka on sanonut että ikävöi. Tykkäämisestä ei ole puhuttu, mutta tuplatreffeistä vaimon ja sen miehen kanssa kylläkin. En tiedä kummasta J järkytty enemmän, siitä että käytin meistä termiä me vai siitä että mun vaimo haluaa nähdä sen. Mä olen suorastaan ihailtavasti malttanut mieleni enkä ole ruvennut tenttaamaan että mitä mieltä hän musta on. Toisaalta musta olis kiva tietää onko toiveissa että me oltas ehkä kohta me, mutta toisaalta mä tiedän itse että kyllähän me ollaan.
Se on jopa mulle selvää, että tää on enemmän kun pelkkää pusupainia ja yökyläilyä. Mielenvikasinta tässä on se, että mä voin äärimmäisen hyvin nähdä itseni tuolla samalla sohvalla maha pystyssä syömässä jätskiä suoraa purkista ja nalkuttamassa. Sinällään huolestuttava ajatus, kahden viikon treffailun jälkeen. Varsinkin kun toi ehkäsyasia on tapetilla. En ehtinyt hoitaa sitä eilen joten hoidan sen tänään. Tai niin siis, toivottavasti hoidan. Mun täytynee tänään käydä myös hakemassa pari raskaustestiä - ihan just in case. En halua sitä tilannetta, että kuukausi eteenpäin tästä huomaan himoitsevani kummallisia asioita ja oksentavani aamuisin. Luotto kumeihin on siis täällä kohdillaan! :D
Ah ihanaa, saan uuden puhelimeni tänään käyttöön! Liittymä aukee muutaman tunnin päästä. Sit pääsenkin tallentamaan vanhanaikasesti kaikki yhteystiedot, en voi vaan käyttää vanhaa sim-korttia uudessa puhelimessa ja tallentaa puhelimen muistiin kaikkea roinaa koska sim-kortit on erilaiset.
Näillä mennään. Ikävissäni pööpöilen vielä tunnin verran ja sitten menen naatinaati.
PS: Rakastan mun uutta tukkaa <3
Ja se tunne, kun katsottiin leffaa (aluksi eri puolilla sohvaa, ja vielä väärillä puolilla koska kumpikaan ei osannu olla kovin luontevasti..) ja toi kysy että uskaltaako se tulla mun taakse ku mieli tekis. Sit vaan halittiin koko loppu leffa. Tuli semmonen olo, että siinä oli mun paikka, siihen mä kuuluin just sillä hetkellä. Siinä mä olin kokonainen.
Sitten päästäänkin ovelasti siihen mikä mua tässä pelottaa. Mua pelottaa, että mä kohta taas kyllästyn. Mä olen ainoa joka on sanonut että ikävöi. Tykkäämisestä ei ole puhuttu, mutta tuplatreffeistä vaimon ja sen miehen kanssa kylläkin. En tiedä kummasta J järkytty enemmän, siitä että käytin meistä termiä me vai siitä että mun vaimo haluaa nähdä sen. Mä olen suorastaan ihailtavasti malttanut mieleni enkä ole ruvennut tenttaamaan että mitä mieltä hän musta on. Toisaalta musta olis kiva tietää onko toiveissa että me oltas ehkä kohta me, mutta toisaalta mä tiedän itse että kyllähän me ollaan.
Se on jopa mulle selvää, että tää on enemmän kun pelkkää pusupainia ja yökyläilyä. Mielenvikasinta tässä on se, että mä voin äärimmäisen hyvin nähdä itseni tuolla samalla sohvalla maha pystyssä syömässä jätskiä suoraa purkista ja nalkuttamassa. Sinällään huolestuttava ajatus, kahden viikon treffailun jälkeen. Varsinkin kun toi ehkäsyasia on tapetilla. En ehtinyt hoitaa sitä eilen joten hoidan sen tänään. Tai niin siis, toivottavasti hoidan. Mun täytynee tänään käydä myös hakemassa pari raskaustestiä - ihan just in case. En halua sitä tilannetta, että kuukausi eteenpäin tästä huomaan himoitsevani kummallisia asioita ja oksentavani aamuisin. Luotto kumeihin on siis täällä kohdillaan! :D
Ah ihanaa, saan uuden puhelimeni tänään käyttöön! Liittymä aukee muutaman tunnin päästä. Sit pääsenkin tallentamaan vanhanaikasesti kaikki yhteystiedot, en voi vaan käyttää vanhaa sim-korttia uudessa puhelimessa ja tallentaa puhelimen muistiin kaikkea roinaa koska sim-kortit on erilaiset.
Näillä mennään. Ikävissäni pööpöilen vielä tunnin verran ja sitten menen naatinaati.
PS: Rakastan mun uutta tukkaa <3
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Mä oon koukussa sun ihoon
Ah, ja kaikkeen muuhunkin. Nyt just on niin tajuttoman hyvä fiilis ettei voi todeks uskoo. Mä en ikinä uskonu että tääkin päivä tulee kun vipellän töihin panopörrö takaraivolla ilman meikkiä ja tunnen itteni ihmiseks. Toki mua sattuu paikkoihin missä en tienny olevan paikkoja, lonkat on niin kipeet etten haluu edes ergonomisella tuolilla istua. Mutta silti mulla on ihan huikea olo ja fiilis vaikka väsymys on ihan hirvee. Olin nyt taas kaks yötä tuolla ja itseasiassa ennen töitä piti illalla käydä vielä "päikkäreillä". Voisin melkein väittää pelanneeni korttini kerrankin oikein. Käytin ekan kerran termiä me. Eilen. Iljettävää. Ja tavallaan ei ole edes yhtään iljettävää kun ihanaa!
Oon niin koukussa ton ihoon ja tuoksuun ja kaikkeen! IKINÄ oo aikasemmin ollu kenenkään kanssa mitään tämmöstä. Mua ei haittaa ton formulalakanat tai se, että sen sängyssä on kaks kapeeta lakanaa yhden leveen sijasta (itseasiassa se on musta jopa söpöä!). Päästin päässäni pikku tuuletukset kun heitin että nyt kun olen yöt töissä niin hän voi sitten pyytää toisen unikaverin yökylään ja mä sain vastaukseks ihan tolkuttoman naurukohtauksen. Jotenki... En tiiä... Mun omaa olemista helpotti tieto, että mä olen ainoa joka sen lakanoissa pyörii. Ja sain läppärin salasanankin! Ah tätä romantiikkaa. Ei aikuisten elämä olekaan niin tylsää! :D
Jos ei muuta niin olen oppinut itsestäni uusia puolia. Mä oon elänyt päässäni jo pitkään äärimmäisen pahaa identiteettikriisiä ja nyt vasta tajunnut, miten syvällä suossa mä olenkaan ollut. Kysyin vaimolta jo miksei se ole pakottanut mua hoitoon kun olin neljä vuotta ilman seksiä. Okei, se kännisäätäminen oli asia erikseen - en just muista mitä tapahtu eli sitä ei lasketa. Nyt musta on tullu helvetinmoinen kani. En tiedä johtuko pillereistä vai mistä, mutta mulla ei aiemmin ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa koko hommaan ja välttelin sitä kaikin mahdollisin tavoin. Nyt luomuna tekis mieli päästellä koko ajan, ja nyt onkin sitten pelko perseessä että koska toi spärdäri pettää ja käy hupsis. Ja sitten taas mietin, että olisko sekään maailmanloppu... Ei mulle ainakaan. Täytynee silti käydä ostamassa pari testiä, ihan just in case ja alkaa varata aikaa siihen kapseliin. Täytyykin soittaa heti tänään herätessä sinne jos vaikka asap sais aikaa. Pitäs mennä myös kontrolliin. Olin jo unohtanut koko asian, koska se ei enää vaivaa mua eikä mulle ole ton yhden kanssa millään tavalla saastainen olo.
Viikonloppuna meinasin jyrsiä hampailla ranteeni auki. En keksinyt enää kivuliaampaa tapaa kuolla. Rupesin kusemaan verta pe-la yönä taas. Mulla oli sillon viime kuun alkupuolella edellisen kerran kunnon tulehdus päällä ja olin kahteen eri otteeseen päivystyksessä. Nyt vaan alko ihan yks kaks. Ja eikös sitten heti veikata, että sehän on honeymoon-syndrooma! Tietää kivasti lääkärireissua. Toki, senkin asian vois hoitaa samalla kun käy neuvolassa. Neuvolan täti tosin luulee edelleen että oon lesbo :D Niin mä tosin luulin hyvin pitkään itsekin, mutta nyt olen sitä mieltä että pelaan kyllä molempiin maaleihin. Eli ei se sukupuoli vaan se ihminen.
Laitoin tänään maistraattiin ilmoituksen etunimen muutoksesta. Nyt mulla on sitten kolme etunimeä. Ja hain työpaikkaa. Hurjaa. Nyt tekis mieli vähän pussailla... Eikä ihan niin vähääkään. Hyi mua. Huomasin tänään, että mua ei vitutta enää yhtään niin paljon päivittäin. Tiedä sitten johtuuko siitä R:n dumppaamisesta vai J:stä vai ihan omasta itsestäni. Ihana minä, ihana J ja ihana elämä. <3 Mun on hyvä olla!
Oon niin koukussa ton ihoon ja tuoksuun ja kaikkeen! IKINÄ oo aikasemmin ollu kenenkään kanssa mitään tämmöstä. Mua ei haittaa ton formulalakanat tai se, että sen sängyssä on kaks kapeeta lakanaa yhden leveen sijasta (itseasiassa se on musta jopa söpöä!). Päästin päässäni pikku tuuletukset kun heitin että nyt kun olen yöt töissä niin hän voi sitten pyytää toisen unikaverin yökylään ja mä sain vastaukseks ihan tolkuttoman naurukohtauksen. Jotenki... En tiiä... Mun omaa olemista helpotti tieto, että mä olen ainoa joka sen lakanoissa pyörii. Ja sain läppärin salasanankin! Ah tätä romantiikkaa. Ei aikuisten elämä olekaan niin tylsää! :D
Jos ei muuta niin olen oppinut itsestäni uusia puolia. Mä oon elänyt päässäni jo pitkään äärimmäisen pahaa identiteettikriisiä ja nyt vasta tajunnut, miten syvällä suossa mä olenkaan ollut. Kysyin vaimolta jo miksei se ole pakottanut mua hoitoon kun olin neljä vuotta ilman seksiä. Okei, se kännisäätäminen oli asia erikseen - en just muista mitä tapahtu eli sitä ei lasketa. Nyt musta on tullu helvetinmoinen kani. En tiedä johtuko pillereistä vai mistä, mutta mulla ei aiemmin ollut edes minkäänlaista mielenkiintoa koko hommaan ja välttelin sitä kaikin mahdollisin tavoin. Nyt luomuna tekis mieli päästellä koko ajan, ja nyt onkin sitten pelko perseessä että koska toi spärdäri pettää ja käy hupsis. Ja sitten taas mietin, että olisko sekään maailmanloppu... Ei mulle ainakaan. Täytynee silti käydä ostamassa pari testiä, ihan just in case ja alkaa varata aikaa siihen kapseliin. Täytyykin soittaa heti tänään herätessä sinne jos vaikka asap sais aikaa. Pitäs mennä myös kontrolliin. Olin jo unohtanut koko asian, koska se ei enää vaivaa mua eikä mulle ole ton yhden kanssa millään tavalla saastainen olo.
Viikonloppuna meinasin jyrsiä hampailla ranteeni auki. En keksinyt enää kivuliaampaa tapaa kuolla. Rupesin kusemaan verta pe-la yönä taas. Mulla oli sillon viime kuun alkupuolella edellisen kerran kunnon tulehdus päällä ja olin kahteen eri otteeseen päivystyksessä. Nyt vaan alko ihan yks kaks. Ja eikös sitten heti veikata, että sehän on honeymoon-syndrooma! Tietää kivasti lääkärireissua. Toki, senkin asian vois hoitaa samalla kun käy neuvolassa. Neuvolan täti tosin luulee edelleen että oon lesbo :D Niin mä tosin luulin hyvin pitkään itsekin, mutta nyt olen sitä mieltä että pelaan kyllä molempiin maaleihin. Eli ei se sukupuoli vaan se ihminen.
Laitoin tänään maistraattiin ilmoituksen etunimen muutoksesta. Nyt mulla on sitten kolme etunimeä. Ja hain työpaikkaa. Hurjaa. Nyt tekis mieli vähän pussailla... Eikä ihan niin vähääkään. Hyi mua. Huomasin tänään, että mua ei vitutta enää yhtään niin paljon päivittäin. Tiedä sitten johtuuko siitä R:n dumppaamisesta vai J:stä vai ihan omasta itsestäni. Ihana minä, ihana J ja ihana elämä. <3 Mun on hyvä olla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)