Njoo, nyt en enää tiedä että missä vitussa mennään. Tekeekö väsymys tepposet vai kuvittelenko ihan täysin tyystin omiani. Mua itkettää, harmittaa, vituttaa, kiukuttaa ja ihan kaikkea. Nyt olis taas hyvät (ja vaikka huonotkin) neuvot tarpeen. Viittä vaille valmis heittämään hanskat tiskiin mm. kaiken kanssa. En tajua miten mulla voi vetää fiilikset KOLMESSA päivässä ihan juntturaan. En taas tarvitsis kun ihan muutaman sanan ja vaikka pusun niin olis ihan eri fiilis kun nyt.
Ja joo, ei nähty tänäänkään. Tai siis nähtiin joo. Kahdesti. Taas ton vitun ikkunan läpi. Nyt laitoin jopa viestin että tulisko moikkaamaan. Mut ku ei, ei kerkee ku hyvä meno. Ei ehkä taas pitäis sanoa, mutta ärsyttää. Ärsyttää niin paljon, että silmiin pyrkii koko ajan kyyneleet. Haluaisin olla cool ja olla välittämättä, mutta kun en osaa. Pistän ison osan väsymyksen piikkiin, on kuitenki useempi yö takana ja eilen ainakin vajailla unilla. Mä en vaan tajua tässä koko kuviossa tätä ton äkillistä muutosta kun se oli se aloitteen tekijä ja aktiivisempi osapuoli. Menikö se pussailu sitten liian pitkälle? En vaan tajua...
Noh, katsellaan. Tässä kuitenkin edelleen lehahtaa vatsa täyteen perhosia kun näen ton yhtään missään. Ei kai niin kauan mitään kun se moikkaa mua. Pitäis kai vaan ottaa niin yybercool linja etten laita viestiä vaan oon niinku laid back. Melkein tekis mieli laittaa naama taas Tinderiin. Suomi24:seen laitoin jo :D Tai siis en naamaa, vaan profiilin.
Haluaisin uskotella itselleni, etten tiedä miten tässä taas käy. Ja tasan tarkkaan tiedän, oon eläny tän saman läpi niin vitun monta kertaa että tympii. Voisko se vitun Amor ens kerralla ampua molempia, niin ei tarttis olla tässä paskassa itekseen... Olisko liikaa pyydetty että joskus onnistuis?! Tai että joskus sitä kivaa kestäis pidempään kun pari viikkoa... Erona tässä ja niissä edellisissä on, että olen sentään tienny missä ne edelliset meni metsään. Nyt mulla ei ole mitään käsitystä ja siksi olenkin sykkyrällä. Ja voihan se olla, ettei olla menty metsään ja nää fiilikset katoaa. Epäilen. Mutta voihan se olla.
En mä itseasiassa edes tiedä miksi mua ottaa kuuppaan se ettei nähdä, eihän tässä kameroiden alla voi edes pussailla. Inhoan tätä epävarmuutta. Olin niin helvetin paljon tyytyväisempi ennen näitä kolmea edellistä sankaria. En kestä tätä yhtään että joudun arpomaan mitä toiset ajattelee ja haluaa. Tuntuu, että tää on kaikki taas lähdössä lapasesta. Oon niin stressaantunut. Miksei kaikki vois mennä vaan niin helposti kun meni alkuvuonna... Ei taas auttais vatvoa ja tehdä kärpäsestä härkästä mutta kun en osaa muutakaan. Sen minä vaan sanon, että jos tää homma menee reisille niin en sekaannu nuorempiini enää ikinä. IKINÄ!
Joku vois kyllä vatvoa tätä asiaa mun kanssa ja puhua mulle tolkkua. Murrun, jos se ei jää mun kanssa juttelemaan töiden jälkeen tänään. Ja mua vituttaa niin tolkuttomasti!!!! Vitun vitun vittu. Noh, ainakin mun mekko on perfect ja kohta mulla on häälahja!
torstai 16. heinäkuuta 2015
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Blow me (One last kiss)
Tänään ärsyttää. Todella rankasti. Siis ihan megapaljon.Joudun taistelemaan itseni kanssa, etten laita tolle viestiä. Haluaisin, ja haluaisin että se tulis moikkaamaan mua nyt kun kerran oon töissä ja vielä yössä. Näin sen kyllä eilen, mutta koska se oli ikkunan läpi niin sitä ei lasketa. Alan olla vähän taas niillä fiiliksillä, että tästä ei seuraa hyvää. En tahdo karkottaa sitä pois olemalla liian päällekäyvä, mutta haluaisin taas tuoda ilmi sen että tykkään siitä ja haluaisin ehkä miettiä jotain vakavampaakin... Ristiriitaista tästä tekee se, että mikään sen ele tai viesti tai mikään ei puhu sitä vastaan etteikö olis edelleen samat fiilikset. Varsinkin, kun pussailtiin autossa. Mutta eipä olla sen jälkeen nähty eikä laitettu viestiä. Huomenna, tai siis tänään, pyydän sitä kyllä moikkaamaan mua töihin! Ihan jo sillä tekosyyllä että uusi tukka. Kun hän ei kerran tykännyt blondista, niin josko sitten koko pään shokkiväri olis parempi. Näytän kuulemma ihan siltä, että olen karannut My Little Pony - sarjasta.
Laitoin ehkä heikkona hetkenä myös J:lle kuvan uudesta tukasta, ja sieltä tuli kuitti että livenä näyttäis varmaan paljon paremmalta. Viittä vaille olin jo menossa. Oon vaan niin huomion ja hellyydenkipeä että ahdistaa.
Muokkasin just viikonlopun hotellivaraustani ja tajusin varanneeni sen väärällä nimellä ja kahdelle, vaikka ei mua ole tulossa kun yksi. Tietysti olisin voinut pyytää ton yhden matkaan (olis kerrankin jumalaisen komee avec!) mukaan mutta sepä taitaa olla töissä. J:tä en pyydä, en tasan tarkkaan.
Tällä bloggauksellahan ei ole muuten sitten taas yhtään mitään muuta funktiota kun tappaa aikaa. Ja tajusinpa juuri kun katselin ohiajavaa autoa, että taisin ihastua. Fuck me, ei tästä elämästä tule taas yhtään mitään - ei lasta eikä paskaa. Oon niin sekasin, että jos sekoan vielä vähän lisää niin alan olla normaali ihminen. Ja se ei käy laatuun.
Ei kai siinä.
Humpataan eteenpäin ja jatketaan haaveilua.
Laitoin ehkä heikkona hetkenä myös J:lle kuvan uudesta tukasta, ja sieltä tuli kuitti että livenä näyttäis varmaan paljon paremmalta. Viittä vaille olin jo menossa. Oon vaan niin huomion ja hellyydenkipeä että ahdistaa.
Muokkasin just viikonlopun hotellivaraustani ja tajusin varanneeni sen väärällä nimellä ja kahdelle, vaikka ei mua ole tulossa kun yksi. Tietysti olisin voinut pyytää ton yhden matkaan (olis kerrankin jumalaisen komee avec!) mukaan mutta sepä taitaa olla töissä. J:tä en pyydä, en tasan tarkkaan.
Tällä bloggauksellahan ei ole muuten sitten taas yhtään mitään muuta funktiota kun tappaa aikaa. Ja tajusinpa juuri kun katselin ohiajavaa autoa, että taisin ihastua. Fuck me, ei tästä elämästä tule taas yhtään mitään - ei lasta eikä paskaa. Oon niin sekasin, että jos sekoan vielä vähän lisää niin alan olla normaali ihminen. Ja se ei käy laatuun.
Ei kai siinä.
Humpataan eteenpäin ja jatketaan haaveilua.
tiistai 14. heinäkuuta 2015
I will love your brains out
Horoskooppi povaa tälle päivälle hyvää. Toivottavasti se pitää myös kutinsa, koska tänään tapahtuu jänniä. Olen menossa yövuoron jälkeen kampaajalle ja tarkoitus olis saada aikaan mulle häitä varten hattaratukka. Katotaan millasen kammotuksen kanssa tuun pois, mutta ainakin sen pitäis olla ennemmin hennon vaaleenpunanen kun pinkki. Kiltti kun olen, ainakin joskus, niin värjään sitten tukkani sen mukaan mitä morsian haluaa.
Olen ehkä semisti säälittävä, oon koko yön odottanut että nuoripoika tulee mua moikkaamaan. Johtuu siitä, että se käveli tuosta ikkunan ohi kaljan kanssa = viihteellä. Toivottavasti ei ole lähtenyt jonkun teinibimbon matkaan baarista :D Pakotan sen sitten tänään käymään ihailemassa uutta tukkaa.
Opin tänään uusia asioita "aikuisten" avioeroprosessista. Sain äärimmäisen jännän vinkin jos joskus menen naimisiin, tee avioehto. Huolimatta siitä onko omaisuutta vai ei. Toki, mulla on omistusasunto jota maksan takaisin vielä varmaan eläkkeellä... Tuohon kyseiseen avioeroprosessiin on nyt sitten sotkettu myös mun omaisuus mukaan, ja sehän ei kuulu heille millään tavalla. Välillä tympii olla perheen ainoa aikuinen! Ja sitten mä tajuan, etten ole aikuista lähelläkään.
Koin tässä yöllä varsinaisen ahaa-elämyksen. Juon ihan helvetisti liikaa ja olen ääliö kun aloitin taas röökaamisen. Mutta se on oikeestaan ainoa asia mikä helpottaa mun oloa ja lievittää stressiä. Asioita ja niiden painoa on helpompi kestää. Joo, tiedän, ei sais polttaa samalla kun käyttää hormonaalista ehkäisyä. Go ahead, shoot me! Lähtee se henki joskus kuitenkin, ei sillä edelleenkään olis niin suurta väliä vaikka lähtis samantien. Tai oikeestaan eilisen jälkeen sillä on paljonkin merkitystä. En haluais just nyt jättää tätä kesken, just kun mulla on taas pitkästä aikaa oikeesti kivaa! Oikeesti, en muista millon olis viimeks ollu näin paljon perhosia mahassa...
Kerroin äidille eilen tuosta mun uudesta murusta. Voi sitä toiveikasta ilmettä kun rupesin kertomaan että vaihdoin J:n parempaan ja nuorempaan ja semmoseen joka kohtelee mua kun prinsessaa. Ja että sillä on osittain samat kiinnostuksen kohteet (mm. historia ja luetaan samoja kirjoja) ja sen kanssa voi keskustella muustakin kun säästä ja Iltalehden otsikoista. Ei ollut äiti tyytyväinen kun mieshän se tämäkin on. Kehtas vielä haukkua puumaks :D Ei se kuus vuotta nyt niin paljon aikuisten oikeesti ole. Eihän? Ei se mua ainakaan häiritse, eikä poitsuakaan. Mun täytyy ehkä keksiä sille joku lyhenne, ettei aina tarvii miettiä että kenestä mä kirjotan. Kun ei se voi olla J kun J oli ja meni, vaikka etukirjain onkin sama. Ehkä mä seuraavaan postaukseen kehittelen jotakin mukavaa ja siirappista ja ällösöpöä.
Nyt pitää keksiä, mitä ihmettä mä touhuan vielä pari tuntia. Taidan hilppoa ulos savuamaan. Hyihyi mua.
Olen ehkä semisti säälittävä, oon koko yön odottanut että nuoripoika tulee mua moikkaamaan. Johtuu siitä, että se käveli tuosta ikkunan ohi kaljan kanssa = viihteellä. Toivottavasti ei ole lähtenyt jonkun teinibimbon matkaan baarista :D Pakotan sen sitten tänään käymään ihailemassa uutta tukkaa.
Opin tänään uusia asioita "aikuisten" avioeroprosessista. Sain äärimmäisen jännän vinkin jos joskus menen naimisiin, tee avioehto. Huolimatta siitä onko omaisuutta vai ei. Toki, mulla on omistusasunto jota maksan takaisin vielä varmaan eläkkeellä... Tuohon kyseiseen avioeroprosessiin on nyt sitten sotkettu myös mun omaisuus mukaan, ja sehän ei kuulu heille millään tavalla. Välillä tympii olla perheen ainoa aikuinen! Ja sitten mä tajuan, etten ole aikuista lähelläkään.
Koin tässä yöllä varsinaisen ahaa-elämyksen. Juon ihan helvetisti liikaa ja olen ääliö kun aloitin taas röökaamisen. Mutta se on oikeestaan ainoa asia mikä helpottaa mun oloa ja lievittää stressiä. Asioita ja niiden painoa on helpompi kestää. Joo, tiedän, ei sais polttaa samalla kun käyttää hormonaalista ehkäisyä. Go ahead, shoot me! Lähtee se henki joskus kuitenkin, ei sillä edelleenkään olis niin suurta väliä vaikka lähtis samantien. Tai oikeestaan eilisen jälkeen sillä on paljonkin merkitystä. En haluais just nyt jättää tätä kesken, just kun mulla on taas pitkästä aikaa oikeesti kivaa! Oikeesti, en muista millon olis viimeks ollu näin paljon perhosia mahassa...
Kerroin äidille eilen tuosta mun uudesta murusta. Voi sitä toiveikasta ilmettä kun rupesin kertomaan että vaihdoin J:n parempaan ja nuorempaan ja semmoseen joka kohtelee mua kun prinsessaa. Ja että sillä on osittain samat kiinnostuksen kohteet (mm. historia ja luetaan samoja kirjoja) ja sen kanssa voi keskustella muustakin kun säästä ja Iltalehden otsikoista. Ei ollut äiti tyytyväinen kun mieshän se tämäkin on. Kehtas vielä haukkua puumaks :D Ei se kuus vuotta nyt niin paljon aikuisten oikeesti ole. Eihän? Ei se mua ainakaan häiritse, eikä poitsuakaan. Mun täytyy ehkä keksiä sille joku lyhenne, ettei aina tarvii miettiä että kenestä mä kirjotan. Kun ei se voi olla J kun J oli ja meni, vaikka etukirjain onkin sama. Ehkä mä seuraavaan postaukseen kehittelen jotakin mukavaa ja siirappista ja ällösöpöä.
Nyt pitää keksiä, mitä ihmettä mä touhuan vielä pari tuntia. Taidan hilppoa ulos savuamaan. Hyihyi mua.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Eikä enää pelottanut
Mulla on ollut aikaa miettiä ja kelata ja pyöritellä asioita. Ja mua on ehkä autettu miettimään heittelemällä mielipiteitä ja sotkemalla omia ajatuksia lisää. Mä oon joutunut perustelemaan päätöksiäni ja tekojani, ja oon löytänyt niiden takaa kaikenlaista jännää. Joka tapauksessa, en halua satuttaa ketään. Mä en ole paha ihminen. Mä olen rohkea, kaunis, ihana, kiltti ja mulla on vaan liian iso sydän eikä aina ihan selkeä suunta mihin olen menossa. Joskus se eka askel pelottaa liikaa, etten uskalla ottaa sitä. On helppo jäädä kiinni siihen vanhaan, tuttuun, turvalliseen. Siihen, missä tuntuu että mä olen itsestäänselvyys enkä oikeastaan saa mitään ja annan vielä vähemmän. Oikeastaan, en mä saa muuta kun fyysistä läheisyyttä. Ihmisinä ollaan liian erilaisia enkä mä ole enää onnellinen. Mä en jaksa enkä halua odottaa ollaanko me joskus me vai jatketaanko leikkiä. Mä en ole mikään itsestäänselvyys! Mä olen jumalauta prinsessa, en mikään stara vaan koko vitun galaksi!
Monesti olen miettinyt, ja mietin jatkossakin, miten mä löysin ton lottopotin. Tai miten se löysi mut. Tai miten vaan. Mä tiedän tasan tarkkaan sen, että ton mä tahdon ja aion myös saada. Oon sen ansainnut. Osasin kesyttää ton yhden, kai mä saan tänkin pyydykseen vaan olemalla oma itseni. Kaikkine vikoineni. Mä oon liian vanha kai esittämään enää mitään.
Miksi mä olen niin kriittinen itseäni kohtaan? Miksen mä kelpaa itselleni? Mä kelpaan muille tämmösenä ja mulla on elämässäni ihmisiä jotka rakastaa mua koska mä olen mä. Mitä mä loppupeleissä edes muuttaisin itsessäni? Niin, hiljaseks vetää. Pintaa lähinnä. Voiko olla, että ainakin osittain se itsekritiikki on sitä että haluan muiden buustaavan mun itsetuntoa kehumalla? Jos on, niin se täytyy lopettaa heti. Miksi se puskee eniten esiin kännissä? Onko väärin haluta rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä? Paljon kysymyksiä joihin mulla ei ole valmiita vastauksia.
Itseasiassa mulla ei ole valmiita vastauksia enää juuri mihinkään. Viime aikoina olen joutunut pohtimaan asioita enemmän kuin olisin loppupeleissä edes halunnut, myös sellaisista näkökulmista joiden tiedän sattuvan. Olen vaivalla opetellut itsekkääksi. Meni ihan liian kauan tajuta, että tää on mun elämä, mun valinnat, mun halut ja mun tahto. En halua, että kukaan enää koskaan sanelee mulle miten mun pitää olla ja elää. Mä saan olla oman elämäni prinsessa ja just niin bitch kun mitä se vastapuoli ansaitsee.
Mulla ei meinaa pysyä ajatukset koossa. Oon tottunut kirjoittamaan öisin (se täytyy varmaan lopettaa tai siirtyä puhelimella kirjoittamiseen) joten nyt päivällä tää on erittäin outoa. Ja osittain ajatukset karkailee, koska toivon että me nähdään sen sällin kanssa tänään. Pyysin sitä bisselle. Se luultavasti pitää mua ihan juoppona, ja itseasiassa mä juon nykyään aika paljon. Ja poltan tupakkaa. Oon siis aivan rappiolla. Noh, kohtahan alkaa kesäloma ja sit on sokka irti niinku big time. Ei tällä postauksella ollu taas yhtään mitään funktioo, kunhan selvittelin omia ajatuksiani. Enkä saanut niitä yhtään selvemmiksi. Olis taas pieni flow runoilla, voi olla että julkaisen Rakkausrunoihin jotakin mukavaa. Mutta ensin syön eväät (mansikkakakkua) ja juon ehkä yhden pienen laten. Koska olen fabulous ja ansaitsen ne.
Eikä muuten enää pelota.
Nyt mennään täysillä, vaihdetaan vaan vaihdetta isompaan ja lisää kierroksia koneeseen. Kuten sanottua, ei se vauhti tapa vaan se äkkipysähdys!
Monesti olen miettinyt, ja mietin jatkossakin, miten mä löysin ton lottopotin. Tai miten se löysi mut. Tai miten vaan. Mä tiedän tasan tarkkaan sen, että ton mä tahdon ja aion myös saada. Oon sen ansainnut. Osasin kesyttää ton yhden, kai mä saan tänkin pyydykseen vaan olemalla oma itseni. Kaikkine vikoineni. Mä oon liian vanha kai esittämään enää mitään.
Miksi mä olen niin kriittinen itseäni kohtaan? Miksen mä kelpaa itselleni? Mä kelpaan muille tämmösenä ja mulla on elämässäni ihmisiä jotka rakastaa mua koska mä olen mä. Mitä mä loppupeleissä edes muuttaisin itsessäni? Niin, hiljaseks vetää. Pintaa lähinnä. Voiko olla, että ainakin osittain se itsekritiikki on sitä että haluan muiden buustaavan mun itsetuntoa kehumalla? Jos on, niin se täytyy lopettaa heti. Miksi se puskee eniten esiin kännissä? Onko väärin haluta rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä? Paljon kysymyksiä joihin mulla ei ole valmiita vastauksia.
Itseasiassa mulla ei ole valmiita vastauksia enää juuri mihinkään. Viime aikoina olen joutunut pohtimaan asioita enemmän kuin olisin loppupeleissä edes halunnut, myös sellaisista näkökulmista joiden tiedän sattuvan. Olen vaivalla opetellut itsekkääksi. Meni ihan liian kauan tajuta, että tää on mun elämä, mun valinnat, mun halut ja mun tahto. En halua, että kukaan enää koskaan sanelee mulle miten mun pitää olla ja elää. Mä saan olla oman elämäni prinsessa ja just niin bitch kun mitä se vastapuoli ansaitsee.
Mulla ei meinaa pysyä ajatukset koossa. Oon tottunut kirjoittamaan öisin (se täytyy varmaan lopettaa tai siirtyä puhelimella kirjoittamiseen) joten nyt päivällä tää on erittäin outoa. Ja osittain ajatukset karkailee, koska toivon että me nähdään sen sällin kanssa tänään. Pyysin sitä bisselle. Se luultavasti pitää mua ihan juoppona, ja itseasiassa mä juon nykyään aika paljon. Ja poltan tupakkaa. Oon siis aivan rappiolla. Noh, kohtahan alkaa kesäloma ja sit on sokka irti niinku big time. Ei tällä postauksella ollu taas yhtään mitään funktioo, kunhan selvittelin omia ajatuksiani. Enkä saanut niitä yhtään selvemmiksi. Olis taas pieni flow runoilla, voi olla että julkaisen Rakkausrunoihin jotakin mukavaa. Mutta ensin syön eväät (mansikkakakkua) ja juon ehkä yhden pienen laten. Koska olen fabulous ja ansaitsen ne.
Eikä muuten enää pelota.
Nyt mennään täysillä, vaihdetaan vaan vaihdetta isompaan ja lisää kierroksia koneeseen. Kuten sanottua, ei se vauhti tapa vaan se äkkipysähdys!
tiistai 7. heinäkuuta 2015
I will love you to the moon and back
Niinhän tässä nyt sitten kävi. Niinkuin tiedätte mut, mitä tulee parisuhteisiin ja säätöihin niin en anna toisia mahdollisuuksia. No, J mokasi ja tällä kertaa niin pahasti etten halua nähdä koko tyyppiä enää. Kyse ei ole isosta asiasta, vaan enemmänkin siitä miten sovitusta kannattaa mun kanssa pitää kiinni. Eikä mua harmita. Mua ei harmita, ei sitten yhtään. Koska mulla on niin paljon perhosia mahassa ettei ole tosikaan! Huomenna (tänään) tapahtuu jänniä.
En ole tainnut edes blogata tästä uusimmasta käänteestä. Johtuu ehkä siitä, että tilanne eteni vasta torstaina. Siis, en tiennyt että täydellistä on olemassa. Mutta on. Siinä on kohdillaan kaikki, ihan koko paketti. Se on hauska, helvetin hyvännäkönen, hyvä kroppa, sillä on (lievä) r-vika (<3) ja ja ja... Okei, mun on pakko tunnustaa sen verran että se on mua kuus vuotta nuorempi. Se on ihan vitun kuuma. Ja mä kokkaan sille huomenna! Mä kirjaimellisesti sulan aina kun se kattoo mua ja hymyilee mulle. Sydän pysähty tänään kun tajusin, että se on tossa oven takana joidenkin pikkumimmien kanssa ja ne pikkumimmit kattoo mua ja nauraa mulle. Kerkesin jo aatella vaikka ja mitä... Oikeestihan ne näki vaan kun mä vilkutin tolle ja niitä kiinnosti tietää että tunteeko toi mut ja miten se mut tuntee. :D
Välillä tuntuu, että taannun hetkittäin teiniksi.
Enkä tiedä onko oikeasti fiksua sekaantua työkaveriin... Onhan sekin jo kerran kokeiltu ja se toimi kyllä ihan hyvin kun sovittiin että kaikki pidetään poissa työpaikalta. Jopa eron jälkeen mahduttiin saman katon alle ja pystyttiin kommunikoimaan työjuttuja. Mutta en silti tiedä. Mamma sanoisi tähän, että ei pidä miettiä mitä muut ajattelee vaan pitää miettiä mitä minä haluan. Ja minä haluan ton miehen. Jumalauta että haluankin!
Tiedättekö sen tunteen, kun joku vaan kolahtaa niin täydellisesti?
Oon vaan niin awwww.
Ja sain puhtaat paperit kontrollista.
Mikään ei voi mennä vituilleen, eihän?
En ole tainnut edes blogata tästä uusimmasta käänteestä. Johtuu ehkä siitä, että tilanne eteni vasta torstaina. Siis, en tiennyt että täydellistä on olemassa. Mutta on. Siinä on kohdillaan kaikki, ihan koko paketti. Se on hauska, helvetin hyvännäkönen, hyvä kroppa, sillä on (lievä) r-vika (<3) ja ja ja... Okei, mun on pakko tunnustaa sen verran että se on mua kuus vuotta nuorempi. Se on ihan vitun kuuma. Ja mä kokkaan sille huomenna! Mä kirjaimellisesti sulan aina kun se kattoo mua ja hymyilee mulle. Sydän pysähty tänään kun tajusin, että se on tossa oven takana joidenkin pikkumimmien kanssa ja ne pikkumimmit kattoo mua ja nauraa mulle. Kerkesin jo aatella vaikka ja mitä... Oikeestihan ne näki vaan kun mä vilkutin tolle ja niitä kiinnosti tietää että tunteeko toi mut ja miten se mut tuntee. :D
Välillä tuntuu, että taannun hetkittäin teiniksi.
Enkä tiedä onko oikeasti fiksua sekaantua työkaveriin... Onhan sekin jo kerran kokeiltu ja se toimi kyllä ihan hyvin kun sovittiin että kaikki pidetään poissa työpaikalta. Jopa eron jälkeen mahduttiin saman katon alle ja pystyttiin kommunikoimaan työjuttuja. Mutta en silti tiedä. Mamma sanoisi tähän, että ei pidä miettiä mitä muut ajattelee vaan pitää miettiä mitä minä haluan. Ja minä haluan ton miehen. Jumalauta että haluankin!
Tiedättekö sen tunteen, kun joku vaan kolahtaa niin täydellisesti?
Oon vaan niin awwww.
Ja sain puhtaat paperit kontrollista.
Mikään ei voi mennä vituilleen, eihän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)