Mikään ei oo muuttunu. Mä en muutu, mä oon niin turta ettei mikään tunnu oikeestaan enää miltään. Mä alan oikeasti olla sitä mieltä, että vaikka saisin turpaani niin en tuntis fyysistä kipua. Mä haluaisin tuntea. Mä haluaisin päästä tästä kaikesta. Mä haluaisin muistaa ne asiat, mitkä on kadoksissa. Mun täytyy mennä lääkäriin. Mun takaraivon ruhjeita särkee edelleen ja välillä ne vuotaa verta. Ja ne on kosketusarat. Sain tässä oikeasti tutaa sen, että mun muisti tosiaan pätkii. Hukkasin sytkärin ja olin sitä etsiessäni kun paraskin dementikko. TIesin mihin olin sen laittanut, mutta kun se ei ollut siinä! En muistanut siirtäneeni sitä. Ja sitten muistin siirtäneeni sen. Mutta en muistanut että minne mä sen työnsin. Ja mun päätä särkee. Mitä mä tiedän ihmisen anatomiasta, niin otsalla tuntuva kipu säteilee niskan ja takaraivon seudulta. Mä en halua mennä lääkäriin. Se antaa mulle kuitenkin tyyliin viikon elinaikaa ja haluaa kuvata mun pään. Mä en halua pään magneettikuviin enää ikinä. Se oli KAMALAA!
Do you think you're better off alone?
Joskus tuntuu siltä.
Ja joskus tuntuu, etten kestä olla yksin.
Tiedättekö, mikä on se pahin ajatus miksi kestän kipuineni? En halua olla kenellekään taakka, ja kaikista vähiten haluan aiheuttaa äidilleni harmia ja pahaa mieltä. Parhaillaankin mun päähän sattuu joka puolelle. Takaraivolle, silmänpohjiin, otsaan, poskionteloihin... Mä rukoilen, että särkylääkkeet tehoaa tähän mutta veikkaan että todennäköisempää on se, että rikon sisuskaluni Buranalla.
Unohdin jo mitä mun piti kirjoittaa.
Mielessä oli jotakin.
Noh, ensi yönä sitten.
Paipai mussut <3
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
torstai 3. syyskuuta 2015
Kun on pakko tuntea...
No niin. Niinkun arvata saattaa, niin lomallani en uhrannut teille mussukkaiseni ajatustakaan. Ei ole ollut niinkun mitään kerrottavaa. Nuoren pojan kanssa hommat meni vituilleen. HYVIN vituilleen. Nyt kun siihen törmää töissä, niin se ei moikkaa mua ja kattelee muualle. Ei se mitään. Haittaahan se. Ja sattuuhan se. Mutta nyt mä ymmärrän miksi mä tunnen ja koen nää asiat niinkun koen. Mun on pakko tuntea, ihan mitä tahansa. En voi vaan olla turta ja cool ja elämä ei vaan voi olla tasasta niin että voisin päästää irti ja mennä asiasta yli. En, ennenkun löydän jonkun muun tunteen johon koukuttua. Helvetti. Niinhän se menee. Elän oikeesti vaan tunteesta seuraavaan.
(Välissä panikoiduin hetkellisesti, koska tajusin että koirat on ekaa yötä yksin keskenään ja emokissa pienen pentunsa kanssa jäi kodinhoitohuoneeseen ja olis hätähätähätä jos koirat sais sen oven auki mutta siinähän on kissanvessa edessä niin ei ne voi saada ovea auki. Huhhuh.)
Any case, pitäisköhän mun nyt sitten kertoa näistä menossa olevista virityksistä... Kävin tuossa vajaan parin sadan kilsan päässä tapaamassa yhtä aivan ihanaa miestä. Paitsi, että siitä paljastu sit kuitenkin mulkku. Tavallaan. Se haluais muuttaa mua. Mä sain hirveän itkupotkuraivarin sille, kun se alko sönkkäämään että me kasvatetaan mulle pitkä brunetti tukka. Se on sille tärkeää, siitä se tykkää. Sillä ei ollu väliä mitä mieltä mä olin asiasta. Mulle tuli fiilis, että mä en kelpaa tämmösenä ku mä olen. Se on muuten äärettömän paska tunne. Ja sitten oon kirjotellu nyt maanantaista lähtien yhden aivan ihanan puumanaisen kanssa <3 Ei se sillai ole puuma, mutta kuitenkin. Mua kuus vuotta vanhempi. Asuu alle sadan kilsan päässä. Ja sitten mulla olis täällä työpaikkakunnalla semmonen vähän päälle 30v mies joka haluaa alistaa mua ja mut sen kattoon roikkumaan. Lämpesin tälle ihan älyttömästi.
Ja siitä päästään kohtaan MUTTA.
Mutta. Kukaan näistä ei kolahda. Ei niin paljon, että aiheuttais enemmän tunteita kun mun tuntema katkeruus / kauna nuortapoikaa kohtaan. Mä haluaisin unohtaa sen, päästä yli ja pystyä käyttäytymään niinkun aikuinen. Olla viilee ja neutraali. Pystyä heittämään jonkun moi miten menee kommentin. En vaan pysty. En halua edes puhua sille. Pelkkä näkeminen saa mut haluamaan kuristaa sen.
Pääsin lomalla kaksi kertaa päivystykseen. Tokalla kertaa olin yötä. Kaaduin suorilta jaloilta taaksepäin ja löin takaraivoni. En muista mitään. Tosin, muisti on sen jälkeen pätkinyt muutenkin. Lisäksi jos juoksen tai käyn ratsastamassa, niin mun päähän alkaa sattua sillai todella vihlovasti. Päätä särkee kyllä muutenkin ja kuhmu on edelleen jäljellä ja tota arpea särkee myös. Hyvin suurella todennäköisyydellä sain juomaani jotain, koska muisti pätkäisee erittäin sopivasti ja toisekseen, mulla ei ikinä mene viina jalkoihin saatika että unohtaisin mitään. Ne häät on erittäin hyvä esimerkki. Join varmaan 12 juomaa joista osa tiukkoja, muistan kaiken vaikka olin ihan hirveässä kännissä. Nyt join alle 10. Puhalsin toki ensiavussa yli kaks promillea, mutta kuitenkin. Olihan se taas hyvä muistutus, että jos meinaan lähteä autolla jonnekin niin pitäydyn siinä suunnitelmassa. Voisin kyllä ihan hyvin lopettaa juomisen loppuvuodeksi. En ymmärrä miks pitää aina sattua jotain ennenku sen tajuaa. Juopon tuuria ettei murtunu kallo tai mitään muutakaan.
Oon nyt kaks kertaa luvannu itselleni ja muille, että lopetan vellomisen tossa poitsussa. En pysty pitämään sitä lupausta. Pahennan tilannetta lisää nostamalla sitä sälliä jalustalle, miten se on niin jumalaisen komee ja mä oon vaan mä ja miten me ollaan ihan eri liigassa sen kanssa. Sain tästä aika rankkaa palautetta. Mun pitäis pystyä lopettamaan, mutta mä en pysty. Enemmän tai vähemmän oon katkera kaikille niille jotka mua on loukannu tai satuttanu viime aikoina. Niinku J ja R.
Ja hei, kaiken huippuna. Pieni paluu alkuvuoteen. Sieltähän jäi käteen tää M sankari. Eipä siinä mitään, minäpä nohevana tyttönä just ennen kesäloman alkua menin Suomi24 ja vahingossa iskin sen veljen. Joka tykkää käyttää naisten alusvaatteita. Ja joka asuu vielä ex-vaimonsa kanssa. Ja joka joutuu käyttämään vaippoja. Kuulostaa niin absurdilta, että meinaan kuolla nauruun jo pelkästään kun kirjotan koko asiasta. Pystyn jopa nenässäni haistamaan sen vaippojen hajun... Oon saanu kyllä niin paljon alastonkuvia kiitos Suomi24 että ei tosikaan.
Mulla olis vielä kolme ja puoli tuntia työaikaa. Eli pitänee alkaa tehdä jotain että aika kuluu. Sitten nappi laudassa kotiin katsomaan tuhot.
Puspus moi <3
(Välissä panikoiduin hetkellisesti, koska tajusin että koirat on ekaa yötä yksin keskenään ja emokissa pienen pentunsa kanssa jäi kodinhoitohuoneeseen ja olis hätähätähätä jos koirat sais sen oven auki mutta siinähän on kissanvessa edessä niin ei ne voi saada ovea auki. Huhhuh.)
Any case, pitäisköhän mun nyt sitten kertoa näistä menossa olevista virityksistä... Kävin tuossa vajaan parin sadan kilsan päässä tapaamassa yhtä aivan ihanaa miestä. Paitsi, että siitä paljastu sit kuitenkin mulkku. Tavallaan. Se haluais muuttaa mua. Mä sain hirveän itkupotkuraivarin sille, kun se alko sönkkäämään että me kasvatetaan mulle pitkä brunetti tukka. Se on sille tärkeää, siitä se tykkää. Sillä ei ollu väliä mitä mieltä mä olin asiasta. Mulle tuli fiilis, että mä en kelpaa tämmösenä ku mä olen. Se on muuten äärettömän paska tunne. Ja sitten oon kirjotellu nyt maanantaista lähtien yhden aivan ihanan puumanaisen kanssa <3 Ei se sillai ole puuma, mutta kuitenkin. Mua kuus vuotta vanhempi. Asuu alle sadan kilsan päässä. Ja sitten mulla olis täällä työpaikkakunnalla semmonen vähän päälle 30v mies joka haluaa alistaa mua ja mut sen kattoon roikkumaan. Lämpesin tälle ihan älyttömästi.
Ja siitä päästään kohtaan MUTTA.
Mutta. Kukaan näistä ei kolahda. Ei niin paljon, että aiheuttais enemmän tunteita kun mun tuntema katkeruus / kauna nuortapoikaa kohtaan. Mä haluaisin unohtaa sen, päästä yli ja pystyä käyttäytymään niinkun aikuinen. Olla viilee ja neutraali. Pystyä heittämään jonkun moi miten menee kommentin. En vaan pysty. En halua edes puhua sille. Pelkkä näkeminen saa mut haluamaan kuristaa sen.
Pääsin lomalla kaksi kertaa päivystykseen. Tokalla kertaa olin yötä. Kaaduin suorilta jaloilta taaksepäin ja löin takaraivoni. En muista mitään. Tosin, muisti on sen jälkeen pätkinyt muutenkin. Lisäksi jos juoksen tai käyn ratsastamassa, niin mun päähän alkaa sattua sillai todella vihlovasti. Päätä särkee kyllä muutenkin ja kuhmu on edelleen jäljellä ja tota arpea särkee myös. Hyvin suurella todennäköisyydellä sain juomaani jotain, koska muisti pätkäisee erittäin sopivasti ja toisekseen, mulla ei ikinä mene viina jalkoihin saatika että unohtaisin mitään. Ne häät on erittäin hyvä esimerkki. Join varmaan 12 juomaa joista osa tiukkoja, muistan kaiken vaikka olin ihan hirveässä kännissä. Nyt join alle 10. Puhalsin toki ensiavussa yli kaks promillea, mutta kuitenkin. Olihan se taas hyvä muistutus, että jos meinaan lähteä autolla jonnekin niin pitäydyn siinä suunnitelmassa. Voisin kyllä ihan hyvin lopettaa juomisen loppuvuodeksi. En ymmärrä miks pitää aina sattua jotain ennenku sen tajuaa. Juopon tuuria ettei murtunu kallo tai mitään muutakaan.
Oon nyt kaks kertaa luvannu itselleni ja muille, että lopetan vellomisen tossa poitsussa. En pysty pitämään sitä lupausta. Pahennan tilannetta lisää nostamalla sitä sälliä jalustalle, miten se on niin jumalaisen komee ja mä oon vaan mä ja miten me ollaan ihan eri liigassa sen kanssa. Sain tästä aika rankkaa palautetta. Mun pitäis pystyä lopettamaan, mutta mä en pysty. Enemmän tai vähemmän oon katkera kaikille niille jotka mua on loukannu tai satuttanu viime aikoina. Niinku J ja R.
Ja hei, kaiken huippuna. Pieni paluu alkuvuoteen. Sieltähän jäi käteen tää M sankari. Eipä siinä mitään, minäpä nohevana tyttönä just ennen kesäloman alkua menin Suomi24 ja vahingossa iskin sen veljen. Joka tykkää käyttää naisten alusvaatteita. Ja joka asuu vielä ex-vaimonsa kanssa. Ja joka joutuu käyttämään vaippoja. Kuulostaa niin absurdilta, että meinaan kuolla nauruun jo pelkästään kun kirjotan koko asiasta. Pystyn jopa nenässäni haistamaan sen vaippojen hajun... Oon saanu kyllä niin paljon alastonkuvia kiitos Suomi24 että ei tosikaan.
Mulla olis vielä kolme ja puoli tuntia työaikaa. Eli pitänee alkaa tehdä jotain että aika kuluu. Sitten nappi laudassa kotiin katsomaan tuhot.
Puspus moi <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)