Sylikkäin parhaan ystäväni kanssa

Tiedättekö sen tunteen, kun kaipaa toisen ihmisen kosketusta niin paljon että se tuntuu fyysisenä kipuna? Minä tiedän. Halasin juuri uutta, parasta ystävääni. Ja niin kornia ja blaablaablaa se onkin, uusi paras ystäväni on vanha kunnon chardonnay. Olen havainnut viime aikoina, että juon hivenen liikaa. Joskus jopa joka päivä jotakin, siiderin tai lasin viiniä. Enkä itse näe siinä mitään väärää.

Jouduin toteamaan että päälle liimattu heteroseksuaalisuuteni levisi käsiin kuin paska tuulettimeen. En ymmärtänyt yhtään erään miespuolisen flirttiä. En ollenkaan. Mutta sanotaan näin etten saanut silmiäni irti eräästä lyhyehköstä hameenhelmasta... 

Miten tuskallista onkaan olla yksin eikä mistään löydä toista puoliskoa. Ihan kun puolikas musta itsestäni olis kadonnut jonnekin. Ja niin se toisaalta katoskin. Enkä mä usko, että mä saan sitä koskaan takaisin. Enkä mä ole yhtään varma, että onko mulla enää mitään annettavaa kenellekkään. Voinko mä antaa yhtä paljon kun saan? Mä haluaisin. Mä ihan totta haluaisin. En tiedä mitään kamalampaa kun juoda viinipullo yksin tai kömpiä parisänkyyn valtavan peiton alle ja tajuta että se ympärille kiertyvä käsi on oma joka hakee edes vähän lämpöä ja läheisyyttä. Ja silti, silti en vaan pysty ajattelemaan mitenkään positiivisesti sitä että löytäisinkin peiton alta miehen. 

Mä sanoin joskus pikkuhiprakassa että ei tää ole elämää, ja ei tää olekaan. Mitä elämää se muka on, että joudut viettämään sen yksin? Eikä siinä mitään, on ihan kiva ettei tarvitse selitellä menojaan, saan syödä mitä haluan ja koska haluan mutta mutta... No niin. Mullakin on tarpeita. Mä en edes muista koska joku olis viimeks pitäny mua sylissä tai halannu, saati suudellu! Ja vielä pitää miettiä, miksi haen joskus pullosta lohtua... 

Miksi mä en voi olla hetero? Mun elämä olis niin paljon helpompaa. En mä osaa pakottaa itseäni mihinkään sellaiseen mukaan mikä tuntuu väärältä ja luonnottomalta. Viime viikolla olisin mennyt koemielessä treffeille sellaisen miehen kanssa jonka tiesin haluavan mua ja en edes voi kuvailla sitä helpotuksen tunnetta kun ne treffit peruuntui. Keksin päässäni jo tekosyitä miksen voi suudella tai miksen halua halata enkä pitää kädestä... Asioita, jotka naisten kanssa tuntuu ihan luonnolliselta. Puhumattakaan siitä, että en edes ymmärrä miten miespuolista kumppania huomioitais arjessa. Naiselle toisin kukkia ihan vaan koska tuntuu siltä tai pesisin hiukset tai hieroisin hartioita tai lukisin runoja...

"Jos mä olisin sun mies, sä olisit maailman ainoa nainen."
"I will be right here waiting for you."

I did it!

Ihan superloistavaa, nyt on tullut hyviä uutisia ihan joka tuutista ja tässä teille muutamia:

-Siivosin kämppäni, se sujui niin kivuttomasti että yllätyin. Ja olen imuroinut sen jälkeen jo kerran.
-Sain lääkäristä terveet paperit, mulla ei ole uusintakierrosta syöpäpaskaa edessä tällä erää!
-Töissä kaikki menee loistavasti, musta tulee hyviä henkilökohtaisia palautteita ja työkaverit tykkää musta.

Mitä väliä sillä on että mulla on tilillä rahaa kokonaiset 36€ ens viikon perjantaihin asti, kuka sellasesta jaksaa välittää..? Mulla menee niin hyvin että ei paremmasta väliä!

Sain jopa hoidettua yhden juoksevan liikenneturvallisuuteen liittyvän asian. Kohta pääsen sitten haukkumaan asuinpaikkakuntaani ja sen liikenteestä vastaavia ihmisiä. Yhä edelleen olen sitä mieltä etten vaatinut liikoja. Noh, kohta se nähdään. Oon tullu yövuorosta aamulla kahdeksalta kotiin, heräsin kahdelta iltapäivällä ja nyt oon niin väsynyt etten jaksa tällä erää blogata enempää.

Sen verran sanon vielä, että edistyin ja poistin vihdoin kännykästäni sen numeron joka särki mun sydämeni ja teki musta tämmösen kun mä olen, sisältä turran. Ehkä mä vielä joskus voinkin tuntea jotain, ehkä muutakin kun kipua... I'm numb and nothing's real. 

PS: Laitoin viime vuoden heinäkuulle vihdoinkin vuodatuksesta kaikki päivitykset ja blogin poistopyynnön, olemme siis siirtyneet Bloggeriin ihan jäädäksemme. <3