Otsikkohan ei liity sitten paskan vertaa mistä aion kirjoittaa.
Itseasiassa tavallaan liittyykin!
Pohdin viimeksi eilen, että minkä helvetin takia parisuhde on muka onnistumisen mittari? Mitä minä olen oppinut ihmisistä on se, että seksin lisäksi niistä ei ole kun harmia. Ymmärrän sen, että varattuja ihmisiä surettaa sinkkujen vapaus olla ja mennä, mutta vastavuoroisesti sinkkuja (ainakin mua) harmittaa parisuhteessa vain ja ainoastaan siihen kuuluva hellyys. Mä olisin siis täysin tyytyväinen mun elämään jos mulla vaan olis sitä hellyyttä. Mutta kun ei ole!
Mä kaipaan sitä niin paljon, että tunnen välillä yksinäisyyden ihan fyysisenä kipuna.
Taas on ollut liikaa aikaa miettiä. Mä olen itkuinen, väsynyt ja pahantuulinen koko ajan. Haluaisin vaan nukkua. Ja siitä tulee vaan pahempi olo. Näemmä liikaakin voi nukkua. Esimerkiksi lauantaina. Vietin koko päivän pää pöntössä. Join yhteensä kuusi annosta alkoholia koko iltana. Muisti ei mennyt eikä jalat, mutta krapula oli karmea. Plus olen saattanut itkeä ja vikistä taas sitä mahdollista lapsettomuutta... En tajua, joskus se vaan potkii enemmän kun toisina päivinä.
Jos lakkaisi haaveilemasta ja pakottaisi itsensä tottumaan tähän kaikkeen, takoisi päähänsä ettei ansaitsekaan parempaa... olisko sitten onnellinen? Entä, jos kaikille tosiaan on ennalta määritelty kuinka paljon kestää ja mä olenkin vahvempi kuin luulen kun ei ole vielä tullut mitta täyteen ja sietokyky katkennut? Olenko mä edes vahva? Mä pidän itseäni hirveän heikkona ihmisenä. Johtuen siitä, että olen niin riippuvainen muista. Tai lähinnä siitä tunteesta, että olen rakastettu ja arvokas. Jaksan seuraavaan päivään paljon paremmin kun tiedän merkitseväni jollekulle jotakin. Paitsi jos se joku on vihainen, sitä en kestä. En ole miellyttämisen haluinen luonne, paitsi tietyille ihmisille. Niille, joille mun on kelvattava.
Haluaisin kovasti puhua. Purkaa paineet pään sisältä ja avautua. Mitä enemmän vellon näissä asioissa, sitä vaikeampaa mun on päästää niistä irti. Haluanko mä kuitenkaan päästää irti ja parantua? Entä jos mun ongelma onkin se, että olen liian koukussa tähän kipuun ja tuskaan? Mitä enemmän mua sattuu, mitä enemmän mua kolhitaan, sitä enemmän mä tunnen olevani elossa. Ei se ehkä paras selitys ole mun käytökselle ja tunne-elämän vuoristoradalle, mutta takuulla järkeen käyvin pitkään aikaan.
Välillä on vaan niin helvetin rankkaa olla minä ja elää mun rintsikoissa. Jotka muuten puristaa ja joiden toinen olkain valuu sillai ärsyttävän kiusallisesti koko ajan.
Tyypillistä, mulla oli hieno ajatus kirjoittaa ja avautua siitä miten ympäristö nostaa jalustalle parisuhteessa elävät ja leimaa automaattisesti sinkut luusereiksi. Mutta ei! Sen sijaan keskityin taas vaan vellomaan omassa säälittävyydessäni.
Ai niin, löysin ehkä maailman parhaan shoppailusovelluksen puhelimestani! Tuhlasin hieman yli sata euroa ja mitä sillä sainkaan... Uuden talvitakin, neljä uutta pitkähihaista, neljä t-paitaa ja mitähän muuta. Ihan naurettavan määrän tavaraa. Suomesta en olis saanu edes vastaavaa talvitakkia alle satasella. Aliexpress. Suosittelen. Joopa. Kai mä sen voin tähän täräyttää. Olen Kyllikki-täti ja olen ostosriippuvainen. Kyllä, minulla on ongelma. Montakin. Shoppailu on yksi niistä. Velkaa, velkaa, velkaa ja lisää velkaa. Kunhan on hauskaa, se on pääasia. Pankkitili ei välttämättä ole samaa mieltä mun kanssa, mutta onneksi on osamaksut. Terveisin persaukinen white trash luuseri jolla on enemmän hajuvesiä ja vaatteita ja kirjoja ja väripiilareita kun laki sallii.
Elämä ei sittenkään ehkä ole niin kurjaa kun muistelen mitä kaikkea mulla on. Väitetään ettei materia tee muka onnelliseksi. Kyllä mut ainakin tekee. Ja eläimet. Eläinten pyyteetön rakkaus. Se on muuten siinä! Terapoitsin itseni yhdellä blogitekstillä ehjäksi taas! HYVÄ MINÄ <3
