sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kun mies unelmoi

No niin, häistä on selvitty ja hääpari sanoi kauniissa tilaisuudessa kirkossa toisilleen sen, mitä meidät kutsussa pyydettiin todistamaan, eli "Tahdon.". Kyllä he tahtoivat ja saivat toisensa. Kaunis pari, morsiammella mielettömän upea mekko, tarjoilut ja juhlafiilis kunnossa. Aikuisten kaikkea muuta kuin pömötyshäät. Vapautunut ja rentoutunut fiilis, ei pahemmin piitattu siitä että etikettirikkeitä ilmeni varsinaisella rytinällä. Hyviä kuvia saatiin aikaiseksi ja serkkukuva on ehkä parhautta pitkään aikaan, yhtä lukuunottamatta oltiin kaikki serkut edustettuna.

Ja tällä päivämäärällä olen tehnyt kaupat aivan ihanasta shetlanninponista. Siitä toisessa blogissani lisää.

Ei mulla varmaan ole taas mitään sen kummempaa blogattavaa. Voisin valittaa siitä pitkät tovit, että facebookin aikajanalla ei saa piilotettua kaikkia vanhoja julkaisuja. Mutta ehkä sillä ei ole niin merkitystä, olen kohta muutenkin vapaa.

Haaveilen uudesta tukasta, haluaisin kokeilla seuraavaksi sinistä tai vihreää tuon nyt oranssin tilalle. Sininen olis ehkä se parempi. Onneksi kukaan ei töissä karsasta vaikka oliskin vähän villimmän värinen tukka. Pääasia taitaa olla että hiukset löytyy eikä silläkään ole loppupeleissä niin merkitystä.

Ulkona tuoksuu jo syksy. Tää syksy on kuitenkin erilainen kuin aikaisemmat. Tänä syksynä mulla on niin paljon uutta ja ihanaa elämässäni. On uutta ponia, on uusia haaveita ja ennenkaikkea on rakkautta. Niin toivotonta kuin se onkin, niin mun elämällä on merkitystä kun rakastan. Mun elämällä on arvoa ja mulla itselläni toivoa niin kauan kun mulla on jotain mitä rakastaa. Talvi ei pelota yhtään niin paljon kuin viime vuonna, monestakin syystä. Nyt tunnistan jo tunteen kun pitää hakea apua. Ja olen heittänyt painolastia menemään. Uskon, että nyt jaksan ja selviän.

Aion lähteä tiistaina risteilylle Tallinnaan bilepaatilla. Olen sen ansainnut. Kesäkausi töissä päättyy ja sitä sietää juhlia. Ja täytyyhän sitä kesällä käydä edes jossakin. On sitten syksy aikaa lorvia kotona ja ajella porukoille ja värkätä ponien kanssa. Hymy tulee huulille väkisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti