Onni

Tänään haluan kirjoittaa teille onnesta, rakkaat pampulat. Tänään minä olin onnellinen niin pienistä asioista, kuten vaikkapa siitä että kahvi maistui hyvältä tai että tein ihmisen iloiseksi. Sellaisista hyvin yksinkertaisista asioista. En muista koska olin viimeksi näin hirveän tasapainoisen ja onnellisen tunteen vallassa. Hallitsen taas omaa elämääni eikä tarvitse enää teeskennellä tai peitellä sitä mitä olen tai joskus olin. Elämässäni on niin paljon faktoja jotka haluavat ulos ja haluan kertoa niistä, haluan puhua ihan kaikesta siitä mitä on tapahtunut ja miksi minut on kolhittu tämmöiseksi. Mutta se ei liity onneen.

Monet miettivät mitä se sellainen onni on. Toisista onnen saa rahalla, materiaalilla, omistamalla, ylipäänsä mammonalla. Minusta onni tulee jokapäiväisistä asioista. Ihan pienistäkin. Minä olin onnellinen kun roskiin heitettävästä suklaakakusta (minä inhoan kakkuja ja suklaata) löytyi minulle monta herukkaterttua syötäväksi. Ja näköjään kissani saa onnen ihan sillä että se kaivautuu vaatekasaani ja nukkuu siellä. Ilmeisesti tuoksuu riittävästi minulta ja läheisriippuvainen mutta epäluuloinen kissa kokee olonsa turvalliseksi. Johan meillä onkin yhteistä taivalta pari vuotta takana... Vieläkään se ei tule syliin kuin äärimmäisessä vahingossa, mutta lähellä tykkää muuten olla.

Onnikin on niin outoa ja ailahtelevaa toisinaan. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että löydän itseni tästä nykyisestä tilanteestani, olisin nauranut itseni kipeäksi. Nimittäin vuosi sitten olin vajoamassa jonnekin niin syvään kuiluun jossa en osannut kuvitellakaan, että vielä joskus rakastaisin ja riutuisin sen takia. Niin me taiteilijat aina teemme. Riudumme, milloin milläkin tekotaiteellisen paskan boheemilla syyllä. En ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mitään, kaikki flow on kadoksissa. Ennen tekstiä syntyi helposti. Nyt ei tule runoja, ei novelleja, ei kertomuksia, ei mitään. Flow on mennyttä. Olen kirjoittanut viimeksi muutakin kuin blogia yli puoli vuotta sitten. En kaipaa sitä. En kaipaa kadotettua inspiraatiota. Kaipaan inspiraation kohdetta. Olisi rentouttavaa kirjoittaa ja vihdoinkin luoda tekstiä jossa olisi positiivinen fiilis. Mutta millainen taiteilija, millainen runoilija minä sitten olisin? Luultavasti en kovin kummoinen.

Olin saanut uuden kommentin runoihini, kommentin ihmiseltä joka ei edes tunne minua. Oli elänyt runojeni kautta koko elämäni, kokenut rakkauteni ja tiesi mitä kävin läpi. Samaan aikaan lämmitti, ja hävetti. Toivotti minulle kaikkea hyvää ja tiesi, hän tiesi kuinka pohjalla kävin. Nyt luomisen tuskassani olen tälle ihmiselle velkaa edes sen, että kirjoitan runon siitä että minä selvisin. Minä elän, hengitän, tunnen ja rakastan koko kropallani, koko sielullani. Askel on keveä ja maailmassa jälleen värejä. Niistä minä haluan kirjoittaa!

Onni on tässä ja nyt.