Tämä päivä on ollut niin syvältä kuin päivä vain voi olla. Kaikki mahdolliset tunteet vellovat sisällä ja itku on tullut jo monta kertaa. En ole halunnut edes nauraa tai hymyillä tai ajatella mitään iloista. En ole uhrannut ajatustakaan sisustamiselle. Olen kokenut sellaista menettämisen tuskaa jollaista voin kuvitella että äiti kokee kun joutuu hautaamaan lapsensa. Lapseni ei ole saanut tappotuomiota, mutta sellainen pelko leijuu ilmassa. Ja nyt etten hämmennä ihmisiä liikaa, niin totean kyseessä olevan karvainen lapsi. En erittele sen tarkemmin kuka heistä, ei ihmisten tarvitse tietää tai tulla ilkkumaan tuskaani ja tunteitani. Haluan purkaa niitä jonnekin ja viimeisten neljän päivityksen perusteella blogiani ei lue kukaan niin tämä on kuin terapiaa että purkaisin asioita vain itsekseni.
Jos sä kuolet, susta tulee taivaan kirkkain tähti. Me tavataan sateenkaarisilloilla, kivun tuolla puolen, paikassa jossa aika ei päde, jossa vanhuus ei vaivaa ja kaikki vaivat jää tälle puolen. Pystyisitkö sä koskaan ymmärtämään, miksi tässä kävi näin? Kuin leijonaemo olen taistellut puolestasi ja ottaisin kipusi koska tahansa itselleni. Haluan sinulle vain parasta hoitoa. Nyt saat olla kotona, omassa laumassa, omien parissa. Seuraavat viikot määräävät elämämme suunnan. Niin sinun kuin minunkin. Edetään päivä kerrallaan. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Laitoin tänään virallisen irtisanomisilmoituksen asunnostani, samoin laitoin muuttoilmoituksen menemään. Tuntuu ihan hassulta, että mä olen nyt asunnonomistaja. Tai en ihan vielä, virallisesti kaupat tehdään tällä viikolla. Sitten aion tehdä jotain hyvin radikaalia ja hakea itselleni credit/debit-korttia. Isona osana lopullista aikuistumista hankin siis pankkikortin luotto-ominaisuudella. Tai eihän se mikään luottokortti ole, vaan maksuaikakortti. Ja sitä ei sitten höyläillä ellei ole ihan just nyt akuutti hätä. Hätätilanteita varten se onkin.
Muistilistalla muuttojutuissa on vielä sähkö- ja nettisopimukset ja sitten vielä semmonen pikkujuttu kun rautakaupassa käynti että saan maalit ja tapetit asuntoon. Ja parasta on se, että KUKAAN ei tule ulisemaan siitä, että valitsemani väri on tyhmä, sisusteet ja huonekalut rumia ja HÄN ei olis ikinä valinnu semmosia. Kukaan ei kävele mun mielipiteiden yli. Ja saan nakata vesilintua puolelle irtaimistostani. Laitan hirvittävän määrän fleece-huopia varastoon kun ei ne kaikki mahdu mihinkään eikä niille ole järkevää käyttöä.
Ja nyt en jaksa juuri enää edes blogata mistään aiheesta. Haluan juomaan teetä ja kääriytymään peiton alle. Ehkä huomenna on parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti