Edellisestä postauksesta on kulunut yli vuosi. Ei se tunnu niin pitkältä ajalta. Multa on kyselty, minne mä olen kadonnut, miksi mä en kirjoita, eikö ole mitään kerrottavaa... Mulla on ollut henkisesti niin rankka vuosi, etten ole jaksanut edes ajatella koko blogia ja sen kirjoittamista.Tää on ollut yhtä henkistä hullunmyllyä enkä edes muista kaikkea.
Pikainen tilannekatsaus lienee paikallaan. Lähinnä parisuhderintamalla, koska olen hölmöillyt ja törppöillyt oikein huolella.
Elokuusta syyskuulle seurustelin naisen kanssa. Elämäni ahdistavin kokemus. Akka oli hullu, läheisriippuvainen ja elämäntyyli muutenkin täysin holtiton. En kestänyt, meinasin säälistä jäädä siihen paskaan kun kuvittelin että en ansaitse parempaa. Onneksi tuo älysi mut kenkiä pihalle niin pääsin siitäkin. Enää ei tarvitse jossitella.
Ja sitten tämän vuoden alussa kolahti ja kovaa. Mieheen. Itseäni yli 10v vanhempaan. Jollain tasolla saatoin rakastuakin. Kaikki oli niin helppoa, niin luontevaa ja silti niin vaikeaa. Se toinen oli kun tehty mulle, kun olisin tuntenu sen aina. Ja miten vähän mä sitten loppujen lopuksi tiesinkään... Me oltiin yhdessä vajaa kuukausi. Me ei harrastettu seksiä kertaakaan, ja tällä kertaa kyse EI ollut siitä etten mä olis halunnut. Jumaliste, että mä halusin. Mutta ei. Sitten putos pommi ja mut jätettiin. Murruin täysin, tosin taisin olla kyllä viihteellä jo tiistaina kun ero tuli maanantaina. Mun itsetunto meni täysin rusinaksi siinä vaiheessa kun mä tein aloitteen seksiin ja mut torjuttiin.
Mä olen nyt sitten yrittänyt tässä harrastaa jotakin markkina-arvon mittausta. Kun ei yhdelle kelvannut, niin kelpaisko jollekulle muulle. Mutta ongelma on se, etten mä halua vaan kelvata. Ja sen takia mä nyt sitten olen ajautunut tilanteeseen joka ei ole mulle edes erityisen vastenmielinen - nyt olis sutinaa joka sormelle. On miestä ja naista ja monia erilaisia. Kerrankin mä en ajattele miltä niistä tuntuu vaan miltä musta tuntuu, mitä mä haluan.
Oon löytänyt ystävän joka on tehnyt, ja joutuu vielä tekemään, valtavan työn mun korjaamisessa. Mulla ei ole ikinä ollut näin ehjä olo. Ja silti olen niin rikki. Fifty shades of fucked up, kuten leffassa asia muotoiltiin. Pitää ensin särkyä, että voidaan korjata. Mä olen huomannut, että mulla on ollut mielenkiintoisia selviytymistapoja ja olen antanut täysin vääriä signaaleja tiedostamattani. Olen ryssinyt monta lupaavaa juttua vain olemalla minä olematta kuitenkaan minä. Musta on paistanut kilometrien päähän heikkous ja se, että mua voi satuttaa. Oon ollu helppo tunteiden likasanko, heittopussi ja hyväksikäytettävä hölmö. Mä tiedän sen nyt. Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan. Nyt asiat muuttuu. Nyt mä muutun. On helpottavaa tietää, että on joku joka välittää musta niin paljon että haluaa rakastaa mut ehjäksi - korjata sen mitä muut on rikkoneet. Sellainen ystävä on painonsa arvoinen kultaa, ja se ystävä tietää sen. Kukaan muu ei ole saanut mua koskaan edes harkitsemaan keskusteluapua liittyen mun tuntemuksiin tosta syövästä ja sen jättämistä traumoista.
Suoritin pikaista laskutoimitusta. Mulla on tällä hetkellä kierroksessa kuusi ihmistä. Pari pudotin pois jo ja parin kanssa kävin kerran ulkona ja that's it. Nyt pysähdyin miettimään, meneekö mulla hieman liian lujaa. Kaks olis potentiaalista enempään kun vaan hauskanpitoon. Toinen on pari vuotta nuorempi sälli, jonka kanssa puhuin neljä tuntia puhelimessa viime yönä, asuu vähän kauempana ja toinen on pari vuotta vanhempi, muutti just pk-seudulle. Mä en tiedä tuleeko kummastakaan tai ylipäätään näistä mistään mitään, mutta ainakin mulla on helkkarin hauskaa :D
"It's my way or the highway."
"Don't hate the player - hate the game."
"Take what you can, give nothing back."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti