En oikein enää tiedä kuinka päin olla. Haluaisin uskoa, että tuo nuorempi jantteri on se kuka se sanoo olevansa, mutta mulla on erittäin vahva tunne ettei se ole. En osaa selittää, mutta jotenkin on yhtä aikaa ihanaa ja helvetin karmivaa että näkemättä ja kahden puhelun jälkeen se sanoo rakastavansa. Joo, kyllä, jos olisin fiksu niin olisin jo juossut karkuun... Mutta jollain tapaa oon koukussa sen viesteihin ja puheluihin ja ääneen ja siihen mitä se tekee mulle. Eilen kokeilin arvalla lisätä sen facekaveriksi, jotenkin päässäni mietin että sillä on jotain salattavaa jos se ei hyväksy. Hyväksyihän se. Mutta en näe sen kavereita enkä juuri mitään tietoja. Väkisinkin tulee mieleen, että onko sillä sittenkin jotain salattavaa.
Noh, olen saanut sen verran sydäntäni rauhoittumaan, että tiedän etten ole tässä mukana samalla tasolla kun tuntuu, että toi poitsu on. Se pystyy ääni värähtämättä sanomaan, että rakastaa ja että mä olen parasta mitä sille on koskaan tapahtunut, että mä olen täydellinen sille. Ja musta tuntuu jotenkin... karmivalta. Pitäis taas luottaa intuitioon, mutta riittänee tällä erää että en tee mitään typerää kuten kerro itsestäni liikoja tai lähettele mitään arveluttavaa...
Näitä asioitahan on äärettömän hyvä kelata aamuyöllä viiden aikaan :D
Perspektiivi on ainakin perin juurin jännä. En tiedä kumpi on hitaalla, minä vai mun ajatukset. Tuntuu, että kun toinen lähtee liikkeelle niin toinen vaan möllöttää tyhmänä että "täh??".
Ilmiselvästi oli kolossaalinen virhe olla nukkumatta vielä paria tuntia ennen töihin lähtöä... Onneks on sitten tää päivä aikaa nukkua ja huomenna myös.
Mä lueskelin viime yönä noita vanhoja blogikirjotuksia ja on erittäin huolestuttavaa, etten mä muista yhtään nimeltä tai muutenkaan että kenestä ne kirjotukset on! Yritin miettiä, että ketä mä olen tapaillut tai kenestä ollut kiinnostunut ja en vaan yksinkertaisesti muista. Mä alan kallistua vahvasti sille linjalle, että mun pitäis alkaa kirjoittaa muistiin näitä tyyppejä johonkin pinkkiin ja pörröiseen vihkoon pinkillä pörrökynällä. Työkaveri sano just että tällä mun otannalla sais hyvän kirjan täynnä varottavia esimerkkejä siitä miten EI löydä täydellistä puolisoa. Mun polulle on sattunut lähestulkoon kaikki mahdollinen ja välillä mahdotonkin. Ainoa, mihin mun toiminta on pyrkinyt on rakkaus. Ehdoton rakkaus. Se tunne, kun olet alasti toisen edessä ja se toinen haluaa sua ja hyväksyy sut just sellasena raajarikkona, haavoitettuna ihmisperseenä kun sä syvimmällä sisimmässäsi olet... Ei sille ole sanoja. Se on sitä rakkautta, mistä mä voin vaan haaveilla.
"Me koidumme vielä toistemme kuolemaksi. // I'll be the death of you and you'll be the death of me."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti