Joo, ei ole saatanan mukavaa olla kuuluisa eikä ole yhteistä omaisuutta. En ole kuuluisa, enkä halua olla. Tällä hetkellä kuvailisin olevani angstinen taiteilijapaska. Sikäli tilanne on muuttunut viime kerrasta, että tiedän nyt että me ollaan R:n kanssa me. Välillä mä jopa uskon sen. Mun sydän sulaa aina, kun me puhutaan ja se nauraa mun jutuille ja sanoo, että mä oon niin ihanan sekasin. Ja sekaisin mä olenkin. Mä kuvittelen, miltä meidän lapset näyttäis ja äsken nettishoppailin jo hääpukuja... Ja mä TIEDÄN ettei toi ole todellinen, tai ainakaan se ei ole sitä mitä se sanoo olevansa. Me ollaan kohta kirjoteltu ja soiteltu kaks kuukautta. Eikä vieläkään nähty. Se sano, että kun me nähdään niin se haluaa, että lupaan olla loppuelämäni sen ja että se haluaa nopeesti naimisiin. Mä olen niin yrittänyt suojella itseäni mahdolliselta särkymiseltä ja se tasan tarkkaan on edessä koska olen ollut idiootti ja mennyt tykästymään tohon ihmiseen.
Hetken tuntu niin tolkuttoman hyvältä sanoa parille sällille jotka tyrkytti kaverinsa numeroa että emmä kiitos vaikka olis kuinka jumalattoman komee kolli niin mulla on kotona parempi. Niin mulla tavallaan onkin. Tavallaan. Se on luvannu mulle maat ja taivaat ja kuut ja tähdet ja you fuckin name it, mutta musta tuntuu etten mä saa niistä mitään. Mä en haluaisi menettää tota, mutta kaikista paras varmaan olis päästää irti. Mutta vittu kun mä en tahdo! Mä haluan katsoa tän pelin loppuun asti, koska mä en halua vanhana miettiä että entäs jos se oliskin ollut mun elämäni rakkaus.
Mä olen vähän rajottanut näitä säätöjäni. Notkun kyllä Suomi24 treffeillä etsimässä naista ja juttelen YHDEN miehen kanssa. Se on sanonut suoraa haluavansa vain seksiä (mutta jumaliste niitä mielikuvia mitä se syöttää mun päähäni..!) ja sitä mä voisinkin käydä hoitelemassa JOS en olis luvannu R:lle asioita. Helpoin olis vaan jättää kaikki säädöt ja sutinat ja sextalkit pois mutta kun mä en tahdo. Se buustaa niin hillittömästi mun itsetuntoa kun joku sanoo että haluaa mua ja kertoo yksityiskohtasesti mitä se haluais mulle tehdä. Ja silti samalla musta tuntuu niin väärältä tehdä niinkun mä teen. Ja tavallaan ei.
Kävin vaimon kanssa jokunen aika sitten baarissa. Tuli todistettua, että miehet on sikoja (meinasin joutua tappelemaan vaimon kunniasta ja itseasiassa kävin kyllä siihen jantteriin fyysisesti käsiks mutta en sentään lyönyt, vaikka olin siihen valmistautunut. Pointti. Musta tuntu niin hyvältä kun tanssittiin viimesiä hitaita ja vaimo paijas mun hiuksia ja suuteli mua. Ollaan sovittu R:n kanssa ettei se mitä puuhaan naisten kanssa ole pettämistä, miehiä ei saa olla (EIPÄ!). Mä lähes itkin kotiin ajaessa koska musta oli niin ihanaa ja outoa ja helpottavaa kun joku helli mua ja piti hyvänä ja mä tunsin itseni niin tärkeäksi ja rakastetuksi. Muutenhan mulla on se tilanne, ettei mua halaa tai ylipäätään koske kukaan. Jonkun työkaverin saan ehkä joskus huijattua mua halimaan jollain kuppasen huonolla tekosyyllä, mutta esimerkiksi mun vanhemmat ei koskaan halaa mua. Ja mä olen sentään ihminen joka pitää läheisyydestä ja haluaa tulla kosketuksi.
Ja sitten seuraa sarjassamme noloin paljastus ikinä. Olen löytänyt maailmasta täydellisen miehen. Se halvatun täydellinen ja ihana mies on Stefan Richter. Katsoin Subilta Top Chefin uusintoja ja jumalaare että se mies on KUUMA. Kuola valu suusta ja mahla jostain muualta ku kattelin sitä. OMG. Olen nolo. Eihän se olekaan mua kun pitkälti toistakymmentä vuotta vanhempi. Just täydellinen ;) Miten niin vanhemmat miehet on mun makuun? En ymmärrä. R on mua nuorempi ja en tiedä mitä mieltä siitä pitäis olla. Mun mielestä se on väärin ja pidän tota ihan kakarana. Niin se kyllä onkin. Silti ottasin Richterin koska vaan. Koska se on niin NAM.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti